patja

Koiranpedit – Täydellinen osto-opas 2021

Koirat nukkuvat vähintään puolet vuorokaudesta, mutta useat koirat vetävät sikeitä sitäkin enemmän. Nämä unikeot näyttävät saavan unta missä vain: kovalla lattialla, eteisen kenkäkasassa tai pöydän ääreen kerääntyneiden ihmisten jaloissa. Kannattaako koiralle silti hankkia ikioma peti? Kannattaa, muun muassa siksi, että peti tuo turvaa ja koiran voi opettaa rauhoittumaan omalle paikalleen.

Kokosimme oppaan koiranpedin ostajan avuksi. Huomioi ainakin seuraavat seikat, niin onnistut hankkimaan koirallesi mieluisan loikoilupaikan.

Minkä kokoinen nukkuja on?

Monien koiranpetien tiedoissa kuvataan tuotteen mitat ja mahdollisesti, minkä painoiselle koiralle peti on tarkoitettu. Pelkkä paino ei välttämättä kerro tarpeeksi, sillä eri rotuiset koirat voivat olla hyvinkin erilaisia rakenteeltaan. Tarkastele siis, kuinka leveästi koira nukkuu ja tarvittaessa tartu mittanauhaan ja mittaa koirasi ennen kuin lähdet petiostoksille. Varmin valinta on hiukan reilu köllöttelypaikka kuin liian ahdas peti.

Millaisella tyylillä koira köllöttää?

Koon lisäksi pedin muoto vaikuttaa siihen, millaiselle nukkujalle mikäkin peti toimii. Omistajan kannattaa tarkkailla, millaisissa paikoissa ja asennoissa oma koira tykkää levätä. Suojaisiin piiloihin hakeutuva koira viihtyy todennäköisesti pesässä, jossa on katto antamassa omaa rauhaa. Kerälle käpertyjä puolestaan saa turvaa reunallisesta pedistä ja reteästi loikoilija mahtuu oikaisemaan tassunsa parhaiten avoimella patjalla tai alustalla.

Reunallisen pedin laita toimii hyvänä pään leputuspaikkana koiralle, joka tykkää nojailla nukkuessaan.

Tuntuvatko materiaalit kestäviltä ja mukavilta?

Pedin materiaalivalinnoilla voi vaikuttaa siihen, kuinka kauan peti käytössä todennäköisesti kestää. Pehmeä ja pörröinen peti on lämmin ja mukava, mutta huokoinen kangas on hankala pitää puhtaana eikä kestä yhtä pitkään kuin tiuhaan kudotusta kankaasta valmistettu peti. Erityisesti saumakohdat ovat pedin heikkoja kohtia. Jos ompeleet ovat löysät, ei peti todennäköisesti kestä pitkään.

Vettä- ja likaahylkivistä materiaaleista valmistettu peti on oiva valinta vauhdikkaampaan elämäntyyliin. Tällainen peti on hyvä, jos petiä pidetään ulkona esimerkiksi terassilla tai se otetaan matkaan autoon tai mökille. Myös pedit, joissa on irrotettava ja pesunkestävä päällinen, on helppo puhdistaa, vaikka koira pääsisikin livahtamaan petiin tassut kuraisina.

Uninen pentu vai torkkuva seniori?

Eri vaiheissa elämää, koiralla voi olla erilaisia nukkumistapoja ja – tarpeita. Pentuaikana peti on koetuksella saadessaan uteliaan pennun hampaista ja kynsistä, eikä vahingoiltakaan vältytä ennen kuin pentu oppii sisäsiistiksi. Ensipediksi voi hankkia edullisemman vaihtoehdon, joka vaihdetaan parempaan koiran kasvettua tai toisaalta voi heti valita pedin, jossa on käytetty vahvaa, pesunkestävää kangasta.

Koiravanhus puolestaan tarvitsee erityisen mukavan levähdyspaikan. Pedin tulee olla sellainen, että sinne meneminen käy helposti eikä koiran tarvitse hypätä tai kavuta korkean reunan yli. Joissakin pedeissä on liu’un estävä pohja, joka varmistaa, ettei se luiskahda tassun alta. Pedin alle voi myös asettaa maton helpottamaan kulkemista.

