koiranäyttelyt

Alkukantainen hokkaido vaatii omistajaltaan koirakokemusta ja jämäkät otteet

Turkulainen Ida Nurmi halusi harrastuskoiran näyttelyihin, ja päätyi noutamaan haluamansa Japanista asti. Nyt harvinainen hokkaido Ricky hurmaa tuomarin toisensa jälkeen.

Oli alkusyksy vuonna 2013, kun Ida Nurmi selaili netistä erilaisia koirarotuja haaveissaan uusi harrastuskaveri erityisesti koiranäyttelyihin. Nurmen bichon frisé Kira viihtyi näyttelykehien hulinaa paremmin sohvan nurkassa, ja rottweiler Taran kanssa haluttiin keskittyä palveluskoiraharrastuksiin. Rotuja selaillessaan Nurmen katseen kiinnitti kuva ylväästä, valkeasta koirasta.

Koira oli rodultaan hokkaido. Hokkaido on kotimaansa Japanin ulkopuolella erittäin harvinainen rotu, ja yksi kuudesta japanilaisesta pystykorvarodusta. Suomessa tunnetuimpia japanilaisrotuja ovat akita ja shiba, mutta myös kainkoirat, kishut ja shikokut kuuluvat maan alkuperäisiin pystykorviin. Hokkaidon sanotaan olevan roduista puhtain ja alkukantaisin.

Hoikkaido on koiramaailman harvinaisuus: joidenkin yksilöiden kielessä on sinimustia laikkuja.
Hoikkaido on koiramaailman harvinaisuus: joidenkin yksilöiden kielessä on sinimustia laikkuja.

Nurmi alkoi etsiä tietoa ennestään tuntemattomasta koirasta ja pian valinta oli tehty: hänen oli saatava hokkaidouros – ja nimenomaan valkoisena. Kun yhteydenotto unkarilaiskasvattajaan ei tuottanut tulosta, Nurmi alkoi tutkia kasvattajia rodun kotimaasta Japanista.

– Laitoin viestiä eräälle japanilaiselle kasvattajalle, jolta sain Rickyn kasvattajan yhteystiedot. Hän ei osannut englantia, mutta suomalaisten rodun harrastajien suosituksella löysin välittäjän, Shigeru Katon, joka auttoi kommunikoimaan kasvattajan kanssa. Välittäjä myös hoiti eläinlääkärikäynnit ja tarvittavat paperityöt Japanissa, toi Rickyn lentokentälle ja auttoi meitä kentällä, Nurmi kertoo.

Kato välittää ammatikseen koiria englantia taitamattomilta japanilaiskasvattajilta ulkomaalaisille koiranhankkijoille. Hän muun muassa auttaa tarvittaessa oikean kasvattajan ja pennun löytämisessä sekä huolehtii käytännön järjestelyistä. Vaikka välittäjä oli saanut hyvät suositukset, Nurmi myöntää, että lentokentällä jännitti. Koira, välittäjän palkkio ja muut kulut oli maksettu etukäteen, mitä jos mies ja koira eivät saapuisikaan paikalle? Mitä jos maksetut 1500 euroa sekä matkakulut olisivat menneet hukkaan? Lopulta jännitys osoittautui turhaksi, ja Kato ilmestyi sovittuun paikkaan vain pari minuuttia myöhässä.

– Välittäjä oli välttämätön, sillä en osaa japania. Ilman tulkkia kommunikointi paikallisten kanssa olisi ollut mahdotonta. Esimerkiksi lentokentällä huomasimme, että Rickyn papereista puuttui joku tietty eläinlääkärin lausunto. Kato soitti Rickya hoitaneelle lääkärille, joka lähetti lausunnon faksilla, jotta pääsimme jatkamaan matkaamme.

Lokakuussa 2013 pieni lumenvalkoinen käärö, viralliselta nimeltään Ezo Tarou Howasoulensi uusien omistajiensa kanssa kymmenen tunnin ja lähes 8000 kilometrin matkan Tokion itäpuolella sijaitsevalta Naritan lentokentältä Helsinki-Vantaalle.

Suomessa hokkaidoja on yhteensä viisitoista. Ensimmäinen rodun edustaja, Ursa, on suomalaiskasvattaja Noora Vahvelaisen omistama ja se tuotiin maahan vuonna 2009 Puolasta. Suomessa rotua kasvattaa ainoastaan Vahvelaisen kennel Vuorenvarman, johon syntyi maan ensimmäinen hokkaidopentue helmikuussa 2011. Toukokuussa 2015 näki päivänvalon toistaiseksi tuorein, Vuorenvarman neljäs hokkaidopentue, jonka isä vajaa parivuotias Ricky on. Euroopassa hokkaidoja on joitakin kymmeniä ja rotua kasvattaa muutama kasvattaja muun muassa Ranskassa, Tanskassa, Puolassa ja Italiassa.

