Kaikki varmasti muistavat tämän videon Jumpy-koiran. Video uskomattoman tottelevaisesta Jumpysta kiersi suomalaisissa medioissa pari viikkoa sitten, eikä varmasti kukaan ole välttynyt näkemästä tätä uskomattoman taitavaa ja hämmästyttävän tottelevaista bordercolliemixiä.

Parivuotiaan Jumpyn kouluttaja on Los Angelesissa asuva Omar Von Muller, yksi Yhdysvaltojen tunnetuimista ja menestyneimmistä koirankouluttajista. Muller on kouluttanut lukuisia koiria erinäisiin Hollywood-elokuviin, esimerkiksi Uggie-nimisen jackrusselinterrierin, joka näytteli muun muassa elokuvassa Vettä elefanteille sekä viidellä Oscarilla palkitussa mykkäelokuvassa The Artist. Uggien tassunjälki on ikuistettu ensimmäisenä koirana Hollywoodin Walk of Famelle.

Myös Jumpylla on kokemusta näyttelemisestä, sillä se on esiintynyt muun muassa Pedigreen, Samsungin, Suzukin ja Sonyn mainoksissa sekä Suomessakin esitettävässä NCIS-televisiosarjassa.

Nyt hyppimistä rakastava Jumpy on tehnyt uuden aluevaltauksen, sillä se on päässyt tekemään upean parkour-videon lajin taiturin Alex Duongin kanssa. Parkourissa on tarkoituksena liikkua paikasta toiseen mahdollisimman nopeasti ja sulavasti hyppimällä ja kiipeilemällä erilaisten esteiden yli. Usein kaupunkimaastoon sijoittuvassa lajissa parkouraaja voi käyttää esimerkiksi kaiteita, penkkejä ja kattoja ponnahduslautoinaan.

Alexin ja Jumpyn upean parkour-videon on kuvannut Darren Dyk, amerikkalainen elokuvantekijä, joka on erikoistunut nopeiden liikkeiden esittämiseen hidastettuna. Dyk jakaa videoitaan Youtuben kanavalla BeyondSlowMotion.

Kun yhdistää uskomattoman taitavan (ja korkealle hyppäävän) koiran, parkourin huippuosaajan sekä ainutlaatuisen videointitekniikan – lopputulos ei voi olla muuta kuin häkellyttävän mahtava! Katso itse, ellet usko! (Ja vaikka uskoisit, katso silti!)

Tutustu Omar Von Mullerin työhön tarkemmin täällä.

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna 2019 on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.