Parvovirusinfektio eli parvo on akuutin suolistotulehduksen aiheuttava koirien tarttuva tauti. Parvo tarttuu kosketustartuntana koirasta toiseen ja ulosteiden välityksellä, etenkin kenneleissä ja koiratarhoilla, joissa on paljon koiria.

Sen oireina ovat kuume, voimakas ripuli ja oksentelu. Erityisen herkkiä parvovirukselle ovat 6-20 viikon ikäiset pennut, joilla tauti voi lyhyessä ajassa johtaa kuolemaan.  Parantavaa spesifiä hoitoa ei toistaiseksi ole ollut tarjolla. Oireenmukainen hoito on ollut hyvin kallista,  ja usein hoitoa ei ole ehditty aloittaa riittävän ajoissa.

Liity Kuonon Koiraperheeseen 🐶

Saa viikoittainen yhteenveto parhaista koiranhoidon artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Nyt amerikkalaisella Avianax- yrityksellä on hyvin uutisia kerrottavanaan: Hoitokeino parvovirukseen on vihdoinkin näkyvissä!

Kun Avianax tutki länsi-Niilin viruksen nimellä tunnettua tautia hanhilla, se löysi vasta-aineen, jota voisi mahdollisesti soveltaa myös muihin eläinlajeihin. Koiranpennut erityisesti voisivat hyötyä tästä uranuurtavasta teknologiasta.

Menetelmä on vasta testausvaiheessa, mutta  50 koiranpennusta,  joilla oli seitsemään eri vaiheeseen edenneitä parvovirusinfektiota 90% kuntoutui nopeasti. Perinteisillä parvovoruksen hoitomenetelmillä, kuten antibiooteilla, särkylääkkeillä ja suonensisäisellä nesteytyksellä hoidettaessa paraneminen kestää lähes viikon, mikä voi olla liian pitkä aika sairastuneelle pennulle. Avianaxin uuden hoitomuodon on osoitettu tehoavan kahdessa päivässä. Nämä tulokset ovat rohkaisevia aiemmin lähes aina kuolemaan johtaneen taudin hoidossa!

Lähde: ABC News

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.


Saa Kuonon parhaat koiranhoidon artikkelit kätevänä e-kirjana! Yli 60 sivua koiranhoitoon liittyviä vinkkejä ja oppaita. Lataa ilmainen kirja nyt!

Lataamalla e-kirjan liityt myös Kuonon viikkokirjeeseen, jonka voit peruuttaa milloin tahansa.