kolumni

KOLUMNI: 3D-printattu koira sai pyörätuolin ja muita ”suloisia” uutisia

Törmäsin netissä uutiseen, jossa kerrottiin ohiolaisen Tumbles-koiranpennun syntyneen ilman etujalkoja. Vastuullinen kasvattaja olisi jo syntymävaiheessa tiennyt tietenkin, miten koiran kanssa tulisi menetellä, mutta koska Amerikassa ollaan, rakenneltiin Tumblesille 3D-tulostimella ihan ihka oikea pyörätuoli. Ja videolla tätä kaksiviikkoisen koiranpennun taivalta nyt ihmetellään ja ihastellaan.

Vaikka Kuonossakin olemme aika ajoin maailman koirauutisista raportoidessamme tehneet mokia useammankin kerran, niin on silti syytä todeta, että kaksijalkainen koiranpentu ja 3D-printattu pyörätuoli ei edusta Kuonon linjaa. Pyrimme uutisoinnissamme eläimiä kunnioittavaan kohteluun, tulipa uutinen sitten Suomesta tai maailmalta. Eläinten kunnioittaminen ei tietenkään poissulje hauskuutta, sitä saa ja pitää olla, ovathan nelijalkaiset ystävämme yleensä vähintäänkin hauskahkoja.

Sen sijaan heitän pallon ilmaan: jos löydätte uutisen 3D-printatusta koirasta, joka saa kaksijalkaisen pyörätuolin, lupaan kirjoittaa aiheesta heti uutisen.

Hauskaa viikonloppua!

Ville Kormilainen
Päätoimittaja

KOLUMNI: Koirako kuusi tuntia yksin kotona – kamalaa!

Luin tänään Hesarista artikkelin, jonka mukaan laki kieltää koiran jättämisen kotiin yksin yli kuudeksi tunniksi. Järkytyin. En voi kuvitella, miten on olemassa ihmisiä, jotka jättävät koiransa yli kuudeksi tunniksi yksin. Onhan omaa puudelia päästävä rapsuttelemaan vähintäänkin parin tunnin välein. Pidempi ostosreissu hellepäivänä ilman rakasta karvaturria on sula mahdottomuus.

Vastuullinen koiranomistaja vie tietysti koiransa mukanaan töihin tai koirapäivähoitoon. Muutaman sadan euron päivähoitomaksu ei ole hinta eikä mikään siitä, että rakas koira saa huolenpitoa myös niiden tuntien aikana, kun omistaja tekee töitä.

Ruotsin mallista keskustellaan myös Suomessa. Keskustelua asiasta on käyty valtion seura- ja harrastuseläinten neuvottelukunnassa. Epäilemättä samassa neuvottelukunnassa käydään keskusteluja myös seuraavista aiheista:

• Koirien kuivaruoka – uhka vai tukehtumismahdollisuus?
• Koirien rokotuskriittisyys
• Sisäsiistiksi oppiminen – olisivatko vaipat sittenkin oikea ratkaisu
• Turvallisuus – Onko toisia koiria tarpeen tavata ollenkaan?
• Kukat ja mehiläiset – Koska on oikea aika ottaa ”ne” asiat koiran kanssa puheeksi?
• Unikoulu – Koska koira pitää vierottaa nukkumaan omassa sängyssä?

**

Puhutaanpa hetki vakavasti. Ajatus siitä, että koirat kävisivät oikeasti laajamittaisesti päivähoidossa ei valitettavasti ole mikään mahdoton skenaario tulevaisuudessa. Mitä enemmän inhimillistämme karvakavereitamme, sitä typerämmäksi keskustelu muuttuu. Kyllä koira tarpeineen pärjää kahdeksan tunnin työpäivän vallan mainiosti jos aamuhommat on hoidettu kunnolla ja riitävästi. Jos koira kokee eroahdistusta, kannattaa harkita toista koiraa. Mutta ajatus siitä, että lakisääteisesti ryhdytään määräilemään koiran ja omistajan välisen eroajan pituutta tuntuu suoraan sanottuna erikoiselta.

