galgo

Espanjalaiskaupunki parantaa lemmikkien asemaa: eläimiä kohdeltava kuin naapureita

Pohjois-Espanjassa sijaitseva 300 asukkaan Trigueros del Vallen kaupunki on ensimmäisenä espanjalaiskaupunkina myöntänyt kaupungin koirille ja kissoille erityisoikeuksia ”ei-ihmisnaapureina”.

Valladolidin maakunnassa sijaitsevassa kaupungissa on hyväksytty lakialoite, jonka tavoitteena on kunnioittaa koirien kissojen elämää, jonka ne ovat jakaneet ihmisten kanssa jo tuhansien vuosien ajan ja toimineet ihmisille suurena apuna.

Espanjassa hylätään vuosittain jopa sata tuhatta koiraa, ja lemmikkien kaltoinkohtelu ja hylkääminen ovat syvällä maan kulttuurissa ja perinteissä. Pahimmillaan tilanne on maaseudun pienissä kaupungeissa, joita valistus ei tavoita ja jossa vanhat tavat ovat tiukassa.

Trigueros del Vallessa hyväksytyllä aloitteella pyritään suojelemaan eläimiä pahoinpitelyiltä ja muilta julmuuksilta. Lisäksi aloitteen avulla pyritään lisäämään tietoisuutta eläinten merkityksestä maaseudulla sijaitsevalle kaupungille. Sen lisäksi, että asetuksella on suuri symbolinen merkitys, sen noudattamista valvotaan, ja eläimiään kaltoin kohtelevia ihmisiä nuhdellaan. Kaupungintalo on myös lupautunut ottamaan vastuuta hylätyistä kissoista ja koirista.

Pikkuruisessa espanjalaiskaupungissa monet omistavat kissoja ja koiria, ja lemmikit ovat paikallisille erittäin rakkaita. Eläimet usein myös työskentelevät omistajiensa apuna. Vaikka kaupunkilaisten suhtautuminen eläimiin pääosin on hyvä, myös kaltoinkohtelua kuitenkin tapahtuu toisinaan. Aloitteen myötä paikallisten toivotaan kunnioittavan eläimiä kuten naapureitaan – vaikkeivät he välttämättä kissoja tai koiria rakastaisikaan.

Aiheesta kertoi aiemmin The Telegraph.

Lue lisää Espanjan koirien karusta tilanteesta täältä.
Ava-galgo pelastettiin espanjalaiselta tappotarhalta ja se viettää nykyään onnellista koiran elämää Helsingin Hakaniemiessä. Lue lisää täältä.

Tappotarhalta sohvaperunaksi – kertomus onnekkaasta galgosta

Espanjanvinttikoirat eli galgot ovat kenties maailman kaltoin kohdelluin koirarotu. Onneksi kauhukertomusten joukossa on myös onnellisia tarinoita.

Ylväs, pitkäraajainen koira nukkuu vaalealla kangassohvalla värikkäästi sisustetussa kaksiossa Helsingin Hakaniemessä. Koiran olemassaolon hädin tuskin huomaa, mutta lattialla lojuvat lelut ja pedit paljastavat, että tähän perheeseen kuuluu myös nelijalkaisia jäseniä. Sohvalla uinuva koira, Ava, on kuin olisi aina ollut siinä. Se on kuitenkin asunut Suomessa vasta muutaman kuukauden.

Viime joulukuussa helsinkiläinen Liisa Toivanen sai ystävältään linkin, jonka takaa löytyvä sivu sisälsi tietoa, kuvia ja videoita kotia etsivästä espanjanvinttikoirasta eli galgosta. Toivasen ensimmäinen vinttikoira, whippet Jäde oli yllättäen menehtynyt muutamaa kuukautta aiemmin. Vaikka perheessä oli edelleen kaksi whippetiä, tuolloin kolmevuotias Hali ja kaksivuotias Luumu, oli yhden koiran paikka auki.