Hokkaido on japanilaisista roduista vanhin, ja sen historian arvellaan ulottuvan jopa tuhansien vuosien taa. Rotu on saanut toiset nimensä ainu inu sekä ainu ken Japanin pohjoisosia asuttaneelta alkuperäiskansalta, ainuilta, jotka elivät karuissa, kylmissä oloissa metsästäjinä. Alkuperäiskansalla oli varhaisista ajoista lähtien koiria, joita arvostettiin ihmisten lailla ja joita käytettiin apuna muun muassa lohen pyydystämisessä ja karhun metsästämisessä. Hokkaidojen arvellaan polveutuvan ainujen koirista, eikä rotu ole vuosituhansien kuluessa juurikaan muuttunut. Vuonna 1937 rodun nimeksi virallistettiin hokkaido Japanin pohjoisosassa sijaitsevan Hokkaidōn saaren mukaan, ja samalla rotu nimettiin Japanin kansallisaarteeksi.

Kotimaassaan hokkaidoa käytetään edelleen metsästyskoirana karhun, villisian ja peuran metsästykseen. Rotu on tunnettu rohkeudestaan ja uskollisuudestaan, ja valppautensa ansiosta se on myös oivallinen vahtikoira. Hokkaido on keskikokoinen, voimakas ja nopea koira, joka kestää ankariakin sääolosuhteita. Valkoisen lisäksi muita hyväksyttyjä värejä ovat seesami, brindle, punainen, musta sekä black and tan.

– Rickyltä löytyy reilusti luonnetta, ja esimerkiksi lelujen suhteen se on todella omistushaluinen. Se on äärimmäisen rohkea eikä pelkää oikeastaan mitään. Lisäksi sillä on todella voimakas riistavietti. Toisaalta se osaa olla varsinainen draamakuningatar, ja esimerkiksi verikokeen oton jälkeen se ontui ja vinkui aina, kun haavaa puhdistettiin, Nurmi kuvailee.

Hokkaidoa ei suositella ensikoiraksi, ja myös Nurmen mukaan vaativa rotu edellyttää ehdottomasti omistajaltaan aiempaa kokemusta koirista. Hokkaido sopii aktiiviselle ihmiselle, joka jaksaa nähdä vaivaa ja puuhastella koiransa kanssa. Nurmi kertoo Rickyn olevan onnellisimmillaan päästessään tekemään asioita, oli kyseessä sitten vapaana juokseminen, näyttelykehien kiertäminen tai agilityradalla kiitäminen.

– Ricky on vilkas ja itsepäinen koira, joka vaatii paljon tekemistä – siitä kyllä huomaa, jos sillä on tylsää. Toisaalta se osaa olla kotona rauhallinen seurakoira, ja esimerkiksi yhdeksänkuisen poikani kanssa se osaa käyttäytyä hienosti.

Vaikka Ricky osaa olla kotioloissa rauhallinen, se käy toisinaan johtajuustaistelua noin vuotta vanhemman Tara-rottweilerin kanssa.
Ricky on laumansa ainoa uros, ja toisinaan se mittelee johtajuudesta vuotta vanhemman Tara-rottweilerin kanssa.

Nurmi hankki hokkaidon toiveissaan näyttelykoira, ja se Rickystä toden totta tuli: elokuussa kaksi vuotta täyttävä koira on palkittu muun muassa Maailman Juniori Voittajana, Viron Voittajana, Voittajana ja Juniori Voittajana 2014 sekä Maailman Voittajana 2015. Sertejä on kertynyt 15 näyttelystä 13.

Maailman Voittaja 2015 -näyttelyssä tuomari Hiroshi Kamisato rodun kotimaasta Japanista palkitsi Rickyn rotunsa kauneimpana sekä Juniori Maailman Voittaja 2014 -tittelillä. Rickyn handlerina Tiia Nyberg.
Maailman Voittaja 2014 -näyttelyssä  Helsingissä tuomari Hiroshi Kamisato rodun kotimaasta Japanista palkitsi Rickyn Maailman Juniori Voittaja 2014 -tittelillä ja rotunsa kauneimpana koirana. Rickyn handlerina Tiia Nyberg.