Harva vanhempi tuntee pistoa rinnassaan pitäessään vuoden ikäistä lasta päiväkodissa aamukuudesta iltapäiväneljään. Liian harva tuntee piston rinnassaan, kun mummo makaa palvelutalossa vuorokauden ympäri pissoissaan klimppisoppaa nieleskellen. Mutta auta armias, jos koira joutuu olemaan työpäivän ajan ihan yksin kotona, se vasta kamalaa on. Se on kuulkaa niin kamalaa, että sen muuttamiseksi kannattaa suunnitella lakitasoisia toimia.

Ville Kormilainen
Kirjoittaja on Kuono.fi:n perustaja ja päätoimittaja, jonka koirat ovat joskus joutuneet olemaan yksin kotona jopa kahdeksan tuntia.

Kuvalähde:
Tekijä: Adelaidasofia (Oma teos) [CC BY-SA 3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], lähde: Wikimedia Commons

KOLUMNI: Ne on mäyräkoiria

Meillä on nyt ollut mäyräkoira viisi viikkoa. Elämäni pisimmät viisi viikkoa.

Jo ennen mäyräkoiran tuloa meitä varoiteltiin. Puhuttiin hirviöeläimistä, pirulaisista, mäyräkoirien tunteista. ”Se on kuule iso luonne pienessä koirassa”, täti-ihmiset varoittelivat. Kaikki nämä lausunnot toki tukivat ennakkokäsitystäni. Mäyräkoiran on pakko olla HUL-LU. Ja mäyräkoiraihmisten myös.

Olisi pitänyt pitää mielessä muutaman vuoden tapainen keskustelu, jossa minulla oli hihnan päässä labradorinnoutaja ja naapurilla kaksi mäyräkoiraa. Keskustelimme koulutuksen haasteista. Mäyräkoiraihminen ei pitänyt ongelmiani juuri minään.
”Sinulla on noutaja. Sen kanssa voi sentään keskustella.”, rouva totesi, painotti sanaa sen ja mulkaisi maassa möllöttäviä nakkejaan pahalla silmällä. Tarkoitti vissiin, että niitten kanssa ei voi keskustella.

Kävimme tietysti kasvattajan luona katsomassa mäyräkoiria.
Miksi ne haukkuu?
– Ne on mäyräkoiria.

Miksi ne on tuollaisia?
– Ne on mäyräkoiria

Jokaiseen kysymykseen tuntui olevan valmis vastaus:

NE ON MÄYRÄKOIRIA.

Pentulaatikossa ne mäyräkoirat näyttivät sairaan suloisilta. Ne tuijottavat pikku nappisilmillään, jotka sanovat, että rakastu minuun, jooko, jooko, jooko.

Ja mehän rakastuttiin. Ja vietiin koira kotiin. Jo ensimmäiset tunnit alkoivat tuoda mieleen hirviöeläimen. Koira ei pelännyt mitään eikä ketään. Koira ei kunnioittanut ketään. Koira haukkui vimmastusti, kun istuin pöytään syömään. Se onnistui sinnikkyydellään melkein hyppäämään sohvalle alle kolmekiloisena makkarana.

Arvatkaapas, mitä kasvattaja vastasi.

Jep.

NE ON MÄYRÄKOIRIA.

Ilkeä ihminen saattaisi kuvitella sanojen ON ja MÄYRÄKOIRIA väliin jotain terävämpää. Sellainen ei kuitenkaan käynyt mielessä.

Eilen yritin saada kolmikuista kaveria puistossa kiinni. Siinä missä kolmikuinen noutaja juoksee luoksesi rakastaen sinua maailman tappiin, kolmikuinen mäyräkoira katsoo sinua, punnitsee vaihtoehdot ja juoksee sitten karkuun.

Siinä me sitten juostiin. Minä, 35-vuotta ja Ulla, melkein 13 viikkoa. Ja juuri kun olen saamassa hirviöeläimen kiinni, se juoksee ladon alle piiloon. Ja kurkkii sieltä ovelana.

NE ON MÄYRÄKOIRIA.

Ja kun viimein saan koiran syliini, se loukkaantuu. Ei katsokaan minuun. Jos se vain osaisi puhua, saisin kuulla kunniani.

ONNEKSI SE EI OSAA PUHUA.

Tylsäksi ei aika mäyräkoiran kanssa puhumattomuudesta huolimatta. Ja ovathan ne suloisia.

