koiraharrastus

Heittäydy koiratanssin vietäväksi – Omistajan ja koiran yhteys vahvistuu tanssin tahdissa

Kisakehässä turkki hulmuten juoksevan koiran ja musiikkia tulkitsevan omistajan yhteistyössä kiteytyy kova treeni ja tekemisen riemu. Koiratanssi on haastava, mutta palkitseva harrastus, jossa niin ihminen kuin koira pääsevät voittamaan itsensä.

Koiraurheilukeskus Tampereen Niihamassa kuhisee odotuksesta. Paikalle sattumalta saapuva saattaisi hämmästyä värikästä väkeä. Alkamassa ovat koiratanssikisat, ja vuoroonsa valmistautuvat kilpailijat pukevat ylleen monen kirjavia hattuja, takkeja, prinsessamekkoja ja eläinasuja. Joukosta voi tunnistaa tuttuja hahmoja, kuten Frozenin Elsan, Muppettien Miss Piggyn tai haamujengiläisen. Kisakehän laidalle keräännytään kannustamaan ja kuvaamaan.

– Koiratanssi on luovaa tottelevaisuutta, Ulla Rosenlund Tampereen seudun koirakerhon koiratanssitiimistä kiteyttää.

Rosenlund ei malta pysyä poissa kehästä, vaikkei alunperin aikonutkaan kisata. Hän esittää Kaukoitä-teemaisen ohjelman 7-vuotiaan tiibetinterrieri Tellervon kanssa. He kisaavat tällä kertaa heelwork to music -lajissa eli musiikin tahtiin seuraamisessa, vaikka heidän päälajinsa on freestyle eli vapaaohjelma. Koiratanssin molemmissa lajeissa on kolme tasoluokkaa: alokas-, avoin ja voittajaluokat.

– Heelwork to musicissa on kymmenen erilaista seuraamispositiota, joista ohjelma luodaan. Koira seuraa ohjaaja eri suuntiin näissä positioissa, esimerkiksi rinnalla, edellä tai jalkojen välissä. Ohjelman tulee olla pääasiassa seuraamista, Rosenlund kuvailee.

– Freestylessa puolestaan ohjelma on vapaampi ja kaikenlaisia liikkeitä ja temppuja voi tehdä, kunhan ne ovat turvallisia koiralle.

Tason kasvaessa liikkeiden määrää ja vaikeutta lisätään, ja ne on tehtävä puhtaammin. Haastetta tanssiin saadaan esimerkiksi sillä, ettei koiraa ohjata käsimerkein vaan ainoastaan sanallisesti. Tuomarit pisteyttävät esitykset ja arvioivat muun muassa yhteistyötä ja koiran liikkuvuutta. Molemmissa lajeissa musiikin tulkinta ja tasapainoinen kokonaisuus ovat kuitenkin tärkeintä.

Vuosituhannen vaihteessa Suomeen rantautuneen koiratanssin piirit ovat vielä pienet, mutta laji kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Aktiivisessa Koiratanssi-ryhmässä Facebookissa on jo yli 850 jäsentä. Virallisia ja epävirallisia kisoja järjestetään säännöllisesti eri paikkakunnilla.

Heelwork to music on Ulla Rosenlundille ja tiibetinterrieri Tellervolle vielä vieraampi laji kuin freestyle, jossa he yleensä kisaavat. Hyvin musiikin tahtiin seuraaminen silti jo luonnistuu.
Komeita ruusukkeita. Koiratanssissa tavoitellaan kunniamainintoja, jotka oikeuttavat siirtymään seuraavan tasoluokkaan. Voittajaluokassa jaetaan koiratanssisertifikaatteja.

Esityksestä saa tehdä oman näköisensä

Koiratanssissa on sääntönsä, mutta myös tilaa luovuudelle. Ohjelman voi rakentaa mieluisan musiikin, teeman tai vaikka hahmon ympärille. Merirosvot, vakoojat ja sirkuspellet ovat koiratanssin klassikoita, mutta myös vaikutteet ajankohtaisista musiikeista, tv-sarjoista ja elokuvista näkyvät ohjelmissa.

– Tutuista tarinoista saa esitykseen hyvän punaisen langan. Ohjelma voi olla juonellinen tarina tai tanssillinen koreografia, 6-vuotiaan laivakoira Hanin kanssa kisaava Kati Horne-Kosonen kertoo.

