Prologi
Aina välillä käy niin, että työnteko tulee häiritsemään harrastustoimintaa. Katsokaas: olin suunnitellut koiranäyttelyreissua Tukholman pohjoispuolelle ja reittivalintani Turku-Tukholma. Vaikka asun Helsingissä, olen useimmiten reissannut Ruotsiin Turusta, lähinnä aikataulujen takia.
No, kävi kuitenkin niin, että näyttelyviikolle pukkas keikkaa pohjoiseen, Ouluun. Vaihtoehtoja oli kaksi, sillä eihän todellinen koiraihminen jätä maksettua näyttelyä väliin, eihän.
Vaihtoehto yksi: töiden jälkeen pikavauhtia Oulusta Turkuun, laivalla yli ja parinsadan kilometrin matka näyttelypaikalle.
Sanomattakin on selvää, että valitsin vaihtoehto kakkosen:
Rajan yli ja Ruotsin läpi
Jo ennen Ruotsin rajaa koko homma tuntuu aivan hullulta: 1100 kilometriä ajomatkaa vain parin koiranäyttelyn takia. Olen siis valmis istumaan koiran kanssa autossa 15 tuntia näyttelyreissun takia. No, kai sitä on hullumpiakin harrastuksia.
Suomen ja Ruotsin välinen rajanylitys koiran kanssa ei ole sen kummempaa kuin Suomen ja Ruotsin välinen rajanylitys ilman koiraa: autolla yli vaan. Ulkomaille matkustettaessa koiralla pitää kuitenkin olla passi, jonka saa eläinlääkäristä. Madotusasioihin palaamme tässä artikkelissa myöhemmin.
Entä mitä Ruotsin läpi ajaessa tulee ottaa huomioon? E4 pohjoisesta etelään on tajuttoman hyvässä kunnossa oleva tie, ainoiksi miinuksiksi on laskettava muutamat päättömät suunnitelmat tien vetämisestä suoraan kaupunkien läpi. Esimerkiksi Luulajan ja Sundsvallin läpi ei tuntunut pääsevät millään ohitustietä pitkin, vaan oli hinattava suoraan keskustan poikki lukemattomien liikenneympyröiden kautta.
Kotimaastakin tutut tietyöt olivat standardia myös E4:lla. Onneksi olin aamutuimaan liikkeellä ja onnistuin välttämään mahdollisen todella pitkän odottelun Luulajassa, jossa ison joen ylittävällä sillalla käytössä oli vain yksi kaista ja molemmilla puolella liikennevalot trafiikkia rajoittamassa.
Entäpä koira sitten? Reissukoira-Sulo on sen verran tottunut matkustaja, ettei häntä pitkäkään reissu hirveästi stressannut. Stressittömyyttä lisäsi tietysti se, ettei matkassa ollut muita koiria, joten koko takakontti oli häntä varten.
Pidimme taukoja usein sekä itseni että koiran takia. Pissataukoja, ruokataukoja, kakkataukoja, makkarataukoja ja yhden vartin mittaisen nukkumatauonkin. (900 kilometrin jälkeen tasaiset maisemat alkoivat kerta kaikkiaan puuduttaa niin rajusti, että silmät oli pakko ummistaa hetkeksi.)
Majoitusta
Olin menossa siis Gävlen lähistölle koiranäyttelyihin. Koiran kanssa reissatessa matka-asenne ei voi olla pelkästään ”reppu selkään ja menoksi”, sillä kaikki majoituspaikat eivät koiria tiloihinsa huoli. Ruotsin läpi ajaessa kuitenkin syntyi sellainen vaikutelma, että esimerkiksi leirintäalueita ja mökkikyliä on huomattavasti itänaapuri-Suomea enemmän, joten sinänsä extempore-reissaaminen saattaisi onnistuakin.
Itse olin kuitenkin varannut majoituksen eräästä mökkikylästä etukäteen. Halvimmat ja tyypillisimmät leirintäaluemökit ovat ilman mukavuuksia olevia parinkymmenen neliön kopperoita, joiden hinta per yö on 30-60 euroa.
Mökeissä ei lähtökohtaisesti ole liinavaatteita, joten ne kannattaa varata mukaan. Itse olin kevyellä makuupussi-tyynyliina-lakana-varustuksella liikenteessä.
Näyttelyhommia
Jos olet menossa koiranäyttelyyn Ruotsiin, on homma melko samanlaista kuin Suomessakin. Itse mokasin näyttelyhommien kanssa johtuen sekä saamistani ohjeista Ruotsin päästä että omasta laiskuudestani selvittää asiaa loppuun asti.
Omassa tapauksessani olin siis ”hakemassa” yhtä valiokoiraa Ruotsin valioksi yhdellä ruotsalaisella sertifikaatilla. Saamani tiedon mukaan valiokoira ei saa ottaa sertifikaattia vastaan valioluokassa, joten ilmoitin koirani ensimmäisenä päivänä avoimeen luokkaan ja toisena päivänä käyttöluokkaan.