– Olen joskus miettinyt ottavani rescue-greyhoundin, mutta galgon hankkimista en ollut koskaan ajatellut. Kuvat ja videot Avasta herättivät kuitenkin kiinnostukseni. Ava vaikutti niin sympaattiselta ja iloiselta, Toivanen muistelee.

Kukaan ei tiedä, missä Ava oli vuosi sitten. Ehkä se oli juuri saapunut perreralle, kunnalliselle koiratarhalle eli niin kutsutulle tappotarhalle. Yleensä, ellei koiran omistajaa löydy kymmenen päivän kuluessa, koira tapetaan ja sen tappamisesta maksetaan jopa 65 euroa. Maassa, jossa koiria kohdellaan kertakäyttöesineinä ja talous on kriisissä, tappotarhoista on tullut houkuttelevaa liiketoimintaa.

Ava pelastettiin paikalliselta perreralta suomalaispariskunnan ylläpitämään Esperanzan turvakotiin (Refugio Esperanza) viime vuoden elokuussa. Esperanzassa koirat elävät kodinomaisessa ympäristössä, jossa niiden haavat hoidetaan ja niille etsitään loppuelämän kodit. Helmikuussa Ava lensi tuhansia kilometrejä Malagasta Helsinki-Vantaalle.

Se on yksi onnekkaista. Samoihin aikoihin Espanjassa monen Avan rotutoverin kohtalo ei ollut yhtä onnellinen.

Vuosisatoja sitten galgot olivat arvostettuja, kuninkaallisten koiria, joiden vahingoittamisesta rangaistiin. Nykyään tilanne on toinen ja galgoja kohdellaan kuin roskaa: vuosittain kymmenet tuhannet espanjanvinttikoirat menettävät arvonsa omistajiensa silmissä. Pahimmillaan tilanne on metsästyskauden päätyttyä helmikuussa.

Ava Refugio Esperanzan turvakodissa syksyllä 2014. Kuva. Heidi Strengell / Leftovers.
Ava Esperanzan turvakodissa syksyllä 2014. Kuva: Heidi Strengell / Leftovers.

Huono galgo ei ole luodin arvoinen

Galgoja käytetään rodun kotimaassa jäniksenmetsästykseen. Metsästys on harrastus tai elämäntapa, joka periytyy usein isältä pojalle. Metsästyskilpailussa kaksi galgoa päästetään saman jäniksen perään. Voittaja ansaitsee omistajalleen eli galguerolle kunniaa ja rahaa, häviäjä on häpeän aihe.

– Jos galgo oppii oikaisemaan saaliin luo eikä seuraa enää jäniksen liikkeitä täysin, siitä tulee likainen, dirty, ja loukkaus omistajaansa kohtaan. Galguerot pitävät itseään urheilijoina, kertoo Esperanzan turvakotia pitävä Atalja Bar.

Espanjassa metsästyskausi kestää lokakuusta tammikuun loppuun. Jos galgo ei ole tuonut omistajalleen toivottua menestystä, siitä hankkiudutaan eroon joko hylkäämällä, tappamalla tai jättämällä se paikalliselle tappotarhalle. Vanhan espanjalaisen sanonnan mukaan huono galgo ei ole luodin arvoinen. Sanonta juontaa juurensa ajalta, jolloin ihmisillä ei ollut varaa tuhlata kalliita luoteja tarpeettomiksi jääneisiin metsästyskoiriin, vaan niistä hankkiuduttiin eroon halvemmilla keinoilla.

Keinoista vanhin ja tunnetuin on hirttäminen. Huonosti metsästäneet galgot hirtetään puun alimmille oksille, jotta niiden kuolema olisi mahdollisimman hidas ja tuskallinen. Tämän uskotaan tuovan galguerolle metsästysonnea tulevina vuosina. Pianonsoittajaksi kutsutaan sellaista galgoa, joka on hirtetty puun alaoksille siten, että sen takajalat osuvat juuri ja juuri maahan. Hitaasti kituva eläin huitoo paniikissa ilmaa etutassuillaan – kuten pianisti näppäilee instrumenttiaan.

