Tuoreen japanilaisen tutkimuksen mukaan koirien ja omistajien side vahvistuu silmiin tuijottelemalla. Silmiin katsomisella on tunnetusti merkitysti esimerkiksi ihmisten välisissä suhteissa ja nyt samaa merkitystä näyttäisi olevan myös ihmisen ja koiran suhteessa.
– Kun koirasi tuijottaa sinua, kyse ei ole välttämättä siitä, että koiralla on nälkä, eläinpsykologian ammattilaisen Evan MacLean ja Brian Hare Duken yliopistosta kommentoivat.

Tutkumuksessa testattiin 30 koiran ja omistajan suhdetta. Silmien katselu nostaa aivojen oksitosiinitasoja. Wikipedian mukaan ”Oksitosiinin vapautumiseen kehossa voidaan vaikuttaa monin eri tavoin. Muun muassa kosketus ja hieronta vapauttavat oksitosiinia, kuin myös kaikki mielihyvän tunteeseen liittyvät asiat. Oksitosiini vahvistaa ihmisten välistä kiintymystä ja luottamusta toisiinsa.”

Taso testattiin koirien ja ihmisten virtsasta ennen ja jälkeen.

Analyysissa todettiin muun muassa, että omistajat, joiden koirat tuijottivat isäntäänsä pidempään kuin viisi minuuttia, nousivat oksitosiinitasot paremmin. Sama reaktio huomattiin koirilta.
Oksitosiinitasojen nousu saattaa olla ainutlaatuista ihmisten ja koirien välillä. Esimerkiksi susilla tehtdyissä testeissä vastaavaa nousua ei ole.

Merkittävää on myös, ettei oksitosiinitasot ihmisen ja koiran kohtaamisessa näytä pienenevän ajan kuluessa. Esimerkiksi ihmisten rakkaus toisiinsa näyttää hiipuvan ajan myötä. Sen sijaan koirien rakkaus näyttäisi olevan ikuista.
– Kun tulen töistä kotiin, koirat ovat aivan yhtä innoissaan ja iloissaan kun pentuna, eräs tutkijoista kertoo.

Tuttu tunne jokaiselle koiranomistajalle.

Uutisesta kertoi mm. Huffington Post

(HUOM! Kuono ei suosittele vieraiden eikä epäluuloisten koirien silmiin tuijottelua!)

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna 2019 on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.