Vartiointiin ja suojeluun jalostettu koira vaatii omistajaltaan paljon. Oikeanlaisella kasvatuksella minkä tahansa rodun edustajasta saa ihanan koko perheen lemmikin – vaikka rotu olisi jossain maissa kielletty vaarallisuutensa vuoksi.
Kun avaan auton oven ypäjäläisen omakotitalon pihalla, syliini kiipeää suurikokoinen tumma koira. Koira on Tirppa, kolmevuotias presa canario. Omistaja Elina Eriksson juoksee kiskomaan 40-kiloisen koiran pois autosta ja päältäni ja pahoittelee. Neljän ihmisen ja kolmen koiran asuttaman talon pihaan ei usein tule vieraita ja Tirppa on hankittu vahtikoiraksi. Se ei kuitenkaan suhtaudu minuun – ventovieraaseen tulijaan – aggressiivisesti, vaan toivottaa tervetulleeksi häntä heiluen.
– Päädyimme presa canario -rotuun mieheni pitkäaikaisen haaveen myötä. Tutustuttuamme rotuun ihastuimme luonteeseen täysin, Eriksson kertoo.
Tirppa muutti Erikssonin perheeseen Viva la Razan kennelistä. Rotu on haasteellinen, joten pennuille on usein vaikea löytää sopiva koti: Tirppakin löysi omansa vasta vuoden ikäisenä. Kasvattaja kertoi paljon niin rodun taustasta kuin historiastakin ja valisti perhettä muun muassa vahtikoiraksi jalostetun rodun voimakkaista vieteistä. Kun päätös koiran hankinnasta oli syntynyt, kasvattaja toi henkilökohtaisesti Tirpan uuteen kotiinsa ja oli perheen tukena, kun uusi tulokas esiteltiin perheen muille nelijalkaisille.
– Presa canario sopii määrätietoiselle ja johdonmukaiselle ihmiselle, joka osaa lukea koiran elekieltä eri tilanteissa ja ennakoida, Eriksson summaa.
Hän myös painottaa, ettei missään nimessä hankkisi presaa ensimmäiseksi koiraksi, sillä koiran omistamisen vastuu tulee hänen mielestään opetella sellaisen koiran kanssa, jonka kanssa riskit ovat mahdollisimman pienet. Jo presan koko asettaa omat haasteensa, vieteistä puhumattakaan. Monien muiden urosten tavoin Tirppa ei tule toimeen samaa sukupuolta olevien koirien kanssa.
– En suosittele presaa koirapuistoystäväksi, Eriksson toteaa.
Hänen mukaansa rotu ei ole aina se kaikkein sosiaalisin. Presan tulee olla itsevarma ja määrätietoinen koira, jonka tehtävä on suojella ja vahtia. Erikssonin mielestä viettejä, kuten tässä tapauksessa vartiointiviettiä, ei voi eikä kuulukaan kouluttaa pois, vaan niitä pitää oppia hallitsemaan. Hän uskoo presan olevan onnellisin päästessään vahtimaan omaa perhettään, taloa tai esimerkiksi karjaa.
Presa canario -rotu on lähtöisin Espanjasta, Kanariansaarilta. FCI:n ja alkuperäismaan välisten erimielisyyksien vuoksi rotu on jaettu näyttelyversioon dogo canarioon sekä alkuperäiseen työkoiraan presa canarioon. Presa canario ei ole FCI:n hyväksymä rotu, toisin kuin dogo canario eli kanariandoggi, jonka rotumääritelmästä on muun muassa poistettu maksimipaino. Kanariandoggeja on rekisteröity Suomessa 199 kappaletta. Presoja arvellaan olevan Suomessa noin 80, ja ne rekisteröidään usein UKC:hen, joka on maailman toiseksi suurin puhdasrotuisten koirien rekisteri.
Kun rapsuttelen Tirppaa ja se tuijottaa minua kirkkailla, uteliailla silmillään, ei uskoisi, että kyseinen rotu on kielletty muun muassa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Lisäksi se kuuluu Saksassa 12 vaarallisen rodun joukkoon. Myös Tanskassa harkittiin presa canarioiden kieltämistä.
Erikssonin perhe asuu omakotitalossa Ypäjällä, peltojen keskellä. Lähinaapureita ei juuri ole, mutta vahdittavaa lääniä riittää.
Aiemmin perhe asui taajamassa Lopella. Kerran Tirppa ja perheen silloinen samojedinkoira Nyyti päättivät pihan aidasta huolimatta lähteä omatoimilenkille. Eriksson oli huomannut jo pari kuukautta aiemmin, että Tirpan vietit ja vaistot olivat herkistyneet. Eriksson epäilee syyn tähän olleen se, että hän oli viimeisillään raskaana ja kaksi viikkoa ennen karkureissua perheeseen oli syntynyt pieni poika.