Pedin mukavuutta voi lisätä peitoilla ja vilteillä, jotka lämmittävät ja tuovat turvaa koiralle.

Makoilupaikka kaikilla mukavuuksilla?

Hyvinkin valittua koiranpetiä voi tuunata entistä ehommaksi. Petiin voi asetella tyynyjä ja peittoja lisäämään pehmeyttä ja lämpöä koiralle. Peitto tai viltti suojaa myös petiä, kun koira voi kuoputtaa sitä pedin sijaan etsiessään hyvää nukkuma-asentoa. Kesähelteillä puolestaan petiin voi laittaa viilennysmaton, joka helpottaa tukalaa oloa.

Uni maistuu paremmin pehmolelun viereen käpertyessä. Koiralle voi antaa petiin muitakin leluja, esimerkiksi purulelun pureskeleminen tai rauhallisen älylelun ratkaiseminen voi auttaa koiraa rauhoittumaan. Pedistä voi luoda entistä mukavamman ja turvallisemman paikan tarjoamalla koiralle myös mieluisia, hitaasti syötäviä herkkuja petiin nautittavaksi.

Juttu on toteutettu yhteistyössä kotimaisen Jalon kanssa. Jalon valikoimasta löytyy koiranpetejä, pesiä ja patjoja kaikenkokoisille köllöttelijöille. Pedit on suunniteltu lemmikin turvallisia ja mukavia lepohetkiä varten.

Koira ei nuku omassa pedissä – Näin teet pedistä koiralle maailman parhaimman paikan

Vaikka hankkisit mielestäsi täydellisen muhkean pedin, joka löytää vielä sopivan paikan kodin sisustuksesta, saattaa koirasi olla eri mieltä ja peti jäädä jopa kokonaan käyttämättä. Selvitimme, miksi koira ei nuku pedissään ja miten pedistä tehdään koiralle mukava ja turvallinen nukkumapaikka.

Koiralla voi olla monia syitä siihen, miksei se nuku omassa pedissään. Peti voi olla vääränlainen tai sitten se on sijoitettu väärään paikkaan, jolloin koira ei viihdy siellä kuin hetkittäin, jos ollenkaan.

– Koiran pedin ja petipaikan tulee olla sellaiset, että koira viihtyy niissä oma-aloitteisesti. Jos koira hakeutuu petiinsä harvoin tai vain pyynnöstä, peti tai sen paikka ovat väärät, eläintenkouluttaja Noora Tihtonen sanoo.

Oikeanlainen peti löytyy tarkkailemalla, miten oma koira tykkää levätä ja nukkua. Käpertyjät pitävät usein pesämäisistä nukkumapaikoista, reunalliset pedit tarjoavat suojaa ja tukea koirille, jotka nukkuvat mielellään selkä jotakin vasten tai päätään johonkin lepuuttaen, kun taas leveästi loikoilevien hauvojen mieleen voi olla reunattomat patjat tai alustat.

Myös se, missä koira haluaa nukkua, vaihtelee yksilöittäin. Moni koira arvostaa suojaisaa ja rauhallista nukkumapaikkaa, jolloin peti kannattaa sijoittaa hälinästä sivuun. Osa koirista kuitenkin haluaa lepäillä juuri siellä, missä muutkin oleskelevat. Paras ratkaisu kullekin koiralle löytyy kokeilemalla.

– Jokin koira voi haluta nukkua mahdollisimman lähellä omistajaa tai perheen toista koiraa tunteakseen olevansa turvassa tai voidakseen tarvittaessa valvoa perheen liikkeitä myös yöllä. Silloin peti kannattaa sijoittaa omistajan sängyn lähelle makuuhuoneeseen, Tihtonen vinkkaa.