Muita tapoja surmata tarpeettomiksi käyneet galgot ovat muun muassa kivittäminen, koiran heittäminen kaivoon, elävältä polttaminen tai liikkuvasta autosta moottoritielle heittäminen. Galgo voidaan myös sitoa puuhun ja jättää nääntymään, sen jalat voidaan katkaista, jottei se voi palata kotiinsa tai sille voidaan syöttää happoa. Joskus galgon suuhun laitetaan keppi tai putki, joka estää eläintä syömästä tai juomasta. Jos galgo on tuonut omistajalleen mainetta ja mammonaa, se saatetaan hirttää armollisemmin puun yläoksille. Onnekkaimmat galgot hylätään koiratarhoille, jossa niillä on vielä mahdollisuus adoptioon.

Koska jäniksenmetsästys on vaativa laji, siinä eivät menesty iäkkäät tai huonokuntoiset koirat. Parhaatkin galgot menettävät arvonsa yleensä viimeistään neljävuotiaina, useimmiten jo aiemmin.

Galguero ei pidä galgoja kotonaan, vaan yleensä jopa kymmenien koirien lauma säilytetään maaseudulla, pimeässä umpinaisessa betonibunkkerissa tai muussa vastaavassa rakennelmassa. Ravinnoksi koirat saavat usein vain vehnäleipää. Jotkut galguerot ajattelevat, ettei galgo edes sovi lemmikiksi, koska se ei ole kuten tavallinen koira.

– Galguerot itse kertovat kohtelevansa koiriaan hyvin, totta kai. Totuus on kuitenkin varmasti toisenlainen. Heidän mielestään esimerkiksi perinteinen tapa kouluttaa galgoja juoksuttamalla niitä auton tai mönkijän perässä on vain hyväksi koirille. He eivät pidä toimintaansa vääränä, Bar kertoo.

Ava loppuelämänsä kodissa Helsingissä keväällä 2015.
Ava loppuelämänsä kodissa Helsingissä keväällä 2015.

Galgo viihtyy sohvannurkassa

Ava vaikuttaa onnelliselta koiralta. Välillä se saa hepulin ja säntää kiehnäämään Toivasen jalkoihin. Seuraavassa hetkessä sulavaliikkeinen eläin on hypännyt sängylle ja painii pikkuruisen vaaleanpunaisen virtahepopehmon kanssa. Oviaukossa istuva hopeanvärinen vinttikoirapatsas heilahtaa suurikokoisen koiran kiitäessä ohi.

Avan tarkka ikä ei ole tiedossa, mutta sen on arvioitu olevan viidestä kahdeksaan vuotta vanha. Ava oli siis todennäköisesti taitava metsästäjä, sillä se päätyi perreralle vasta poikkeuksellisen iäkkäänä. Ehkä sitä käytettiin myös jalostukseen, kuten hyviä metsästyskoiria yleensä. Jalostuksen tavoitteena on tuottaa mahdollisimman menestyviä yksilöitä, minkä vuoksi pentuja teetetään paljon, usein koirien oloista välittämättä.

– Joskus mietin, onko Avalla ollut pentuja. En tiedä, minkä väriset sen vanhemmat ovat tai minkälaisessa paikassa se on asunut. Jos sillä on ollut nimi, mikäköhän se on ollut. Ava ei ole tyhjä kirja, mutta siitä on revitty sivut irti, Toivanen pohtii.

Barin mukaan tietoisuus galgojen julmista kohtaloista on lisännyt rodun adoptiota: koiria adoptoidaan paljon eri puolille Eurooppaa sekä Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Luonteeltaan galgot ovat laumasieluja, jotka ovat onnellisimmillaan samanrotuisen koirakaverin kanssa. Vaikka kyseessä on suurikokoinen vinttikoirarotu, galgo ei vaadi suurta asuintilaa, sillä sisätiloissa se lähinnä makoilee. Espanjanvinttikoiria kutsutaan usein koiramaailman kissoiksi. Toivasen kokemusten mukaan galgoilla, kuten muillakin vinttikoirilla, on taipumusta varasteluun. Muun muassa tästä syystä rotu vaatii omistajaltaan huumorintajua.