Pihasta karattuaan Tirppa törmäsi kytkettyyn shar pei -rotuiseen koiraan, ja kaksi kovapäistä vahtikoiraksi jalostettua urosta päättivät selvitellä välejään. Kun Eriksson ehti paikalle, Tirppa istui shar pein omistajan vieressä kytkettynä. Se ei ollut käyttäytynyt aggressiivisesti ihmisiä kohtaan, ja molemmat koirat selvisivät kahinasta naarmuilla.
– Loppupeleissä voin syyttää vain itseäni, Eriksson myöntää. Huolimattomuuden seurauksena hän joutui maksamaan sakot taajamassa irti olleesta koirasta. Aita tarkistettiin ja sen pienetkin aukot tukittiin.
Karkumatka ja sen aikana sattunut välikohtaus johtivat siihen, että Erikssonin naapuri keräsi netistä kolme sivua tekstiä Tirpan rodusta ja jakoi sen kyläläisten postilaatikoihin otsikolla Tässä osoitteessa asuva tappajakoira. Sama naapuri alkoi kerätä nimiä adressiin, joka vaati Tirpan lopettamista.
– Adressi ja varsinkin osoitteellani varustettu, rodusta mitään tietämättömän kirjoittajan tappajakoirakirje tuntuivat pahalta, Eriksson muistelee.
Yhtenä päivänä Eriksson sai soiton poliisilta, joka tiedusteli, miksi Eriksson teetti sekarotuisia bullterrierin pentuja. Sama naapuri oli olettanut, että Eriksson aikoi teettää pentuja Tirpan ja perheen pitbull-sekoituksen, Doriksen, kanssa. Mitään pentuja ei kuitenkaan ollut eikä niitä suunniteltu.
Eriksson ilmoitti naapureilleen, että jokainen oli tervetullut katsomaan Tirppaa ja kysymään, jos jotain kysyttävää oli. Hän ajattelee edelleen, että jokainen rodusta kiinnostunut tai kauhistunut on tervetullut heille tutustumaan rodun edustajaan. Kaikki Tirppaan tutustuneet ovat pitäneet sitä mukavana koirana.
– Mielestäni tämäntyyppisiin koiriin suhtaudutaan aivan liian mustavalkoisesti, ja media on yksi syy vastuuttoman kasvatustoiminnan tai omistajuuden lisäksi tähän tappajaleimaan, Eriksson pohtii.
– Se jälki, jonka iso koira vahinkoa tehdessään saa aikaan, on tietenkin uutisen arvoinen, toisin kuin perhoskoiran purema. Mutta fakta on, että tiedän paljon enemmän ärhäköitä ja syystä tai toisesta aggressiivisia pikkukoiria, kuin isoja koiria. Mikä tahansa koira saa vahinkoa aikaan, vaikkapa sitten pieni koira pienelle lapselle. Välillä tuntuu, että pikkukoiran räyhääminen on lähinnä herttaista. Käytöshäiriö tai muu negatiivinen asia se sekin on, Eriksson jatkaa.
Erikssonin perheeseen kuuluu hänen miehensä sekä 7- ja 1,5-vuotiaat lapset. Kesällä perheeseen syntyy uusi vauva. Tirppa antaa lasten rapsutella ja halia itseään, eikä se häiriinny vauhdikkaastakaan menosta. Lapsille – aivan kuten koirallekin – on kuitenkin alusta asti tehty selväksi yhteiset pelisäännöt: koiran päälle ei esimerkiksi saa kiivetä, eikä sitä saa repiä tai läpsiä. Eriksson uskoo, että jokainen koira näyttää kurjemman puolensa, jos ihminen kohtelee sitä aggressiivisesti. Hänen mielestään presa canario sopii mainiosti lapsiperheeseen, kunhan aikuinen ymmärtää olevansa vastuussa sekä koiran että lapsen tekemisistä.
Tirppa on luonteeltaan hyvähermoinen koira, jolla ei ole tarvetta turhiin hömpötyksiin. Se on rauhallinen mutta valpas, ja vartioidessaan toimii vasta kun oikeasti on tarve, eli kun kotia, perhettä tai sitä itseään uhataan. Kotioloissa Tirppa on lempeä koko perheen lemmikki, joka kunnioittaa ja rakastaa omia ihmisiään. Aikuistuttuaan Tirppa on alkanut kiinnostua työstä ja miellyttämisenhaluakin siltä löytyy.
– Minulle koira on paras ystävä. Liian monelle koiralle ihminen on useammin vaarallinen, kuin loppujen lopuksi koira ihmiselle. Löytyy varmasti enemmän tarinoita huonosti pidetyistä ja kaltoin kohdelluista koirista, kuin ihmistä vahingoittaneista koirista, Eriksson summaa.
Lähteet: Kennel Sobresalir, Kennelliitto, Wikipedia, Pawnation
Teksti ja kuvat: Suvi Salminen
