animagi

Kyyn purema voi olla koiralle kohtalokas – toimi näin jos hauvaasi purraan

Kyy on maailman pohjoisin käärmelaji ja Euroopan yleisin myrkkykäärme. Suomessa kyytä tavataan lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kyyn elinalueita ovat lämpimät ja aurinkoiset alueet, joilta löytyy myös suojapaikkoja. Tällaisia ovat esimerkiksi hakkuuaukeat, peltojen ja soiden reuna-alueet sekä kalliot. Jos kyy pääsee puremaan koiraa, on syytä hakeutua nopeasti eläinlääkärin vastaanotolle. Kokosimme Animagin kanssa ohjeet tilanteeseen, jossa koira saa pureman.

animagi_kyyn-purema

Otsikkokuva: By wikipedysta Astrum (Mirella Liszka) (Own work) [CC BY-SA 2.5 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.5)], via Wikimedia Commons

Punkkikausi pahimmillaan – torju tuholaiset turkista viimeistään nyt!

Punkkeja esiintyy lähes koko Suomessa maaliskuulta aina marraskuulle asti. Eniten puutiaisia on rannikoilla ja saaristossa, mutta ne viihtyvät myös sisämaan metsissä, niityillä ja heinikossa. Punkkien levittämiä tauteja hoidetaan eläinklinikoilla vuosittain. Kokosimme yhdessä Animagin kanssa selkeän kuvaohjeen puutiaisten torjumiseen ja punkkien levittämien tautien tunnistamiseen. Viimeistään nyt on aika hoitaa koiran punkkisuoja kuntoon!

animagi_punkkien-torjunta

Pentuvuosi-ohjelma luo pohjan koiran loppuelämän hyvinvoinnille

Eläinlääkäriasemaketju Animagi ottaa käyttöönsä uuden Pentuvuosi-ohjelman, joka kattaa koiranpennun ensimmäisen elinvuoden ja huomioi sen yksilölliset terveystarpeet. Tarkoituksena on luoda pohja kunkin koiran elinikäiselle hyvinvoinnille.

Koiran ensimmäinen vuosi on sen koko elämän tärkein. Ensimmäisenä vuotena pentu oppii uutta ja kasvaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Siksi säännölliset terveystarkastukset ovat tärkeitä.

Animagi aloittaa eläinlääkäriasemillaan Pentuvuosi-ohjelman, joka on kehitetty yhdessä asiantuntijoiden ja kasvattajien kanssa. Pentuvuoden aikana eläinlääkäri tukee omistajaa ja seuraa pennun varttumista ja terveydentila. Säännöllisissä terveystarkastuksissa huomioidaan kunkin ikävaiheen ja rodun erityistarpeet. Pennulle myös luodaan yksilöllinen terveysprofiili, johon kaikkien käyntien tiedot kootaan.

– Ohjelma auttaa omistajaa pitämään hyvää huolta pennustaan. Kun seurataan systemaattista terveysohjelmaa, ei tule yllätyksiä ja pennun hoitaminen on helppoa, eläinlääkäri Aija Jantunen Animagin Lohjan eläinlääkäriasemalta kertoo tiedotteessa.

– Ensimmäinen vuosi on jännittävää aikaa omistajallekin. Tarkastusten yhteydessä eläinlääkärimme antaa omistajalle vinkkejä koiran kotihoitoon ja ravitsemukseen.

Pentuvuosi 1
Animagin eläinlääkäri Tanja Hakkarainen tarkastaa irlanninsetteri Mayan hampaat.

Eläinlääkärien käyttöön on koottu Animagi Breed Data -tietokanta, joka yhdistää suomalaisten rotujärjestöjen terveydenhoito-ohjelmien tiedot, yli puolentoista miljoonan potilaskäynnin kokemukset sekä kansainväliset lääketieteelliset tutkimukset.

Animagissa koiralle voidaan myös tehdä MyDogDNA-testaus. Testin avulla koiran taipumus perinnöllisiin sairauksiin tai ominaisuuksiin voidaan löytää ja huomioida ajoissa.

– DNA-testi antaa lisätietoa myös jalostukseen. Testillä varmistetaan kestävät jalostusvalinnat, ehkäistään perinnöllisten sairauksien siirtyminen seuraaville sukupolville ja vahvistetaan koko rodun elinvoimaisuutta, Jantunen sanoo.

Yksilölliset tarpeet huomioidaan myös ulko- ja sisäloishäädössä. Pentuiässä alkavalla loishäätöohjelmalla on mahdollista päästä eroon rutiinilääkityksestä. Sen sijaan matolääkitys tehdään ensisijaisesti vuosittaisen terveystarkastuksen yhteydessä ulostenäytteen tai eläinlääkärin tekemän riskiarvioinnin perusteella.

Pentuvuoden rokotusohjelma puolestaan on suunniteltu niin, että pentu pääsee tutustumaan muihin koiriin huolettomammin jo 9–11-viikkoisesta alkaen.

– Pennuilla on noin 4–14 viikon iässä herkkyyskausi, jolloin ne tottuvat uusiin asioihin poikkeuksellisen nopeasti. Tänä aikana muun muassa lajitovereihin tutustuminen on erittäin oleellista, Jantunen muistuttaa.

Pennun terveysprofiili

Lisätietoa Pentuvuosi-ohjelmasta Animagin nettisivuilta.
Pentuvuoden vaiheet on koottu kätevään infografiikkaan. Ota ohjeet talteen täältä!