Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

Kerro meille karkuritarinasi!

Yksi Kuonon historian luetuimpia juttuja on kadonneesta Ina-koirasta kertonut tarina marraskuulta 2013. Ina-koira katosi Helsingissä ja oli omilla teillään yli viisi kuukautta. Sosiaaliseen mediaan tupsahteli havaintoja silloin tällöin ja lopulta koira löytyi kuin ihmeen kaupalla aivan kotikulmiltaan. Ina on yksi karkulaisista, joita Suomessa on tuhansia tapauksia vuosittain. Netti on osittain  helpottanut karkulaisten löytymistä ja ihmisten […]

Kerro meille karkuritarinasi! Read More »

Koiramaalauksissa tärkeintä on persoonan esiin tuominen

Auralainen Suvi Rajala, 37, näki reilu pari vuotta sitten Tukholmassa ollessaan nuoren naisen koiranäyttelyssä maalaamassa. Kankaalle syntyi – mitäpä muutakaan kuin – koiria. Ihmisten joukossa maalaaminen näytti hauskalta, ja Rajala päätti itsekin kokeilla koirien maalaamista. Rajalalla on kaksi polski owczarek nizinnyä: viisivuotias Martta sekä kolmevuotias Junek. Martta on Suomen muotovalio, Junekilta puuttuu vielä viimeinen serti.

Koiramaalauksissa tärkeintä on persoonan esiin tuominen Read More »

Koiralle kehittyneet taidot auttavat sitä sopeutumaan ihmisten maailmaan

KoiraExpossa luennoivat myös lukuisat ulkomaalaiset vieraat. Yksi heistä oli aaksalainen Juliane Kaminski, joka työskentelee lehtorina Portsmouthin yliopiston psykologian laitoksella Iso-Britanniassa. Hän on erikoistunut tutkimuksissaan koirien käyttäytymiseen ja tutkinut sitä jo 13 vuoden ajan. Pari viikkoa sitten Portsmouthiin avattiin koirien kognitiokeskus (Dog Cognition Centre Portsmouth), jonne on ilmoitettu jo noin 300 koiraa. Kaminskin tutkimus on jakautunut

Koiralle kehittyneet taidot auttavat sitä sopeutumaan ihmisten maailmaan Read More »

Rodunomaistakin käytöstä voi muokata

Eläinkouluttaja Tommy Wirén piti 8. helmikuuta luennon Kennelliton järjestämässä KoiraExpo-tapahtumassa. Luennon aiheena oli rodunomaisen käytöksen muokkaaminen. Wirén kertoo hänen työnsä olevan pääosin ihmisten kanssa työskentelyä. Hänellä on parikymmentä valkoista tuotantokanaa, joiden avulla hän opettaa eläintenhoitajille, koirankouluttajille ja muille alan ammattilaisilla erilaisia koulutustekniikoita. Wirén aloittaa luentonsa määrittelemällä eläimen ominaiskäytöksen. Se tarkoittaa synnynnäistä käytöstä, joka periytyy sukupolvelta

Rodunomaistakin käytöstä voi muokata Read More »

Pariskunta kuvaa koiraansa joka päivä sen loppuelämän ajan – Katso hellyttävät kuvat!

Marraskuun 8. päivä vuonna 2013 helsinkiläinen Marko Kantola aloitti avopuolisonsa Jekaterina Forsblomin kanssa projektin, jonka he toivovat jatkuvan vielä vuosia. Tarkoituksena on ottaa tuolloin 15 vuotta ja 9 kuukautta vanhasta iBou-labradorista kuva joka päivä sen elämän loppuun asti. IBou on syntynyt 8.2.1998, eli täyttää huomenna jo 16 vuotta! – Ajattelimme, että olisi kiva saada iBousta

Pariskunta kuvaa koiraansa joka päivä sen loppuelämän ajan – Katso hellyttävät kuvat! Read More »

“Mutta sullahan on vaan sekarotunen!”

Niinpä niin. Internetin koirapalstoilla, oli aihe mikä tahansa, törmää todennäköisesti vähintään yhteen “seropit vs. rotupit” – ketjuun. Siellä seropien omistajat ja rotupien omistajat taistelevat samalla kaavalla vaikka ikuisuuksiin saakka aiheesta, kumpi näistä koirista onkaan se parempi, terveempi, moraalisempi, hyödyllisempi… Aiheita riittää. Ja lähes aina löytyy näitä, jotka vannovat sekarotuisten nimeen vain siksi, että “sekarotuiset ovat

“Mutta sullahan on vaan sekarotunen!” Read More »

Ulkokoirien kytkemiskäytännöt kaipaavat selkeytystä

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry. vaatii tänään julkaistussa tiedotteessaan selkeyttä ulkokoirien kytkemiskäytäntöihin. Koska eläinsuojelulaissa on tulkinnanvaraisuutta, koiria saatetaan eristää ulos pitkiksikin ajoiksi. Valtioneuvoston asetuksessa määrätään, että kokoaikaisesti ulkona pidettävällä koiralla on oltava vähintään 40 neliömetriä liikkumatilaa. Tilapäiselle kytkemiselle ei ole säädetty liikkumatilaa määrittäviä asetuksia tai aikarajaa. Eristäminen ja kahlitseminen ovat koiralle kovia rangaistuksia, ja HESYn mielestä

Ulkokoirien kytkemiskäytännöt kaipaavat selkeytystä Read More »

Uudet muotirodut syntyvät yhdistelemällä vanhoja

Oletko aina toivonut koiraa, jossa yhdistyisivät kahden lempirotusi ominaisuudet? Tässä tapauksessa vastaus pyyntöösi voivat olla maailmalla muotiroduiksi kohonneet hybridirodut. Englannin kielessä rotuja kutsutaan nimellä designer dog, mutta suomenkielistä vastinetta sanalle ei vielä ole, sillä hybridirodut eivät ole saavuttaneet vastaavaa suosiota Suomessa. Hybridirodulla tarkoitetaan kahden erirotuisen, tarkoituksella risteytetyn koiran jälkeläistä. Rodut nimetään usein yhdistelemällä alkuperäisten rotujen

Uudet muotirodut syntyvät yhdistelemällä vanhoja Read More »

Scroll to Top