villakoira

Kuono nuuskii: Saako marketista laadukkaita koiratarvikkeita?

Monesti koiraihmisen suusta kuulee toteamuksen, että marketeista ja tavarataloista saatavat koiratarvikkeet, lelut ja ruoka ovat laadultaan heikompia kuin eläintarvike- ja erikoisliikkeiden vastaavat tuotteet. Kuonon toimitus päätti lähteä nuuhkimaan, onko myytissä perää ja millaisia koiratuotteita marketit oikein tarjoavat.

Suuren päivittäistavarakaupan lemmikkitarvikehylly on pitkä ja pullollaan erilaisia ruokasäkkejä, herkkupusseja, luita, leluja sekä muita tarvikkeita. Mutta voiko koiranomistaja ostaa koiralleen näitä tuotteita huoletta? Kukapa nyt haluaisi nähdä upouuden puruluun silpoutuvan sekunneissa tai löytää juuri hankitun pehmolelun täytteistä suolistettuna makuuhuoneen lattialta.

Kävimme Tampereen keskustassa ja sen tuntumassa marketeissa ja tavarataloissa tutkimassa koiratarviketarjontaa ja lisäksi selasimme verkkokauppoja. Yhä useammalla kauppaketjulla näyttää olevan valikoimissaan laajasti erilaisia koiranruokia, herkkuja sekä perustarvikkeita.

Ei ihme, että ketjut haluavat osaksi koiratarvikekauppaa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on jo noin 700 000 koiraa ja määrä kasvaa tasaisesti. Samalla koira-ala on kolminkertaistunut 2000-luvun aikana miljardibisnekseksi.

Marketista löytyy nykyään koiranruokia ja herkkuja muun muassa viljattomina ja kotimaisista raaka-aineista valmistettuina. Varsinkin suurempien markettien hyllyiltä koiranomistaja voi löytää vaikkapa harjan, shampoota ja muita hoitotuotteita, koiranpedin, leluja tai hihnan ja pannan. Pienempien kauppojen valikoimiin ei ymmärrettävästi mahdu paljoa, mutta osa tarjoaa ruoan lisäksi myös muutamia leluvaihtoehtoja ja ajankohtaisia tarvikkeita, kuten punkkipihtejä.

Marketista ostetaan herkut, tarvikkeetkin kiinnostavat

Mutta mitä mieltä koiraihmiset ovat markettituotteista? Tampereen Tuomiokirkonpuistossa aurinkoisella aamupäivälenkillä piskuisen villakoira Emman kanssa ulkoileva Martta Rautio kertoo, että hän hoitaa koiraa yhdessä äitinsä kanssa. Tarvikkeita Emmalle hankitaan niin marketeista kuin lemmikkiliikkeistäkin.

– Ostamme marketista esimerkiksi puruluita. Valikoima voisi kuitenkin olla laajempi, koska siellä on paljon isoja luita, muttei aina tarpeeksi pieniä Emmalle, Rautio kertoo.

Myös bostoninterrieri Untamon omistaja Heini Kumpulainen-Rantanen kaipaisi valikoimiin monipuolisuutta. Esimerkiksi rodulle sopivat valjaat ulkoiluun hänen täytyy tilata verkkokaupasta. Marketeista on myös ollut hankala löytää tarpeeksi lujia leluja, jotka kestäisivät Untamon leikit.

– Ruokatuotteissa täytyy olla koiran hyvinvointia tukevat, puhtaat raaka-aineet. Marketeista ostan hampaidenhoitoon liittyviä tikkuja ja viljattomia herkkuja, Kumpulainen-Rantanen kertoo.

Juuri herkut ja namipalat päätyvät myös Paula Kiiskisen ostoskoriin. Hänen Hugo-kääpiövillakoiransa ruokavalio on tarkka allergioiden takia.

– Luen tuoteselostukset tarkkaan ja valitsen viljattomia kana-tuotteita. Ostan tarvikkeita myös tavarataloista, mutta luotan eläintarvikeliikkeisiin enemmän, hän sanoo.