Usein idea tanssiin lähtee kappaleesta, joka on päästävä tekemään. Tampereella kuullaan tulkintoja aina Kaija Koosta lastenlauluihin ja elokuvamusiikkiin. Monen valinta on reipas ja energinen musiikki, mutta maltillisen koiran kanssa tunteikkaasta balladistakin saa vaikuttavan esityksen.

Koreografiassa kannattaa huomioida oman koiran vahvuudet. Jotkin rodut rakastavat hyppimistä, kun toiset noutavat tavaroita mielellään. Näitä ominaisuuksia kannattaa hyödyntää, vinkkaa Kirsi Petäjä, joka kilpailee kaksi ja puolivuotiaan kultainennoutaja Fuugan kanssa.

– Väkisin ei kannata vääntää. Ei ole pakko tehdä vaikkapa tassutemppuja, jos koira ei niihin suostu. Mutta jos koira käyttää mielellään tassujaan, saa niistä näyttäviä liikkeitä, hän sanoo.

Petäjä ja Horne-Koskinen ovat yhtä mieltä, että parhaiten esitys onnistuu, kun siitä tekee oman näköisen. Koiran lisäksi on mietittävä, mikä on itselle luontevaa. Kehään ei tarvitse mennä tekemään spagaatteja tai kuperkeikkoja, jos ei halua. Itseään voi kuitenkin haastaa, eikä virheitäkään kannata pelätä – niistä saattaa syntyä jopa uusia ideoita.

– Joskus täytyy improta kesken esityksen, jos koira vaikka lähteekin eri suuntaan. Meillä kävi kisan aikana niin, ettei Hani kiertänytkään esinettä, vaan löi etutassunsa sen päälle. Lähdinkin itse juoksemaan ympyrää samalla, kun koira tepsutti esinettä ympäri. Tuomari ihasteli liikettä, joten vaihdoin sen koreografiaan, Horne-Kosonen kertoo.

Koiratanssiesityksen kruunaavat teemanmukaiset asut, asusteet ja mahdollinen rekvisiitta. Varsinkin freestylessa nähdään usein tasoja ja muita esineitä, joille noustaan, joita kierretään tai joita noudetaan osana koreografiaa.

Asujen ja rekvisiitan suunnittelu ja askarteleminen tuo hauskan lisän harrastukseen, eikä niihin välttämättä tarvitse upottaa suuria summia. Rosenlund paljastaa, että monelta kotoa valmiiksi löytyvistä pesuvadeista on helppo naamioida taso. Hän kokoaa omat esiintymisasunsa pääasiassa kirpputorilöydöistä.

– Asut ovat osa harrastuksen hauskuutta. Tänne tullessa tuntuu aina kuin saapuisi naamiaisiin, hän naurahtaa.

– Koiria ei pueta, vaan mahdollisten asusteiden on oltava verrattavissa kaulapantaan. Ihmisiä sen sijaan kannustetaan ilmentämään esitystä sopivalla asulla.

Kovaa treenaavan Kati Horne-Kososen ja laivakoira Hanin tavoite on päästä voittajaluokkaan, mutta pääasia on pitää hauskaa. Antoisinta lajissa on voittajafiilis, kun koira oivaltaa uuden tempun, ja se alkaa sujua.
Nalleteema tuntui luontevalta valinnalta Kirsi Petäjälle ja kultainennoutaja Fuugalle. Petäjä kertoo, että esiintymisjännitykseen helpottaa, kun ajattelee koiran olevan ohjelman tähti.

Kannustava ilmapiiri rohkaisee haastamaan itsensä

Koiratanssi sopii kelle vain karvoihin katsomatta, sillä ohjelman voi luoda juuri itselle sopivaksi. Rosenlund hurahti lajiin 2013 ja ohjaa nyt alkeiskursseja uusille harrastajille. Hän kertoo, että aiempi kokemus esimerkiksi tokosta tai rally-tokosta auttaa, mutta alkuun pääsee, kunhan perustottelevaisuus on hallussa.

– Kannattaa aloittaa yksittäisistä tempuista, kuten pyörimisestä ja pujottelusta. Kun liikkeet osataan, opetellaan ja hiotaan siirtymiä, jotta kokonaisuudesta tulee luonteva.