– Jokin toinen koira taas voi haluta enemmän omaa rauhaa ja tilaa, jolloin toiseen huoneeseen sopivaan paikkaan asetettu peti on parempi. Jos koira on tarkka nukkumisrauhastaan, kannattaa varmistaa, että se saa olla rauhassa myös muilta perheen koirilta.

Kauniita unia turvallisessa pedissä

Hyvien unien perustana on, että koira tuntee olonsa mukavaksi ja turvalliseksi. Kun peti on koiralle mieleinen ja petipaikka sopiva, mukavuuden ja turvallisuuden tunnetta voi lisätä tarjoamalla koiralle mukavia asioita petiin. Näitä voivat esimerkiksi olla petiin annetut lempilelut, pitkäkestoiset ajanvietteet kuten puruherkut tai täytetyt aktivointilelut sekä omistajan huomio ja silittely, jos koira pitää niistä levätessään.

– Kun petipaikka tuntuu turvalliselta ja siellä tapahtuu vain rentouttavia ja mukavia asioita, koira todennäköisemmin viettää enemmän aikaa ja myös nukkuu siellä, Tihtonen sanoo.

Omassa pedissä olevan koiran leporauhaa tulee kunnioittaa. Lepäävää ja nukkuvaa koiraa saa lähestyä ainoastaan, jos lähestyminen ja huomio aidosti ilahduttavat koiraa. Vaikka koira heiluttelisi häntäänsä, liikuttelisi korviaan ja kierähtäisi selälleen, ei se välttämättä halua, että sitä lähestytään, vaan yrittää eleillään rauhoitella tilannetta. Jos koira murisee pedistään, tarkoittaa se, että koira haluaa olla rauhassa. Tätä viestiä kannattaa kunnioittaa, eikä koiraa saa torua tai rankaista murisemisesta.

– Hyvä yleissääntö on, että koiraa ei ikinä häiritä sen ollessa pedissä tai sen lepäillessä. Perheen muilta lemmikeiltä, lapsilta ja vierailta kannattaa estää pääsy koiran omaan paikkaan aina. Koira ei saisi koskaan joutua häirityksi tai ärsytetyksi omassa lepopaikassaan, jottei paikan turvallisuuden tunne kärsi.

Näin valitset koirallesi mieluisan pedin

Koirat nukkuvat noin puolet vuorokaudesta ja viettävät sen lisäksi suuren osan ajasta muuten vain köllötellen. On siis tärkeää, että koiralla on ikioma mukava loikoilu- ja nukkumapaikka. Kysyimme kotimaisella Transmerilla Jalo-lemmikkitarvikkeista vastaavalta Maria Kalliolta vinkit siihen, mistä laadukkaan ja sopivan koiranpedin tunnistaa.

Huomioi ainakin nämä petiä valitessa:

  • Koko. Valitse peti, johon koira mahtuu hyvin nukkumaan.
  • Koiran ikä. Pennulle kannattaa mahdollisesti valita helposti pestävä tai edullinen peti, kunnes se oppii sisäsiistiksi. Koiravanhus puolestaan tarvitsee mukavan ja lämpimän makoilupaikan, johon on helppo mennä ja sieltä on helppo tulla pois.
  • Nukkumistapa. Seuraa, millainen nukkuja koirasi on ja valitse sopivin peti, pesä tai patja sen mukaan.
  • Kestävyys. Tarkista pedin materiaalit ja erityisesti saumat. Tiheä kangas kestää paremmin kuin pörröinen ja pehmeä kangas. Jos saumat ovat löysällä ja irvistelevät, ei peti todennäköisesti tule kestämään kauaa.
  • Mukavuus. Pedissä käytetyt materiaalit vaikuttavat myös sen nukkumismukavuuteen. Esimerkiksi kahisevasta ja liukkaasta kankaasta valmistettu peti voi tuntua koirasta epämukavalta, joten siihen voi olla hyvä laittaa pehmeä viltti tai vaikka tyyny lisäämään mukavuutta.
  • Pestävyys. Peti pysyy pidempään käyttökelpoisena, jos sen voi välillä pestä. Varsinkin, jos koira pääsee juoksemaan petiin märkänä tai kuraisena, kannattaa harkita helposti pestäviä ja vettä hylkiviä materiaaleja. Joissakin pedeissä on myös irrotettavat päälliset.

