Helsinkiläinen ravintola Lähiö lanseerasi pari viikkoa sitten oman menun koira-asiakkailleen. Uutinen herätti paljon ihastusta Kuonon Facebook-tykkääjien keskuudessa, joten päätimme lähteä paikan päälle testaamaan tämän karvakorvien kolmen ruokalajin ateriakokonaisuuden.
On helteinen tiistaipäivä, kun saavumme Rastilan leirintäalueen kauniille kartanolle. Lounasaika lähenee loppuaan, ja vapaita paikkoja on runsaasti. Asetumme suuren terassin varjoisaan nurkkapöytään.
Menua ovat testaamassa 15-kuinen mittelspitz Simo sekä pikkuveli, puolivuotias samanrotuinen Paavo. Simo on ruuan suhteen valikoiva nautiskelija, Paavo puolestaan kaikkiruokainen hotkija.
Kun tilaan kaksi kymmenen euron hintaista koiramenua, tarjoilija Eleonoora Lundberg nauraa. Hän ei ole myynyt koiramenua aiemmin, mutta ilahtuu pörröisistä asiakkaista ja tarjoilee niille mielellään.
Lähiö tarjoaa luonnollisesti ruokaa myös kaksijalkaisille. Lounasmenu vaihtuu päivittäin sesongin ja saatavilla olevien raaka-aineiden mukaan. Lisäksi ravintola kestitsee asiakkaita aamiais- ja illallisaikaan. Tällä kertaa päätämme kuitenkin keskittyä pelkästään koiramenun arviointiin.
Ilma on lämmin ja koirille tuodaan hetkessä suuret vesikupit – molemmille omansa.
Alkupalaksi karvakorvat saavat pateeta. Simo käy herkun kimppuun yllättävänkin reippaasti, ja hetkessä lautanen on nuoltu putipuhtaaksi.
Paavo syö rauhallisemmin, mutta alkuruoka katoaa senkin lautaselta pian. Ainoastaan koristeena ollut korianteri jää lautasen reunalle. Paavo on siis kuten kuka tahansa nuori mies – salaatti on senkin ateriassa sivuosassa.
Kun tarjoilija Eleonoora tulee noutamaan tyhjät lautaset, koirapojat menevät häntä vastaan. Ne oppivat nopeasti, keneltä herkut tulevat.
Pääruuaksi tarjoillaan tänään härän kuvetta. Annos tuntuu valtavalta, sillä ruokailijat ovat vain seitsemän kilon painoisia.
Paavo käy lihakekonsa kimppuun heti, ja lautanen on nuoltu hohtavan puhtaaksi sekunneissa. Sen jälkeen röyhkeä Paavo siirtyy annoksestaan nautiskelevan isoveikkansa lautaselle ja saa napattua sieltä suunsa täyteen lihanpaloja. Simo syö rauhallisesti loput annoksestaan, vaikka ähky näyttää tekevän tuloaan. Paavo röyhtäisee kuuluvasti ja katselee kaihoisasti Simon hitaasti mutta varmasti tyhjenevää lautasta.
Lopuksi on vuorossa vielä jälkiruoka: hampaita hoitavat purutikut. Kun Eleonoora saapuu jälkiruuan kanssa, koirat katsovat häntä palvoen ja mietin, kelpaako niille enää tavallinen ruoka tämän ravintolakokemuksen jälkeen.
Kun lautasille asetetut purutikut lasketaan maahan, Paavo nappaa ne molemmat. Simon vatsa on tullut täyteen ja päätän pakata toisen purutikun mukaan. Ahneempi Paavo ei herkustaan luovu, vaan syö sen tunnollisesti loppuun samalla kun me muut nautiskelemme lämmöstä ja lintujen laulusta.
Kaiken kaikkiaan menu tuntui maistuvan kiitollisille ruokakriitikoille erittäin hyvin. Ajatus karvaisesta ystävästä mukana lounaalla tai illallisella tuntuu mukavalta. Ateria oli kuitenkin näinkin pienille koirille todella valtava, ja mielestäni menusta voisi olla ainakin kaksi versiota: toinen suuremmille ja toinen pienemmille syöjille.
Jo alusta asti on selvää, että koirilla ei aterioinnissa kauaa kestä. Parissakymmenessä minuutissa kaikki kolme ruokalajia on syöty ja onnelliset koiraherrat ovat valmiita päiväunille pulleiden vatsojensa viereen. Putipuhtaaksi nuollut lautaset paljastavat, että maultaan koiramenu oli täyden kympin arvoinen!
Lue myös seuraavan päivän tunnelmat: Koiramenusta seurasi kakkakarnevaali.
Teksti ja kuvat: Suvi Salminen
