Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

Miksi koira haukkuu ja mitä sille voi tehdä

Koira haukkuu, koska se on koiralle luonnollinen tapa kommunikoida. Haukkumalla koira yrittää viestiä ympäristölleen jotakin sille tärkeää asiaa. Koira ei koskaan hauku ilman syytä, vaikka se joskus saattaa ihmisestä siltä näyttääkin. Kun tämän ymmärtää, on jo huomattavasti helpompi suhtautua koiran runsaaseenkin äänen käyttöön. Ongelmaksi haukkuminen käsitetään silloin, kun se häiritsee ihmistä tai stressaa koiraa itseään.

Koira haukkuu koska se on koira

Haukkumista ei voi kitkeä koirasta kokonaan pois, sillä se on koiralle laji- ja rotutyypillistä sekä itsessään palkitsevaa toimintaa. Eli koira saa mielihyvää haukkumisesta. Haukkuminen on lisäksi täysin normaalia käytöstä ja sitä tulisi koiralle myös sallia.

Jotkut rodut ja yksilöt haukkuvat huomattavasti enemmän kuin toiset. Osa roduista on myös nimenomaan jalostettu vahtimaan eli ilmoittamaan haukkumisella, kun jotain tapahtuu. Osa koirista käyttää ääntään hyvinkin monialaisesti ja haukkumisen lisäksi vinkuvat, ulisevat ja vikisevät kommunikoidessaan. Aivan kuten ihmisten puheliaisuudessa on eroja, on koirayksilöidenkin välillä eroja äänenkäytössä.

Selvitä ensin taustalla oleva syy, jotta voit keksiä keinon haukkumisen hillitsemiseen

Syitä haukkumiseen on lukuisia ja syyn selvittäminen voi olla joskus hieman haastavaa. Tämä on kuitenkin tehtävä, jotta voi valita tilanteeseen sopivan koulutusmetodin. Jos metodi ei ole sopiva, ei tulostakaan valitettavasti synny ja tilanne saattaa jopa pahentua.

Syy haukkumiseen selviää tarkkailemalla koiran käytöstä ja ympäristöä, jossa haukkumista ilmenee. Lisäksi on mietittävä mitä koira haukkumisellaan haluaa. Voisiko sillä olla esimerkiksi niinkin yksinkertainen syy haukkua, kuin jano tai nälkä. Tilanteessa kannattaa havainnoida myös koiran tunnetilaa, elekieltä ja haukkumisen sävyä. Ympäristö kannattaa katsella koiran silmin ja miettiä, mitä sellaista ympäristössä näkyy, joka voisi aiheuttaa haukkumista.

Koira haukkuu monenlaisten syiden takia, myös kivusta

Jos koira haukkuu lähestyvää ihmistä tai koiraa, se pääsääntöisesti yrittää hätyyttää sitä kauemmaksi. Tosin koira saattaa tervehtiä iloisesti haukkumalla myös tuttuja ihmisiä ja koiria. Tämän haukun tunnistaa usein helposti sen ystävällisestä sävystä. Jos koira haukkuu omistajan poistuessa kotoa, se usein viestii siitä, että on turhautunut koska ei päässytkään mukaan. Mikäli koira haukkuu määrätietoisesti ihmisen edessä, se saattaa vaatia huomiota. Harrastuskentällä esimerkiksi agility aiheuttaa usein kiihtynyttä haukkumista, koska radan vauhdikas suorittaminen kiihdyttää koiraa ja se purkaa tunnetilaansa haukkumalla.

Aina jos koiran käytös muuttuu aiemmasta, on kivun mahdollisuus suljettava pois. Kipu on hyvin usein varsinkin äkillisesti syntyneiden käytösongelmien taustalla. Jopa pelkkä lihasjumi saattaa olla niin kivulias, että koira reagoi siihen ongelmallisella käytöksellä. Koira voi kokea myös esimerkiksi kipua korvissaan ilmanpaineen vaihtelun tai korkeiden äänien vuoksi, mitkä sitten laukaisevat haukkumisen.