Juttu on toteutettu yhteistyössä kotimaisen Jalon kanssa. Jalon valikoimasta löytyy koiranpetejä, pesiä ja patjoja kaikenkokoisille köllöttelijöille. Pedit on suunniteltu lemmikin turvallisia ja mukavia lepohetkiä varten.

Koira haukkuu ovikellolle ja hyppii vieraat – Näin opetat pedistä koiralle rauhoittumisen paikan

Pim pom! Ovikellon ääni aloittaa monissa kodeissa hälinän ja rallin ulko-ovelle, joka huipentuu siihen, että koira toivottaa vieraat tervetulleeksi haukkumalla ja hyppimällä vasten. Eläintenkouluttaja Noora Tihtonen kertoo, miten näistä häiritsevistä tavoista pääsee eroon ja kuinka koira koulutetaan rauhoittumaan omalle paikalleen petiin vieraiden saapuessa.

Ovikelloon ja vieraiden tuloon vahvasti reagoiminen on useimmille koirille luontaista. Vahtiminen on tyypillistä monille roduille, ja koira haluaa haukkumalla ilmoittaa kotiväelle, että joku on tulossa. Koirat oppivat nopeasti liittämään ovikellon äänen siihen, että jotain tapahtuu. Reagoimisesta tulee helposti niin vahvaa, että televisiostakin kuuluvat ovikellon pimputukset saavat koiran juoksemaan eteiseen.

– Ovikello ja vieraiden saapuminen nostattaa koiran kiihtyneeseen tilaan. Se voi johtua innostuksesta mutta myös siitä, että koira jännittää ja on epävarma, kun omalle reviirille tulee vieraita, eläintenkouluttaja Noora Tihtonen kertoo.

Molemmat ääripäät ovat pidemmän päälle koiralle stressaavia. Jos koira ei osaa rauhoittua, voi alunperin positiivinen innostus muuttua ahdistukseksi ja koiran sävy tervehtiä vieraita puolustautuvaksi. Kun koiralle opetetaan vaihtoehtoinen tapa toimia ja rauhoittua, kaikki säästyvät stressiltä: koiran ei tarvitse ottaa ylimääräisiä kierroksia, vieraat säästyvät koiran kynsien raapaisuilta ja kuolalta sekä omistaja tilanteen hallitsemattomuuden nostattamalta nolostukselta.

Ovelle vastaan kiiruhtamisen sijaan koiran voi opettaa menemään omalle paikalleen, petiin. Pedin voi sijoittaa eteisen nurkkaan tai vaikka portin taakse, kuitenkin mielellään niin, että koira pystyy seuraamaan sivusta, mitä tapahtuu.

– Omaan petiin meneminen on koiralle selkeä käytös. Se antaa selvän rajan, mitä koiralta tahdotaan verrattuna esimerkiksi siihen, että sitä vaaditaan pysymään vain paikoillaan. Samalla koira pysyy poissa jaloista sillä aikaa, kun vieraat riisuvat takkejaan.

Omasta pedistä voi opettaa koiralle turvallisen paikan, jossa se saa rauhoittua vieraiden saapuessa.

Pedistä tehdään rauhoittumisen paikka

Oman paikan harjoittelu aloitetaan tarpeeksi helposta ja pienin palasin. Aluksi petiin laitetaan nameja ja koira saa runsaasti palkintoja ihan vain pedissä olemisesta. Samalla kannattaa opettaa vihjesana, kuten ‘peti’, ‘petiin’ tai ‘oma paikka’, jota sanotaan, kun koira menee petiin etsimään nameja. Sanaan voi myös liittää eleen, kuten pedin suuntaan osoittamisen. Pikku hiljaa harjoitusta vaikeutetaan pyytämällä koiraa menemään petiin välimatkan päästä ja myös pedissä pysymisen aikaa pidennetään.

