Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

Koira vetää hihnassa: näin saat sen loppumaan

Koira vetää hihnassa joskus todella kovaa ja se voi tehdä yhteisistä ulkoiluhetkistä hyvinkin epämiellyttäviä molemmille osapuolille. Hihnalenkille on mentävä päivittäin ja tilanteen pahentuessa lenkkeilystä voi tulla enemmän rasite kuin rentouttava raittiissa ilmassa reippailu. Lenkille ei tee ehkä enää mieli edes lähteä.

Hihnakäytösongelmat ovat hyvin yleisiä. Niitä ei kannata hävetä vaan aloittaa reippaasti kouluttaminen kohti miellyttävää lenkkeilyä. Aikaa tähän saattaa mennä, mutta siitä ei pidä lannistua. On täysin mahdollista opettaa jokainen koira olemaan vetämättä hihnassa. Alla olevat koulutusohjeet ja periaatteet sopivat niin pennulle kuin aikuiselle koiralle. Hihnakäytöksen kouluttamiseen kannattaa panostaa.

Koira vetää hihnassa monenlaisten syiden takia

Koira saattaa vetää hihnassa, koska pelkää vastaantulevia koiria tai ohimeneviä pyöriä. Vetäminen puolestaan lisää vetämistä entisestään, koska se mitä koira tekee vahvistuu. Lisäksi epäsopivien varusteiden aiheuttama kipu lisää hihnassa kiskomista. Koira voi vetää kipua karkuun, koska se ei ymmärrä, että juuri vetäminen aiheuttaa kivun.

Epäsopivat varusteet pahentavat hihnassa kiskomista. Koiralle oikeanlainen panta on mahdollisimman leveä, sellainen, joka peittää vähintään kaksi niskanikamaa. Jos käytetään valjaita niitä kannattaa etsiä rauhassa. Valjaita on sovitettava aina ennen ostopäätöstä. Sovittaessa kannattaa tarkistaa, että valjaat eivät hankaa tai kiristä mistään ja koiran lapa saa liikkua vapaasti. Lisäksi valjaissa ja pannassa on oltava säätövaraa, varsinkin jos koira on trimmattava rotu ja karvan paksuus siksi vaihtelee.

Koira vetää hihnassa myös siksi, että ihminen on vahingossa sitä vahvistanut

Ihminen on saattanut vahvistaa vetämistä myös omalla käytöksellään. Pienten koirien vetämisestä ei ehkä aina välitetä, koska se ei haittaa ihmistä niin paljoa kuin isomman koiran kiskominen. Isomman koiran vetäessä hihnassa saattaa syntyä vakaviakin vaaratilanteita, koska koiraa ei saada pideltyä ja koiran ongelmakäytökseen puututaan siksi helpommin.
Koira on saattanut päästä ihanien asioiden hajujen tai koirakaverin luo kiskomalla. Eli koiran mielestä vetämisestä on tullutkin kannattavaa toimintaa.
Lisäksi ihmisen jännittyminen ohitustilanteissa voi aiheuttaa koirassa tunnereaktion ja hihnakäytös on tästä syystä saattanut pahentua. Koira tulkitsee ihmisen jännityksen ohitustilanteessa usein siten, että tilanteessa on syytä pelätä ja siksi rähisee. Erityisesti ohitusten ja myös hienon hihnakäytöksen kouluttamista voi opetella Kuono.fi verkkokurssilla ”Ohitustilanteet haltuun ja remmirähinä pois” kouluttaja Noora Tihtosen kanssa.

Koira vetää hihnassa usein myös koska luopuminen ja itsehillintä on sille hankalaa

Luopuminen ja itsehillintä ovat jokaisen koiran perustaitoja. Mielensä malttavaa koiraa on helpompi kouluttaa kulkemaan lenkeillä kiskomatta. Näitä perustaitoja kannattaa treenata ennen kuin edes aloitetaan hihnakävelyn kouluttaminen ja viimeistään silloin kun koira mahdollisesti jo vetää hihnassa. Luopumisharjoitukset nameilla, leluilla ja odottaminen aina kun siihen on mahdollisuus toimivat hyvän hihnakäytöksen pohjataitoina.

