jatkokertomus

Aurinko oli noussut valaisemaan sumuisen, puuttoman alueen, jonka halkaisi toiselta puolelta lampi, toiselta puolelta tammimetsä. Tuuli oli pysähtynyt, linnut eivät laulaneet. Jokapuolella oli hiljaista, aivan kuin kaikki odottaisivat. Hiljaisuuden rikkoi vain hitaasti kuohuva vesiputous lammen reunalla, josta nousi valtava jyrkänne. Taivas oli pilveetön, ja sumu alkoi hälvetä auringon kuivattaessa niittyä. Jossain kauempana kuului jonkin pikkulinnun […]

Vain minuutteja myöhemmin uros saapuikin metsästä kevyesti hölkäten. Se asteli raitaturkin luokse hymysuin, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. ”Hei rakas, minulla oli vähän menoja. Mutta nyt olen taas täällä– ja voi sinua, sinähän olet ihan märkä, annahan, tule tänne, minä voin lämmittää sinua.. Voi että, kun sinä et osaa pitää huolta itsestäsi lainkaan..” Kiira

Huuto säikäytti linnut lentoon läheisestä puusta. Jotakin oranssinkirjavaa vilahti puiden ohi. Kuului vinkaisu, ja sitten oli taas hiljaista. ”Älä väitä vastaan, älä AINA väitä vastaan kaikesta!” kirjavan hahmon perässä asteli toinen, valkea ja huomattavasti suurempi hahmo. ”Anteeksi, anteeksi Kiira..” Oranssi vaikeroi maassa maaten. Kiira kohotti päätään ylemmäs ja virnisti ylähuuliaan nostaen niin, että koko hammasrivistö