– Galgo on vanha ja alkukantainen rotu, jolla ei ole miellyttämisenhalua. Se kiintyy vahvasti omistajaansa, joten galgosta saa itselleen hyvin lojaalin ystävän. Ystävän, joka arvostaa sohvalla lötköttelyä, hellyyttä ja rapsutuksia sekä vapaana juoksemista. Galgot rakastavat läheisyyttä ja antavat paljon vastarakkautta perheelleen, Bar summaa.

Vaikka Ava sopeutui uuteen kotiinsa nopeasti, se oli alussa varautunut. Esimerkiksi äkkinäiset liikkeet ja nukkuvan koiran koskettaminen saivat sen säpsähtämään. Lyhyitä, tummahiuksisia ja parrakkaita miehiä koira välttelee edelleen eikä se mielellään katso ihmisiä silmiin. Ohuen ihon alla tuntuu katkennut kylkiluu, eikä Ava halua leikkiä muiden isojen koirien kanssa.

Toivasen mukaan Avalta löytyy ihmeellinen perusluottamus, vaikka sen aiemmasta elämästä tuskin löytyy kovin lämmintä suhdetta ihmiseen. Koiran ja ihmisen pitkä yhteinen historia ja vahva side näkyvät muutamien vuosien huonosta kohtelusta huolimatta. Todennäköisesti Avan galguero ei ole ollut pahimmasta päästä.

Avan lempipuuhaa on sohvalla nukkuminen. Lisäksi se rakastaa leikkimistä: innostuessaan se viskoo lelujaan korkealle ilmaan. Joskus galgon elämän karu alkutaival saattaa näkyä adoption jälkeen esimerkiksi eroahdistuksena tai sisäsiisteysongelmina. Vaikka Toivanen oli varautunut kaikkeen, Ava on ollut alusta asti helppo koira. Toivanen ei kuitenkaan usko, että se on vieläkään täysin oma itsensä.

– Kun katson Avaa ja mietin, miten kukaan voi olla niin julma ja paha noin kilteille koirille, minulle tulee todella paha olo. Vinttikoirat ovat todella lempeitä ja herkkiä koiria ja nopeita oppimaan. Niiden ja ylipäätään eläinten huono kohtelu on järkyttävää, Toivanen sanoo.

"Ava on lyhenne sanasta avaruuskala, koska Ava näyttää sellaiselta, ja sillä on otsallaan startrekmainen kuvio," Toivanen kertoo.
”Ava on lyhenne sanasta avaruuskala. Meidän mielestämme Ava näyttää sellaiselta, ja sen otsassa on avaruushenkinen kuvio.”

Sinäkin voit vaikuttaa

Suomessa koirilla on maailman mittakaavassa erittäin hyvät oltavat, ja monelle suomalaiselle espanjalaisten tapa kohdella lemmikkejään on järkytys. Herää kysymys, miksei tilanteelle tehdä mitään. Vaikka koirien kaltoin kohtelu ja tappaminen ovat espanjalaisenkin lainsäädännön mukaan väärin, ei poliisi käytä aikaansa tapausten selvittämiseen ja syyllisten rankaisemiseen.

– Kun juttelee Espanjassa jo vuosikymmeniä asuneiden ihmisten kanssa, ymmärtää, että muutosta eläinten kohtelussa on todella tapahtunut. Vanhojen perinteiden ja kulttuurin muuttaminen vie kuitenkin aikaa. Muutos lähtee lapsista ja heidän valistamisestaan, jota moni taho täällä aktiivisesti tekeekin. Aiheesta kerrotaan kouluissa, ja mikäli koiravieraat sallitaan, mukana on myös galgoja. Se on ainoa keino muuttaa galgojen kohtelua, Bar kertoo.

