vaarallinen

Tämän jutun luettuasi mietit maksalaatikon syöttämistä koiralle uudelleen

Maksalaatikko, tuo koirien lempiruoka, synttäriherkku ja kätevä koiraneines. Useimmat koirat rakastavat maksalaatikkoa, mutta kovin suositeltavaa koiranruokaa se ei silti ole.  Jotkut eläinlääkärit ovat sitä mieltä, ettei ihmisille tarkoitettua maksalaatikkoa pitäisi antaa koirille lainkaan.

Keitetty riisi ja maksa sinänsä ovat erinomaista koiranruokaa. Tehdasvalmisteisessa maksalaatikossa ongelmallista koiran kannalta ovat siirappi, sokeri, suola, mausteet ja rusinat.

Rusinat ovat erityisen haitallisia koirille. Koiran kannalta parempi vaihtoehto onkin rusinaton maksalaatikko.

Jo muutama viinirypäle voi olla vahingollinen koiralle. Säännöllisesti syötynä niin viinirypäleet kuin rusinat voivat aiheuttaa ajan kuluessa munuaisvian koiralle. Viinirypäleiden koiralle myrkyllistä ainesosaa ei tunneta. Varmuuden vuoksi on parasta, ettei koiralle anneta viinirypäleitä lainkaan. Rusinat ovat koiralle erityisen haitallisia, sillä mahdollisten haitallisten aineiden pitoisuudet ovat niissä vielä viinirypäleitä suuremmat.

Huonoa koiralle ovat myös maksalaatikon koostumus ja rasvaisuus. Maksalaatikko on koostumukseltaan pehmeää sössöä, joka takertuu koiran hampaisiin, eikä se tarjoa hampaille minkäänlaista puremistyötä. Maksalaatikon sokerisuus ja siirappi edelleen lisäävät haitallista vaikutusta hampaille. Sokeri voi aiheuttaa koirille, kuten ihmisillekin, hammaskiveä ja hampaiden reikiintymistä. Maksalaatikko on myös hyvin rasvaista, joten se ei sovi ylipainoisille tai diabetesta sairastaville koirille.

Lähes kaikki koirat pitävät maksan mausta, ja siitä ei tarvitse luopua kokonaan. Kuivatut maksapalat ovat hyviä herkku- ja kiitospaloja koiralle. Maksaa voi myös itse keittää koiralle ruuaksi. Se on ravitsevaa koiranruokaa, joka sisältää paljon vitamiineja ja mineraaleja.

Koska maksa on elin, joka varastoi ja käsittelee myrkyllisiä aineita, maksa-aterian saa antaa koiralle vain 1-2 kertaa viikossa. Maksa sisältää myös suuren määrän A-vitamiinia, joten tarjoa maksaruokia koiralle vain kohtuudella, jotta A-vitamiinin saantisuositus ei ylity.

teksti Tuuli Turtola

Koirakouluttaja: Ei ole olemassa vaarallisia koirarotuja

Tänään esitetty MOT: Ihmisen vaarallisin ystävä tulee epäilemättä aiheuttamaan ison keskustelun vaikeasti hallittavista ja vaarallisista koirista. Vaikeasti hallittavia koiria ovat taatusti kaikki ei-koulutetut koirat, mutta onko olemassa oikeasti vaarallisia koirarotuja? Kysyimme asiaa Kuonon koirakouluttaja Lotta Vihtoselta.

– On olemassa koirarotuja, joiden kanssa pitää olla tarkempi siinä, mitä niille kouluttaa ja joiden koulutuksessa tehdyt virheet ovat kohtalokkaampia kuin toisten koirarotujen kanssa tehdyt koulutusvirheet.

Esimerkiksi Vihtonen ottaa isokokoiset koirat

– Isokokoisen koiran purema on pelkästään suuremman puruvoiman takia tuhoisampi kuin esimerkiksi kääpiörotuisen koiran purema, vaikka molemmat koirat olisivat yhtä aggressiiivisessa tunnetilassa

Rodut ovat luonnollisesti erilaisia. Toisilla esimerkiksi metsästysvietti on suurempi kuin toisilla.

– On rotuja, joiden käyttäytymistarpeet on hirvittävän vaikea tyydyttää ihmisen kanssa sisällä elämässä. Jos vaikkapa geeniin on kirjoitettu käyttäytymistarpeeksi lauman tai alueen vartiointia, niin onhan se ihan eri asia tarjota rodunomaista tekemistä sellaiselle koiralle, kuin vaikkapa cavalier kingcharlesinspanielille.

– Eri roduissa on myös eroja siinä, miten saalisherkkiä tietyt rodut ovat. Mitä herkemmin koira saalistaa, sitä isompi riski on siihen, että koira alkaa ilman koulutusta vaikkapa näykkimään pieniä lapsia. Jos koiraa ei kiinnosta saalistaminen, eihän sitä sellaisen varalle tarvitse kouluttaa.