Rodun harvinaisuuden vuoksi Ricky kisaa näyttelykehissä lähes aina yksin: sillä on ollut kilpakumppaneita ainoastaan Maailman Voittaja -näyttelyissä Helsingissä ja Italian Milanossa, joihin molempiin osallistui Rickyn lisäksi kolme muuta hokkaidoa. Nurmen mukaan rotu on toisinaan tuntematon myös tuomareille.

– Joskus esimerkiksi Rickyn turkkia on kehuttu arvostelussa hyväksi, vaikka todellisuudessa koira on ollut aivan kalju. Tuomarit ovat kuitenkin yleensä iloisia nähdessään kehässä harvinaisemman rodun edustajan ja myöntävät, ettei rotu ole heille kovin tuttu. Lisäksi muutamat tuomarit ovat kyselleet lisää esimerkiksi Rickyn riistaviestistä. On hienoa voida tuoda rotua esille, mutta toisaalta olisi kiva, jos Rickyllä olisi vastustajia.

Hokkaidon harvinaisuuden vuoksi rodun terveydestä on erittäin vähän tietoa. Euroopassa asuvat hokkaidot ovat suurelta osin sukua keskenään ja ne ovatkin olleet pääasiassa perusterveitä.  Koska rotu on hyvin alkukantainen eikä sitä ole jalostettu pitkälle, se on säilynyt terverakenteisena työkoirana.

Silmäsairauksista hokkaidolla tavataan colliesukuisille koirille tyypillistä perinnöllisten silmäsairauksien ryhmää CEA:ta. Sairaus periytyy resessiivisesti, eli sairastuakseen koiran tulee periä geenivirhe molemmilta vanhemmiltaan. Tutkituista hokkaidoista suuri osa on joko sairauden kantajia, eli toisen kantajan kanssa risteytettynä sairautta periyttäviä, tai sairaita, mikä tuo omat haasteensa rodun jalostukseen. Ricky on yksi harvoista eurooppalaisista hokkaidoista, jotka on todettu geenitutkimuksella sairauden suhteen täysin terveeksi.

Hokkaidon sanotaan kiintyvän voimakkaasti omistajaansa ja sitä pidetäänkin usein yhden miehen koirana. Nurmen mukaan Ricky on kuitenkin selvästi kiintynyt koko perheeseen ja omaan laumaansa, ei vain yhteen ihmiseen. Muista koirista Ricky ei pidä ja vieraisiin ihmisiin se suhtautuu kohteliaan välinpitämättömästi.

– Jos Ricky olisi yhden ihmisen koira, se ihminen olisi Rickyn handleri Tiia Nyberg. Ricky on aina todella innoissaan nähdessään Tiian, koska se tietää silloin pääsevänsä tekemään rakastamaansa asiaa eli koiranäyttelyyn, Nurmi kertoo nauraen.

Lähteet: Kennel Vuorenvarman, Suomen Nihonken ry

Samojedinkoira Helmi hurmaa niin näyttelykehässä kuin sen ulkopuolellakin

Samojedinkoira Helmi on vuoden 2014 aikana voittanut koiranäyttelyissä neljätoista kertaa kauneimman veteraanin tittelin. Helmin näyttelyvuosi huipentui joulukuun alussa järjestetyssä Koira2014-tapahtumassa, jossa se kruunattiin Vuoden Veteraaniksi.

Vaikka näyttelykehässä on kertynyt mainetta ja kunniaa, elää 9-vuotias Helmi kotona aivan tavallista koiran elämää. Helmi pääsee usein metsälenkeille ja temmeltää mielellään samaan perheeseen kuuluvien 4-vuotiaan samojedinkoira Seelan ja 5-vuotiaan japaninpystykorva Rauhan kanssa.

– Helmi on leppoisa ja mukava koira, kaikkien kaveri. Se on koiristamme ehdoton pomo ja kutsummekin sitä leikkisästi kuningattareksi, Helmin omistaja kangasalalainen Susanna Neva kertoo.

Helmi kuva1
Helmi vauhdissa näyttelyssä kesällä 2014.

Neva kasvattaa pienimuotoisesti samojedinkoiria ja japaninpystykorvia kotioloissa kennelnimellä Agrarium. Hänen mukaansa samojedit ovat hiukan rauhallisempia kuin japaninpystykorvat, ja pystykorviksi melko helppoja koulutettavia.

– Samojedit ovat sydämellisiä ja seurallisia koiria. Ne ovat rauhallisia, mutta silti aina valmiita menoon ja touhuamiseen. Ne ovat myös tasapainoisia ja hyväluonteisia koiria eivätkä esimerkiksi juurikaan hauku, Neva kuvailee.

