Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta
Search
Close this search box.

Tien päällä: Porvoo

Tien päällä -juttusarja on tähän asti keskittynyt ulkomaan kohteisiin, mutta nyt piipahdamme ensimmäisessä kotimaan kohteessamme. Saimme toimitukseemme kutsun tulla tutustumaan koiraystävälliseen Porvooseen. Mikäpä siinä, Porvoo onkin varsin tuttu kesäkaupunki testiryhmämme ihmisväelle. Perheen kanssa Porvoon vierailu on vähintään jokakesäinen visiitti, tällä kertaa mukaan otettiin myös yksi karvakaveri.

Testiryhmän koiraväkeä edusti kesäkoiramme Noora, seitsenkuinen labradorinnoutaja. Noora on kotoisin maalta, jossa ei ole pahemmin kaupungin pölyjä päässyt haistelemaan. Niinpä koira mukaan ja tien päälle.

IMG_3645

Ensimmäinen etappimme oli Porvoon kaupungin matkailuinfo (Jokikatu 35b). Matkailuinfo sijaitsee aivan vanhan kaupungin ytimessä, kaupunkiin johtavan sillan alla. Noora ja ihmiset otettiin matkailuinfossa vastaan iloisesti tervehtien. Saimme oman koiraoppaan Porvooseen, pääsimme matkailuinfon tyttöjen haastateltavaksi ja koirallekin löytyi vettä juotavaksi:

Testiryhmä valmiina suuntaamaan Porvoo-kierrokselle.
Testiryhmä valmiina suuntaamaan Porvoo-kierrokselle.

IMG_3461

Matkailuinfossa tarjoiltiin koirille viileää vettä.
Matkailuinfossa tarjoiltiin koirille viileää vettä.

Matkailuinfosta suuntasimme tutkimaan Porvoon Vanhaa kaupunkia. Pikkuputiikkeja, paljon ihmisiä, mukavaa tunnelmaa:

IMG_3505

IMG_3501

IMG_3485

IMG_3481

Lounaspaikaksi oli valikoitunut tietysti koiraystävällinen ravintola. Tällä kertaa valitsimme ravintolaksi joenrannassa sijaitsevan kesäravintola Johansin, jonne koirat ovat tervetulleita kesäterassille ja ranta-aittaan. (Porvoossa on muuten iso liuta koiraystävällisiä ravintoloita, joten karvakorvien kanssa lounaspaikoista on mistä valita.) Kuumana hellepäivänä lounaan syöminen ravintolassa olisikin ollut mahdotonta ilman mahdollisuutta ottaa koiraa mukaan ravintolaan. Lämpötila oli jo aamulla lähtiessä lähes 25 astetta ja lounasaikana mittari hipoi jo kolmeakymmentä. Koiraa ei tietenkään jätetä hetkeksikään tällaisilla ilmoilla autoon.

Ravintolassa oli hyvä fiilis ja paikka täyttyikin pian avaamisen jälkeen. Nooralle tarjoiltiin vettä ja pian nuori neiti vetelikin sikeästi hirsiä ravintolan huumaavan hyvistä tuoksuista huolimatta!

IMG_3555

IMG_3558

IMG_3540

IMG_3539

IMG_3535

IMG_3510

Hyvin nautitun lounaan (ja hyvien ruokalepojen!) jälkeen jatkoimme matkaa Vanhan kaupungin läpi. Lippisostoksille ja sitten jälkkärin kimppuun! Koiraystävällisiä kahviloita tuntui olevan vähän jokaisessa kulmassa ja meille valikoitui Rongo-niminen kahvila Rauhankadulla. Isännälle kahvia ja suklaakakkua, emännälle ruusulimua ja rocky roadia ja lapsille jätkskiä. Nooralle löytyi eläinliikkeestä hankittuja nappuloita. Kahvin päälle löytyi vielä leikkikaveri, pieni suloinen nelikuinen pentu, jonka kanssa hierottiin hieman tuttavuutta kahvia juodessa:

IMG_3652

IMG_3649

IMG_3621

IMG_3614

IMG_3604

IMG_3697 IMG_3684

IMG_3697

Reissun päätteeksi kävelimme vielä torin poikki karkkikauppaan hakemaan vielä hieman evästä kotimatkaa varten. Noora tosin olisi halunnut vielä piipahtaa toisessakin ravintolassa, mutta päätimme kuitenkin jättää toisen lounaan tällä kertaa väliin.

IMG_3440

Koiraystävällisen Porvoon menovinkit löydät täältä:

Liity Kuonon
Koiraperheeseen 🐶

Saa sähköpostiisi kuukausittain yhteenveto parhaista koiranhoitoon liittyvistä artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Scroll to Top