Koiraa totutetaan ovikellon ääniin soittamalla niitä aluksi esimerkiksi puhelimesta. Netistä löytyy erilaisten ovikellojen ääniä valmiina tai oman ovikellon pimputtelua voi itsekin nauhoittaa.

– Ovikellon ääntä soitetaan hiljaisella puhelimesta, ja koiraa palkataan pedille. Tässä kohtaa ketään ei tule ovesta, joten kiihtymys vieraista jää pois, Tihtonen sanoo.

Palkkana kannattaa käyttää jotain erityisen mieluista ja herkullista, pitkään kestävää puru- tai aktivointilelua, jota koira haluaa jäädä mutustelemaan petiin. Kun herkku on tarpeeksi hyvä, jää koira mieluusti petiin vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Kun koira pysyy pedissä, voi ihminen alkaa liikkua kauemmas ja vähitellen suunnata ulko-ovelle, koskea ovea, ja lopulta, kun koira osaa pysyä pedissään rauhallisena, avata oven ja käyttäytyä kuin vieraita tulisi.

Kun sitten vieraita on oikeasti tulossa, kannattaa heitä ohjeistaa etukäteen toimimaan rauhallisesti ja neutraalisti koiraa kohden. Ovelle voi viedä lapun, jossa pyydetään odottamaan oven avausta hetken, sillä koiraa koulutetaan.

– Yleensä, kun ovikello soi, ihmiset pomppaavat nopeasti ylös ja kiiruhtavat ovelle. Pahimmillaan koiraa vielä lietsotaan puhumalla sille innostuneesti, Tihtonen kuvailee.

– On tärkeä pysyä itse rauhallisena. Jos mahdollista, ovikellon soidessa siihen ei reagoida mitenkään, vaan odotetaan hetki. Sitten koira pyydetään omalle paikalleen petiin ja vasta sitten mennään avaamaan ovi.

Koira pyydetään paikalle ja tervehtimään vieraita vasta, kun koira on rauhoittunut ja vieraat ovat myös päässeet hetken asettumaan ja istumaan alas. Vieraat eivät koskaan mene koiran luokse pedille, vaan koira saa tulla vieraiden luokse.

– Vieraille voi antaa nameja, joita he tiputtavat koiralle lattialle. Näin koira pysyy rauhallisena eikä hypi päälle.

Aluksi tervehdys kannattaa pitää lyhyenä ja neutraalina – innokkaammalle yhteiselle leikille on aikaa myöhemmin, kun saapumisen aiheuttama kiihtyminen on varmasti ohi. Silloin leikki toimii parhaana pääpalkintona sille, että koira malttoi ensin rauhoittua.

Ihanteena on, että koira pysyisi pedissään vieraiden saapuessa, mutta oikea elämä ei mene aina oletetusti ja joskus yllätysvieraat vain tupsahtavat odottamatta paikalle. Koiraa kannattaa palkita ja kehua runsaasti aina, kun se edes käy pedissä. Jokainen onnistuminen koiralle näin kiihdyttävässä tilanteessa on voitto ja askel oikeaan suuntaan.

Nuusku harjoittelee rauhoittumista omalle paikalle Jalon Vuono-alustalla.

 

Hyvä peti on mukava ja turvallinen

Koiran petejä, pesiä, patjoja ja alustoja on moneen makuun. Sopivimman löytää tarkkailemalla oman koiran köllötystyylejä. Röhnöttäjälle mieluisin makoilupaikka on yleensä patja tai alusta, jolla mahtuu oikaisemaan koivet. Käpertyjälle puolestaan mukavin rauhoittumispaikka on usein pehmeä pesä tai reunallinen peti.

– Jotta koiralle voi opettaa pedistä oman paikan, on sen oltava aidosti miellyttävä ja turvallinen paikka. Sellainen, johon koira hakeutuu itsekseenkin rauhoittumaan, sanoo Maria Kallio kotimaisia Jalo-koirantarvikkeita valmistavalta Transmerilta.

