juoksu

Juoksuvyöt testissä – koiran kanssa lenkille

Kevään korvilla moni koiranomistaja kaivaa lenkkitossut esiin kaapista ja suuntaa lenkkipolulle. Koska mikä tahansa, mukaan lukien juokseminen, on hauskempaa koiran kanssa, päätimme laittaa juoksuvyöparin testiin.

Pääyhteistyökumppanimme Jalo noukki hyllystään kaksi eri juoksuvyötä, joita nyt testaamme.

Testijoukueemme kriittisin testaaja on kolmivuotias lagotto nimeltä Mortti. Mortti tykkää lenkkeillä vapaana, mutta ei viihdy hihnan päässä, jos vauhtia on kävelytahtia enemmän. Koska kaupungista ei tahdo löytyä paikkoja, joissa juosta hinatta, kokeilemme miten juoksuvyn kera juokseminen maistuu hihnakriittiselle vesikoirallemme.

Mitä huomioida juoksuvyön valinnassa?

Ennen kuin päästämme testiryhmän irti, on aika käydä läpi mihin kannattaa kiinnittää huomiota juoksuvyön ja hihnan valinnassa.

Vyön istuvuus juoksijalle on tietenkin tärkeää, sillä huonosti istuvan tai epämukavan vyön kanssa juoksemisesta ei tule mitään. Huonosti istuva vyö voi myös altistaa loukkaantumisille.

Sopiva hihnan pituus antaa koiralle tilaa, mutta ei aiheuta kompastumisriskiä juoksijalle. Liian lyhyellä hihnalla juoksemisesta voi tulla nykivää, eikä se silloin ole mukavaa kummallekaan lenkkeilijälle.

Usein taluttimessa on erikseen kädensija tai kaksi, joihin voi tarttua ohjatakseen koiraa lyhyemmässä hihnassa. Tämä on kätevä ominaisuus etenkin, jos suunnittelet juoksemista koiran kanssa kaupunkiympäristössä, jossa on muita liikkujia, kadunylityksiä ym. paikkoja, jotka vaativat erityistä tarkkuutta.

Valjaat ovat koiralle turvallisemmat kuin panta, sillä juostessa tulee herkemmin äkillisiä liikkeitä. Valjaat ovat myös parempi vaihtoehto, jos koira intoutuu lenkin tohinassa vetämään.

Juoksuvyöt vaellus- ja kävelykäytössä

Nimestään huolimatta juoksuvyöt eivät ole vain juoksemista varten. Niitä voi käyttää kaikenlaisessa ulkoilussa, jossa ulkoiluttaja haluaa pitää molemmat kädet vapaana.

Kuonon toimituksen kokemuksen mukaan mm. vaeltaminen, sauvakävely, kantamusten tai vaunujen kanssa käveleminen ovat tilanteita, joissa on mukavaa olla molemmat kädet käytössä, vaikka koira kulkeekin mukana.

Jalon vyöt

Testiimme valikoituivat Jalon repertuaarista kaksi juoksuvyön ja -hihnan pakettia.

Jalon Luminous juoksuvyö ja -hihna -paketti pienille ja keskikokoisille koirille
Jalon Luminous vetovyö- ja hihna -paketti kaikenkokoisille koirille

Juoksuvyöt testissä

Testimme apuna toimiva Mortti-koira on valmistautunut testiin syömällä heinää ja tulemalla trimmatuksi rodulle epätyypilliseen, lyhyeen kesäkarvaan.

Kuonon testiryhmä valmiina lenkille

Aloitamme testit toteamalla, ettei Mortille ole tarjolla juoksuvaljaita, koska se käyttää yleensä pantaa. Onneksi autossa on matkustamiseen tarkoitetut valjaat, joten niiden pitäisi olla turvallinen valinta, vaikkei välttämättä kaikkein mukavin. Testiryhmämme tekee huomion juoksuvaljaiden tarpeellisuudesta.

Aloitamme testit vetovyöllä ja siirry sen jälkeen juoksuvyöhön. Vetovyö istuu hyvin juoksijan päälle, vaikka Mortti tarkkaileekin toimintaa hieman epäilevän oloisena. Vetovyön säätäminen kylmässä merituulessa jäädyttää näpit, mutta ei se mitään, juostessa tulee sitten lämmin.

Näpit jäässä, mutta vyö paikoillaan

Talutin kiinni ja juoksuksi.

Mortti on valmiina lähtöön

Vetovyön talutin on kohtuullisen pitkä, eikä se jousta kovin paljoa. Niinpä tottumaton parivaljakko meinaa sotkeutua hihnaan useamman kerran lenkin alussa. Pienen hienosäädön jälkeen homma alkaa sujumaan, vaikka hihnaa täytyy edelleen avustaa kädellä tämän tästä.

Pitkä hihna vaati hieman käsinohjausta pysyäkseen poissa jaloista

Kokonaisuutena arvioiden juoksu sujui varsin hyvin, vaikkei koiralla testausiltana vaikuttanut olevan erityisen suurta intoa juoksemista kohtaan.

Juoksuharjoitukset Jalon vetovyön kanssa

Sitten vyöt vaihtoon ja juoksuvyö päälle. Toinenkin vyö säätyy vyötärölle sopivaksi ja koirakin seuraa säätöä hyväksyvämmin katsoen. Hihna vaihtuu mustasta harmaaseen ja kilahtaa yhtä iloisesti kiinni valjaisiin.

Juoksuvyö on selvästi kevyempi rakenteeltaan kuin vetovyö. Juoksuvyön mukana tulevassa hihnassa on reilusti enemmän joustua, joten se säätyy vetovyön hihnaa paremmin juoksijan ja koiran väliseen etäisyyteen.

Juoksuvyön hihna jousti enemmän ja pysyi helpommin poissa jaloista

Testiryhmälle ei synny yksimielistä varmuutta, johtuuko lenkin toisen osan sujuvuus siitä, että hihna säätyy paremmin vai siitä, että testiä tekevä juoksija ja koira alkavat tottua juoksuvyöhön.

Juoksuharjoitukset Jalo Luminous -juoksuvyöllä

Testin lopputulos: arviomme mukaan kestää vielä yhden tai kahden lenkin verran, ennen kuin juokseminen juoksivyöllä alkaa sujumaan luontevasti ja hyvin.

Molemmat vyöt ja hihnat saavat Kuonon hyväksynnän. Isomman ja vetoherkemmän koiran kanssa vetovyö olisi testiryhmän valinta kun taas pienemmän koiran kanssa ja/tai vähemmän tottuneelle juoksijalle juoksuvyö istuu paremmin.

Haluatko aloittaa lenkkeilyn koirasi kanssa? Jalon juoksuvöitä löytyy Kärkkäisen (vetovyö) ja Puuilon (juoksuvyö ja vetovyö) verkkokaupoista. Kuonon toimitus suosittelee!