Kuonon toimittaja seurasi arkea helsinkiläisellä eläinlääkäriasemalla.
On harmaansuttuinen aamu. Kello on viittä yli yhdeksän, kun astun sadetta pakoon Itä-Helsingin eläinlääkäriaseman eteiseen. Oven viereen asetetut tassupyyhkeet tulevat varmasti tarpeeseen tämän kaltaisina syksyisinä päivinä. Kuivumaan avattu sateenvarjo paljastaa, etten ole ainut, jota vesipisarat ovat tänä aamuna kiusanneet.
Odotustilan seinillä olevat hyllyt pursuavat erikoisruokia erilaisista vaivoista kärsiville kissoille ja koirille. Ilmoittautumistiskillä istuu kaksi pehmokoiraa, joista toisella on suojakauluri. Niiden vieressä on lasipurkillinen koiran herkkuja.
Suomessa on yli 225 yksityistä eläinlääkäriasemaa, joista yksi on Itä-Helsingin eläinlääkäriasema. Valtuutettuja eläinlääkäreitä on yli 2000, ja heistä noin kolmasosa työskentelee yksityisillä eläinlääkäriasemilla.
Eläinlääkäri Riikka Tolmunen on vastaanottohuoneessa aamun ensimmäisen potilaan kanssa. Hetken kuluttua hän säntää käytävää pitkin ruskeat muovikengät suhisten.
– Odota, mulla on anaalirauhasta käsissä, hän huikkaa ja palaa pian puhtain käsin kättelemään minua.
Aamun ensimmäinen asiakas on ihovaivoista kärsivä staffordshirenbullterrieri Edi. Musta niittipanta roikkuu 7-vuotiaan koiraherran kaulalla. Edi katselee minua uteliain silmin, kun silittelen sen mustaa turkkia vastaanoton jälkeen.
Aamun toinen potilas astuu klinikan ovesta haukahtaen. Sekarotuiselle Hopelle laitetaan yksivuotisrokotukset.
Vastaanottohuoneessa on viileää, koska ikkuna on ollut auki. Tolmunen on halunnut tuulettaa anaalirauhasten hajun pois huoneesta. Olen kuullut puhuttavan kyseisestä löyhkästä, mutta en ole koskaan haistanut sitä itse. Tälläkin kertaa lemu on jo karannut ikkunasta ja huoneessa tuoksuu sade.
Punaposkinen nainen marssii hengästyneenä sisälle eläinlääkäriasemalle. Hänellä on sylissään pieni musta karvaturri, joka tuo mieleeni sanonnan märkä kuin uitettu koira. Sekarotuinen Nuppu on vasta 12 viikon ikäinen ja muuttanut omistajalleen kolme viikkoa sitten Viron Marjamäestä.
– Ei sitä viitsi aina sanoakaan, omistaja Merja Mehtonen toteaa ja viittaa viimeaikojen negatiivisiin keskusteluihin ulkomailta tuoduista koirista.
Riikka Tolmunen kertoo, että eläinlääkäriasemalla käy paljon tuontikoiria. Useimmiten ne ovat terveitä ja paperit ovat kunnossa, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy.
– Kun näin Nupun kuvan, päätin, että tuon koiran haluan, Mehtonen muistelee.
Toimenpidehuoneessa Nuppu ei edes huomaa siihen pistettävää rokotusta. Mehtonen on puhelias ja jokaisen tuoreen koiranomistajan tavoin jaksaa kertoa uudesta perheenjäsenestään loputtomiin.
Odotushuoneessa on hulinaa. Röntgenhuoneessa ahertaa säteilymittamies. Klinikan käytävälle kannetaan seitsemän ruskeaa pahvilaatikollista lääkkeitä ja muita tarvikkeita. Aiemmin aamulla anestesialaitteiden happipullot käytiin vaihtamassa. Asiakkaita käy tasaisin väliajoin ostamassa erikoisruokia karvaisille ystävilleen.
Aamuvuorossa on normaalisti kaksi eläinlääkäriä ja kaksi hoitajaa, mutta sekä yksi lääkäri että hoitaja ovat tänään poissa. Tolmusen lisäksi vuorossa ovat klinikkaeläintenhoitaja Laura Pirttijärvi sekä klinikkaeläintenhoitajaharjoittelija Katja Valli.