Martta Rautio kertoo, että 12-vuotiasta, pirteää Emmaa luullaan usein pennuksi.
Helteinen kesäpäivä sujuu bostoninterrieri Untamon mielestä paremmin loikoillessa kuin lenkkeillessä.
Paula Kiiskinen hankkii Hugo-koiralleen herkkuja marketista, mutta usein parhaat tuotteet ovat päässeet loppumaan.

Laadukkaat koiratuotteet kaikkien saataville

Kotimaista Jalo-tuotemerkkiä valmistavan Transmerin tuoteryhmäpäällikkö Sabina Finnilä tunnistaa myytin marketeista saatavien koiratuotteiden huonolaatuisuudesta.

– Voimme murtaa myytin vain huolehtimalla tarkasta laadunvalvonnasta, Finnilä sanoo.

– Tuotteissa, kuten leluissa, ei saa olla irtoavia osia, ne on valmistettava kestävistä materiaaleista ja kankaista ja saumat on valmistettava vahvoiksi.

Laadukkaat koiratuotteet halutaan juuri marketteihin ja tavarataloihin, jotta ne olisivat kaikkien saatavilla ja hankinnat olisi mahdollista tehdä kätevästi yhtä aikaa muiden ostosten kanssa. Samalla Jalo kouluttaa markettiketjuja paremmista koiratuotteista ja siitä, miten lemmikkitarvikehyllyt luodaan houkutteleviksi.

Koska koirarotuja on lukuisia ja kaikilla on omat tarpeensa, ei kaiken kattavaa valikoimaa marketteihin ole helppo toteuttaa. Finnilä kuitenkin uskoo, että suunta on oikea ja yhä useampi voi löytää laadukkaita ja juuri itselle sopivia tuotteita marketeista ja tavarataloista.

– Asiakaskunta on yhtä laaja kuin on koiranomistajiakin, ja kaikilla on omat mieltymyksensä. Tehtävää on vielä paljon, mutta on sydämenasiamme saada marketteihin laadukkaat ja koirille turvalliset tuotteet, hän sanoo.

Testasimme markettilelun ja -pyyhkeen

Aika pistää markettituotteet todelliseen testiin. Testattaviksi tuotteiksi valikoituivat Jalo-tuotemerkin huopainen Tuggy-lelu (5,95 €) sekä harmaa mikrokuitupyyhe (4,95 €), jotka hankittiin testausta varten Kangasalan Löytötexistä.

Testaajanamme toimii puolitoistavuotias valkoinen länsiylämaanterrieri Siiri, joka on pieni mutta pippurinen leikkijä. Hyvän lelun tulee siis kestää niin riepottelua, järsimistä, heittelyä ja kantelua kuin kunnon vetoleikkejäkin.

Kauppakassista törröttävä Tuggy herättää heti kiinnostuksen, eikä Siiri malta olla tonkimatta tuliaisia. Lelu on suunniteltu erityisesti keski- ja suurikokoisille koirille, mutta terrierin tarmolla leikkivälle Siirille Tuggy on juuri passeli lelu retuutettavaksi ja tarpeeksi kevyt myös kannettavaksi. Erityisen hyväksi Tuggy osoittautuu ulkona heitellessä, ja lelun huomiovärillä korostettu osa tulee tarpeen, kun heittokäsi pettää ja lelu päätyy pusikkoon. Plussaa tuote saa kestävästä huopamateriaalista, vahvistetuista saumoista ja keskiosan vinkulelusta – viikon rajun leikkimisen jälkeen tuote on edelleen uudenveroinen.

Valkoturkkisen koiran kanssa mikrokuitupyyhkeellekin tulee pian käyttöä. Ulkona touhuamisen jälkeen tassut ja mahanalus on huuhdeltava, ja 50 x 70 cm kokoinen mikrokuitupyyhe on näppärä kuivaamiseen. Mikrokuitupyyhettä voi käyttää kuivana tai märkänä, ja koska se kuivuu nopeasti, on se kätevämpi kuin Siirin vanhat, tavalliset pyyhkeet. Myös Siiri näyttää hyväksyvän pehmeän pyyhkeen, vaikkei tassujen kuivaus olekaan westie-neidin mielipuuhaa. Pyyhe toimii niin kuin pitääkin, ja kulmaan kirjailtu suloinen tassunkuva ilahduttaa omistajan silmää.