Lajia voi opetella itsenäisesti, mutta alkeiskurssille osallistumalla saa hyvän pohjan varsinkin, jos kisaaminen kiinnostaa. Ryhmässä opetteleminen on antoisaa niin ihmiselle kuin koirallekin. Netissä on myös tarjolla verkkokursseja sekä paljon videoita ja muuta materiaalia.

– Youtubesta löytyy vaikka kuinka videoita tempuista, mutta ensimmäiseksi ei kannata valita kaikkein hurjimpia. Koirilla ei saa teettää mitään niille vaarallista. Tavoitteet kannattaa pitää realistisina ja paloitella pieniin osiin.

Esiintyminen ihmisten edessä voi aluksi kauhistuttaa, mutta Rosenlund kannustaa kokeilemaan kisaamista. Tsemppaavan yhteisön vuoksi aloittamiseen on matala kynnys. Kisasuorituksia seurataan kehän laidalta, ja koko halli pitää hengitystä esityksen ajan. Lopulta jännitys purkautuu raikuviin aplodeihin jokaisen ohjelman päätteeksi.

– Koiratanssissa oppii itsetuntemusta ja voi kehittää itseään. Lajia voi harrastaa rennosti omaan tahtiin tai halutessaan tavoitteellisesti. Aina on uutta opittavaa, Rosenlund sanoo.

Tärkeintä kuitenkin on hauskanpito. Mukavan yhteisen tekemisen lomassa yhteys omaan lemmikkiin hioutuu vahvaksi.

– Koiratanssissa on parasta, kun oppii tuntemaan itsensä ja koiransa. Minulle sanottiin erään esityksen jälkeen, että olemme Tellervon kanssa selvästi löytäneet toisemme. Herkistyn ajatuksesta, koska se on aivan totta.

Jos koiratanssin aloittaminen kiinnostaa, voi tunnelmaa käydä nuuhkimassa kisoissa paikan päällä. Lisätietoa lajista ja tulevista tapahtumista saa esimerkiksi Facebookin Koiratanssi-ryhmästä.

Kun kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, ja koira ja omistaja löytävät yhteisen sävelen, koko muu halli yleisöineen ja tuomareineen unohtuu esityksen ajaksi.

Teksti ja kuvat: Niina Kinnunen

Riitely on koiraharrastuksen syöpä

Kuonon toimittaja halusi selvittää, miksi koiraihmiset suhtautuvat toisiinsa niin kärkkäästi.

”Sama sille onko aiheena mikä tahansa niin aina on eriäviä mielipiteitä ja tulee myös olemaan.sama kun kirjoitat siitä kusesta ja paskasta mikä on varmasti taas kevään hitti aihe.”

Tällainen on yksi ensimmäisistä vastauksista, jonka saan kun etsin Facebookin koira-aiheisesta ryhmästä kommentteja juttuun. Jutun on tarkoitus käsitellä koiraihmisten negatiivisuutta ja asiattomuutta toisiaan kohtaan. Mielestäni kommentti on asiaton ja sen sävy töykeä. Tai ehkä ymmärsin sen väärin?

Tiedostan kyllä, että kaikilla on mielipiteitä ja esimerkiksi Facebookin ryhmät ovat kuitenkin loppujen lopuksi keskusteluja varten. Eihän mikään keskustelu olisi hedelmällinen, jos kaikki vastaajat olisivat samaa mieltä. Jokainen voi kuitenkin valita, miten asiansa esittää. Koiraihmisten keskuudessa ainut mahdollisuus tuntuu harmillisen usein olevan se kaikkein ilkein ja kettumaisin.

– Olen ollut Koirat-ryhmän ylläpitäjänä nyt reilun vuoden, ja sinä aikana olemme poistaneet ryhmästä arviolta 20–25 ihmistä toistuvien asiattomuuksien takia, kertoo Siina Kinnunen. Koirat-ryhmään kuuluu yli 7 000 koiraihmistä, ja toisinaan keskustelu saattaa äityä turhankin kiivaaksi.

Kinnusen mukaan riitaa voi syntyä monista aiheista. Sekarotuisten ja rotukoirien välinen taistelu on ikuinen ja myös pienten ja isojen koirien omistajien välille saattaa tulla sanaharkkaa. Myös koirien pukeutuminen, hännän tai korvien typistäminen, erilaiset koulutusmetodit ja koirankouluttajat saattavat saada keskustelijoiden veren kiehumaan.