Entä voiko tilanteeseen vaikuttaa Suomesta käsin? Barin mukaan tiedon jakaminen ja paikan päällä toimivien tahojen avustaminen ovat tärkeimpiä keinoja, mikäli mielii korjata ongelman ytimen eli muuttaa paikallisten asenteita. Myös rescuekoiran adoptio on hyvä vaihtoehto, joka ei kuitenkaan poista itse ongelmaa. Koska pelastustarhat pyörivät usein yksityisten ihmisten lahjoitusten varassa, rahallinen avustaminen ja vapaaehtoinen auttaminen ovat tärkeitä keinoja tukea toimintaa. Toivanen kehottaa lahjoittamaan esimerkiksi ylimääräisiä tavaroita myytäväksi kirpputoreilla, joiden tuotot käytetään Espanjan koirien aseman parantamiseen.

– Ajatus rescuekoiran ottamisesta on tuntunut aiemmin vähän pelottavalta, koska koirien taustoja tai vanhempia ei voi tuntea. Mitään koiraa ei pidä ottaa säälistä. Esimerkiksi galgolla voi olla mitä tahansa vammoja tai sairauksia, eikä koiralle välttämättä saa vakuutusta. Monella galgolla on ollut todella kurja elämä, joten kun ne vihdoin löytävät oman kodin, sen toivoisi olevan sellainen, johon koira todella voisi jäädä ja jossa sen hankinta olisi harkittu loppuun asti, Toivanen pohtii.

– Arvostan ihmisiä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä galgojen eteen. Apua tarvitsevia koiria on ihan loputtoman paljon, eikä niitä kaikkia voi auttaa tai pelastaa. Mutta ainakin tuon yhden yksilön maailma muuttui, kun se tuli Suomeen. Samalla turvakotiin vapautui paikka uudelle galgolle, joka pääsi opettelemaan normaalia elämää ja etsimään kotia.

Haluatko tietää aiheesta lisää? Katso SOS galgos -järjestön dokumentti Febrero, joka on kaunistelematon ja liioittelematon kuvaus galgojen tilanteesta Espanjassa. Dokumentissa ääneen pääsevät myös galgojen omistajat eli galguerot. Englanniksi tekstitetty dokumentti on katsottavissa täällä.

Valokuvaaja Heidi Strengell kuvasi galgoja ja muita hylättyjä lemmikkikoiria Espanjassa syksyllä 2014 ja keväällä 2015. Kuvista koottu näyttely Leftovers II on esillä Helsingin Kanneltalossa 27.5.–12.6.2015. Lue lisää täältä.

Hylätyn lemmikkikoiran katse koskettaa

Kuono kertoi tammikuun lopussa Espanjan koirien tilanteesta ja valokuvaaja Heidi Strengellistä, joka taltioi koirien ahdingon espanjalaisilla koiratarhoilla viime syksynä.  Kuvista koottu näyttely Leftovers herätti alkuvuodesta paljon huomiota.

Näyttelyn päätyttyä Strengell halusi paneutua aiheeseen vielä syvemmin, joten hän matkusti takaisin Espanjaan kuvaamaan koiratahoille päätyneitä entisiä lemmikkejä, taistelukoiria ja vanhentuneita tai loukkaantuneita metsästyskoiria. Näyttelyn jatko-osa Leftovers II on nähtävillä Helsingin Kanneltalossa 27. toukokuuta alkaen.

Jopa sadattuhannet omistajiensa hylkäämät koirat päätyvät vuosittain kaduille, pelloille ja metsiin, josta kunnalliset koiratarhat, perrerat, pyydystävät niitä valtion antaman taloudellisen tuen takia. Jos koiran omistajaa ei löydy tietyssä ajassa, koira tapetaan ja sen tappamisesta maksetaan jopa 65 euroa. Tarhoista on tullut houkuttelevaa liiketoimintaa, joka on kuitenkin onnistuttu pitämään pääosin piilossa jopa espanjalaisilta itseltään.