Kennelyskäepäilyn vuoksi eläinlääkäriajan varannut Timo Taskinen saapuu vastaanotolle kohta kymmenenvuotiaan kääpiövillakoiransa Maxin kanssa. Maxin kirkkaat nappisilmät loistavat, kun se istuu isäntänsä sylissä.
– Se pelkää, koska täällä voi tulla piikkiä. Aina ei ole kivaa ja joskus on ollut huono olo vielä kotiin lähdettäessä, Taskinen arvelee. Hän uskoo, ettei yksikään koira tule innoissaan eläinlääkäriin ensimmäisen kerran jälkeen.
Sinisiin valjaisiin puetulta Maxilta on aiemmin poistettu eläinlääkäriasemalla hampaita. Taskinen kertoo, että perheeseen hankittiin kääpiövillakoiria alun perin allergian takia. Maxin lisäksi Taskisilla asustaa samanikäinen ja -rotuinen Elmeri.
– Nämä ovat ihan omanlaisia. Varmaan helpoimpia koiria, joita minulla on koskaan ollut ja todella oppivaisia, Taskinen summaa.
Tutkimushuoneessa Taskinen vastailee eläinlääkärin kysymyksiin. Yskä on jokapäiväistä ja jatkunut muutaman kuukauden. Välillä Max kakoo. Muistuttaa hinkuyskää.
Tolmusen mukaan Maxin oireet voivat viitata sydänongelmiin. Hän päättää ottaa koirasta röntgenkuvat ja ohjaa koiran omistajineen odotushuoneeseen. Hetken kuluttua eläinlääkäri nappaa Maxin kainaloonsa ja vie sen kuvattavaksi.
Kuvauksen jälkeen Max kipittää klinikan käytävää pitkin nopein askelin ja hypähtää ketterästi isäntänsä syliin.
– Max on semmoinen puolikissa, ennen se hyppäsi suorilta jaloilta keittiön pöydälle, Taskinen naurahtaa. Koiraherraa eivät toden totta näytä vuodet painavan.
Tolmunen kutsuu Taskisen pimennettyyn huoneeseen katsomaan Maxin röntgenkuvia. Kuvista paljastuu, että Maxin sydän on laajentunut. Se tarkoittaa sydänvikaa. Olen kuullut, ettei koiran sydänvikaa voi parantaa, mutta oireita voidaan lievittää lääkkeillä. Pala pomppaa kurkkuuni ja kylmät väreet juoksevat selkärankaani pitkin. Taskinen on hiljaa.
Eläinlääkäri määrää Maxille kasan lääkkeitä ja kehottaa Taskista ilmoittamaan lemmikkinsä sydänultraan. Max roikkuu isäntänsä olkapäällä kuin sirkuskoira ja näyttää nauravan. Mietin, miten ihmispotilas olisi reagoinut uutiseen sydänviasta. Onneksi koirien ei tarvitse huolehtia kaikista maailman murheista, ei edes niitä itseään koskevista.
Taskinen ottaa vaiteliaana vastaan Tolmusen antamat hoito-ohjeet ja röntgenkuvat seuraavaa eläinlääkärikäyntiä varten. Toivon vilpittömästi, että pienellä nappisilmällä on edessään vielä monta onnellista vuotta. Mieleeni tulvivat muistot omista koiristani, jotka ovat sairauden tai vanhuuden vuoksi siirtyneet sateenkaarisillalle.
Klinikan odotushuoneeseen on tullut suomenlapinkoira Oskari. Sekin on jo 12-vuotias. Oskarin isäntä Antti Lehikoinen vaikuttaa hämmentyneeltä, ja kertookin olevansa eläinlääkärillä ensimmäistä kertaa.
– Osku on ennen asunut siskoni luona Somerolla, Lehikoinen selittää. Nyt sisko on raskaana, ja koira on kierrellyt perheenjäseneltä toiselle. Viimeiset kolme viikkoa Oskari on viettänyt isossa kaupungissa Lehikoisen luona.
Toimenpidehuoneessa Tolmunen ja Lehikoinen nostavat parikymmenkiloisen Oskarin yhdessä pöydälle verikokeen ottoa varten. Koira on oksennellut, ja nyt testataan tarvitseeko se nesteytystä.