SILLOIN KUN NUKKUVAT.

Ville Kormilainen
Kirjoittaja on Kuono.fi:n perustaja ja päätoimittaja

Kolumni: Älä riko pesärauhaa – pidä hurtta hihnassa!

Viikonloppuna Helsingin Sanomat uutisoi Helsingin Viikissä – osuvasti Mäyrämetsäksi kutsutulla alueella – mäyrän pesään juuttuneesta kuusivuotiaasta parsonrusselinterrieristä. Tunteja kestänyt pelastusoperaatio sai koiran ja omistajan kannalta onnellisen päätöksen, kun koira saatiin lopulta pelastettua noin kahden metrin syvyydestä kahdeksan tunnin kiipelissä olon jälkeen. Tehtävää oli hoitamassa yhdeksän pelastuslaitoksen työntekijää sekä kaivinkoneen kuljettaja.

Kun pelastustöiden avuksi otettiin noin 30 metriin ulottuva viemärikamera, pelastajat huomasivat moneen suuntaan haarautuvan luolaston olevan jopa toistakymmentä metriä pitkä. Lopulta koira löytyi kuuden metrin päästä luolan suuaukosta, suuren maanalaisen lohkareen alta. Omistajan kertoman mukaan maan alta kuului tappelun ääniä puolen tunnin ajan koiran syöksyttyä luolastoon.

Kuten todettua, loppu oli koiran kannalta onnekas ja se selvisi lähes vahingoittumattomana Mutta entä mäyrä? Tai sen poikaset, jotka mäyrä synnyttää yleensä huhtikuussa ja jotka näin ollen ovat nyt noin kuukauden ikäisiä? Poikasia on ehkä kaksi tai kolme, kuten mäyrillä yleensä, ja niiden silmät ovat mahdollisesti juuri auenneet. Ne painavat luultavasti muutamia satoja grammoja ja ovat vielä täysin riippuvaisia emostaan, joka imettää poikasiaan jopa kuusi kuukautta.

Aamulehti lähestyi aihetta toisesta näkökulmasta: lintujen pesimäkausi on menossa ja monet linnut pesivät maahan tai mataliin pensaisiin. Vapaana olevat koirat voivat tuhota linnunpesiä ja vaarantaa poikueiden elossapysymisen. Kaukana omistajistaan juoksevat koirat häiritsevät hautovia lintuja, sillä esimerkiksi laulujoutsenet reagoivat irrallaan olevaan koiraan jo etäältä. Pahin tilanne on, jos koira lähestyy tai alkaa jahdata lintua.

Vaikka näin kesän korvalla tekisi mieli antaa lemmikinkin nauttia vapaudesta, on syytä muistaa, että monet luonnon eläimet poikivat juuri nyt. Metsästyslaki on koirien kiinnipidon kannalta yksiselitteinen: maaliskuun alusta elokuun 19. päivään ulkona oleva, yli viiden kuukauden ikäinen koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Laki ei koske alueen omistajan luvalla pihalla, puutarhassa tai koirien pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa eikä tehtäviään suorittamassa olevia virkakoiria. Ilman maanomistajan lupaa koiraa ei saa milloinkaan pitää irti toisen alueella, ja taajamassa koira on pidettävä kytkettynä aina.

Mutta mitä tarkoittaa välittömästi kytkettävissä – tuo lain porsaanreikä, johon niin moni vapaana koiraansa ulkoiluttava vetoaa. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Kati Pulli arvioi termin tarkoittavan sitä, että tilanteen niin vaatiessa omistaja pystyy kytkemään koiransa ennen, kuin tilanne on ohi. Siis välittömästi, ei vasta sitten, kun koira on ehtinyt ajaa oravan puuhun tai linnun taivaalle.

– Vapaana oleva koira aiheuttaa luonnon eläimille haittaa erityisesti poikasaikaan. Se voi saada poikasen kiinni ja esimerkiksi tappaa tai vammauttaa tämän. Kun vapaana oleva koira lähtee jahtaamaan viimeisillään tiineenä olevaa eläintä, se voi aiheuttaa haittaa emolle tai poikaselle tai saada aikaan jopa keskenmenon. Jos koira löytää eläimen kesken synnytyksen, on selvää, että synnytys häiriintyy, Pulli luettelee.