Vihtosen mukaan kaikilta koiraroduilta löytyy geeniperimästä aggressio. Ilman aggressiota koira ei pysy hengissä luonnollisissa oloissa, saalistajana. Mikään koira ei synny aggressiivisena kaikelle.

– Aggressio on koiran perimässä oleva käyttäytymismalli, mutta sen käyttö ihmistä kohtaan on aina opittua. Poikkeuksena tähän on tietysti sairaudet ja kasvaimet, jotka voivat itsessään aiheuttaa aggressiivista käyttäytymistä. Jos koiralla on voimakasta kipua aiheuttava sairaus tai vaikka rabies, on selvää, että koira on aggressiivinen. Lähtökohtaisesti koira ei kuitenkaan ole aggressiivinen, ellei se ole oppinut siihen, VIhtonen sanoo.

– Aggressio on puolustautumista todellista tai kuviteltua uhkaa vastaan, niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Mitä arempi ja pelokkaampi koira on, sitä todennäköisemmin se tuntee tarvetta puolustautua. Arkuus on koirilla selkeästi periytyvä ominaisuus. Kasvatustyössä kannattaisikin kiinnittää huomiota arkojen yksilöiden jalostuskäyttöön, jotta arkuutta ja pelokkuutta ei siirretä eteenpäin seuraaville sukupolville.

Kouluttajan näkökulmasta on olemassa helpommin ja vaikeammin koulutettavia rotuja.

– On rotuja, joita en välttämättä suosittelisi ensimmäiseksi koiraksi perheeseen. Tämä ei kuitenkaan johdu rodun perustasta, vaan koulutettavuudesta ja siitä, onko se helpommin vai vaikeammin koulutettava.

Koulutusmenetelmien valintaan on Vihtosen mielestä syytä kiinnittää erityistä huomiota.

– Tutkitusti aggressiivisten koulutusmenetelmien käyttäminen lisää koiran aggressiivisuutta. Jos koulutuksessa käytetään paljon fyysistä rankaisua, lylydään, karjutaan tai muuten kuritetaan, on se omiaan lisäämään koiran yleistä aggressiivisuutta ja erityisesti ihmisaggressiota.

Koirankoulutuksessa tarvitaan aina jokin motivaatio, vahviste, jolla koira saadaan toimimaan ihmisen haluamalla tavalla. Useimmiten motivaatio löytyy vaikkapa namista tai lelusta, joskus motivaation hakeminen voi olla vaikeampaa.

– On rotuja, joita en välttämättä suosittelisi ensimmäiseksi koiraksi perheeseen. Tämä ei kuitenkaan johdu rodun perustasta, vaan koulutettavuudesta ja siitä, onko se helpommin vai vaikeammin koulutettava ja siitä, millaiset tiedot ja taidot koiran tulevilla omistajilla on.

Joulutähti ja 127 muuta koiralle vaarallista kasvia

Vuoden suosituin kukkasesonki on alkamassa ja esimerkiksi joulutähdet ilmestyvät koteihin. Joulutähti, kuten ainakin 127 muuta kasvia, ovat koiralle vaarallisia. Vaarallisuusasteet tietysti vaihtelevat, mutta ainakin näiden kasvien kanssa touhuamista kannattaa välttää:

aasinkorva
Ahosuolaheinä
alppiorvokki
alppiruusu
Amaryllis
anopinkieli
atsalea
belladonna
happomarjapensas
hevoskastanja
hortensia
hukanputki
Hullukaali eli villikaali
hulluruoho
huonearalia
huonekoiso
huonevehka
Hyasintti
ihmepensas
jasmiini
jouluruusu
joulutähti
Kalliokielo
karkeapäivänhattu
Keltamo
Ketunleipä eli käenkaali
Kevätkello
Kielo
kirjolehti
Kirjovehka
kissanhäntä
kissankaisla
klivia
Koiranheisi
Koiranköynnös
koiranpensas
kolibrinkukka
Konnanmarja (musta ja punainen)
Kriinumi
krookus
ksysanteemi
Kukkasipulit
Kukonkannus
kultaköynnös
Kultaköynnös (sisältää oksaalihappoa)
kultasadepensas
Kultasadepensas (siemen ja palko)
Kurjenmiekka
kustaankukka
Kuusama
Kuusora
Kylmänkukat
käpypalmu
köynnösvehka
laakerikirsikka
laakeripuu
Lehtosinijuuri
Leinikit
Likusteri
limoviikuna
lobelia
Lumikello
Lumimarja
Lupiini
Marjakuusi
Mentukka
misteli
Munkinhuppu
Muratti
Mustakoiso
Mustakonnanmarja
Myrkkykatko
Myrkkykoiso
myrkkylilja
Narsissit
neilika
niilinkaisla
Niittysuolaheinä
näsiä
Näsiäpensas
oleanteri
Oravanmarja
Paatsama
Peikonlehti
perunanvarret
pietaryrtti
piikkikruunu
pikarililja
Pohjoinen ukonhattu
Punakoiso
pylväskaktus
pylvästyräkki
Rantatyräkki
raparperi
rautayrtti
risiinikasvi
ruiskukka
Salkopapu
Sormustinkukka
Sorvarinpensas
Sudenmarja
sulkasaniainen
suokorte
Suokukka (punainen)
Suolaheinä
suolakkeet
Suopursu
Suovehka
sädekaisla
särkynyt sydän
Tarhaukonhattu
Terttuselja
tohtorinkukka
traakkipuu
Tulppaani
tupakkakasvi
tyrnipensas
Tyräkki
ukonhattu
Ukonhattukannus
unikko
Vaivero
valkovuokko
Vehka eli kalla
viikunapuu
Villaheisi
villiviisi
Vuokot

