Eräänä huhtikuisena, suhteellisen kauniina kevätpäivänä suuntasin läheiselle hiekkakentälle tekemään päivätottelevaisuuksia yhdessä koirieni kanssa. Toinen makasi, toinen teki seuruuta, kolmas odotti malttamattomana vuoroaan kiinni kentän viereisessä tolpassa.
Silmäkulmastani havaitsin, kuinka kentän takalaidalle ilmestyi rauhallisesti ja hiljaa vanha herrasmies yhdessä spanielinsa kanssa. Kaksikko seisoi ja katsoi touhujamme, eikä meitä häirinnyt heidän läsnäolonsa, vaan jatkoimme treeniämme entiseen tapaan. Vasta kun lopetimme ja keräsin koirat remmeihin lähelleni, saapui setä hieman lähemmäksi meitä. Hän kehui kovasti koiriani ja kertoi, kuinka mukavaa katseltavaa harjoituksemme oli. Hyväntuulisena ja otettuna kiittelin setää ja kysyin, mitä hän oikein puuhailee oman koiransa kanssa. ”Ei tämä mitään opi”, herra minulle vastasi. ”Se on sellainen luonne.”
Asia jäi vaivaamaan minua ja rehellisesti sanottuna on pitkään aiemminkin vaivannut. Muistan eräänkin kerran arkitokoryhmässä, kuinka eräs pelkojen vangitsema nainen vakuutti kaikki viat, mitä hänen pienikokoisessa koirassaan oli. Hän korosti, kuinka koira ei vaan opi, miten eläin on viallinen. Kun rouvalta kysyi, miksi hän oli tullut paikalle vaikka hän ei edes uskonut koiraansa enää, hän ei osannut kunnolla vastata.
Kun omat taitomme kohtaavat rajansa tai kun kohtaamme ongelman, jota emme osaa korjata, vieritämme syyllisyyden koiriemme harteille. Me vakuutamme koiraa tyhmäksi, oppimattomaksi, parhaimmillaan jopa luonnevikaiseksi.
Ihmisten on kautta aikain ollut vaikeaa katsoa peiliin. On vaikeaa myöntää epäonnistuneensa tai ettei pystykään kaikkeen. Varsinkin monelle suomalaiselle avunpyyntö on kuin rikos, jota tulee välttää kaikin mahdollisin tavoin.
Onneksemme elämme koirakulttuurin kehdossa ja meidän ympärillämme on paljon asiantuntevia ihmisiä ja erilaista kurssivalikoimaa on runsaasti. Ilmoittautuminen mukaan on usein helppoa eikä aina vaadi mihinkään seuraan tai järjestöön kuulumista. Paikallekin on helppo tulla: ota mukaasi koira, herkut, lelut, vettä ja tavallinen hihna ja panta, sekä avoin, reipas treenimieli. Näistä viimeisimmäksi mainittu on hankalin osa, sillä ihmisen pitäisi ennakkoluulottomuuden lisäksi uskaltaa myöntää tilanteensa itselleen ja antaa koiralleen mahdollisuus oppia.
Rodusta ja persoonasta riippuen koiristamme voi löytyä mitä erilaisimpia luonteita. On koiria, jotka tekevät mitä vaan omistajiensa eteen ja on koiria, jotka kiipeäisivät puuhun vain nakkimakkaran vuoksi. Löytyy leikkijöitä, sadetta karttavia, itsepäisiä, ujoja – jokainen koira on vähän erilainen ja jokainen niistä omistaa erilaisia mielenkiinnonkohteita.
Ihminen tietää, ettei kaikkien kanssaihmisten kanssa välttämättä tule toimeen, mutta unohtaa, että sama voi päteä koiriin. Vaikka koirakokemusta olisi kertynyt aiemmin, voi uusi ystävä olla täysin erilainen kuin mihin on tottunut. Tällöin tutustuminen on aloitettava kaikessa rauhassa. Ei ole häpeä, jos (kun!) joskus epäonnistuu. Virheet eivät tee ihmisestä huonoa. Virheet eivät myöskään tee ystävästäsi, uskollisesta kumppanistasi, mitenkään huonoa tai syyllistä tilanteeseen.
Koiran kanssa tekeminen on kivaa! En keksi parempaa tekemistä koiran kanssa kuin suhteen vahvistaminen, tutustuminen ja erilaisten aktiviteettien suorittaminen – yhdessä. Se koiran heiluva häntä ja riemukas ilme ilahduttavat ja kehityksen tarkkailu on nautinnollista. Mitä parempi suhde ohjaajalla on koiraan, sitä paremmin eläimen oppii tuntemaan ja sitä tehokkaammin virheet ovat vältettävissä.
Vaikka virheet tuntuvatkin elämässä möröiltä, kannattaa muistaa, ettei kukaan niiltä kokonaan välty. Vaikka omistaisi kaksikymmentä tottelevaisuusvaliota, joiden nimen edessä pönöttää myös arvonimet agilitystä, näyttelyistä ja palveluskoirakokeista, on näidenkin koirien ohjaaja tehnyt lukuisia virheitä, varmasti jokaisen koiransa kanssa.
”Rikkoutuneessa asiassa parasta on se, että se on aina mahdollista korjata”, kuulin kerran erään tuttavani sanovan. Nyky-yhteiskunnassa, jossa rikkoutunut mielellään korvataan pikaisesti uudella, tämä motto kannattaa totisesti muistaa!
Maija Piippo
Haluatko sinä kolumnisi tälle palstalle? Lähetä kirjoittamasi teksti ja kuvasi sähköpostitse osoitteeseen suvi @ kuono.fi. Jokaisesta julkaistusta kolumnista lähetämme pienen koiramaisen palkinnon!
