Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

toko

Uusi palvelu kokoaa koiraharrastukset samaan paikkaan

Koiraharrastajille on avattu uusi nettipalvelu, jonka avulla erilaiset harrastusmahdollisuudet löytyvät helposti yhdestä paikasta. Koiraharrastus.fi-sivuilla ilmoitetaan erilaisiin koiraharrastuksiin kuten agilityyn, näyttelyihin ja tokoon liittyvistä kursseista, kisoista ja muista tapahtumista. Yrittäjät ja seurat voivat ilmoittaa sivuilla myös esimerkiksi vapaista harjoitteluvuoroista. Käyttäjä voi hakea ilmoituksia itseä kiinnostavien lajien ja palvelujen, paikkakunnan tai päivämäärään mukaan. Kun sopiva palvelu löytyy, voi sen

Uusi palvelu kokoaa koiraharrastukset samaan paikkaan Read More »

Suomen toko-joukkue voitti MM-kultaa ja koiratanssijoukkue MM-hopeaa

Tänään on ollut suomalaisittain menestyksekäs koiraharrastuksen päivä. Suomi nappasi kultaa tottelevaisuuskokeen eli tokon MM-joukkuekisoissa ja sijoittu hopealle koiratanssin Freestylen MM-joukkuekilpailussa. Molemmat kilpailut käytiin Helsingin Messukeskuksessa. Tokossa toiseksi sijoittui Saksan joukkue ja kolmanneksi Italia. Tokon yksilökisat käydään huomenna perjantaina Vantaan Energia-areenalla. Koiratanssin Freestylen MM-joukkuekisassa kultaa voitti Venäjä ja pronssia Ruotsi. Yksilökilpailussa niin kulta kuin pronssikin menivät

Suomen toko-joukkue voitti MM-kultaa ja koiratanssijoukkue MM-hopeaa Read More »

Onko koirasi hyvä tokossa? Katsopa tämä uskomaton video ja mieti uudestaan!

Toko eli tottelevaisuuskoe tai tottelevaisuuskoulutus on monen koiraharrastajan suosikkipuuhaa. Moni koira onkin aika etevä tuossa puuhassa, mutta tämän videon koira todella osaa hommansa. Jumpy on sekarotuinen bordercolliemix ja ei todellakaan ryntäile suin päin pallolle. Näin lahjakasta koiraa ei ole vähään aikaa tullut vastaan!

Onko koirasi hyvä tokossa? Katsopa tämä uskomaton video ja mieti uudestaan! Read More »

Suomen tottelevaisin koira valitaan heinäkuussa Porissa

Heinäkuussa 2014 valitaan Porissa tokon Suomen mestari. Lauantaina 5. heinäkuuta ratkotaan joukkuemestaruus, ja yksilömestaruuden voittaja selviää sunnuntaina 6. heinäkuuta. Sunnuntaina jännitetään myös nuorten koiranohjaajien Suomen mestaruus -kilpailua, jossa tokoilevat 10–13- ja 14–17-vuotiaat koiran ohjaajat omissa ikäluokissaan. Mestaruusmittelöt käydään Porin urheilukeskuksen ja stadionin alueella. Kilpailun toteuttavat yhteistyössä Rauman Käyttö- ja Seurakoirat ry, TVA Pori ry sekä

Suomen tottelevaisin koira valitaan heinäkuussa Porissa Read More »

Scroll to Top