Monelle koiranomistajalle esimerkiksi lasinsirujen ja muiden roskien kerääminen on itsestäänselvyys. Näin halutaan suojella paitsi omaa lemmikkiä myös luonnon eläimiä. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Monet jopa perustelevat koiran pitämistä vapaana sillä, ettei se haittaa luontoa läheskään yhtä paljoa kuin muiden maahan jättämät roskat. Toisen huonot teot eivät kuitenkaan oikeuta omiin huonoihin tekoihin, painottaa Pulli.

Vaikka tarkkoja lukuja ei ole saatavilla, on selvää, että paitsi roskat, myös vapaana olevat koirat (ja kissat) aiheuttavat villieläimille merkittävää haittaa. Vai oletko nähnyt muovipussin ryömivän mäyrän pesään tai lasinsirun jahtaavan sorsaa? En minäkään. Olen kuitenkin nähnyt, että pienenkin riistaviestin omaava koira voi harvoin vastustaa myyrältä tuoksuvan pesän kaivamista tai maassa oleilevan hautovan siivekkään hätistelyä.

On totta, että koira tarvitsee hihnalenkkien lisäksi liikuntaa myös vapaana. Mutta vaikka me kaikki haluamme tarjota koirillemme parasta, emmehän unohda myöskään muita eläimiä. Suomessa on satoja koirapuistoja ja aidattuja pihoja, joilla koirillakin on lupa juosta sydämensä kyllyydestä. Vaikka viikonlopun mäyräepisodi oli omistajan kertoman mukaan vahinko, ja koira oli irti vain hetkellisesti hänen selvitellessään pensaaseen takertunutta hihnaa, on se erinomainen esimerkki. Annetaan luonnon asukkaille kotirauha myös kesällä.

Suvi Salminen
Kirjoittaja on Kuonon toimittaja.

KOLUMNI: ”Hei, laitetaan neliönmuotoinen koiranpää toisen koiran takapuoleen!”

Viikonloppuna internetissä lähti kiertämään tarina taiwanilaisesta trimmaustyylistä, jossa koirien oli trimmattu siten, että niiden päät muistuttivat neliötä tai täydellistä ympyrää.

Toisaalla internetissä laitetaan stoppi koirien takapuolenhaistelukuville. Jotta voitaisiin laittaa stoppi koirien takapuolenhaistelukuville, tarkoittaa se käytännössä sitä, että tällaisista kuvista on palstalle tai foorumiin tullut ylitarjontaa. Toisin sanoen: mitta on tullut täyteen. KOIRIEN TAKAPUOLENHAISTELUKUVISTA. Voitteko kuvitella?

(Artikkelikuvassa muuten kirjoitellaan lappuja, joissa koirat tunnustavat tehneensä jotain tyhmää.)

Ja toisaalla reaalimaailmassa naureskellaan uroskoiralle, joka nylkyttää viatonta narttua, joka ei vielä osaa sanoa takaisin urokselle. ”Pojat on poikia!”, huudetaan ja tutkaillaan toimenpidettä oikein uralla.

**

Eipä silti, emme mekään Kuonossa täysin välty ylilyönneiltä tai tyhmäilyltä, vaikka tarkkoja yritämmekin olla. Silti: katsomme päivässä kymmeniä koiravideoita ja hauskoja kuvasarjoja ja hyllytämme niistä valtaosan. Kävijämäärien lisäämisen toivossa ”hauskat” trimmipäät tai muut erikoiset otokset olisivat varmasti julkaisukelpoista materiaalia, mutta pyrimme kuitenkin löytämään juttujen aiheiksi tarinoita, jotka kuvaavat koiranomistamisen hauskuutta aina mieluummin ihmisen kuin koiran kustannuksella.

**

Ei koira tietenkään ymmärrä pään muotoontrimmaamisen hauskuutta, eikä se loukkaannu meemiksi päätyneestä pyllystä. Eikä varmasti loputonta traumaa aiheudu nylkyttämisestäkään.