Haukkumisen ollessa ongelma tarkistetaan ensin koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi

Jos koiran elämässä ei ole riittävästi aktiviteettia se saattaa haukkua ihan siksi, että sillä on liikaa energiaa ja se on turhautunut. Koiralle tuleekin tarjota runsaasti mielekästä tekemistä. Riittävä monipuolinen liikunta, nuuskiminen ja aivotyö ovat jokaisen koiran oikeus. Käytösongelmien ratkomisen tärkeä osa onkin aina kartoittaa koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Hyvin usein koiralla on purkamatonta energiaa, joka näkyy ongelmallisena käytöksenä. Liikunnan lisäys onkin tehokas tapa ehkäistä mm. turhautumisesta johtuvia ongelmia. Koiran on päästävä joka päivä pitkille kävelyille, sen on saatava juosta vapaana koirakavereiden kanssa ja päästävä metsään ainakin muutaman kerran viikossa. Liikunta lisää endorfiinien eli mielihyvähormonien määrää sekä vähentää stressiä, mikä sitten auttaa ongelmalliseen käytökseen.

Jokainen koira tarvitsee liikunnan lisäksi myös aivotyötä. Temppujen opettaminen aktivoi koiraa ja uuden oppiminen väsyttää koiraa tehokkaasti. Työkoiraroduille kuten palveluskoiraroduille tämäkään ei vielä riitä, vaan tarvitaan paljon enemmän erilaisia aktiviteetteja. Usein turha haukkuminen ainakin vähenee, kun asiat laitetaan arjessa kuntoon ja huolehditaan, että koira saa riittävästi oikeanlaista tekemistä.

Koira haukkuu, ihmisen tunteet heräävät ja tilanne pahenee

Haukkuminen voi herättää ihmisessä negatiivisia tunteita. Tämä on ihan inhimillistä, sillä haukkuminen saattaa tapahtua ihmisen mielestä väärään aikaan tai olla hieman noloa. Ihminen ehkä hätkähtää tai jopa pelästyy yhtäkkistä haukkumista ja silloin ihmisenkin adrenaliinitaso kohoaa.

Tilanne onkin usein sellainen, että koira tulkitsee ihmisen mielentilaa siten, että se kiihtyy entisestään. Koiran mielestä on hätä, koska ihminenkin on jostain syystä kiihtynyt. Jos tähän lisätään ihmisen toistuva kieltäminen, saadaan aikaan tilanne, jossa ihminen hokee ärtyneenä ”ei”, koira haukkuu, ihminen kieltää uudelleen ja syntyy kilpahuuto. Kieltäminen saattaa siis vain pahentaa tilannetta.

Jos koira haukkuu ulkona vieraille koirille ja ihmisille, saattaa vastaehdollistaminen auttaa

Jos koira haukkuu muille koirille ja ihmisille lenkillä, on usein kyse epävarmuudesta ja pelosta. Ihminen on myös saattanut opettaa koiralle vahingossa, että vastaantulijat ovat jännittäviä, itse jännittämällä ohitustilannetta. Lisäksi kannattaa kohtaamisten osalta huomioida, että koira haluaa näissä tilanteissa yleensä ihmisen tai koiran poistuvan kauemmas. Haukkuvan koiran näkökulmasta haukkuminen siis kannattaa, sillä ikävä asia poistui, kun tarpeeksi haukkui.

Näihin tilanteisiin auttaa kuitenkin koulutus, jossa koiran tunnetilaa muutetaan vastaehdollistamisen avulla. Tarkoitus on tehdä ikävästä asiasta mukava. Tämä tehdään siten, että koiraa palkataan välittömästi, kun se havaitsee jotain, jota on aiemmin haukkunut. Palkkaa annetaan niin pitkään kuin asia on näkyvissä ja koira katselee sitä rauhallisena.

