Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

Mitä kotisi ja koirasi kertovat sinusta?

Iisalmella asuva Hanna Kärkkäinen, 19, kuvasi valokuvauksen opinnäytetyönään ihmisiä ja koiria kodeissaan. – Lähdin projektilla tutkimaan erilaisten ihmisten persoonallisuutta ja sitä miten persoona välittyy koiran ja asunnon kautta, Kärkkäinen kuvailee. Kuvasarjan nimi on osuvasti Persoonat. Idea opinnäytetyöhön syntyi pitkän pähkäilyn ja kaverin kanssa ideoinnin jälkeen. Kärkkäisellä itsellään on kolme cockerspanielia, mutta hän ei halunnut kuvata […]

Mitä kotisi ja koirasi kertovat sinusta? Read More »

Sankarikoira pelasti kylmettyneen vanhuksen Vantaalla

Kuten joka päivä, Vantaan Jokiniemessä asuva Sanna Tahvanainen lähti tänään noin kuudelta aamulenkille vuoden ikäisen labradorinnoutajansa Ilpon kanssa. Oli vielä pimeää, ja pakkasta oli arviolta pari astetta. Autojen lasit olivat jäässä ja maa liukas. – Käymme joka aamu saman lenkin, sillä nuori koira tykkää rutiineista, Tahvanainen kertoo. Lenkki oli hädin tuskin päässyt alkuunsa, kun poikkikadun

Sankarikoira pelasti kylmettyneen vanhuksen Vantaalla Read More »

Riitely on koiraharrastuksen syöpä

Kuonon toimittaja halusi selvittää, miksi koiraihmiset suhtautuvat toisiinsa niin kärkkäästi. ”Sama sille onko aiheena mikä tahansa niin aina on eriäviä mielipiteitä ja tulee myös olemaan.sama kun kirjoitat siitä kusesta ja paskasta mikä on varmasti taas kevään hitti aihe.” Tällainen on yksi ensimmäisistä vastauksista, jonka saan kun etsin Facebookin koira-aiheisesta ryhmästä kommentteja juttuun. Jutun on tarkoitus

Riitely on koiraharrastuksen syöpä Read More »

Vuosituhansia vanhan rodun kasvattaminen on vaativaa työtä

Miltä kuulostaa koirarotu, joka kesytettiin ihmisen kumppaniksi jo 30 000 vuotta sitten? Miltä kuulostaa koirarotu, jonka edustajia on maailmassa vain 3 000 kappaletta? Miltä kuulostaa rotu, joka on edellä mainituista syistä ja huolellisen kasvatustyön seurauksena geneettisesti käytännössä täysin terve? Amerikan alkuperäiskansat kesyttivät amerikanintiaanikoirat lemmikeikseen kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Nämä kojoottia muistuttavat eläimet olivat tiettävästi ensimmäisiä kesytettyjä kotieläimiä,

Vuosituhansia vanhan rodun kasvattaminen on vaativaa työtä Read More »

Koirasta ja ketusta parhaat ystävät – Katso ihanat kuvat!

Ruotsalaisen aikakauslehti Amelian sivuilla julkaistiin helmikuun lopussa varsin ihana kuvasarja. Kuviin liittyvä tarina on kuin Disney-klassikko Topi ja Tessu. Norjalainen Tinni-koira ja Sniffer-kettu ovat erilaisista lähtökohdistaan huolimatta parhaat ystävykset. Tinni oli omistajansa Torgeir Bergen kanssa metsässä, kun paikalle juoksi yllättäen kettu. Koira ja villikettu suhtautuivat toisiinsa uteliaasti ja vuosisatojen jalostuksesta ja elinympäristöjen erilaisuudesta huolimatta niistä

Koirasta ja ketusta parhaat ystävät – Katso ihanat kuvat! Read More »

Koirakirjasta apua sopivan rodun valintaan?

Kirja-arvostelu Sanna Karppinen: Koiranpennut – Sopivan rodun valinta ja kasvatus (Otava, 2014) Vaikka minulla on ollut koiria koko ikäni, en muista lukeneeni kovinkaan montaa koirakirjaa. Kun sain käsiini Sanna Karppisen Koiranpennut – Sopivan rodun valinta ja kasvatus tartuin siihen täynnä intoa huolimatta siitä, ettei uuden koiranpennun hankinta tällä hetkellä olekaan ajankohtainen asia. Sanna Karppinen on

Koirakirjasta apua sopivan rodun valintaan? Read More »

Koirat ja kissat hankaluuksissa huonekalujen kanssa – Katso hauskat kuvat!

Nettisivusto Bored Panda on koonnut kolmekymmentä hauskaa kuvaa kissoista ja koirista taistelemassa ihmisten huonekaluja vastaan. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, ja kun eläimet jäävät jumiin huonekaluihin, niiden omistajat tulevat paikalle ikuistaakseen lemmikkiensä hulvattomat mokat, sivustolla kerrotaan. Osassa kuvista eläimet ovat selvästi tarkoituksella hakeutuneet mitä erikoisimpiin paikkoihin ja asentoihin, mutta osassa kuvista eläinten ilmeet paljastavat,

Koirat ja kissat hankaluuksissa huonekalujen kanssa – Katso hauskat kuvat! Read More »

Pihviateria ja ajelu poliisiautolla – omistaja haluaa tehdä koiransa viimeisistä päivistä mahtavia

Kun kanadalainen Riina Cooke sai viime vuoden marraskuussa tietää, että hänen rakas koiransa sairastaa luusyöpää, hän oli murtunut. Romeo-bokserin toisessa takajalassa on parantumaton kasvain, jonka ainut hoitomuoto olisi amputaatio. Koska Romeo kärsii spondyloosista, amputaatio ei tässä tapauksessa tule kysymykseen. Romeolle annettiin vain vähän elinaikaa. Cooke ei kuitenkaan vaipunut epätoivoon, vaan päätti tehdä rakkaan lemmikkinsä viimeisistä

Pihviateria ja ajelu poliisiautolla – omistaja haluaa tehdä koiransa viimeisistä päivistä mahtavia Read More »

VIHDOINKIN SE ON TÄÄLLÄ! Kaikki Suomen koirien nimet kartalla!

Tätä te olette odottaneet monta kuukautta! Olemme keränneet koirien kutsumanimiä teiltä marraskuusta saakka ja nyt niitä on kasassa melkein 30 000. Nyt kaikki koirien nimet on laitettu kartalle ja palvelu on nähtävissä Kuonossa osoitteessa: https://kuono.fi/koiriennimetkartalla/ Palvelun yhteistyökumppani toimii Best Friend Group. Jos oma koirasi ei ole vielä palvelussa, voit lisätä sen palveluun kartan alaosan linkillä.

VIHDOINKIN SE ON TÄÄLLÄ! Kaikki Suomen koirien nimet kartalla! Read More »

Scroll to Top