Mutta jotain muotoontrimmaaminen, pyllykuvat ja nylkyttämiselle naureskele kertoo meistä ihmisistä. Jo se, että pepunhaistelukuvia ylipäänsä otetaan tai se, että nylkyttämistä pidetään ”miehisenä tai poikamaisena riittinä” on perin erikoista.

Ehkä tyydytämme neliöpäillä ja pyllyillä jotain omaa sisäistä lastamme? Jos itselle on niin vaikea nauraa, meidän on kai vain naurettava sille pallopäiselle koiralle, joka nuuhkii nylkytyksen jälkeen toisen koiran hanuria.

Ville Kormilainen
kirjoittaja on Kuonon perustaja ja päätoimittaja

KOLUMNI: Hei sinkku, rakastuisitko koiraihmiseen?

Yle julkaisi viime viikolla sivuillaan mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten uusi kumppani sopeutuu lemmikkitalouteen. Herkullinen aihe. Erittäin.

Itsehän olen siinä tilanteessa, että olen ollut naimissa iät ja ajat ja koirat ovat tulleet perheeseemme yhteisenä harrastuksena. Eli perheessämme kummallakaan osapuolella ei ollut koirista lapsuudenkotia kummempia kokemuksia.

Siispä päätös siitä, nukkuuko koira sängyssä vai ei, oli meille tietysti todella helppo. Ei tietenkään nuku. (Paitsi, että heti kun koira oppi itse hyppäämään sänkyyn, sinnehän se jäi. Nykyisin koira nukkuu sängyssä parhaimmillaan 3-4 kappaletta.)

Mutta elukan sängyssä nukkuminen nyt on helpoimpia asioita, mihin uusi kumppani pitää totuttaa. Kumppanin on totuttava muun muassa näihin asioihin:

• Pissa/kakka/oksennus lattialla on täysin normaali asia
• Koko kämpässä saattaa olla vähän pistävä haju
• Ei ole karvatonta vaatekappaletta
• Ei ole karvatonta huonekalua (ei, edes muovituolit eivät ole karvattomia)
• Ei ole karvatonta ruokaa
• Menet yöllä vessaan, astut ensin pissaan ja sitten kakkaan. Ei hätkäytä.
• Kumppanin on kestettävä se, että karvakaveri on ikävissään purrut uudet kengät tai sen keräilyharvinaisuus-DVD-boksin, josta maksoit maltaita.
• Koira nukkuu sängyssä
• Sängyssä nukkuu myös karvat, hiekka, muta, märkä sekä kesän tullen myös punkit
• Koiranpentu menee aina ohitsesi. Aina.
• Edustusautosi muuttuu hiljalleen pahanhajuiseksi koirankopiksi
• Useampi silmäpari kyylää, kun te n******e
Ja niin edelleen. Näiden karikoiden jälkeen edessä on vielä lukemattomia tilanteita, joihin koiraperheeseen tulevan sulhas-/morsiankandidaatin on totuttava.

Ai niin. Keskustelupalstoilla kuulemma jutellaan siitäkin, että koiran paikka on aina ehdottomasti ulkona. Koiraihmisen mielestä tällaista ajattelevankin ihmisen paikka on tietenkin ehdottomasti ulkona.

Palstoilla puhutaan myös siitä, kinaa voi tulla siitä, kuinka paljon lemmikkiin käytetään rahaa. Jokainen koiraihminen tietää, että koiriin menevä raha on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Eläintenkouluttaja Miia Kantinkoski sanoo Ylen haastattelussa, että tilanteeseen kannattaa etsiä kompromissiratkaisu. Että jos tilanne on oikein tulehtunut eikä ratkaisua löydy, paras on etsiä molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Muutama vuosi sitten tulin työmatkalta yöllä kotiin. Sängyn toisen puolen oli vallannut vaimoni ja toisen puolen kolme koiraa.

”Missäs minä nukun?”, kysyin.

”Mene sohvalle”, sanoi vaimoni.

Koiraihminen on valmis tekemään kompromisseja. Kunhan kompromissin kohteena ei ole hän tai koirat.

Ville Kormilainen
Kirjoittaja on Kuonon perustaja ja päätoimittaja

KOLUMNI: Remmi kiinni, omistaja!

