Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

Ammatti: Handleri

Ulkomaan kehiä kiertävät törmäävät tämän tästä tuttuihin naamoihin. Suomalaisystävien lisäksi kehissä tuntuu pyörivän samoja ihmisiä näyttelystä toiseen ja usein myös eri koirien kanssa. Ja saattaapa tällainen ihminen pyörähtää vielä monen eri rodun koirien kanssa kehässä. Jos tuntomerkit osuvat oikeaan, voi olla, että olet törmännyt ammattihandleriin. Ammattihandleri esittää nimensä mukaisesti koiria näyttelyissä ammatikseen. Kuono.fi tutustui muutama […]

Ammatti: Handleri Read More »

Suomenlapinkoiralla kaksi uutta perinnöllistä sairautta

Evirassa tehdyissä tutkimuksissa on suomenlapinkoiralta löytynyt kaksi uutta perinnöllistä sairautta, kertoo Evira tiedotteessaan. Ensimmäiset osteogenesis imperfecta (OI) -tapaukset diagnosoitiin Evirassa muutaman viikon ikäisillä pennuilla vuonna 2009. Tauti aiheutti vakavan luiden haurastumisen, minkä seurauksena pentujen liikkuminen oli kivuliasta ja luut murtuivat. Sairaita pentuja syntyi lisää kahdessa eri pentueessa vuosina 2011 ja 2012. Kaikkien sairastuneiden pentueiden takaa

Suomenlapinkoiralla kaksi uutta perinnöllistä sairautta Read More »

Koirajätski viilentää kuumana päivänä – Katso helppo resepti!

Lämpömittarin lukema on viime päivinä kivunnut lähes koko Suomessa yli kolmenkymmenen asteen. Ihmisillä on tukala olo – koirista puhumattakaan. Onneksi koiran oloa voi ja kannattaa helpottaa kuumalla säällä. Yksi helppo tapa on tehdä yksinkertaisella ohjeella valmistuvaa koirajäätelöä. Me kaksijalkaisethan tiedämme, miten hyvältä jäätelö kuumana kesäpäivänä maistuu! Koirajäätelö tarjoaa karvakorville mukavaa tekemistä hellepäivään ja edesauttaa koiran

Koirajätski viilentää kuumana päivänä – Katso helppo resepti! Read More »

Onko koirasi karkuteillä? – Toimi näin!

Koiran karkaaminen ja katoaminen on omistajan pahin painajainen. Tilanne säikäyttää, mutta kärsivällisyydellä, rauhallisella etsimisellä ja tehokkaalla ilmoittelulla, koira useimmiten saadaan takaisin kotiin. Kokosimme yhteen vinkit kadonneen koiran etsimiseen: 1. Pysyttele rauhallisena. Karannut koira on usein arka ja voi säikähtää ihmisten paniikkia entisestään. 2. Juuri karannut koira voi tulla kutsusta takaisin, mutta pidempään karkumatkalla ollutta koiraa

Onko koirasi karkuteillä? – Toimi näin! Read More »

Tien päällä: Porvoo

Tien päällä -juttusarja on tähän asti keskittynyt ulkomaan kohteisiin, mutta nyt piipahdamme ensimmäisessä kotimaan kohteessamme. Saimme toimitukseemme kutsun tulla tutustumaan koiraystävälliseen Porvooseen. Mikäpä siinä, Porvoo onkin varsin tuttu kesäkaupunki testiryhmämme ihmisväelle. Perheen kanssa Porvoon vierailu on vähintään jokakesäinen visiitti, tällä kertaa mukaan otettiin myös yksi karvakaveri. Testiryhmän koiraväkeä edusti kesäkoiramme Noora, seitsenkuinen labradorinnoutaja. Noora on

Tien päällä: Porvoo Read More »

