Viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin maailman suurin koiranäyttely, Maailman Voittaja 2014. Tapahtumaan oli ilmoitettu yli 20 000 koiraa ja viikonlopun aikana Messukeskuksessa vieraili yli 53 000 kävijää. Tuomari Hans Lehtinen valitsi näyttelyviikonlopun huipennukseksi indonesialaisen apinapinserin maailman kauneimmaksi koiraksi.

Kuono oli paikalla nuuskimassa Maailman näyttelyn tunnelmia koko viikonlopun ajan. Katso alta päiväkohtaiset kuvagalleriat näyttelystä. Isojen kehien kuvia pääset katsomaan Kuonon Maailman Voittaja 2014 -gallerioista.

Kuvat saa vapaasti kopioida omaan käyttöön ja esimerkiksi blogissa tai sosiaalisessa mediassa jaettavaksi. Kuvien käyttö kaupallisissa tarkoituksissa on kielletty. Kuvia ei saa muokata, eli tiedot kuvan ottajasta ja alkuperästä tulee säilyttää. Jos sinulla on kysyttävää kuvien käytöstä, ota yhteyttä osoitteeseen [email protected]

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna 2019 on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.