Vastaehdollistaminen pitää aloittaa niin etäältä, että ei toivottua käytöstä ei ilmene lainkaan. Jos sitä ilmenee, etäisyyttä on kasvatettava. Onnistumisten mukaan etäisyyttä sitten pikkuhiljaa pienennetään. Harjoittelu voi viedä kuukausia ja siihen joutuu ehkä palaamaan aika ajoin, jos käytöstä ilmenee uudelleen. Hyvänä apuna harjoittelussa toimii naksutinkoulutus, johon voi tutustua tarkemmin artikkelissa ”Koiran koulutus, kattava tietopaketti”

Koira haukkuu, tehoaako huomioimattomuus vai onko parempi kuitata tilanne

Huomioimattomuus toimii silloin, kun koira kokee ihmisen huomion palkitsevana. Koiran haukkuessa ihmisen edessä voidaan yksinkertaisesti ignoorata koira ja jatkaa omia puuhia. Käytös sammuu pikkuhiljaa, mutta vain jos tehdään työtä pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti. Tällaisen vaatimishaukun huomioimatta jättäminen on kuitenkin vaativaa puuhaa, koska pienikin ärsyyntyminen, kielto tai pelkkä mikroele kasvoissa saattaa riittää koiralle huomioksi.

Myös ”kuittausta” voi kokeilla, varsinkin tilanteissa, joissa koira ilmoittaa jostain, eli esimerkiksi ulkoa kuuluvasta äänestä tai ikkunasta näkyvästä ihmisestä. Koiralle yksinkertaisesti sanotaan hyvin rauhallisesti ja ystävällisesti esimerkiksi ”Kiitos, kuulin, ei ole mitään hätää” ja kehutaan, kun koira hiljenee. Kuittausta voi tehostaa menemällä itse katsomaan ikkunasta tai katsomalla siihen suuntaan mistä koira ärsykkeen kuuli ja todeta sen jälkeen kaiken olevan hyvin.

Koiraa voi ja kannattaa aina kehua, silloin kun se ei reagoi johonkin havaitsemaansa asiaan haukkumalla. Eli jos koira nostaa päätänsä kuullessaan rappukäytävästä äänen mutta ei hauku, voidaan koiraa kehua sekä palkata ja näin oikea käytös vahvistuu.

Haukunestopanta ei ole oikea ratkaisu

Erilaisten rankaisuun ja pelotteluun perustuvien ratkaisujen kuten sitruunapannan tai sähköpannan käyttö on tarpeetonta ja eettisestikin hyvin kyseenalaista. Panta saattaa lopettaa haukkumisen, mutta se ei poista koiran tunnetilaa vaan voimistaa sitä. Jos haukkumista ilmenee esimerkiksi eroahdistuksen vuoksi, koirasta tulee vain entistä ahdistuneempi.

Osa koirista voi myös oppia haukkumaan sitruunapannassa olevan ampullin tyhjäksi tai koira haukkuu pannan antamista sähköshokeista huolimatta. Koira voi olla niin voimakkaassa tunnetilassa, että jatkaa haukkumista piittaamatta rangaistuksesta. Kuitenkin aina kun rangaistus pannasta tulee, se lisää koiran ahdistusta entisestään.

Koira haukkuu ja naapurit tuskastuvat

Joskus yksin kotona haukkuva koira aiheuttaa epäsopua naapurustossa. Tällöin kannattaakin ottaa asia naapureiden kanssa reippaasti puheeksi. Naapureille voi kertoa mitä asialle on tehty ja mitä ollaan tekemässä. Usein ihmiset ovat hyvin ymmärtäväisiä kun huomaavat, että asia on ”työn alla” ja siihen yritetään saada muutosta.