Koirat ovat Nevan perheessä kokonaisvaltaisia perheenjäseniä. Neva uskoo, että koirat pysyvät onnellisina, kun saavat olla koko ajan mukana arjen touhuissa, esimerkiksi käpertyä iltaisin katselemaan telkkaria sohvalle yhdessä ihmisten kanssa.

Näyttelyissä pärjääminen ei ole tärkeintä.

– Koiran tulee ensisijaisesti olla koira ja perheenjäsen, ne eivät ole näyttelyesineitä. Mielestäni koirien tulee olla omistajilleen aina yhtä kauniita ja tärkeitä, pärjäävätpä ne näyttelyissä tai eivät.

Helmin huikea menestys näyttelykehissä on kuitenkin tietysti ilahduttanut omistajaa. Neva on häkeltynyt ja otettu Helmin Vuoden Veteraani -tittelistä.

Vuoden Veteraani on yksi Koiramme-lehden vuosittain myöntämistä palkinnoista, joka perustuu kuluneen vuoden näyttelymenestymiseen. Koiramme-lehti palkitsee vuosittain myös Vuoden Näyttelykoiran ja Vuoden Kasvattajan.

Helmi kuva2
Helmi ja Susanna Neva saivat upean pokaalin Koira2014-tapahtumassa Vuoden Veteraani -tittelin kunniaksi.

Nevan mielestä koiranäyttelyissä käyminen on hyvä harrastus, kunhan koirakin nauttii ja sen hyvinvoinnista huolehditaan.

– Helmi tykkää näyttelyissä käymisestä hullun paljon. Se on aina tohkeissaan ja hihkuu innoissaan, kun saavumme näyttelypaikalle. Se on myös itselle hyvä harrastus, sillä näyttelyissä tapaa hyviä ystäviä, tuttavia ja toisia kasvattajia.

Helmi on käynyt näyttelykehissä pennusta asti, mutta menestymistä alkoi kertyä vasta sen täytettyä neljä vuotta. Siitä lähtien Helmi on sijoittunut Suomen Samojedinkoirayhdistyksen järjestämissä kilpailuissa kärkisijoille ja muitakin palkintoja se on voittanut roppakaupalla.

– Ihmiset ovat hätähousuja. Jos koira ei ala pärjätä heti yhdeksän kuukautta täytettyään, aletaan luovuttaa. Pitää malttaa antaa aikaa, Neva sanoo.

Helmi on kierrellyt näyttelykehiä ympäri Suomea ja toisinaan myös ulkomailla, esimerkiksi Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyssä Norjassa viime marraskuussa.

Helmi on myös käynyt arvosteltavana kaikilla suomalaisilla samojedin kasvattajatuomareilla. Neva kertoo, että näiltä tuomareilta saatu tunnustus lämmittää erityisen paljon. Yksi mieleenpainuvimmista arvosteluista on ollut se, kun ulkomuototuomari Tuula Pratt kuvaili Helmiä sanoin ”se on kuin koru”.

Takana on menestyksekäs näyttelyvuosi, mutta vielä ei energisen ja leikkisän Helmin ole aika jäädä eläkkeelle.

– Helmi on saavuttanut oikeastaan kaiken, mitä koira näyttelyissä voi. Ensi vuonna emme käy näyttelyissä yhtä paljoa kuin tänä vuonna, mutta Helmi nähdään kuitenkin varmasti vielä useasti näyttelykehässä, sillä se rakastaa touhua niin paljon, Neva lupaa.

Teksti: Niina Kinnunen
Kansikuva: Susanna Neva, muut kuvat: Petri Örling, PASADA KY

Suloiset yhdessä – Lyhytkasvuinen Helena ja mittelspitz Liinu ovat kaksi pientä aikuista

Helena Mäkelä haluaa olla muille liikuntavammaisille kannustava esimerkki siitä, ettei liikkumiseen käytettävä apuväline ole este vaan mahdollisuus. Helenan koira Liinu on tottunut emäntänsä aparaattiin niin lenkeillä kuin näyttelykehissäkin.

On aurinkoinen alkukesän aamu ja turkoosinvihreään rollaattoriin nojaava Helena Mäkelä odottaa minua Hämeenlinnan juna-asemalla. Hänellä on leveä hymy ja punertava tukka. Helenan vierellä on Liinu, vuoden ja neljän kuukauden ikäinen musta mittelspitz. Monien muiden ihmisten tavoin myös minä huomaan heidät jo kaukaa.