Molemmat markettituotteet osoittautuivat iloisiksi yllätyksiksi ja tulevat varmasti olemaan jatkossakin kovassa käytössä. Myytti murrettu: myös marketista voi saada hyvälaatuisia, toimivia koiratuotteita.

Terrierienergia kulutettu. Tuggy-lelu sopii hyvin ulkona leikkimiseen.
Mikrokuitupyyhe on kätevä tassujen pyyhkimiseen, mutta saa sillä kuivattua pienen koiran vaikka kokonaankin.

Juttu on toteutettu yhteistyössä Jalo-tuotemerkin kanssa. Jalo-tuotteet ovat saatavilla hyvin varustetuissa K- ja S-ketjujen päivittäistavarakaupoissa sekä muun muassa Puuilo-, Kärkäinen- ja Hong Kong -tavarataloissa.

Teksti ja kuvat: Niina Kinnunen
Kansikuva: LUM3N / Pixabay

Puudeli pelasti pikkuvauvan pahalta pölynimurilta! Suloinen video!

Koirat eivät pidä korkeista äänistä. Esimerkiksi pölynimurin ääni voi saada monet karvaturrit pelkotilan kouriin. Tämä videolle taltioitu villakoira pitää mitä ilmeisimmin imurin ääntä uhkana itselleen ja perheen vauvalle, sillä menee aivan pienokaisen lähelle suojelemaan sitä.

Isäntä laittaa hetkeksi laitteen kiinni, jolloin sympaattinen vahtikoira siirtyy kauemmaksi lapsesta. Kun imuri käynnistetään jälleen, koira palaa salamannopeasti vauvan rinnalle. Vauvaa ei touhu eikä kova ääni näytä hetkauttavan puoleen eikä toiseen.

600x300

Voi miten suloista – pieni chihuahua ei halua syödä yksin!

Yksin syöminen ei ainakaan pidemmän päälle ole mitenkään erityisen mukavaa. Tämän on huomannut myös tämän videon pieni chihuahua, joka laitetaan yksin syömään huoneen toiseen nurkkaan, perheen toinen koira toiseen nurkkaan. Ruokailujärjestyt ei ole neuvokkaan pikkukoiran mieleen, vaan hän kantaa kuppinsa koirakaverin viereen ja alkaa saman tien popsimaan ruokaansa tyytyväisenä!

A recently rescued and adopted chihuahua doesn't want to eat alone.

Posted by RantPets on 18. huhtikuuta 2015

”Hän on enkeli” – Katso koskettava video vanhainkodin terapiakoira Nalan päivästä

Terapia- ja kaverikoiratoiminta on suosittua koti-Suomessakin ja hyvä niin. Koiran merkitystä esimerkiksi vanhusten hyvinvoinnissa ei käy kiistäminen, siksi esimerkiksi Kennelliiton Kaverikoiratoiminnan tukeminen on äärimmäisen tärkeää.

Tämä video tulee kuitenkin Jenkeistä, Minnesotasta, jossa terapiakoira Nala on varsinainen itseoppinut terapiakoira. Nalalla ei ole mitään kokemusta terapiakoirana toimimisesta eikä hissin oikeaoppisesta käytöstä, mutta kääpiövillakoira osaa molemmat temput.
– Hän on enkeli, 90-vuotias Ruth New sanoo Nala sylissään.
Nalan omistaja on lääkintätehtävissä toimiva Doug Dawson, joka työskentelee vanhusten hoitokodissa.
– Hän matkustaa mieluiten yksin hississä, koska tietää minne menee. Hän tarvitsee apua vain napin painamisessa ja tekisi varmasti senkin, jos ylettyisi.

Katso sympaattinen video Nalan päivästä täällä:

Residents at a Minnesota nursing home, call Nala, a self-trained therapy dog, an angel: http://kng5.tv/1OskJor

Posted by KING 5 on 13. huhtikuuta 2015