Vain minuutteja myöhemmin uros saapuikin metsästä kevyesti hölkäten. Se asteli raitaturkin luokse hymysuin, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

”Hei rakas, minulla oli vähän menoja. Mutta nyt olen taas täällä– ja voi sinua, sinähän olet ihan märkä, annahan, tule tänne, minä voin lämmittää sinua.. Voi että, kun sinä et osaa pitää huolta itsestäsi lainkaan..” Kiira höpisi ja istuuntui pienempänsä vierelle, painaen leukansa tuon otsalle.

Liity Kuonon Koiraperheeseen 🐶

Saa viikoittainen yhteenveto parhaista koiranhoidon artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Chamalion tärisi kylmästä, eikä sanonut sanaakaan. Kiira hymyili tyytyväisenä ja ummisti hetkeksi silmänsä. Oranssinkirjava turkki valui hiljalleen vettä maahan.

Joule oli jättänyt jälkeensä hajujäljen, joka valitettavasti leijaili myös Kiiran kuonoon. Sillä sekunnilla, kun valkoturkki tajusi vieraan uroksen olleen paikalla, uros irrottautui Chamalionista ja iski hampaansa nartun niskaan.

”Kuka saatana täällä on ollut? Saastainen narttu, oletko sinä pettänyt minua?!” Kiira huusi pidellen hampaillaan kirjoturkkia paikoillaan.

Chamalion ulisi kivusta kykenemättä vastaamaan. Miksei Kiira voinut huomata, ettei kirjoturkki itse tuoksunut vieraalta urokselta? Luulisi Kiiran tietävän, tuoksuihan hän itse vähintään kerran viikossa vieraalta nartulta. Mutta Chamalion ei koskaan valittanut. Tälläkin hetkellä vieraan nartun haju oli vahvana valkoisessa turkissa.

Kiira painoi huutavan Chamalionin maahan ja päästi irti. Uros nosti etutassunsa kirjoturkin vertavuotavan niskan päälle, jottei tuo pääsisi karkuun.

”Arvasin, sinä olet tuollainen likainen lumppu… Juokset samantien toisen luokse, kun minä käännän selkäni, hah… Tajuatko, millainen olet? Saastainen. En minä enää tarvitse sinua.” Kiira sanoi naurahdellen, hampaat irvistyksen lomassa vilahdellen.

Kiira siirsi painoaan Chamalionin niskaan hiljalleen enemmän ja enemmän. Narttu haukkoi happea hädissään. Susi tunsi silmiensä kostuvan, ja kyyneleitä lähti vuotamaan pitkin valmiiksi märkiä poskia. Onneksi oli yö, eikä puita eroittanut niin paljoa – ei näyttänyt niin pelottavalta, kun näkö alkoi jälleen sumentua. Nuorekko tunsi lihaksiensa rentoutuvan ja tajunnan alkavan hipoa rajamaita.

Vain hetkeä ennen tajunnanmenetystä Chamalion kuuli raivoisan haukahduksen jostain kaukaisuudesta, jonka jälkeen kaikki pimeni.

Tällä kertaa tajunta palasi yllättävän nopeasti, vain minuutteja sen jälkeen kun kirjoturkki oli pyörtynyt. Mutta susi näki sumeasti, eikä pystynyt nousemaan. Aivot eivät tuntuneet saavan tarpeeksi happea vieläkään. Chamalion makasi mahallaan, nähden sumeasti kaksi hahmoa edessään. Ne liikkuivat nopeasti, loikkivat vuoroin ilmaan ja lentelivät kauemmas.

Hitaasti kuulokin alkoi palata, ja nartun korviin kantautui raivokasta murinaa ja haukahtelua. Ilmassa kajahti ääniä murtuneista luista, ääniä, kun iho repeää ja paljastaa heikot lihakset. Veren haju täytti Chamalionin kuonon, eikä narttu tiennyt, lähtikö haju tälläkertaa hänestä vai jostakusta muusta.

Narttu räpytteli silmiään ja alkoi nähdä selkeämmin.

Joule oli saapunut takaisin, haastanut itseään suuremman taisteluun. Nartun silmät kostuivat jälleen. Molemmat, sekä Joule että Kiira olivat verillä, pahasti haavoittuneita. Chamalion yritti huutaa kaksikkoa lopettamaan – turhaan, ääntä ei vain kuulunut.