 

10 yllättävää ruoka-ainetta, joita ei pidä syöttää koiralle

Varmasti viisain vinkki välttää turhia ongelmia on olla syöttämättä koiralle mitään sen normaalin ruokavalion ulkopuolelta. Kuitenkin moni ihmiselle terveellinen ruoka-aine saattaa olla yllättävän vaarallinen koirallesi. Kuono kokosi listan kymmenestä yllättävästä ja vaarallisesta ruoka-aineesta.

 1) Avokado

Avokadopastan tai guacamole-soosin jämiä ei todellakaan kannata syöttää koirallesi. Avokado sisältää persiiniä, joka on vaaratonta ei-allergisille ihmisille, mutta saattaa olla isoina annoksina nautittuna myrkyllistä koirallesi.

 2) Sipuli ja valkosipuli

Ruuanlaitossa kannattaa olla varovainen, ettei tiputtele tarpeettomasti sipulinpalasia lattialle. Sekä sipuli että valkosipuli voivat tuhota koirat verisoluja ja johtaa anemiaan. Pienissä annoksissa ei todennäköisesti ole vaaraa, mutta isommat annokset ja jatkuva nauttiminen voi aiheuttaa myrkytyksen.

 3) Vauvanruoka

Jos nyt välttämättä haluaa koiralleen vauvanruokaa syöttää, kannattaa varmistua, ettei ruokaan ole lisätty sipulijauhetta.

 4) Rusinat ja viinirypäleet

Rusinoita ja viinirypäleitä ei kannata myöskään syöttää koiralle. Tarkkaa syytä ei ole selvillä, mutta molemmat saattavat aiheuttaa koirille munuaisvaivoja. On mahdollista, että koira saa oireita jo pienistä määristä, joten on parempi pitää nämä herkut mahdollisimman kaukana koirista.

 5) Persikat ja luumut

Persikoiden ja luumujen ongelma on pääasiassa niiden kivissä. Kivet voivat aiheuttaa tukkeumia. Kaiken lisäksi persikoiden ja luumujen kivet sisältävät syanidia. Ihmiset jättävät kivet syömättä, koirat eivät sitä ymmärrä.

 6) Suola

Sipsejä on turha lähteä syöttämään koiralle. Liika suolan nauttiminen lisää juomista, sitä myötä pissailua ja saattaa johtaa myrkytykseen.

 7) Sokeri

Koiralle täysin tarpeeton raaka-aine voi ja johtaa pidemmässä juoksussa samaan kuin ihmisellä: ylipainoon ja diabetekseen.

 8) Pullataikina

Pullataikina kohoaa ennen uuniinlaittoa ja sama asia tapahtuu myös koiran mahassa, jos taikinaa sinne joutuu. Hiiva voi aiheuttaa käydessään myös alkoholimyrkytyksen.

 9) Xylitol-purkka

Voi olla hengenvaarallista ja aiheutttaa insuliinitasojen voimakasta kohoamista sekä munuaisvaurioita.

10) Raparperin lehdet

Sisältävät oksalaatteja, jotka voivat vaikuttaa ruoansulatukseen, hermostoon ja aiheuttaa virtsausongelmia.

 

Älä syötä näitäkään:

* Karkki

* Kissanruoka

* Suklaa

* Sitruunöljy

* Kahvi

* Maissintähkä

* Macadamiapähkinät

* Alkoholi

* Tupakka

Lähteet:

http://pets.webmd.com/dogs/ss/slideshow-foods-your-dog-should-never-eat

http://www.caninejournal.com/foods-not-to-feed-dog