Välittömästi koirani päästyä kehästä, eräs henkilö sanoi minulle, että olisin voinut ilmoittaa koirani myös valioluokkaan ja ottaa mahdollisen sertfikaatin vastaan. No, se oli myöhäistä siinä vaiheessa, korjasin homman seuraavana päivänä.
Tämä nyt on sinänsä sivuseikka, mutta summa summarum: jos olet menossa koiran kanssa kokeeseen/näyttelyyn/kisoihin ulkomaille, ota hyvissä ajoin säännöistä selvää, ettei tule tehtyä amatöörimokia.
Madotukset kuntoon
Useimmissa tapauksissa koira pitää madottaa reissun päällä. Eviran (www.evira.fi) löytyy ajantasainen ohjeistus, joten en ala sitä tässä yksityiskohtaisesti avaamaan. Joka tapauksessa Ruotsista Suomeen tultaessa koira on madotettava 1-5 vuorokautta ennen Suomeen paluuta. Tälle on myös vaihtoehtona ns. 28 päivän sääntö, josta löytyy lisäinfot Eviran sivuilta.
Fiksu ihminen madottaa lyhyellä reissulla koiran heti kohdemaahan päästyään. Näin minäkin ajattelin. Koiranäyttelyissä homma on yleensä helppoa, sillä paikalla on lähes aina eläinlääkäri. Näin oli Ruotsissakin, tosin minun tapauksessani ilmoitettiin, että lekuri on tavattavissa vasta myöhään iltapäivällä. Koska oma kehäni päättyi jo ennen lounasaikaa, totesin, että etsin lääkärin toisaalta.
Etsin koko lauantain avoinna olevaa lääkäriä Googlen ja paikallisten avustuksella. Turhaan. Päätin, että jätän koiran madotushommat seuraavaan päivään ja seuraavaan näyttelyyn.
Turhaan. Seuraavassa näyttelyssä ei ollut eläinlääkäriä paikalla. Ei muuta kuin näyttelytoimitsijoilta pyyntö, että kuuluttaisivat, löytyisikö paikalta lääkäriä. Ei löytynyt.
Eräs ystävällinen rouva tuli kuitenkin neuvomaan Tukholman lähistöllä olevan eläinklinikan osoitteen, joka olisi sunnuntaina auki.
Tässä kannattaa muuten sitten olla ainakin sen verran tarkkana, että hommaa matolääkkeet valmiiksi joko Suomesta tai kohdemaan apteekista. Esimerkiksi kyseisellä eläinlääkäriklinikalla ei jostain syystä ollut matolääkkeitä ainakaan asiakkaiden ostettavaksi asti!
Eli homma toimii siis niin, että matolääkkeet annetaan lääkärin valvonnassa koiralle ja passiin tulee leima lääkkeiden antamisesta. (Virossa ja muissa itäblokin maissa näyttelylääkäri harvoin vaivautuu seuraamaan lääkkeiden antamista, vaan leimaa passin).
Passin leimaaminen myös maksaa. Virossa näyttelyissä keskimäärin viisi euroa, itse köyhdyin eläinlääkäriasemalla tehdystä leimaamisesta kympin verran.
Ota huomioon, että passiin tulee myös kellonaika milloin lääke on annettu. Jos joudut paluumatkalla koirapassin tarkastukseen eikä 24 tuntia tule täyteen, saattaa edessä olla pahimmassa tapauksessa käännytys.
Sanomattakin on selvää, että omassa tapauksessa turva-ajat täyttyivät. Totta kai.
Laivalla
Palaamme Viroon matkustamiseen vielä Viro-jutussamme myöhemmin tänä kesänä. Ruotsista Suomeen koiran kanssa matkustava joutuu ottamaan koirahytin ja tietysti sen tekee, matkahan kestää keskimäärin sen 12 tuntia.
Eli: autolla autokannelle ja koira hyttiin. Monelle koiralle matka autokannelta hyttiin on aikamoista säätämistä. On jyrkkiä portaita, paljon ihmisiä ja paljon melua. Ei mikään miellyttävä kokemus.
Koira kannattaa ehdottomasti lenkittää hyvin ennen laivaan menoa. Siis todella hyvin. Itse lenkitin koiran kunnolla pari tuntia ennen laivalle menoa ja pissatin koiran vielä laivajonossa. Laivalla itsessään koiran pissattaminen ja varsinkin kakattaminen on aika vaikeaa. Ulkokannella on usein pienen pieni pissapaikka, johon iso koira ei edes kunnolla mahdu. Itse en käyttänyt koiraa enää illalla pissalla, mutta stressijuomisen takia koira piti viedä kannelle aamulla ennen laivan saapumista Turkuun. Hankalaa, muttei mahdotonta.
Lopuksi
Tässäpä roadtrippimme tämänkertainen osuus! Seuraavaksi juttusarjassa luvattu Viron juttu, kesän aikana stooria myös näyttelybussimatkasta Pietariin sekä reissu Latviaan. Jos sinulla on matkustamiseen liityviä juttutoiveita tai kysymyksiä, laita ne ihmeessä tulemaan esimerkiksi ville at kuono.fi tai Kuonon Facebookiin.