Kiira hyökkäsi kohti Joulea, johon tuhkaturkki vastasi avaamalla suunsa valmiiksi vastaanottamaan hyökkäyksen. Kuului hampaiden lousketta, ja kaksikko oli jälleen erillään. Chamalion puristi silmänsä yhteen ja työnsi etutassunsa alleen. Susi nosti eturuumiinsa ylös ja katsoi Kiiraa anellen.

”Lopettakaa…” Kirjoturkki yskäisi ja horjahti, saaden kuitenkin pidettyä eturuumiinsa ylhäällä.

Joule siirsi katseensa huolissaan kohti kirjavaa, jolloin Kiira käytti tilaisuuden hyväksi. Uros hyökkäsi nopeasti, eikä Joule ehtinyt tehdä mitään. Kiiran hampaat tunkeutuivat Joulen kaulaan ja elopaino painoi pienemmän uroksen maahan. Joule korahti henkitorven tukkiutuessa Kiiran leukojen painautuessa yhteen.

Chamalion hätkähti ja repi itsensä väkisin neljälle jalalle. Narttu huomasi korvien alkavan taas sohista, mikä tarkoitti pyörtymistä aivan pian. Silti susi lähti liikkeelle, kohti Joulea pitelevää Kiiraa. Kiira siirsi jäänsinisten silmien katseensa Chamalioniin ja puristi leukojaan tiukemmin yhteen. Joule korahti jälleen ja nyki etutassujaan edestakaisin, yrittäen saada otetta aivan mistä vain, mikä muuttaisi tilannetta. Chamalion tunsi kyyneleiden jälleen tunkevan ulos silmistään.

”Kiira.. Ei hän ole sen arvoinen. Kulutatko kallista aikaasi häneen?” Narttu sanoi ja väänsi väkisin kasvoilleen hymyn. Kiiran ote heltyi hieman, ja Joule sai vedettyä keuhkonsa täyteen happea.

Chamalion askelsi lähemmäs, aivan Kiiran viereen, ja puski päällään toisen kylkeä. ”Tule, rakas, mennään pois.” Narttu kuiskasi ja loi nopean vilkaisun Joulen vihreisiin silmiin. Kirjoturkki toivoi toisen ymmärtävän, että tämä oli pakko tehdä, ettei tuhkaturkki menettäisi henkeään. Chamalion ei voisi sallia sen tapahtuvan hänen takiaan. Kiira irrotti hampaansa pienemmän kaulasta ja lipoi verta huuliltaan.

”Mh, mitä sinä ehdotat, rakkaani? Minulla olisi muutamakin idea..” Susi sanoi naurahtaen ja kääntyi ympäri, kohti täristen seisovaa, puoleta toiselle huojuvaa narttua. Joule jäi maahan haukkomaan henkeään. Chamalion piti kasvoillaan hymyä ja naurahti hellästi.

”Sinähän olet aivan verillä, minun varmaan pitäisi hoitaa haavasi.” Narttu sanoi ja kääntyi, yrittäen vietellä suurempaansa metsään, pois Joulen läheltä. Kiiran silmät suorastaan välähtivät, ja tämä lähti seuraamaan pienempäänsä tyytyväisenä, vilkuilematta lainkaan taakseen.

Joule katsoi hetken kaksikon poistumista, ja nousi sitten hampaitaan purren istumaan. Henki ei kulkenut vieläkään kunnolla, ja olo oli muutenkin heikko. Uros iski tassunsa vihaisena maahan. Miten se saattoikaan antaa Kiiran mennä?

Myöhemmin aamuyöstä Chamalion hölkkäsi pää riippuen takaisin taistelupaikalle, ilman Kiiraa.

Nartun niskan haava oli puhdistettu, samoin selkä, eikä niihin koskenut enää niin paljoa. Raitaturkki oli toivonut löytävänsä Joulen, mutta turhaan. Paikassa, jossa Joule oli maannut, oli enää vain painunut kohta ruohikossa ja pieni lammikko verta. Chamalion istui painauman vierelle ja kosketti hyytynyttä verta etutassullaan.

”Miksi sinä yritit auttaa minua?” Narttu kuiskasi verilammikolle, ja veti sitten tassunsa takaisin.

”Koska kukaan ei ansaitse tuollaista.” Chamalion hätkähti ja kiepsahti ympäri liiankin nopeasti. Niskan haava repesi auki jälleen, ja narttu joutui laskemaan päätään alemmas kivusta irvistäen. Joule seisoi Chamalionin edessä etutassuaan kannatellen, vaalea turkki vereen tahriintuneena. Uros painoi päätään pahoittelevasti alemmas.