Juna-aseman taksitolpalla on yksi auto, ja meillä käy tuuri: kaikki taksit eivät ota kyytiinsä koiraa, mutta naiskuski ihastuu Liinuun heti. Kun ovi aukeaa, Liinu hyppää tottuneesti etupenkin jalkatilaan. Helena kiipeää pelkääjän paikalle, ja taksikuski sujauttaa rollaattorin takaluukkuun. Nauru ja puhe pulppuavat etupenkiltä katkeamatta koko matkan Helenan asunnolle.

helenaliinuHelena syntyi maaliskuussa 1953. Jo syntyessään hän poikkesi ulkoisesti muista lapsista: hänellä oli lyhyet raajat ja niissä virheasentoja, nivelet olivat jäykät ja sormet lyhyet. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1994, Helena sai diagnoosin. Hänellä on diastrofia.

Diastrofia on Suomessa tavallisin lyhytkasvuisuuden muoto, ja sitä sairastaa noin 180 ihmistä. Sairautta ei voi parantaa lääkkeillä, ja siihen kuuluvat tekonivelleikkaukset aikuisiällä. Helenalla on tekonivelet polvissa, lonkissa ja olkapäissä. Viime aikoina myös kyynärpäät ovat alkaneet vihoitella, joten niiden leikkaus on edessä lähitulevaisuudessa.

Diastrofiaa sairastava tarvitsee säännöllistä fysioterapiaa. Myös erilaiset apuvälineet, kuten erityiskengät tulevat usein tarpeeseen. Diastroofikon kotiin joudutaan yleensä tekemään muutostöitä: 129-senttisen Helenan keittiön yläkaapit laskeutuvat sopivalle korkeudelle nappia painamalla ja vaatehuoneen tangot on ripustettu niin, että lyhytkasvuinen asukas ylettyy niihin.

Rappukäytävän ovi on raskas, joten Helena kulkee asuntoonsa takapihan terassille johtavaa liuskaa pitkin.
Rappukäytävän ovi on raskas, joten Helena kulkee asuntoonsa takapihan terassille johtavaa liuskaa pitkin.

Oli alkuvuosi 2013, kun Liinu vietti elämänsä ensimmäisiä viikkoja auralaisessa pentulaatikossa. Datanomiksi opiskellut Helena oli saanut tutkintonsa päätökseen pari kuukautta aiemmin. Yhden opintoihin kuuluneista työharjoitteluista ohjasi Kirsi Voutilainen – kahden mittelspitzuroksen omistaja ja sittemmin Helenan hyvä ystävä. Toinen Kirsin koirista oli tullut vastikään isäksi, ja Kirsi pyysi Helenaa mukaansa katsomaan vielä alle luovutusikäisiä pentuja.

Helenan elämään on kuulunut koiria lapsuudesta lähtien. Kymmenen koirattoman vuoden jälkeen hänen mielessään oli alkanut kehittyä ajatus pörröisestä ystävästä: Helena ei halunnut jäädä opintojen päätyttyä tyhjän päälle, ja nyt hänellä oli vihdoin aikaa koiralle. Pennun hankkiminen ei kuitenkaan kuulunut suunnitelmiin, kun Helena eräänä alkukevään päivänä lähti ystävänsä seuraksi Auraan.

Muutamaa viikkoa myöhemmin, pääsiäislauantaina, Kirsi toi ohikulkumatkallaan Helenalle odotetun, pienen mustan käärön. Helena muistaa päivän hyvin, ja näyttää käsillään, miten pieni Liinu oli.

– Tuohon se päästi ensimmäiset pisut, Helena osoittaa tarkan paikan.

Liinu oli pentuna vauhdikas riiviö. Se pureskeli Helenan kodin seiniä, ovenpieliä ja sohvanjalkoja. Kolttosista pahin oli se, kun pentu kalusi moottoroidun sängyn pohjassa kulkevat johdot rikkoen kolmentuhannen euron arvoisen vuoteen.

Sisäsiistiksi Liinu oppi kahdeksan kuukauden ikäisenä. Koulutuksessa oli omat haasteensa.

– Minua harmitti, kun alussa kaikki neuvoivat kantamaan pennun ulos aina leikin, syömisen ja nukkumisen jälkeen. En minä jaksa nostaa Liinua, Helena kertoo.

Helena ei pysty myöskään kumartumaan, joten koirankakat jäävät lenkin varrelta keräämättä. Tästä tunnollisella koiranomistajalla on joskus huono omatunto.

Kun on aika lähteä ulos, Liinu hyppää tottuneesti terassin penkille ja Helena kiinnittää sen kaulapantaan nahkaisen hihnan. Joskus käytössä on flexi, mutta nahkahihna on rollaattorin kanssa helpompi ja ennen kaikkea turvallisempi.
Kun on aika lähteä ulos, Liinu hyppää tottuneesti terassin penkille ja Helena kiinnittää sen kaulapantaan nahkaisen hihnan. Joskus käytössä on flexi, mutta nahkahihna on rollaattorin kanssa helpompi ja ennen kaikkea turvallisempi.