Arjessa on paljon erilaisia tilanteita, joissa koira voi harjoitella esimerkiksi malttia. Kun pyydetään koiraa aina odottamaan hetki ulos mennessä tai vaikkapa autosta poispääsyä, saadaan arkeen lukuisia toistoja ja koira oppii tehokkaasti. Ruokaa ei myöskään kannata antaa koiralle ilman, että se tekee jotakin sen eteen. Vähintään sen pitää odottaa hetken lupaa päästä syömään. Arjen erilaiset tilanteet kannattaa hyödyntää, sillä koira oppii koko ajan.

Jokaisella on oma tapansa lenkkeillä, mutta vetämällä koira ei saisi päästä eteenpäin

Jos tavoitteena on katsekontaktissa sivulla seuraaminen, se koulutetaan hieman eri tavalla kuin löysällä hihnalla ihmisen läheisyydessä kävely. Ihmisellä pitäisikin olla tavoite kirkkaana mielessään ja myös kykyä tavoitella sitä pitkäjänteisesti. Jos koiralta vaatii vain silloin tällöin haluamaansa hienoa hihnakävelyä ja joskus antaa sen vetää tai tehdä vähän sinnepäin, ei tuloksia synny. Päinvastoin, vetäminen saattaa lisääntyä, koska koiralle on epäselvää mitä sen pitää tehdä. Johdonmukaisuus on kouluttamisessa erittäin tärkeää.

Koira ei saisikaan koskaan päästä etenemään vetämällä. Jos koira vetää, on pysähdyttävä ja odotettava, että koira itse löysää hihnaa. Tähän saattaa joskus mennä hyvin pitkä aika eli kiirettä ei kannata pitää. On hyvin oleellista, että hihnaa löysää koira, ei omistaja. Jos koira ei näin tee, on hihna pidettävä omistajan taholta kireällä siihen asti, kun lopulta hihnan löystyminen ennemmin tai myöhemmin tapahtuu. Tismalleen samalla hetkellä on omistajan itsekin löysättävä hihnaa, jolloin koira saa välittömän positiivisen palautteen toiminnastaan. Ruokapalkkaakin voi käyttää, mutta palkkana koiralle toimii usein parhaiten hihnan löystyminen ja eteenpäin pääsy.

Ihmisen on oltava todella nopea reaktiossaan, jotta koira yhdistää palkan oikeaan toimintaan. Tavoitteena on se, että hihnan kiristymisestä tulee lopulta koiralle signaali itse löysätä hihnaa tai/ja hidastaa vauhtia. Kouluttaessa on huomioitava, että omistaja ei näissäkään tilanteissa koskaan itse kisko tai nyi hihnasta.

Koira vetää hihnassa kiihtymyksen vallassa

Hihnassa kiskova koira on aina enemmän tai vähemmän kiihtyneessä ja stressaantuneessa mielentilassa. Erityisesti ohitustilanteet saattavat lisätä kiihtymystä. Siksi on hyvä välillä rauhoittaa koiraa varsinkin epäonnistuneen ohitustilanteen jälkeen. Tämän voi tehdä yksinkertaisesti heittämällä maahan useamman namin koiralle etsittäväksi.

Tätä keinoa voi kokeilla myös ohitustilanteessa. Kun koira saadaan etsimään nameja saattaa ohitustilanne ratketa pelkästään sillä. Koira keskittyy omiin puuhiinsa ja toinen koirakko ehtii mennä ohi.