Pienessä huoneessa on kummallisen näköisiä laitteita, joihin Tolmunen asettaa Oskarilta otetut verinäytteet. Tilat ovat ahtaat, ja olen koko ajan jonkun tiellä. Hetken kuluttua tulokset ovat valmiit: Oskarin on jäätävä eläinlääkäriasemalle suonensisäistä nesteytystä varten. Lehikoinen voi hakea karvaturrinsa illalla.
Tolmunen ajaa Oskarin paksusta tassusta pienen kohdan karvattomaksi. Harjoittelija Katja Valli pitää nallekarhumaista koiraa tiukassa halausotteessaan, kun sen tassuun pistetään kanyyli. Se suojataan vaaleanpunaisella siteellä, jossa on violetteja sydämiä. Tämä aiheuttaa hilpeyttä kaikissa huoneessa olijoissa.
– Oskarikin on niin liikuttavan suloinen, klinikkaeläintenhoitaja Laura Pirttijärvi perustelee tyttömäisen siteen valintaa.
Kun tiputusletku on kiinni, Oskari talutetaan heräämishuoneeseen lepäämään. Nesteytys kestää useita tunteja. Valli juttelee surusilmäiselle koiralle verkko-oven läpi. Hänellä itsellään on mäyräkoiran ja suomenlapinkoiran risteytys, ja Oskari näyttää sulattaneen hänen sydämensä.
Kello lähenee keskipäivää ja eläinlääkäriaseman odotushuoneeseen ovat saapuneet Julia Vasetskaja ja Hamdy Al-Sebeay kolmen kissansa kanssa.
– Zarralla on astma, Grace on pullukka, ja Nugett syö masennuslääkkeitä, Vasetskaja esittelee kissat. Syynä klinikkakäynnille on kuitenkin hammaskiven poisto.
Kissat omistajineen ovat muuttamassa Al-Sebeayn kotimaahan Hollantiin. Vasetskajaa mietityttää tuleva muutto: lentokoneella matkustaessa kissat pitäisi laittaa ruumaan. Olisiko auto sittenkin parempi vaihtoehto? Vasetskaja on kuullut, että lentokentillä katoaa paljon kissoja.
– Minua on alkanut pelottaa sen jälkeen, kun näin elokuvan Snakes on a Plain, Vasetskaja kertoo hiukan hymyillen ja muistelee elokuvassa käärmeiden uhriksi joutunutta kissaa.
Eläinlääkäri tutkii kissat yksitellen. Tutkimuksen jälkeen kissoille annetaan esirauhoite. Nukutusaineen antamisen jälkeen Tolmunen ja Pirttijärvi poistavat niiltä hammaskiven tottunein ottein. Hammaskivi on lemmikkieläimillä yleinen vaiva, jonka oireita ovat muun muassa pahanhajuinen hengitys ja suun tulehdus.
Kissan pienessä suussa hurisevat laitteet ja muistuttavat minua omista hammaslääkärikokemuksistani. Ensi kerralla minäkin haluan nukutuksen. Operaation jälkeen kissat viedään heräilemään omistajiensa syliin.
Klinikkaeläintenhoitaja Kirsi Kettunen on tullut iltavuoroon. Vuoro alkaa yhdeltä, mutta Kettunen on paikalla jo hyvissä ajoin. Hoitajien vuoro kestää seitsemän tuntia: aamulla yhdeksästä neljään ja illalla yhdestä kahdeksaan, jolloin eläinlääkäriasema sulkee ovensa.
Kello on jo melkein kaksi, kun aamuvuorolaiset ehtivät ruokatauolle. Eläinlääkäriaseman toinen omistaja, eläinlääkäri Sanna Sirkiä, tulee kolmelta iltavuoroon. Illasta on tulossa kiireinen, yhtään vapaita aikoja ei enää ole.
Lähes puolessa Suomen kotitalouksista on koira tai kissa. Olisin halunnut päästä seuraamaan esimerkiksi kilpikonnan vastaanottoa, mutta tavallisina päivinä ajanvarauskalenterin täyttävät haukkuvat ja maukuvat potilaat.