Miltä näyttää sukeltava koira? – Katso hulvattomat kuvat

Oletko koskaan miettinyt, miltä näyttää sukeltava koira veden alla kuvattuna? Palkittu amerikkalainen valokuvaaja Seth Casteel, 33, kuvasi vuonna 2010 Buster-nimistä cavalier kingcharlesinspanielia, joka viihtyi paremmin perheen uima-altaassa kuin kuivalla maalla, jossa kuvaus oli tarkoitus suorittaa. – Kun katsoin Busterin sukeltavan uudelleen ja uudelleen suosikkipallonsa perässä, mietin, miltähän se näyttää veden alla, Casteel muistelee kotisivuillaan. Valokuvaaja

Miltä näyttää sukeltava koira? – Katso hulvattomat kuvat Read More »

Pienestä kannasta lähtenyt pohjanpystykorva on perimältään monimuotoisimpia rotuja

Metsässä kaikuu terävä haukku, ja pienikokoinen koira tuijottaa korkealla puussa istuvaa kanalintua. Haukku on saanut linnun on jähmettymään, ja metsästäjällä on hyvin aikaa tähdätä aseensa sitä kohti. Miksi vain muutamia kymmeniä vuosia vanhan metsästyskoirarodun perimä on lähes kaikkia muita rotuja monimuotoisempi? Pohjanpystykorvalla on pitkä ja monivaiheinen historia. Suomalaisen haukkuvan lintukoiran, kansalliskoiramme suomenpystykorvan syntysanat kirjoitettiin jo

Pienestä kannasta lähtenyt pohjanpystykorva on perimältään monimuotoisimpia rotuja Read More »

Sinilevä voi aiheuttaa hengenvaarallisen myrkytyksen koiralle

Sinilevähavaintoja tehtiin viime viikolla vuoden aikaan nähden keskimääräistä enemmän niin sisä- kuin merivesialueillakin. Noin puolet sinileväesiintymistä on myrkyllisiä. Myös koiranomistajien kannattaa tarkkailla uimavesien laatua, sillä pahimmassa tapauksessa sinilevämyrkytys voi viedä lemmikin hengen. Koira voi saada myrkytyksen juomalla sinileväpitoista vettä tai nuolemalla turkkiaan uinnin jälkeen. Myrkytyksen oireita ovat levottomuus, oksentelu ja ripulointi. Koira voi myöhemmin muuttua

Sinilevä voi aiheuttaa hengenvaarallisen myrkytyksen koiralle Read More »

Tien päällä: Viro (erityisesti Tallinna), osa 1

Viro on varmasti monelle suomalaiselle aktiivinäyttelyharrastajalle se tutuin näyttelykohde, kun kotimaisiin kehiin tarvitsee vaihtelua. Kokosimme muutaman ohjeen Viroon matkustavalle. Ensimmäisessä osassa tutustutaan ennakkovalmisteluihin, laivamatkaan sekä hotellivaihtoehtoihin. Ennakkovalmistelut Tiedot Viron näyttelyistä löytyvät kätevästi Viron Kennelliiton sivuilta http://kennelliit.ee/en/. Sivut ovat hieman uudistuneet kevään mittaan ja monien mielestä huonompaan suuntaan, mutta kyllä etsivä tiedon löytää. Virossa en ainakaan

Tien päällä: Viro (erityisesti Tallinna), osa 1 Read More »

Lyhytkarvainen chihuahua on suosituin pentu Maailman Voittajassa

Maailman Voittaja -näyttelyssä arvostellaan elokuussa tietysti myös pentukoirat. Suosituin pentu on lyhytkarvainen chihuahua, joita näyttelyyn on ilmoitettu 27 kappaletta. Maailman Voittajan pennut, TOP10: chihuahua, lyhytkarvainen 27 tiibetinmastiffi 17 suomenlapinkoira 15 basenji 15 chihuahua, pitkäkarvainen 11 kiinanharjakoira 11 samojedinkoira 11 kultainennoutaja 10 jackrussellinterrieri 10 englanninbulldoggi 10

Lyhytkarvainen chihuahua on suosituin pentu Maailman Voittajassa Read More »

Scroll to Top