Lenkillä voi myös välillä pysähtyä katselemaan maailmaa. Kesällä voi istua penkillä ja odottaa, että koira rauhoittuu itsekin katselemaan muita kulkijoita. Tämän jälkeen matkaa taas jatketaan. Tunnetila voimistaa oppimista, eli kiihtymyksen vallassa kiskominen vahvistuu entisestään. Koiran tunnetilaan kannattaakin kiinnittää aina huomiota. Jos lenkin varrella on paljon kiihdyttäviä asioita kuten toisia kulkijoita tai koiria on syytä aina aloittaa harjoittelu rauhallisemmissa paikoissa.

Koira vetää hihnassa tutun koiran luo ja se pahentaa asiaa

Jos on tapana, että tuttuja koiria moikataan hihnassa, se tehdään rauhallisesti ja hallitusti. Toisen koiran luo mennään vain hihna löysällä. Tämä voi olla haastavaa, mutta silti täysin mahdollista opettaa. Jos tilanne on kovin hankala, on järkevämpi ratkaisu odottaa, että koirakaveri tulee luo, ja vasta sitten moikataan.

Tervehtiminen on suhteellisen lyhyt ja sitten matka jo jatkuukin. Hihnassa leikkiminen ei ole kovin suotavaa, sillä hihnat saattavat sotkeutua. Koirat eivät myöskään pääse käyttämään kunnolla elekieltään. Lisäksi tilanteessa yhdistyy ”riehuminen ja leikkiminen” hihnakäytökseen ja vastaantuleviin koiriin. Tämä saattaa hankaloittaa entisestään hihnakäytöksen opettelua.

”Luopumalla saa” periaate auttaa hihnakävelyn opettelemisessa

Nuuhkiminen on koiralle mieluisaa lajityypillistä toimintaa ja sitä se tekee joka lenkillä. Siihen pitääkin kannustaa, koska hajuaistin kautta koira kokee ja näkee maailman. Ulkoilun tarkoitus on paitsi liikunta myös se, että koira pääsee kunnolla aistimaan maailmaa nenänsä kautta.

Kävellessä voi nuuhkimista käyttää myös palkkana. Kun koira kävelee aluksi ihan pienen hetken vetämättä voi sille opettaa lupasanan esimerkiksi ”ole hyvä” päästämällä hihnan pitkäksi ja ohjaamalla koiran tien reunaan nuuhkimaan. Ihminen voi näyttää esimerkkiä, tutkia maata, mennä kyykkyyn ja katsella ruohonkorsia. Sitten jatketaan hitaasti, koiran tahdilla eteenpäin pitkässä hihnassa. Koira saa kulkea ristiin rastiin, toki samalla pitää varoa muita kulkijoita. Tämän jälkeen pyydetään koira sivulle ja edetään reippaammin pikku pätkä ja taas palkataan nuuhkimaan pääsyllä.

Näin toimien koira saa reipasta liikuntaa mutta myös sille elintärkeää haistelua. Oleellista on, että koira päästetään nuuhkimaan pitkällä hihnalla vain sillä hetkellä, kun se kävelee kiskomatta. Jos koira pääsee sitä kiinnostavalle hajulle kiskoen hihnassa, vetäminen vahvistuu voimakkaasti. Käytöksestä seuraa silloin koiran mielestä ihania asioita, joten koiran mielestä vetäminen hihnassa kannattaa.

Omaehtoinen kontakti sopii opeteltavaksi kaiken ikäisille koirille

Kontaktin opettaminen on hyvin yksinkertaista, koiraa palkataan aina kun se huomioi omistajan. Apuna voidaan käyttää naksutinkoulutusta, joka nopeuttaa oppimista. Siihen ja muihin kouluttamisen periaatteisiin voi tutustua artikkelissa Koiran koulutus: kattava tietopaketti.

Omaehtoinen kontakti tarkoittaa tilannetta, jossa koiraa palkataan siitä, että se ilman kutsua huomioi omistajansa. Eli aina kun koira katsoo ihmistä, koiraa kehutaan ja palkataan. Tätä harjoitellaan ensin helpossa ympäristössä siirtyen pikkuhiljaa vaikeampiin.