”Anteeksi, etten voinut estää mitään.” Tämä sanoi ja laski vihreiden silmiensä katseen maahan.

”Mitä nyt tapahtui, oli välttämätöntä.” Kirjoturkki lausui viitaten Kiiran ja Chamalionin yhteiseen poistumiseen. ”Hän olisi tappanut sinut muuten. Ei sinun tarvitse sitä pahoitella. Hän on puolisoni, ja sinä et saisi puuttua tähän.” Narttu sanoi, nostaen päätään hieman kivusta huolimatta.

Joule pudisti päätään ja hypähti kolmella jalalla hieman eteenpäin.

”Minä en hyväksy tätä.” Uros sanoi ja otti toisen askeleen lähemmäs. Chamalion luimi korvansa vasten niskaa ja veti päätään taaemmas, liikahtamatta kuitenkaan pois. Jälleen askel, toinen, kolmas. Pian uros oli aivan Chamalionin edessä. Kaksikon turkit hipoivat toisiaan, ja kirjoturkki joutui kohottamaan päätään nähdäkseen tuhkaturkin vihreät silmät. Joule hymyili hellästi ja heilautti rohkaisevasti vaaleaa häntäänsä.

Chamalion seisoi paikoillaan. Takajalat alkoivat täristä, josta tärinä eteni hitaasti koko pieneen ruumiiseen. Sudet seisoivat toisiaan vasten hiljaa, sanomatta sanaakaan.

Lopulta Joule painoi leukansa Chamalionin päälaelle. Nartun jokainen lihas jännittyi ja valmistautui – niin, mihin? Kirjoturkki ei tiennyt itsekkään. Susi huokaisi raskaasti ja venytti päätään hieman eteenpäin, työntäen kuononsa Joulen veriseen turkkiin. Uroksen iho tuntui lämpimältä. Vaistomaisesti narttu alkoi puhdistaa haavaa suurempansa kaulasta. Joule seisoi hiljaa ja odotti.

Pian kaulan haava oli puhdistettu. Chamalion henkäisi syvään ja nosti jälleen katseensa uroksen vihreisiin silmiin. Kirjoturkin eriparisilmät porautuivat uroksen omiin, ja pieni hymy nousi myös nartun huulille.

Aurinko alkoi luoda ensimmäisiä valonsäteitään puiden takaa. Chamalion hätkähti ja vetäytyi kauemmas tuhkaturkista.

”Äh, Kiira… Ei.. Jos hän herää.. Tai haistaa sinut..!” Susi panikoi ja vilkuili hädissään ympärilleen.

Joule nilkutti päättäväisenä takaisin kirjoturkin luo, nyt aivan toisen rintakehää vasten.

”Chamalion, älä huoli.” Uros laski päätään ja painoi kuononsa halaukseen vasten kirjavan niskaa. Joule veti keuhkonsa täyteen Chamalionin ominaistuoksua ja vetäytyi sitten irti toisesta.

”Tälläkertaa en anna hänen voittaa. En voi.” Joule sanoi, laskien kipeän etutassunsa maahan. Uros kohotti päänsä ja laski ilmoille kumean ulvonnan. Chamalionin korvat painuivat niskaan ja tämä peruutti askeleen kauemmas.

Ulvonta jatkui kumeana niin kauan, kunnes metsästä kuului vastaus. Tuon jälkeen metsästä ilmestyi verestä puhdistettu Kiira, jonka ainut taistelunmerkki oli oikea takajalka, jota uros joutui hieman varomaan.

Kiiran katse porautui Chamalioniin ja raivostunut ilme kasvoillaan tämä lähti kävelemään hitaasti lähemmäs.

Jatkuu seuraavassa osassa…

Essi Savolainen Siipirikko

TEKSTI JA KUVITUS: ESSI SAVOLAINEN. Siipirikko-novelli voitti Kuonon järjestämän kirjoituskilpailun.

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.


Saa Kuonon parhaat koiranhoidon artikkelit kätevänä e-kirjana! Yli 60 sivua koiranhoitoon liittyviä vinkkejä ja oppaita. Lataa ilmainen kirja nyt!

Lataamalla e-kirjan liityt myös Kuonon viikkokirjeeseen, jonka voit peruuttaa milloin tahansa.