– Koiraihmiset saavat ihan mistä tahansa aiheesta nettitappelun aikaiseksi, jos näin haluavat. Se on ihan päivästä kiinni, millä fiiliksellä koiraihmiset lähtevät keskustelemaan, Kinnunen toteaa.

Erään kommentoijan mukaan äänensävyt ja ilmeet eivät välity näppäimistöltä samoin kuin kasvokkain jutellessa, jolloin asiat voivat helposti kärjistyä. Myös väärinymmärryksen riski on internetin ihmeellisessä maailmassa suuri. Tähän ilmiöön olen usein itsekin törmännyt. Runsaasti keskustelua herättävät aiheet saavat usein satoja kommentteja, ja kun uusi kommentoija lukee vain muutaman viimeisen, voi keskustelusta ja jopa sen aiheesta muodostua vääränlainen kuva.

Suomalaisessa kulttuurissa väittely ja kyseenalaistaminen koetaan usein negatiivisena, vaikka todellisuudessa kiivaankaan keskustelun ei tarvitse muuttua riidaksi ja eriävistäkin mielipiteistä voi keskustella rakentavasti. Tämä vaatii kuitenkin sen, että toisten mielipiteitä kunnioitetaan, vaikka ne tuntuisivatkin omasta mielestä vääriltä.

– Yleensä siinä vaiheessa, kun henkilö alkaa esimerkiksi haukkua toisia idiooteiksi, ei hänellä itsellään ole enää mitään fiksua sanottavaa. Eli hän ei osaa enää perustella kantaansa, ei halua myöntää olleensa väärässä tai että voi se toisenkin mielipide olla yhtä oikea kuin omakin, Kinnunen pohtii.

Erään kommentoijan mielestä olisi tylsää, jos kaikki olisivat samaa mieltä. Tämä on varmasti jokaisen keskustelijan mielestä täysin totta, mutta olisiko sekin tylsää, jos keskustelut pysyisivät eriävistä mielipiteistä huolimatta asiallisina? Kun keskustelu kuumenee, jostain ilmestyy aina joku kommentoija joka ottaa ”popcornit esiin”. Väärinymmärrysten, erimielisyyksien ja riitojen viihdearvo on siis kiistaton ja joku saattaa provosoida muita vain saadakseen huomiota.

Erään kommentoijan mielestä Facebookin rotukohtaiset ryhmät ovat vähemmän negatiivisia kuin yleisemmät koiraryhmät. ”Se miksi roturyhmissä on yleensä vain positiivista ja kannustavaa keskustelua, johtuu siitä, ettei kukaan halua negatiivista mainetta itsestään oman rodun piireihin,” kirjoittaa eräs kommentoija. Hänen mukaansa suuremmissa koiraryhmissä kommentoivat kokevat olevansa enemmän anonyymejä muiden kärkkäiden kommentoijien joukossa, jos ryhmässä on satoja tai tuhansia keskustelijoita.

Toisaalta kuitenkin monet kertovat kokeneensa paheksuntaa myös rodun omissa sosiaalisen median ryhmissä. Esimerkiksi eräs kommentoija kertoo tapauksesta, jossa hänen koiransa hyökkäsi pihalla jäniksen kimppuun. Omistaja komensi koiransa sisälle ja jätti jäniksen ulos, sillä hän oli kuullut, että jänikset voivat esittää loukkaantunutta ja sitten kadota päästessään rauhaan. Koiran omistaja tarkisti, että jänis oli hävinnyt paikalta alle puolessa tunnissa. Kommentoija halusi kysyä muilta ryhmän jäseniltä, oliko heillä vastaavia kokemuksia. ”Kommentteja tuli varmaan toistakymmentä joista yksi oli asiallinen,” kommentoija kertoo.  ”Kaikki kommentit keskittyi siihen, että jätin jäniksen heitteille, en huolehtinu jäniksestä, en tappanu sitä jänistä jätin kitumaan tuntikausiksi yms.”

Liian vanha, liian nuori. Liian kokematon tai liian kokenut. Sohvaperuna tai himoharrastaja. Hullu häkittäjä tai liian arka koiranomistaja, jonka karvaturrilla ei ole mitään sääntöjä. Jokaisessa on jotain vikaa ja jokainen vika – siis normaali erimielisyys – tarkoittaa että olet jonkun silmissä idiootti, huono koiranomistaja ja todennäköisesti myös huono esimerkiksi kasvattamaan lapsiasi.