Naapureita voi pyytää myös avuksi. He voivat tarkkailla kuinka paljon ja milloin koira tosiasiallisesti haukkuu. Haukkuuko se todella jatkuvasti, joka kertoo eroahdistuksesta vai tuleeko haukkuja silloin tällöin, joka kertoisi vahtimisesta tai ehkä tekemisen puutteesta. Tämä on arvokasta tietoa, kun ongelmaan haetaan ratkaisua.

Koiralle kannattaa opettaa, mitä haukkumisen sijaan kannattaa tehdä

Koiralle kannattaa aina erikseen opettaa mitä sen haluaa erilaisissa tilanteissa tekevän. Varsinkin niissä tilanteissa, joissa on riski ei-toivottuun käytökseen. Tämä on huomattavasti tehokkaampaa kuin jatkuva kieltäminen. Koira ei lähtökohtaisesti osaa mitään, ellei sille asiaa kouluta. Se ei automaattisesti osaa olla ”kunnolla”. Koiran on myös aina helpompi tehdä jotain, kuin olla tekemättä mitään.

Hyödyllinen taito erilaisiin haukkumistilanteisiin on esimerkiksi käsikosketus. Eli koira opetetaan koskettamaan ihmisen käteen. Lisäksi voidaan kouluttaa koiraa myös pitämään kuonoa kiinni ihmisen kädessä pidempään. Näin toimien päästään kiihdyttävästä tilanteesta myös etäämmälle ja koiran on helpompi rauhoittua. Käsikosketusta tulee harjoitella runsaasti, jotta se toimisi tilanteessa, jossa koira on kiihtynyt tai peloissaan.

Koiraa voi pyytää sen haukkuessa tekemään jotakin muuta. Jonkin yksinkertaisen tempun tai vaikka istumaan menon, josta sitä palkataan. Tämä saattaa katkaista haukkumisen kokonaan. Pyydetyn asian tulee tietysti kuitenkin olla sellainen, jonka koira osaa hyvin.

Koiralle voidaan kouluttaa myös käsky, jolla se lopettaa haukkumisen. Tämä saattaa olla hieman haastavaa, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Koiran haukkuessa siihen ei reagoida, mutta heti kun se hiljenee, sanotaan valittu käskysana esimerkiksi ”hiljaa” ja palkataan koira. Kouluttaessa tulee olla tarkkana siitä, ettei vahingossakaan palkkaa koiraa haukkumisesta. Kouluttamiseen pääsee alkuun käymällä laajan ”Koiran koulutus perusteet 2.0” verkkokurssin.

Koira haukkuu, voiko sitä oppia ymmärtämään

Jos koira leikkii lajitovereiden kanssa, on haukkuminen ihan eri sävyistä kuin vahtihaukku. Koiran pelätessä äänessä on usein hieman räksyttävä sävy ja koiran ollessa aggressiivinen sen ääni on kumea ja vakuuttava. Ihmisen tullessa kotiin koira tervehtii ihan omanlaisella haukullaan. Näitä kaikenlaisia haukunsävyjä on hyvin mielenkiintoista tarkkailla ja opetella. Mitä enemmän ihminen ymmärtää koiraansa sen helpompi sen kanssa on elää ja sitä rikkaampi suhde omistajalla ja koiralla on.

Koiraa ei voi opettaa olemaan täysin hiljaa, yhtään sen enempää kuin olemaan nuuskimatta tai hengittämättä. Sen sijaan ihminen voi yrittää kouluttamalla vaikuttaa osaan tilanteista ja suhtautua ymmärryksellä ja kärsivällisesti haastavampiin tilanteisiin. Jokainen koira on myös oma valloittava, joskus äänekäskin persoonansa. Koiran kanssa eläminen on elämistä eri lajin kanssa, jolla on ihan omanlaisensa kommunikointitapa. Koiraa kannattaa kuunnella ja yrittää ymmärtää.

Teksti Piia Collan, Koirapalvelu Collan

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.