Eläinteemaiset viinit ovat viime vuosina löytäneet tiensä Alkon valikoimiin ja yksi uusimmista on Best Friends Organic Monastrell -viini. Pullon etiketissä komeilevat Espanjasta Suomeen tulleet rescuekoirat Dali ja Nappi.
Idean isä on Servaali Oy:ssä kategoria- ja myyntikanavapäällikkönä työskentelevä Ilkka Lumme. Lumpeesta tuli Dali-koiran omistaja puolison pitkällisen, mutta ystävällisen painostuksen tuloksena.
– Perheessämme puoliso oli jo pitkään lobannut koiran ottamista ja olin sitä itse empinyt. Eräänä päivänä tietokoneen taustakuvaksi oli ilmestynyt Dalin kuva ja ihastuin koiraan heti, Lumme kertoo Kuonolle.
Best Friends -viinin ideassa linkittyvät paitsi espanjalaiset rescuekoirat myös Alicanten läheisyydessä sijaitseva, vastuullinen viinitila. Best Friends -viini onnistui siis yhdistämään kaksi hyvää asiaa yhteen juomaan, jota suomalaiset voivat nyt hankkia esimerkiksi joulupöydän herkkujen seuraksi.
Vastuullista viiniä löytökoirien kotiseudulta
Lumme sai idean rescuekoirateemaisesta viinistä työskenneltyään pitkään viinialalla, jossa erilaiset teemaviinit ovat olleet pitkään arkipäivää.
Lumpeen Dali-koiran ja kollegan Nappi-koiran kotiseuduilla sijaitsi sopivasti myös perheomisteinen Juan Gilin viinitalo. He sopivat arvojensa puolesta mainiosti yhteistyökumppaniksi Best Friend -projektiin.
– Siinä kolahti monta asiaa samalla kertaa, rescuekoirat ja erittäin rakas yhteistyökumppani Alicanten läheltä Espanjasta. Yhteistyö tuntui saman tien maailman selkeimmältä asialta, Lumme muistele.
Ketteränä viinialan toimijana Servaalin hanke eteni nopeasti ideasta toteutukseen ja nyt Best Friends Organic Monastrell -viini on saatavilla Alkon tilausvalikoimassa.
Parhaiten viiniin pääsee käsiksi tilaamalla sen Alkon verkkokaupasta lähimpään myymälään, mutta viiniä löytyy jo muutamasta Alkosta suoraan hyllystä. Lähimyymälälle voi esittää myös toiveen viinin saamisesta valikoimaan.
Dalin ja Napin kotiseudun Alicanten lähellä sijaitseva Juan Gilin viinitila on myös edelläkävijä monessa viininviljelyyn liittyvässä asiassa. Perheomisteinen tila vannoo luomuviljelyn ja vegaanisten viinien nimeen, joten arvot kohtasivat jo suunnitteluvaiheessa.
Viinillä on luomusertifioinnin lisäksi monia muita arvokkaita piirteitä. Juan Gilin viinitilalle on myönnetty kestävän kehityksen Wineries for Climate Protection -sertifikaatti sekä vegaanisuuden varmistama V-Label-sertifikaatti. Hiilijalanjälkeä pienentää tavallista kevyempi lasipullo.
Viini kuin koira: mutkaton ja helposti lähestyttävä
Servaalin Lumme kuvailee Best Friends Organic Monastrell -punaviiniä keskitäyteläiseksi, pehmeäksi ja suunmukaiseksi. Viini taipuu monipuolisesti erilaisten ruokien, kuten pizzan, vaalean lihan ja lämpimien kasvisruokien kyytipojaksi.
– Melko eteläisessä osassa Espanjaa sijaitseva Jumilla on alueena kuuma ja aurinkoinen, mutta sen viinit eivät välttämättä ole tyyliltään raskaita. Best Friendsiä voisikin kuvailla mutkattomaksi ja helposti lähestyttäväksi. Tällaisia ovat usein myös parhaat ystävämme, koirat, Lumme sanoo.
Millaisia sitten ovat koiraviinin kasvoiksi päätyneet rescuekoirat Dali ja Nappi? Dali löytyy Best Friends -viinin etiketin vasemmalta puolelta ja on ollut Lumpeen perheenjäsen jo yhdeksän vuoden ajan.
– Dalin nimi oli jo olemassa kun hän tuli meille ja päätimme, että emme vaihda nimeä, viittaahan sekin jo Espanjaan taidemaalari Salvador Dalin muodossa. Nappi on puolestaan kollegani Annelin koira, viinietiketin oikean puolen sankari, Lumme sanoo.
– Koirien persoonat ovat hyvin erilaisia. Dali on hyvin valikoiva koirakaverien suhteen, mutta kun oikea ystävä löytyy, leikit käynnistyvät saman tien. Nappi on puolestaan hyvin joviaali ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Luonteiden erot selittyvät varmasti sillä, että Nappi on tullut paljon Dalia nuorempana Suomeen, Lumme summaa.
Servaali Oy tukee rescuekoiratoimintaa
Best Friends -viinin taustalta löytyy suomalainen Servaali Oy, jonka tuotekatalogista löytyy viinien lisäksi myös runsaasti muita laatujuomia. Servaalilla on rescuekoirateemaisen viinin lisäksi myös yhteys Rekku Rescuen toimintaan yritystasolla.
Rekku Rescue auttaa Suomessa suomalaisia kissoja ja koiria mm. järjestämällä kodittomille eläimille koteja ja tekemällä ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä.
– Servaali tukee Rekku Rescuen toimintaa rahallisen tuen muodossa. Tällainen tuki kohdistuu suoraan etenkin eläinlääkärikuluihin, kuten vaikkapa sterilisaatioihin sekä rokotuksiin. Hyvän asian puolesta on ilo toimia, Servaali Oy:n kategoria- ja myyntikanavapäällikkö Ilkka Lumme iloitsee.
Tutustu Best Friends -viiniin Alkon sivuilla