Köllötysmukavuuteen vaikuttaa erityisesti pedissä käytetyt materiaalit. Pörröisistä kankaista tehdyt pedit ovat pehmeitä ja mukavia, mutta eivät välttämättä kestä kovassa käytössä yhtä hyvin kuin tiiviistä kankaasta valmistetut. Moni koira vierastaa kahisevia ja liukaskankaisia petejä. Tällaista petiä voi tuunata mukavammaksi laittamalla petiin vaikka peiton tai tyynyn pehmusteeksi.

– Pedissä kannattaa myös olla pohjassa liukueste, ettei se lähde alta kuin liukkaalla jäällä. Varsinkin tilanteessa, jossa koira pyritään saamaan rauhoittumaan, on tärkeää, että peti pysyy paikallaan ja sinne on helppo mennä ja sieltä tulla pois.

Kallio suosittelee eteiseen sijoitettavaksi koiran omaksi paikaksi esimerkiksi patjaa tai alustaa, jota on helppo tarvittaessa siirtää ja jolta koiran on helppo seurata tilannetta. Jos koira nukkuu mieluummin suojaisemmassa pesässä, kannattaa sillä olla oma erillinen peti nukkumista varten. On muutenkin hyvä, että koiralla on useampi sille varattu oma paikka ja että pääasiallinen nukkumapaikka on sijoitettu rauhallisempaan paikkaan eteisen sijaan.

Juttu on toteutettu yhteistyössä kotimaisen Jalon kanssa. Jalon valikoimasta löytyy koiranpetejä, pesiä ja patjoja erikokoisten köllöttelijöiden tarpeisiin. Esimerkiksi Vuono-alustaa on helppo siirrellä tarpeen mukaan ja sen voi asettaa vaikka suojaksi sohvalle, pehmusteeksi petiin tai käyttää sellaisenaan.

Teksti: Niina Kinnunen

Labradorinnoutaja Kaapo kokeilee hyggeilyä – Syksyllä saa hidastaa ja nautiskella

Iltojen pimetessä ja sään viilentyessä tekee mieli vetää villasukat jalkaan, kaapata koira kainaloon ja käpertyä viltin alle sohvan nurkkaan. Rauhoittuminen hetkeen, hyggeily, on oiva tapa palautua syksyn kiireistä ja selättää kaamos. Ja mikä parasta: se onnistuu myös oman koiran kanssa.

Viime vuosina trendiksi noussut hyggeily ponnahtaa keskusteluihin aina syksyn tullen. Tanskasta peräisin oleva hygge tarkoittaa mukavuuden ja kodikkuuden tunnetta, jonka saa esimerkiksi tekemällä jotakin kaikessa rauhassa ja rennosti nautiskellen. Arki koiraperheessä voi olla melkoista huisketta, joten on tärkeä malttaa välillä myös pysähtyä. Koiralle luonteva hiljentymispaikka on oma peti.

– Koiralle voi opettaa, että oma peti on paikka, jossa rauhoitutaan. Säännöt ja järjestys tuovat koiralle myös turvaa, kertoo kotimaisia Jalo-koirantarvikkeita valmistavassa Transmeri-perheyrityksessä työskentelevä Maria Kallio.

Petiä valitessa kannattaa huomioida oman koiran ominaisuudet. Reunalliset pedit ja pesät sopivat esimerkiksi aroille tai herkästi paleleville koirille, kun taas patjat ovat hyviä suurikokoisille tai laumassa nukkuville koirille, jotka mahtuvat siihen yhdessä käpertymään.

Omistaja voi myös muokata koiranpedistä entistäkin viihtyisämmän. Lisää pehmeyttä ja lämpöä saa tyynyillä ja peitoilla, joiden sekaan koira voi kaivautua. Myös tutut tuoksut pedissä tuovat turvaa.

– Omistajan tuoksu rauhoittaa koiraa. Varsinkin, kun koira jää yksin kotiin, petiin voi laittaa esimerkiksi t-paidan, tyynyliinan tai jonkin pehmeän lelun, jossa omistajan tuoksua on, Kallio vinkkaa.