Kun istun ruskealla kangassohvalla haastattelemassa Helenaa, Liinu kiipeää tasaisin väliajoin syliini kerjäämään rapsutuksia. Se haluaa olla huomion keskipiste. Helena nostaa pihdeillä maasta kumisen virtahevon ja heittää sen makuuhuoneeseen johtavalle käytävälle. Liinu syöksyy heti perään. Hippo on sen lempilelu.

Liinu vihaa rullaluistelijoita ja pyöräilijöitä, mutta muuten se tulee toimeen kaikkien kanssa. Kun Helena lähtee pois kotoa, Liinu protestoi haukkumalla, ja kun hän palaa, Liinu istuu odottamassa.

Helena ja Liinu asuvat kaksikerroksisen pienkerrostalon alakerrassa. Samassa pihapiirissä asuu paljon koiraihmisiä, jotka auttavat tarvittaessa Liinun hoidossa ja lenkityksessä. Myös Helenan avustaja ulkoiluttaa Liinua toisinaan.

– Jos käsiäni joudutaan operoimaan, tarvitsen Liinun hoidossa paljon apua. Joskus on käynyt mielessä sekin, että ai kamala, jos joudun luopumaan Liinusta ja antamaan sen jollekin toiselle. Se on pahin painajaiseni, Helena toteaa vakavana.

helenaliinu3Vaikka lenkeillä tahti on rauhallinen, Liinun elämässä riittää aktiviteetteja. Heti ensimmäisenä syksynä Helena vei sen pentukoulutukseen, jota seurasi arkitottelevaisuuskurssi. Lisäksi kaksikon harrastuksiin kuuluvat näyttelyt, kotiin on hankittu dobo-pallo ja haastattelua seuraavana päivänä alkavat rally-toko-harjoitukset.

Liinun polvet tutkittiin terveiksi maaliskuussa, joten nyt se voisi aloittaa myös agilityn – kunhan vain sopiva ohjaaja löytyisi, sillä jo agilitykentälle pääseminen on rollaattorin kanssa vaikeaa. Apuväline on hankala myös pitkällä nurmikolla tai lumisena talvena. Yksi Helenan suurista haaveista on päästä metsälenkille Liinun kanssa.

– Kun katson esimerkiksi Facebookista ihmisten kuvia kauniista metsämaisemista, tulee sellainen olo, että minä en pysty. Se ottaa päähän, Helena harmittelee.

Helena on esittänyt Liinun nyt kolmessa match showssa, joista paras tulos on sinisten kolmas. Hän tarvitsee apua, kun koira pitää nostaa pöydälle, mutta muuten esittäminen sujuu ongelmitta. Hyvä menestys mätsäreissä kannustaa parivaljakkoa eteenpäin myös muissa harrastuksissa.

– Eräässä mätsärissä tuomari liikutti meitä vain aivan vähän. Nykyään sanon joka kerta, että meitä voi liikuttaa aivan samalla tavalla kuin muitakin, Helena kertoo.

Liinu tottui nopeasti rollaattoriin, jota Helena käyttää apuna liikkumiseen sekä sisällä että ulkona. Lisäksi Helenalla on sähkökäyttöinen mopo, jonka korissa Liinu matkusti pentuna. Nyt suunnitelmissa on suurempi kori kasvaneelle koiralle mopon takaosaan.
Liinu tottui nopeasti rollaattoriin, jota Helena käyttää apuna liikkumiseen sekä sisällä että ulkona. Lisäksi Helenalla on sähkökäyttöinen mopo, jonka korissa Liinu matkusti pentuna. Nyt suunnitelmissa on suurempi kori kasvaneelle koiralle mopon takaosaan.

Helena on avoin, rohkea ja nauraa paljon. Hän innostuu helposti ja on toisinaan lapsenmielinen. Vaikka hän asuu yksin, hän ei ole yksinäinen, sillä ympärillä on paljon ystäviä ja vahva tukiverkosto. Helena on pahoillaan siitä, että monet vammaiset jäävät yksin neljän seinän sisälle.

Kun Helena tarvitsee apua, hän ei pelkää pyytää sitä. Esimerkiksi kaupassa käydessään hän saa ylähyllyille sijoitetut tavarat pyytämällä apua muilta asiakkailta. Useimmiten ihmiset suhtautuvat Helenaan positiivisesti.