Muutin viikko sitten uuteen asuntoon kahden koirani kanssa. Luulin muuttavani kerrostalolähiöön, mutta yllätys oli positiivinen, kun huomasin vain parinsadan metrin päästä kodistamme alkavan silmänkantamattomiin metsää, peltoa ja vanhan kartanon viheralueita. Täydellinen paikka koirille ja omistajalle!

Kahden remmirähjäämiseen taipuvaisen nuoren uroksen omistajana olin erityisen onnellinen siitä, että uusilla lenkkipoluilla olisi tilaa kiertää vastaantulevat turret pellon tai metsän kautta. Ehkä harjoittelu vihdoin tuottaisi tulosta, kun vastaantulijoita ei enää tarvitsisi ohittaa metrin etäisyydeltä, hallelujah!

Valitettavasti hyvissä ulkoilualueissa kaukana liikenteen hälinästä on myös huonot puolensa. Yksi näistä ovat koirien omistajat. Eivät toki kaikki, mutta valitettavan monet. Omistajat nimittäin vaikuttavat olettavan, että koska liikennettä ei ole, koiraa voi huoletta pitää vapaana. Ei se Musti nyt ihan aina tule kutsuttaessa luokse, harvemmin oikeastaan tulee, mutta kun on niin kiva kun saa kirmata ja nuuskia vapaana. Ja sehän on ihan kiltti!

Argh! Kuten aiemmin mainitsin, olemme asuneet uudella alueella nyt viikon. Tähän mennessä jo useampi vapaana olevaa koiraa on kipittänyt omistajansa kehotuksista huolimatta luoksemme. Koska omat koirani rähjäävät remmissä, emme koskaan tervehdi muita koiria hihnassa – koirapuistot ja muut vapaana juoksenteluun tarkoitetut paikat ovat sitten erikseen.

Kun näemme vapaana vastaan kirmaavan koiran, lähdemme kiertämään niin kaukaa pellolta tai penkasta kuin mahdollista. (Tarkennuksena mainittakoon, että toimimme toki samoin myös hihnan päässä vastaan tulevien koirien suhteen.) Omistaja kutsuu hauvansa luokse, jos kutsuu, ja koira tottelee jos tottelee. Kun karvaturri kipittää kiihtyvällä vauhdilla luoksemme, huikkaan omistajalle, että nämä sitten todennäköisesti purevat. Tuskin, mutta se on yleensä ainut keino saada omistajaan edes vähän liikettä – tai pahimmassa tapauksessa saada hänet edes irrottamaan katseensa älypuhelimensa näytöltä.

Olen usein miettinyt, että jos luoksemme joskus tulisi esimerkiksi nuori uros, jolla olisi ehkä myös taipumusta machoiluun, en voisi tehdä yhtään mitään. Yritä siinä sitten potkia (!) luokse pyrkivää tulijaa pois, kun molemmissa käsissä roikkuu suu vaahdossa räksyttävä karvaturri.

Kun luoksemme juoksee irtokoira, mieleni tekisi huutaa: hemmetin idiootti, etkö tajua, että jos koirani sanotaan nyt vaikka tappavat sinun turresi, se on sinun vikasi! Jopa laissa määrätään, että koirat on pidettävä maaliskuusta syyskuuhun kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. Siis välittömästi, ei kymmenen minuutin kuluttua.

Kieltämättä välillä metsissä tallustellessamme tekisi mieli itsekin päästää koirat irti hihnoistaan. Todennäköisesti ne tottelisivat kun kutsuisin ne luokse, mutta koskaan ei voi olla täysin varma. Mieltäni vaivaa kuitenkin eräs toinenkin asia. Nimittäin se, että mitä jos koira löytää pensaan juurelta jotain syötävää. Pupun papanoita on metsä täynnä ja se suvaittakoon, mutta entä jos johonkin onkin piilotettu joku nakinpala tai lihapulla – rohkenen epäillä, että harva koira jättäisi kyseisen herkun popsimatta, vaikka sen sisään olisi piilotettu mitä.

