Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

bulldoggi

Heräämisen tuskaa! Aamu-uninen bulldoggi nurisee eikä halua nousta

Kuten ihmisistäkin, myös koirista osa on aamu-unisempia kuin toiset. Buddha-niminen bulldoggi vaikuttaa erityisen kärttyiseltä joutuessaan herämään aikaisin aamulla. Omistajat herättelevät koiraansa, mutta sen sijaan, että Buddha reippaasti loikkaisi ylös valmiina aamulenkille, se alkaakin nurista vastaan. Valitus on sen verran vakuuttavaa, ettei koiran mielipide ylös nousemisesta todellakaan jää epäselväksi.

”Voi itku!”, sanoi bulldoggi, kun petinsä menetti!

Videolla tavataan bulldoggi, joka on joutunut kokemaan suurta vääryyttä menetettyään petinsä. Suuttunut koira järjestää melkoisen kohtauksen, ja kiukuttelee sänkynsä vierellä yrittäen häätää vieraita pois suosikkilepopaikaltaan. Lopulta toinen koira kyllästyy kuuntelemaan valittamista, ja luovuttaa paikkansa voittajana selviävälle bulldoggille.

Scroll to Top