Vuoden 2014 Maailman Voittaja-näyttely järjestetään elokuussa Helsingissä. Näyttelyn halvin ilmoittautuminen päättyi viikko sitten 5. toukokuuta, ja Kennelliiton mukaan koiranäyttelyyn ilmoitettiin ensi vaiheessa 12 000 koiraa.

Tämä on kuitenkin vasta alkua, sillä Kennelliiton näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Järvinen haastaa suomalaiset koiraihmiset mukaan tekemään koiranäyttelyiden maailmanennätystä.

– Tämä on hyvä alku. Olisi hienoa saada koiria vielä saman verran kuin nyt eli yhteensä reilut 20 000. Nyt tarvitaan jokaisen suomalaisen panosta, koska on mahdollista tehdä tästä näyttelystä maailman suurin ja päästä vaikka Guinnessin ennätystenkirjaan, Järvinen kommentoi Kennelliiton sivuilla.

Tähän mennessä suurin koiranäyttely on Iso-Britanniassa järjestettävä Crufts 23 000 koiralla.

Järvinen kannustaa suomalaisia koiraharrastajia olemaan ylpeitä hienosta suomalaisesta koirankasvatuksesta. Hänen mukaansa tuleva näyttely on näytönpaikka koko Suomelle. Jos Maailman Voittaja -näyttelystä tulee maailman suurin koiranäyttely, koko maailma näkee, että Suomi on suuri koiramaa.

Edellisen kerran Maailman Voittaja -näyttely järjestettiin Suomessa vuonna 1998. Tuolloin esillä oli noin 16 000 koiraa ja 60 000 katsojaa.

Järvinen haastaa erityisesti suomalaisten rotujen – suomenpystykorvan, suomenajokoiran, karjalankarhukoiran, suomenlapinkoiran ja lapinporokoiran – omistajat mukaan näyttelyyn. Kotimaisten rotujen osallistuminen näyttelyyn on maksutonta.

– Sillä on haluttu viestittää, kuinka tärkeitä suomalaiset rodut suomalaisille ovat. Tällaista tilaisuutta niiden esittelemiseksi maailman koiraharrastajille ei pitkään aikaan tule, Järvinen perustelee.

Lue lisää Maailman Voittaja 2014 –näyttelystä ja ilmoittaudu täällä.

Lähde: Kennelliitto

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.