– Joskus jotkut nuoret naureskelevat minulle ja matkivat kävelytyyliäni. Silloin huudan heille, että väärin menee. Joillekin tulee yllätyksenä, että osaan puhua, Helena kertoo.

Nykyään vastaantulijat kiinnittävät huomiota Liinuun eivätkä Helenan vammaan. Lapset esittävät joskus kysymyksiä, mutta Helenan mielestä se on normaalia. Helena toivoo, että torumisen sijaan vanhemmat lähettäisivät uteliaan jälkikasvunsa juttelemaan hänen kanssaan. Olisi tärkeää kertoa lapsille, että maailmassa on erilaisia ihmisiä.

– Vanhemmilla olisi suhtautumisessa enemmän oppimisen varaa. Lapsille voisi hyvin sanoa, että mene tervehtimään. Vaikka jalkani ja käteni eivät toimikaan kunnolla, järki kulkee, Helena muistuttaa.

helenaliinu2Pikkuruinen, vain vähän yli viiden kilon painoinen kiiltäväturkkinen Liinu makaa valkealla matolla pureskelemassa keskittyneesti puruluuta, jota se pitää paikoillaan tassujensa välissä. Liinulla on aina ollut hyvä ruokahalu. Helena on tarkka Liinun syömisestä, sillä taannoisen dieetin seurauksena sen paino tippui lähes kilon. Nykyään Liinu saa kevyttä ruokaa ja paljon kasviksia, ja Helena pitää huolen, että sen kylkiluut tuntuvat oikeaoppisesti pehmeän turkin alla.

Liinussa parasta on sen uskollisuus ja vilpitön rakkaus. Helenan mielestä on ihanaa, kun kotona on aina joku vastassa. Liinun myötä Helenan ulkoilu on lisääntynyt moninkertaisesti, minkä vuoksi hän on joutunut rautakuurille ja muuttamaan ruokavaliotaan.

Pari viikkoa haastattelun jälkeen Helenan Facebook-seinä täytyy kuvista, joissa on vehreitä maisemia ja mätästä onnellisen näköisenä nuuskiva koira. Metsälenkki ei ole enää pelkkä haave, sillä Helena on kiertänyt juhannuspäivänä Liinun kanssa seitsemän kilometrin lenkin Aulangonjärvellä.

Helenaa ja Liinua ei pidättele mikään. Eivät edes märät, kapeat pitkospuut.

Lähde: Lyhytkasvuiset ry

Teksti ja kuvat: Suvi Salminen

Etsi koiranäyttely kartalta – Uusi palvelu auki nyt!

Kuono.fi kasvaa ja kehittyy. Kehitämme uusia juttuja jatkuvasti ja tänään lanseeraamme yhdessä Planet Pet Premiumin kanssa Koiranäyttelyt kartalla -palvelun. Palvelusta löytyy kaikki vuoden 2014 Suomessa järjestettävät koiranäyttelyt lukuunottamatta erikoisnäyttelyitä.

Palvelusta voi hakea näyttelyä joko roturyhmän perusteella sekä muun muassa kansainvälinen, kaikkien rotujen ja ryhmänäyttely -rajauksella.

Palvelu on vielä betavaiheessa, joten kaikki kommentit ja kehitysideat otetaan vastaan. Kartan alaosassa voi raportoida myös palvelun mahdollisista virheistä ja puutteista.

Avasimme palvelun myös kilpailulla, jossa palkintona on kahdet näyttelymaksut sekä Planet Pet -tuotepalkintoja.

Karttaan voit tutustua täällä:
https://kuono.fi/nayttelyhakukone/

Huippuhandlerin vinkit koiranäyttelyyn

Kuusinkertainen Junior Handlerin SM-finalisti Tiia Nyberg antoi Kuonon lukijoille kahdeksan vinkkiä tulevaa näyttelyviikonloppua varten. 21-vuotias Tiia on kiertänyt näyttelykehiä aktiivisesti lähes 15 vuoden ajan ja esittänyt menestyksekkäästi koiria kaikista FCI:n roturyhmistä.

8. ROTU. Tutustu oman koirasi rotuun. Rotujärjestöjen sivuilta löytyy usein vinkkejä näyttelyihin. Lue myös rotumääritelmä. On tärkeää tietää, mitä rodulta halutaan ja vaaditaan. Lähes jokaisella rodulla on oma esitystapansa, johon kuuluu esimerkiksi se, seisotetaanko koiraa vapaana vai kuuluuko siitä pitää kiinni. Seuraa muita rodun edustajia kehässä.

7. VAATTEET. Pukeudu mukavasti, koska näyttelypäivä saattaa venyä pitkäksi. Siistit vaatteet näyttävät tuomarille, että näyttelyyn on panostettu (vaikka pääasiallinen huomio onkin koirassa). Vaatteiden tulisi olla eriväriset kuin koira.