Koiraihmiset eivät riitele ainoastaan sosiaalisessa mediassa, vaan myös esimerkiksi harrastuksiin liittyy usein erinäisiä kahakoita. Syyksi kommentoijat epäilevät kateutta. ”Näyttelyhommissa sitä ilkeyttä tuntuu olevan erityisesti ilmassa ja varsinkin selän takana. Se on yllättänyt, että joku todella menestyneen koiran omistajakin voi tehdä vähemmän menestyneelle kiusaa,” eräs kommentoija kirjoittaa.

Olen törmännyt samaan näyttelyharrastajana itsekin. Jos sama koira menestyy kehässä aina, muut turhautuvat ja ovat varmasti kateellisiakin, mikä näkyy pahan puhumisena ja haukkumisena – selän takana tottakai. Toisaalta jos taas joku muu vaihteeksi voittaa, tämän usein menestyneen koiran tukijoukot ovat sitä mieltä, että tuomari on huono ja väärä koira voitti.

Nämä nelijalkaiset ihmisten parhaat ystävät herättävät keskustelua joka paikassa. Kun keskustelijoita on paljon ja mielipiteitä yhtä monta, jutustelu saa helposti negatiivisen sävyn. Jokainen on omasta mielestään kasvattanut oman karvaturrinsa parhaalla mahdollisella tavalla, ja jos joku rohkenee olla eri mieltä, hän on väärässä. Jos taas joku uskaltaa kysyä jotain, mitä ehkä joku toinen pitää itsestäänselvyytenä, on kysyjä todennäköisesti tyhmä eikä hänen pitäisi edes omistaa koiraa.

Kun eräs Kuonon sivuille kommentoinut kysyi paikallisessa Facebook-ryhmässä neuvoja rannasta, jossa opettaa koiransa uimaan, hän sai kyllä vastauksia. Kun vastaus ei kuitenkaan perustellusta syystä kelvannut kysyjälle, hänet haukuttiin julkisesti liian araksi koiranomistajaksi, jonka epävarmuus heijastuu koiraan ja kostautuu tulevaisuudessa käytöshäiriöinä. Itse olen lenkillä joutunut tiukkaan sävyyn kieltämään ihmisiä päästämästä koiraansa oman koirani luokse, syystä että yritin kouluttaa tuolloin vielä hyvin nuorta pentuani ohittamaan muut lajitoverinsa asiallisesti. Vastaus oli ei-niin-kannustava ja vihaisen mulkaisun säestämä: ”Kyllä sen on pakko päästä haistelemaan muita koiria, muuten siitä tulee aikuisena vihainen.”

Onneksi on myös totta, että koiraihmiset tutustuvat helposti, löytävät yhteistä juteltavaa ja tulevat keskimäärin varmasti hyvin toimeen keskenään. Onneksi myös asiallisia vastauksia voi saada ja sosiaalinen media on tehnyt avun pyytämisestä ja saamisesta nopeampaa, vaivattomampaa ja monipuolisempaa kuin aiemmin.

”Kaikissa piireissä on haukkumista ja vittuilua ja toimeentulemattomuutta,” kirjoittaa eräs kommentoija. On fakta, että kaikki ihmiset eivät vain ole samalla aaltopituudella, ajattele asioista samoin ja yksinkertaisesti vain kannata samoja arvoja. On kuitenkin totuus, että aikuisen ihmisen on tultava muiden ihmisten kanssa vähintään toimeen. On eri asia, ollako paras ystävä vai jättääkö vain ne ilkeimmät haukut ja toisten persoonallisuuteen kohdistuvat arvostelevat kommentit sanomatta.

”Yhteistyötä ja positiivista asennetta, koiraharrastuksen hauskuutta peräänkuulutan,” kirjoittaa eräs kommentoija rotuyhdistyksensä riitaisalla Facebook-sivulla. Samaa kuulutan minäkin! Koska koiramme tekevät meidät jatkuvasti valtavan iloisiksi, voisimme yrittää suunnata edes osan tästä ilosta myös toisiimme.

Eriävät mielipiteet, kiivas keskustelu ja hyvät perustelut ovat sosiaalisen median ja keskusteluryhmien suola. Riitely, haukkuminen ja uhkailu puolestaan ovat koiraharrastuksen syöpä.

Teksti: Suvi Salminen
Kuva: Wikimedia Commons / Yathin S Krishnappa