Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta
Search
Close this search box.

Koiran kanssa raitella – muista junamatkustamisen pelisäännöt!

Peruskurssi
Peruskurssi

Suunnitteletko kotimaan matkaa koiran kanssa? Juna on helppo tapa matkustaa Suomen sisällä ja sopii usein myös esimerkiksi autossa matkapahoinvoinnista kärsivän lemmikin kulkuvälineeksi. Erityisesti kesällä kotimaan matkakohteet ja niihin kuljettavat junat houkuttelevat myös raidematkailuun tottumattomia lemmikkejä omistajineen. Kokosimme vinkit sujuvalle junamatkalle koiran kanssa.

VR:n viestintäasiantuntija Sini Mesilaakson mukaan valtion rautateillä kulkee vuosittain noin 120 000 lemmikkiä. Lemmikkipaikat sijaitsevat sekä lähi- että kaukojunissa erikseen merkityllä lemmikkiosastolla. Lemmikkipaikkoja on junissa rajoitetusti, joten tiettyyn kaukojunaan hauvan kanssa haluavan kannattaa varata matka hyvissä ajoin.

Toisin kuin lentokoneilla, junalla lemmikkiä ei voi lähettää matkalle yksin, vaan se matkustaa aina omistajansa kanssa. Koiria lukuun ottamatta lemmikit matkustavat junassa kuljetuslaatikossa.

– Junissa matkustaa enimmäkseen koiria ja kissoja. Tuntuma on, että koiria matkustaisi enemmän, mutta tarkkoja tilastotietoja minulla ei ole antaa, Mesilaakso arvioi.

Junassa eläimen paikka on pääsääntöisesti lattialla, joten lemmikille kannattaa varata mukaan pehmeä alusta, esimerkiksi peitto. Peitto tai pyyhe tulee tarpeeseen myös silloin, jos lemmikki matkustaa penkillä, sillä istuin on kohteliasta suojata likaantumiselta. Myös vesikuppi ja raikasta vettä sekä esimerkiksi tuttu lelu on hyvä ottaa mukaan matkan sujuvuuden takaamiseksi. Herkkujen antamista junassa kannattaa miettiä tarkkaan: jos vaunussa on useita koiria, saattaa yhdelle annettu possunkorva herättää karvaisissa kanssamatkustajissa närää ja kateutta, ja toisaalta possunkorvan saanut saattaa kokea muiden koirien kaipaavat katseet häiritsevinä.

junassa2Kaukojunissa matkustaakseen lemmikin on oltava rokotettu ja sisäsiisti. Omistajan on matkan aikana huolehdittava siitä, ettei lemmikki aiheuta häiriötä muille matkustajille tai heidän eläimilleen. Jo junamatkaa suunniteltaessa on syytä ottaa huomioon, että samassa lemmikkivaunussa voi matkustaa useita muita karvaturreja.

Vaikka koira olisi ystävällinen, sitä ei kannata päästää nuuskimaan muita karvaisia matkustajia: vaikka oma koira tulee toimeen muiden kanssa, toinen, ahtaassa penkkivälissä omistajansa jaloissa oleileva hauva saattaa kokea haistelemaan tunkevan karvakuonon tunkeilevana, mikä voi aiheuttaa rähinää ystävällistenkin eläinmatkustajien välille.

Matka sujuu mukavimmin, kun toisilleen vieraat eläimet viettävät matkan omissa oloissaan omistajansa seurassa. Reissurauhan takaamiseksi eläinten ei ole myöskään hyvä päästä yllyttämään toisiaan leikkiin saati juoksentelemaan vaunussa vapaana tai edes pitkässä hihnassa. Tämä on hyvä pitää mielessä myös siksi, että kaikissa junissa lemmikeille ei ole omaa,suljettua osastoaan, vaan niiden paikat on sijoitettu tavallisen vaunun toiseen päähän. Lähistöllä saattaa siis istua myös ihmisiä, jotka eivät halua jakaa matkaansa saati eväsleipäänsä parin penkkirivin päässä matkustavan turren kanssa.