6. LIIKKUMINEN. Opettele tunnistamaan, miten kovaa liikkua, jotta koiran liikkeet pääsevät parhaiten esiin. Lähes kaikkien rotujen kehissä näkee esittäjiä, jotka liikuttavat koiriaan joko aivan liian hitaasti tai vaihtoehtoisesti liian nopeasti.

5. HIHNA. Näyttelyhihnan tulisi olla erivärinen kuin koira. Esimerkiksi valkoinen hihna valkealla koiralla saa koiran näyttämään likaiselta.

4. AIKATAULU. Saavu ajoissa paikalle, jotta koira ehtii tutustua näyttelypaikkaan ja tottua hälinään. Varaudu ruuhkiin. Varmista, että koirasi ehtii ajallaan kehään.

3. VIRHEET. Opi tunnistamaan ja peittämään koirasi virheet. Jos esimerkiksi koiran kulmauksissa olisi parantamisen varaa, tiedosta paljonko koiraa pitää venyttää seisotettaessa, jotta sen kulmaukset näyttäisivät mahdollisimman moitteettomilta.

2. POSITIIVISUUS. Tärkeintä on, että koiralla on hauskaa. Jos koira on nuori tai näyttelyissä ensimmäisiä kertoja, ei ole niin vakavaa, jos se rimpuilee eikä esiinny kunnolla. Alussa koiran on tärkeintä saada positiivisia kokemuksia. Ole iloinen. Kun omistajalla on kivaa, myös koiralla on kivaa.

1. YHTEISTYÖ. Koiran ja esittäjän välinen yhteistyö on avainasemassa. Muista, että näyttelyissä koira on etusijalla ja kehässä on hyvä mennä koiran ehdoilla.

tiiaet4

Kuvat: Susanna Palm

Voittaja-näyttelyt 2013: Näissä roduissa kisa on kovinta

Helsingin Messukeskuksessa järjestetään 13.-15.12 Koira2013-tapahtuma ja kolme kansainvälistä koiranäyttelyä: Helsinki Winner, Nordic Winner ja Voittaja. Näyttelyiden aikataulut ovat nyt ilmestyneet ja Kuono kokosi jokaisen näyttelyn suosituimmat rodut yhteen.

Näissä roduissa himoitusta mestaruustittelistä on siis eniten kilpailua:

Helsinki Winner 2013:

Helsinki Winneriä dominoi koiramäärissä kultainennoutaja.
  1. Kultainennoutaja 106 koiraa
  2. Labradorinnoutaja 99 koiraa
  3. Pitkäkarvainen chihuahua 89 koiraa
  4. Shetlanninlammaskoira 81 koiraa
  5. Pitkäkarvainen collie 78 koiraa
  6. Berninpaimenkoira 77 koiraa
  7. Suomenlapinkoira 77 koiraa
  8. Englanninspringerspanieli 74 koiraa
  9. Sileäkarvainen noutaja73 koiraa
  10. Staffordshirenbullterrieri 69 koiraa

 Nordic Winner 2013:

Nordic Winneriin on ilmoitettu eniten labradorinnoutajia. Tämä pentu joutuu odottelemaan kehään pääsyä vielä hetkisen. Kuva: Kuono.fi
  1. Labradorinnoutaja 125
  2. Kultainennnoutaja 109
  3. Berninpaimenkoira 107
  4. Suomenlapinkoira 103
  5. Pitkäkarvainen collie 103
  6. Kääpiöpinseri 101 koiraa
  7. Englanninspringerspanieli 97
  8. Sileakarvainen noutaja 97
  9. Ranskanbulldoggi 96
  10. Lyhytkarvainen chihuahua 91

Voittaja 2013:

Voittajassa on Nordic Winnerin tapaan eniten labradorinnoutajia. Kuva: Kuono.fi
  1. Labradorinnoutaja 124
  2. Kultainennoutaja 102
  3. Pitkäkarvainen collie 96
  4. Pitkäkarvainen chihuahua 92
  5. Berninpaimenkoira 90
  6. Suomenlapinkoira 90
  7. Sileäkarvainen noutaja 84
  8. Lyhytkarvainen chihuahua 82
  9. Staffordshirenbullterrieri 77
  10. Kääpiöpinseri 77
  11. Havannankoira 77

Kaikki aikataulut löytyvät täältä.

Kuono.fi seuraa tiiviisti näyttelyviikonlopun tapahtumia. Mistä sinä haluaisit lukea näyttelyjen aikana?