– Kuvasarjan avulla haluan kyseenalaistaa eläimen aseman suhteessa ihmiseen, sen minkä ihminen on määritellyt. Aikoinaan ihminen oli vain eläin toisten joukossa. Milloin lakkasimme olemasta eläimiä ja asetimme itsemme muiden lajien yläpuolelle? Haluan myös herättää keskustelua ihmisen vastuusta aiheuttamansa tilanteen ratkaisemisessa, Strengell kertoo.

Strengellin mukaan kunnallisella tarhalla käyminen ja kuvaaminen aiheuttivat ristiriitaisia tunteita. Vierailun tarkoituksena oli hakea kaksikymmentä koiraa pelastustarhalle, jossa eläimet hoidetaan kuntoon ja adoptoidaan eteenpäin. Valinta oli kuitenkin vaikea, ja lopulta mukaan lähti yli neljäkymmentä koiraa. Pääsiäislomat olivat alkamassa, joten jäljelle jääneiden kohtalo oli sinetöity.

Yhteensä perreralla oli Strengellin mukaan noin 180 koiraa: osa selkeästi hylätty suoraan tarhalle, osa pentuja ja hyväkuntoisia koiria. Joillain koirilla oli pentue, joten ne oli todennäköisesti hylätty tiineenä. Jotkut koirat puolestaan olivat huonommassa kunnossa ja stressasivat selkeästi todella paljon, mikä näkyi esimerkiksi pienen häkin jatkuvana kiertämisenä. Uusia koiria tuotiin sisään jatkuvasti. Ristiriitaisen kokemuksesta teki se, että vaikka neljäkymmentä yksilöä pelastui, kaikki tarhalle jääneet jäivät kummittelemaan Strengellin mieleen.

– Etsin kuvatessani koirien katseita, sillä se on lähin vastine yhteiselle kielelle. Eläimen kärsimystä on haastavaa esittää valokuvassa, koska katsoja haluaa usein välttää hankalan tunteen näkemistä. Kuvaustilanteessa kameran taakse asettuminen auttaa, mutta kameran laskettuani koen itsekin voimattomuutta ja surua eläimen kohtalon edessä. Valokuvan avulla tämä laaja ongelma on kuitenkin mahdollista tuoda lähemmäs ihmistä.

Leftovers II -sarja sisältää 31 muotokuvaa ja dokumentaarista teosta. Kuvat on otettu vuosien 2014 ja 2015 aikana espanjalaisilla koiratarhoilla, turvakodeissa ja tappotarhoilla, joilla asuu yhteensä tuhansia hylättyjä koiria. Puolet kuvien myyntituotosta käytetään koirien auttamiseen koiratarhoilla Espanjassa.

leftover_heidistrengell3
Selene-galgo Esperanzan turvakodissa keväällä 2015. Kuva: Heidi Strengell, Leftovers II.
leftover_heidistrengell
Kunnallisella koiratarhalla keväällä 2015. Kuva: Heidi Strengell, Leftovers II.
leftover_heidistrengell2
Kunnallisella koiratarhalla keväällä 2015. Kuva: Heidi Strengell, Leftovers II.
leftover_heidistrengell4
Staffimix Kata Triple A:n koiratarhalla Marbellassa keväällä 2015. Kuva: Heidi Strengell, Leftovers II.

Heidi Strengellin valokuvanäyttely Leftovers II 27.5.–12.6.2015 Helsingin Kanneltalossa, osoitteessa Klaneettitie 5, Helsinki. Näyttely on avoinna maanantaista torstaihin kello 9–20, perjantaisin kello 9–18 ja lauantaisin kello 10–16. Lue lisää Facebookista.

Kenties maailman kaltoin kohdelluin koirarotu, galgot eli espanjanvinttikoirat ovat vahvasti esillä Leftovers II -valokuvanäyttelyssä. Lue ylväiden koirien karuista kohtaloista ja erään onnekkaan yksilön tarina täältä.