Kun päästään harjoittelussa ulos asti ja koira katsoo sielläkin omistajaa silloin tällöin päästään hiljalleen tilanteeseen, jossa koira jää lähistölle katsomaan omistajaa pidemmäksi aikaa. Tällöin tietenkin palkataan tiheästi tästä ja kuin itsestään hihna pysyy löysällä liikkuessanne samaan aikaan eteenpäin.

Koiraa ohjataan sanoilla, ei hihnalla

Ihmisellä on joskus tapana kiireessä kiskaista hihnasta pysähtynyttä koiraa, tai ohjata hihnasta vetämällä koiraa kääntymään oikeaan suuntaan. Koiralle voi kuitenkin hyvin opettaa sanalliset vihjeet kaikkiin tilanteisiin. Hihnalla ei ole tarpeen ohjata koiraa, varsinkaan kiskaisemalla.

Koiralle voi kouluttaa vihjeen ”mennään”, kun halutaan että koira jättää mielenkiintoisen hajun ja kulkee eteenpäin sekä ”odota”, kun on pysähdyttävä. Näiden kouluttaminen on helppoa yksinkertaisesti toistamalla vihje aina kun lähdetään liikkeelle ja pysähdytään.

Koira vetää hihnassa, onko kuonopannasta apua

Kuonopanta, joka pujotetaan koiran kuonon ympärille on kouluttamisen apuväline, ei pysyvä ratkaisu. Kuonopanta toimii siten, että koiran vetäessä kuonoon kohdistuu voimakas paine. Kuonopannan käyttöä tulee opetella ja lisäksi opettaa myös koiralle mitä sen pitää tehdä, että epämiellyttävä tunne kuonon ympäriltä katoaa. Jos tätä ei opeteta voi kuonopanta vain pahentaa tilannetta ja tuottaa koiralle voimakasta kipua.

Erilaiset kipuun perustuvat ratkaisut ovat aina huonoja, sillä ne eivät kouluta oikeaa toimintatapaa ja lisäksi kipu lisää koiran stressiä, joka puolestaan lisää kiihtymystä. Vedonestovaljaat ovat myös vain kouluttamisen apuväline, eikä niitäkään kuulu käyttää tuottamaan koiralle kipua. Vain oikean käyttäytymisen kouluttaminen koiralle on pysyvä ja tehokas ratkaisu.

”Jojoilun” ennaltaehkäisy

On mahdollista, että koiran käytöksestä tulee jossain vaiheessa ”jojoilua”. Tämä tarkoittaa sitä, että koira vetää ja hihna kiristyy, koira ottaa ihmiseen kontaktin, saa palkan ja juoksee sitten uudelleen kiskomaan. Ratkaisu on tällöin tiheään palkkaaminen omistajan lähelle. Eli palkataan koiraa siitä, että se pysyy lähellä. Harjoittelussa voidaan tällöin palata takaisin myös helpompiin ympäristöihin.

Palkan laatuun on tässä vaiheessa syytä kiinnittää erityistä huomiota. Jos omistajan hallussa on jotakin parempaa kuin ympäristössä, koira pysyttelee lähellä pidempään ja näin päästään helpommin palkkaamaan oikeasta käytöksestä.

Jatkuvassa kontaktissa omistajaan ei tarvitse olla

Kun harjoittelu on edennyt pidemmälle saattaa koira tarjota jatkuvaa kontaktia omistajaan ja pysytellä koko ajan omistajan vieressä. Tässä vaiheessa voidaan yksinkertaisesti vähentää palkkaamista. Koira hoksaa kyllä nopeasti, että nuuhkiminen on ihanaa ja jättää kontaktin vähemmälle. Lenkkeilystä tulee molemmille mukavaa. Kontaktiin voi sitten pyytää esimerkiksi ohitustilanteissa ja taas sen jälkeen päästää koiran hajujen ihmeelliseen maailmaan. Jäljelle jää koira, joka tarvittaessa ottaa ja pitää kontaktin omistajaan.

Teksti: Piia Collan, Koirapalvelu Collan

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.