Jotta koira saa köllötellä kaikessa rauhassa, peti kannattaa sijoittaa rauhalliseen paikkaan, sivuun vilkkaimmilta kulkureiteiltä. Patjan voi myös pistää vaikkapa koiran kuljetushäkin pohjalle, jos koira on tottunut käyttämään sitä nukkumapaikkanaan. Laumaeläimenä koira haluaa pysytellä perheensä läheisyydessä ja seurata tilannetta, joten petipaikan eristäminen täysin eri tilaan yleensä vain lisää stressiä.

Labradorinnoutaja Kaapo kokeilee Jalo-patjan mukavuutta.

Kokeilimme hyggeilyä eloisan Kaapon kanssa

Aikaisin pimenevinä loppuvuoden iltoina, kun pitkän päivän päätteeksi saapuu kotiin, on vaikea kuvitella piristävämpää näkyä kuin iloisesti tervehtivä koira. Myös pälkäneläisen Sari Naulapään kotiovella tervehtii häntää huiskuttava perheenjäsen, 2-vuotias labradorinnoutaja Kaapo.

– On ihana tulla kotiin, kun vastassa odottaa positiivinen, häntää heiluttava koira. Kaapo on luonteeltaan erittäin eloisa ja reipas, Naulapää kuvailee.

Kaapo on labradorinnoutajaksi poikkeuksellisen valpas vahtija, ja vauhdikkaan lapsiperheen arjessa se seuraa tarkkaan varsinkin lasten touhuja. Energiaa nuorella koiralla piisaa itselläänkin, mutta malttaa se hetkeksi pysähtyä hyggeilemään ja kokeilemaan Jalo-tuotemerkin Käpy-nimistä patjaa.

Testihetkellä Kaapo on liian pirteällä tuulella laiskempaan loikoiluun, mutta hyggeilyssä tärkeintähän onkin nautinnon tunne ja hetkessä eläminen. Se totta vie toteutuu, kun Kaapo saa patjalle maukkaan kanaherkun popsittavakseen.

– Kaapo osaa olla myös nautiskelija ja sillä on omat tyynyt sohvalla. Kun katsomme perheen kesken leffaa, on koirakin mukana rapsuteltavana ja paijattavana. Kaapo myös seuraa lastenohjelmia lastemme kanssa, Naulapää kuvailee yhteisiä lämpimiä kotoiluhetkiä.

Naulapää pitää Jalo-patjan materiaalista, joka vaikuttaa helposti puhtaana pidettävältä. Patjassa on vetoketjullinen päällinen, jonka voi irrottaa pesua varten. Myös Kaapo on kiinnostunut pehmeästä patjasta ja vaikuttaa viihtyvän makoillessaan sen päällä.

Yleensä Kaapolla on useampi lempilöhöilypaikka kotona: sohva, josta on helppo tarkkailla kodin ja pihan tapahtumia sekä monen koiran perinteinen suosikki, omistajien sängyn jalkopää. Mutta on Kaapolla yksi uniikimpikin hyggeilypaikka.

– Meillä on makuuhuoneessa runsaat verhot, ja Kaapolla on tapana kääriytyä niihin. En tiedä, miten Kaapo onnistuu siinä, mutta se ei ole ainakaan vielä kertaakaan tiputtanut verhoja.

Sopii se peti herkuttelupaikaksikin!
Vilteillä ja tyynyillä koiranpedistä saa entistäkin mukavamman. Kodikkuutta ja turvallisuudentunnetta lisää myös, jos petiin laittaa tavaran, jossa on omistajan tuoksua.

Juttu on toteutettu yhteistyössä Jalo-tuotemerkin kanssa. Jalo-tuotteet ovat saatavilla hyvin varustetuissa päivittäistavarakaupoissa sekä tavarataloissa. Lue aikaisempi juttumme koiranpedin valitsemisesta täältä!

Teksti ja kuvat: Niina Kinnunen