Ehkä en ole ainut, jota vapaana kirmaavat karvaturrit ärsyttävät ja jota teiden vieruksia koristavat koirankasat kiusaavat (olen valitettavan usein huomannut, että jos vapaana oleva koira jää tarpeilleen vaikka keskelle kävelytietä, omistaja jatkaa matkaansa ja luottaa, että kyllä se sesse sieltä perään juoksee – viis kakasta). Ajatus siitä, että oma koira saisi suuhunsa jonkun myrkytetyn herkun tuntuu kauhistuttavalta. Ja jälleen syyllinen löytyisi sieltä olemattoman talutushihnan toisesta päästä.

Olisipa ihanaa, jos me kaikki omistajat koirinemme voisimme nauttia  kevätauringosta ja pitkistä lenkeistä parhaiden ystäviemme kanssa sulassa sovussa, yhteisiä sääntöjä noudattaen ja muita lenkkipolkujen käyttäjiä kunnioittaen. Tämän ei luulisi olevan liikaa pyydetty.

Suvi Salminen
Kirjoittaja on Kuonon toimittaja.
suvi @ kuono.fi

Koira – tuo kotitoimiston pikku apuri

Kello 7.00

”Jokojokojokojoko.??? Mennäänkö?? Mennäänkö? Heti heti heti!”, työtoverit motkottavat, vaikka olen saanut hädin tuskin silmäni auki.

Mennään sitten. Kaikenlaisten kollegojen kanssa sitä päivän saakin viettää.

Kello 7.15

”Mitä helvettiä? Eikös aamiainen ole jo pöydässä? Mitä? NYT SE RUOKA TÄNNE JA SASSIIN?”

Annetaan. Malttakaa nyt hetki odottaa.

Kello 7.16

”NYT SE HAMPAIDENPUHDISTUSTIKKU TÄNNE JA HETI! HETI!”

Joojoo. Hetki pieni.

Kello 7.17

Kahvia itselle. Kollegat ovat jo väsähtäneet.

Kello 7.30

Ei sittenkään. Kollegat ovat siirtyneet aamiaishuoneeseen tarkastamaan tilanteen. Tuijottavat ja saavat oloni tuntumaan syylliseltä.
”Jaaha. Munakasta. Makkaraa. Leipää. Voilla. Kiva. Enpä ole ennen ruokaa nähnyt, ehkä sanoisivat.”

Kello 7.40

”EIHÄN HAITTAA JOS TSIIGAILEN TÄSSÄ SAMALLA KUN OOT VESKISSÄ?”

Ei haittaa. Kaikin mokomin.

Kello 7.50-11.50

”Me otetaan kuule pikku torkut tässä välissä kun sä painat töitä!”

Be my guest.

(Kello 8.20, 10.07 ja 11.22)

”EN SE MINÄ OLLUT!!!”

Kello 11.52

”HEEEETTKINNEEEN! Sä syöt? Syöt lounasta? Eikä meille mitään?”

Nope.

Kello 12.13

”Lähdet? Ja jätät meidän tänne? OIKEEESTI???”

Oikeesti.

Kello 14.15

Palaat työpaikalle palaverin jälkeen.

”IHANAA! Vitsi sä tulit, meillä on ollut ihan tosi kova ikävä sua. Ihanaa ihanaa ihanaa! ONKO RUOKAA?”

Ei ole vielä.

Kello 14.30

Nouset tuolilta vaihtaaksesi asentoa.

”JOKO ON RUOKAA?”

Ei vielä.

Kello 15.00

Käyt vessassa.

”NYTKÖ?”

Ei vielä

Kello 15.30

”NYT ON PAKKO OLLA JO RUOKAA!”

Kello 15.47

”HEI PLIIS!”

Kello 15.52

”No nyt!”

Kello 15.55

”NYT?”

Kello 16.00

”JES! VIHDOINKIN!”

Jes. Vihdoinkin. Työpäivä pulkassa.

Ville Kormilainen
Kirjoittaja on Kuonon päätoimittaja ja yrittäjä, joka viettää osan työviikostaan kolmen koiran kanssa kotitoimistossa.

KOLUMNI: Luovuitko koirastasi? Olet luultavasti huono ihminen

Viime viikolla jaoin Kuonon Facebookissa linkin, jossa tuore äiti kertoi blogissaan luovuttaneensa koiransa pois. Ei siksi, että lapsi olisi allerginen eikä siksi, että koira olisi ollut aggressiivinen lapselle. Ei, vaan siksi, ettei jaksanut. Ei jaksanut enää ruuhkavuosien paineessa hoitaa pientä vastasyntynyttä, ei jaksanut rapsutella tarpeeksi, eikä lenkittää tarpeeksi.