Lemmikkivaunu on sijoitettu yleensä junan etu- tai takaosaan, jotta sekä eläinten että eläimille allergisten ihmisten matkantekoa häiritsevä läpikulku olisi mahdollisimman vähäistä. Erityisesti ruuhkaisissa junissa ihmisiä kuitenkin kävelee myös lemmikkipaikkojen ohi, ja monet kulkijat kiinnittävät huomiota suloisen pörröisiin matkustajiin. Matkarauhan takaamiseksi esimerkiksi lapsia saattaa joutua ohjeistamaan lemmikin kohtaamisessa junamatkalla. Parhaassa tapauksessa lemmikki rauhoittuu junamatkan ajaksi nukkumaan, joten sille on syytä turvata tämä mahdollisuus kiinnostuneista ohikulkijoista huolimatta.

– Pääsääntöisesti lemmikin kanssa matkustaminen sujuu junassa hyvin. Saamme harvoin palautetta siitä, että lemmikit haittaisivat muita matkustajia. Suosituimmissa junissa, joissa on täyttä, eläinten välillä voi syntyä pientä kahnausta. Jokainen omistaja kuitenkin tuntee oman lemmikkinsä ja tietää, voiko sen kanssa matkustaa junassa, Mesilaakso kommentoi.

Lemmikin kuljettaminen kaukojunissa maksaa viisi euroa lemmikkiä kohden. Jos matkan aikana joutuu vaihtamaan junaa, ei lemmikkimaksua tarvitse uusia vaan yksi maksu riittää kattamaan eläimen koko matkan. Samassa kuljetuslaatikossa matkustavista pienistä eläimistä peritään vain yksi lemmikkimaksu. Jos eläimen käyttöön haluaa varata oman penkin, tulee istumapaikasta maksaa puolet sen normaalista hinnasta. Lähijunissa lemmikit matkustavat maksutta.

– Lemmikin kanssa voi matkustaa myös yöjunan makuuhytissä, kunhan kaikki makuuhytin paikat on ostettu omaan käyttöön. Myös yöjunissa lemmikkimaksu on viisi euroa eläintä kohden, Mesilaakso muistuttaa.

VR:n junissa on junasta riippuen muutamista reiluun kahteenkymmeneen lemmikkipaikkaa. Useimmissa kaukojunissa on myös niin sanottuja ison koiran paikkoja, joissa on enemmän tilaa esimerkiksi edestä puuttuvan penkkirivin tai myymättä jätettävän vieruspaikan ansiosta. Lemmikkiliput voi ostaa joko VR:n verkkokaupasta tai lipunmyynnistä.

Lemmikin kanssa voi matkustaa raiteita pitkin paitsi kotimaahan, myös itänaapuriin: Allegro-juna kuljettaa muutamassa tunnissa Helsingistä Pietariin ja Tolstoi-junalla matka taittuu yön aikana Helsingistä Moskovaan. Allegrossa matkustajalla saa olla mukanaan korkeintaan kaksi koiraa hihnassa, kaksi kuljetuslaatikkoa tai yksi koira ja yksi kuljetuslaatikko. Lemmikkipaikat sijaitsevan junan toisessa luokassa, ja lemmikin kuljetuksen sisältävän lipun hinta on aina 15 euroa toisen luokan junalippua kalliimpi. Tolstoi-yöjunassa lemmikki ei tarvitse erillistä matkalippua, mutta lemmikin kanssa matkustavan on ostettava junaliput makuuhytin kaikille paikoille.

Kesä ja loma ovat matkustamisen aikaa. Koska koira on tärkeä perheenjäsen, voi sen jättäminen kotiin tai hoitopaikkaan matkan ajaksi tuntua ikävältä. Kuonon juttusarja Matkalla koiran kanssa kokoaa tärkeimmät muistettavat asiat koiran matkustamiseen liittyen. Juttusarjan aiemmin ilmestyneessä osassa jaoimme tietoa koiran kanssa lentämisestä, ja tulevissa osissa kerromme vinkit autossa ja laivassa matkustavan turren omistajalle.

Matkalla koiran kanssa -juttusarjassa aiemmin ilmestynyt:
Suunnitteletko lentomatkaa koiran kanssa? Ota talteen hyödylliset vinkit!
Kymmeniä kertoja koirien kanssa lentänyt vakuuttaa: lentokone voi olla koiralle kuin mikä tahansa kulkuväline

Liity Kuonon
Koiraperheeseen 🐶

Saa sähköpostiisi kuukausittain yhteenveto parhaista koiranhoitoon liittyvistä artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Scroll to Top