Katja Vallilla on eväänään kesäkurpitsakeittoa. Hän opiskelee klinikkaeläintenhoitajaksi ja on aloittanut työharjoittelunsa eläinlääkäriasemalla viime viikolla. Harjoittelu kestää jouluun asti. Klinikkaeläintenhoitajaksi kouluttautuminen tapahtuu joko oppisopimuksella tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Koulutus on pituudeltaan kaksi vuotta.
Riikka Tolmunen syö raejuustoa suoraan purkista. Tolmunen on saanut praktiikkaoikeudet vuonna 2009, ja työskennellyt siitä asti Itä-Helsingin eläinlääkäriasemalla. Eläinlääkäriksi hän valmistui vuonna 2012. Ammatiin voi opiskella Suomessa ainoastaan Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa, jossa opinnot kestävät vähintään kuusi vuotta.
Ruokapöydässä keskustelu hyppii kasvissyönnistä teurastamoharjoitteluihin. Minua kauhistuttaa, mutta eläinalan ammattilaisten äänensävy ei muutu, kun teurastamomuistot vaihtuvat eilen nähtyjen elokuvien arvosteluihin. Kupliva nauru raikuu taukohuoneessa.
Hoitaja Kettunen tulee keittämään kahvia. Aamuvuorolaiset eivät sitä juo, joten pannu porisee ensimmäistä kertaa päivän aikana. Odotustilassa suhisevat muovit, kun Valli purkaa käytävällä lojuvia laatikoita. Hetkeen klinikalla ei ole yhtään asiakasta. Sinipaitaiset hoitajat ovat kokoontuneet vihreän ilmoittautumistiskin taakse.
Kuratassuinen bordercollie astuu sisälle eläinlääkäriasemalle omistajansa Liisa Anttilan edellä. Ulkona sataa edelleen, mutta märän koiran haju jää eteiseen. Kun Anttila ilmoittautuu hoitajille, kuusivuotias Vuhku käy makuulle viileälle lattialle. Klinikka on sille tuttu paikka: Vuhkulta on aiemmin poistettu viisi kynttä, sekä epäonnistuneen frisbee-leikin seurauksena varvas.
Tällä kertaa Vuhku on tullut klinikalle kastraatioon eturauhasvaivojen vuoksi. Pehmeäturkkisella koiraherralla on kirkkaansiniset silmät. Toisen silmän ympärillä karva on mustaa, toisella puolella päätä puhtaan valkoista. Eläinlääkäri Tolmunen tuntee Vuhkun hyvin. Esirauhoituspiikin pistämisen jälkeen hän himmentää vastaanottohuoneen valot, ja jätämme Vuhkun rauhoittumaan omistajansa kanssa.
– Vuhku ei yleensä hevillä luovuta, Tolmunen naurahtaa ja toivoo, että koira nukahtaisi tällä kertaa nopeasti. Kastraatio on melko pieni operaatio, jonka valmisteluun kuluu enemmän aikaa kuin itse leikkaukseen.
– Asiakaspalvelu on työn vaativin mutta paras puoli. Parasta on, kun oppii tuntemaan eläimet ja niiden omistajat ja tietää, miten ne käyttäytyvät. Tällöin eläintä pystytään hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla, Tolmunen pohtii.
Hetken kuluttua hoitajat hakevat nukkuvan Vuhkun valmisteltavaksi leikkaukseen. Leikkauspöydällä on punaoranssi kukallinen viltti. Olen syystä valinnut alani muualta kuin lääketieteestä, enkä halua jäädä seuraamaan leikkausta.
Tiputuksessa oleva suomenlapinkoira Oskari pääsee käymään ulkona. Sillä on vielä muutama tunti nesteytystä edessään. Pehmoinen surusilmä on selvästi reipastunut sitten viime näkemän.
Sade on loppunut, ja ilma tuoksuu raikkaalta. On minun aikani poistua. Hetken kuluttua sen tekevät myös Tolmunen, Pirttijärvi ja Valli. Mutta hulina eläinlääkäriasemalla ei lopu.
Lähteet: Suomen Eläinlääkäriliitto, Itä-Helsingin Eläinlääkäriasema, Klinikkaeläintenhoitajat ry
Teksti ja kuvat Suvi Salminen