Tiedätkö mitä koiranluovuttaja? Olet luultavasti huono ihminen. Olet huono ihminen, koska kukaan ei voi ymmärtää miten perheenjäsenen voi antaa pois. Eihän koiran hermorakenne nyt yksinkertaisesti voi kestää tuollaista höykytystä: ensin kuusi vuotta yhdessä kodissa ja sitten todennäköisesti loppuelämä uudessa kodissa. Hyi sinua.

Eikö enää huvittanut? Etkö jaksa nousta sohvalta lenkille? Kyllähän vauvan kanssa nyt herranjestas ulkoilla voi koirankin kanssa? Mikäpä olisi parempaa tuulettumista vauvan kanssa olevalle äidille, kuin nappaista koira hihnaan ja painella metsään?

Voi koiraparkaa. Et taatusti luopuisi miehestäsi noin helposti? Usko jo. Olet huono ihminen.

Mutta entäs ne kaikki valokuvat uudesta paikasta? Kaikki ne kuvat, jossa koira saa olla vapaana ja näyttää selvästi onnellisen oloiselta? Ei remmilenkkejä kaupungin ahdistuksessa ja uusi laumakin näyttää mukavalta.

”Jotenkin tuntuu ihan siltä, että tämä koira olisi ollut täällä aina.”, piippaa puhelin. Ja heti perään kuva, jossa koirat pötköttelevät yhdessä kasassa kahden tunnin metsäulkoilun jälkeen.

Ehkä et sittenkään ole huono ihminen. Ehkä tilanteet eivät vain aina mene niin kuin oppikirjasta. Tiedäthän: kaksi lasta, Volvo, rivarinpätkä ja kultainnennoutaja.

Ai niin, huono ihminen. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen itsekin luopunut koirasta. Syyt ovat erilaiset, mutta tunne ihan taatusti sama.

Ehkä emme sittenkään ole huonoja ihmisiä?

Ville Kormilainen
Kirjoittaja on Kuonon perustaja ja päätoimittaja
ville at kuono.fi

Kolumni: Tärkeintä on, että koira voi hyvin

Jos selaat hetken koira-aiheisia nettikeskusteluja, päädyt luultavasti nopeasti koiranruokakeskusteluun. Keskusteluun, joka päätyy usein hyvin syvällisiin ja monesti todella riitaisiin sfääreihin.

Toiselle ei käy vehnä ja toinen on allerginen maissille. Kolmas haluaa raakaruokaansa 12 prosenttia luita, toisille riittää jopa kahdeksan prosenttia. Neljännet ovat tehneet tiukkaa raaka-aineseulantaa ja löytäneet vuosien jälkeen ruuan, joka ei pistä koiran pakkia sekaisin.

Ruokinta-analyysin keskellä varataan koiralle hieroja, fysioterapeutti, psykologi ja homeopaatti. Hieronnan jälkeen rentoudutaan kerran viikossa koirauimalan lempeissä löylyissä.

Harrastaakin pitää, että kunto pysyy kondiksessa. Juostaan pari tuntia päivässä koirapuistossa ja väliajat harrastetaan agilitya ja tokoa, ettei aivotoiminta käy tylsäksi.

Ja sitten onkin aikaa itselle. Haetaan nopeasti Mäkkärista tuplajuustoateria extraranskalaisilla ja kokiksella (sillä aidolla). Päälle vedetään puoli kiloa karkkia ja sitten voidaankin jo heittäytyä pitkälleen sohvalle.

Katsotaan Vain elämää, syödään kaapin pohjalta löytynyt suklaalevy ja viikon vanhat sipsit. ”Onneksi kohta on tammikuu, niin pääsee taas treenaamaan.” ajattelet.

Illalla muistat vielä koiran vitamiinit, hivenaineet ja öljyt.

Tärkeintä on, että koira voi hyvin.

Ville Kormilainen
Kirjoittaja on Kuonon perustaja ja päätoimittaja