Metsässä kaikuu terävä haukku, ja pienikokoinen koira tuijottaa korkealla puussa istuvaa kanalintua. Haukku on saanut linnun on jähmettymään, ja metsästäjällä on hyvin aikaa tähdätä aseensa sitä kohti. Miksi vain muutamia kymmeniä vuosia vanhan metsästyskoirarodun perimä on lähes kaikkia muita rotuja monimuotoisempi?
Pohjanpystykorvalla on pitkä ja monivaiheinen historia. Suomalaisen haukkuvan lintukoiran, kansalliskoiramme suomenpystykorvan syntysanat kirjoitettiin jo 1800-luvun lopulla. Tuolloin luodussa rotumääritelmässä rodun väreiksi listattiin yksivärinen kellan- tai punaruskea.
Tavoite jalostaa yksiväristä koiraa ei kuitenkaan ollut yksimielinen, vaan rotuun toivottiin myös valkokirjavaa koira-ainesta. Vastustuksesta huolimatta rotukoirien aateliin hyväksyttiin vain yksiväriset yksilöt, ja valkokirjavat maatiaiskoirat jäivät odottamaan parempia aikoja noin kahdeksaksikymmeneksi vuodeksi.
Kuopiolainen Janne Ryhänen on omistanut koiria liki kaksikymmentä vuotta. Kahdeksan vuotta sitten lintujen metsästystä harrastava Ryhänen halusi harrastukseensa sopivan lemmikin. Suomenpystykorva oli ominaisuuksiltaan sopiva, mutta harvinaisempi pohjanpystykorva tuntui enemmän omalta. Ryhäsen perheeseen muutti pohjanpystykorva Rocky.
Lintumetsän lisäksi Ryhänen käy Rockyn kanssa aktiivisesti linnunhaukkukokeissa ja näyttelyissä. Viralliselta nimeltään Hopeapajulaakson Rocky onkin kerännyt melkoisen tittelirivistön, josta löytyvät muun muassa kansainvälisen, Suomen ja Ruotsin muotovalion tittelit. Pian Ryhäsen perhe kasvaa yhdellä jäsenellä, kun Rocky saa pikkuveljekseen samanrotuisen Raikun.
Vaikka pohjanpystykorva ei kuulunut rotukoirien aateliin, sillä oli pulavuosina tärkeä rooli avustaessaan ihmisiä oravan ja linnun pyynnissä. Sotien jälkeen alettiin kaivata aiempina vuosikymmeninä tärkeäksi noussutta metsästysapuria, ja sota-aikana etelään ihmisten mukana siirtyneet suomenpystykorvat palasivat omistajineen kotiseuduilleen pohjoiseen. Jokainen halusi omistaa rotukoiran, ja suomenpystykorva vei paikan kirjavalta, pieneltä maatiaiskoiralta, josta tuli vain arvoton rakki.
Ruotsissa kirjava maatiaiskoira otettiin kenneltyön kohteeksi jo 1900-luvun alussa, mutta tuolloin rotuun merkittiin vain muutama yksilö, ja rotu poistettiin luetteloista vuonna 1948 sukupuuttoon kuolleena. Rodun häviäminen oli kuitenkin harhaluulo, ja 1950-luvulla alkanut rodun uudelleen kokoaminen palkittiin vuonna 1966, kun Ruotsin Kennelliitto hyväksyi norbottenspetsin rotumääritelmän.
Suomen Pystykorvajärjestön Pohjanpystykorvajaosto perustettiin vuonna 1989. Kun samaan rotujärjestöön kuuluvien karjalankarhukoirien ja suomenpystykorvien monimuotoisuutta alettiin selvittää, päätettiin myös pohjanpystykorvat ottaa rotujärjestön tuella tutkimukseen mukaan. Pohjanpystykorvien perimän monimuotoisuutta alettiin kartoittaa loppuvuonna 2013 koirien geenitestauspalvelu MyDogDNA:n avulla.
– Valitsimme noin neljäkymmentä koiraa mahdollisimman monista eri linjoista. Mukana oli myös rotuunotettuja ja sairaita koiria, jotta saisimme rodun monimuotoisuudesta mahdollisimman hyvän kuvan. Kaikkia koiria ei ole vielä saatu tutkittua, ja mahdollisesti loppuvuodesta saamme lopullisen yhteenvedon testien tuloksista, kertoo viime vuodet rotuyhdistysaktiivina toiminut Ryhänen.
Rotuunotot aloitettiin Ruotsissa vuonna 1967. Tuolloin rotuun hyväksyttiin yhteensä 80–100 maatiaiskoirayksilöä, joista osa oli hankittu lehti-ilmoituksilla Suomesta. Suomessa elettiin suomenpystykorvan kulta-aikaa, eikä sille haluttu kilpailijaa. Aloite maatiaispystykorvan hyväksymisestä kariutui Suomen Kennelliitossa.
Ruotsissa ei kuitenkaan oltu tyytyväisiä uuden rodun jalostuspohjaan, johon haluttiin vahvistusta itänaapurista. Ruotsin Kennelliitto teki 1973 virallisen yhteistyöaloitteen Suomen Kennelliitolle, ja tällä kertaa rotumääritelmä hyväksyttiin ja rotu sai suomenkielisen nimen pohjanpystykorva. Alun perin kotimaisen, pienen valkokirjavan metsästyskoirarodun alkuperämaaksi merkittiin Ruotsi.
Suomenpystykorvaharrastajien keskuudessa uusi rotu otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein. Monien mielestä rotu oli turha, mutta monet arvostivat kotimaista alkuperää olevan rodun tuomaa monimuotoisuutta haukkuvien lintukoirien joukkoon.
Suomalaisyritys Genoscoperin kehittämän MyDogDNA:n tutkimuksissa on paljastunut, että pohjoisten metsästyskoirien monimuotoisuusaste on keskimäärin 28,1 prosenttia, mikä on hieman kaikkien rotujen monimuotoisuusastetta, 28,8 prosenttia, pienempi. Pohjanpystykorvan perimä on kuitenkin yksi kaikkein monimuotoisimmista, monimuotoisuusasteen ollessa peräti 33,6 prosenttia. Pohjapystykorvien edelle kiilaavat MyDogDNA-tietokannassa vain sekarotuiset sekä rotukoirista parsonrusselinterrierit. Miten pienestä populaatiosta lähtenyt rotu voi olla perimältään niin rikas?
– Sitä emme itsekään tiedä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää rodun monimuotoisuutta, ja oli kieltämättä yllätys, että rotu on näinkin monimuotoinen, koska se on lähtöisin niin pienestä kannasta. Rotuunotot varmasti lisäävät monimuotoisuutta, mutta toisaalta ei tiedetä, paljonko rotuun otetuilla koirilla on samaa taustaa, Ryhänen pohtii.
Kun rotuun otetaan uusi koira, tärkeimpänä ominaisuutena metsästyskoiralle on luonnollisesti sen riistavietti. Myös ulkonäkö merkitsee, mutta rodun keskuudessa on jonkin verran vaihtelua esimerkiksi yksilöiden koon sekä turkin värin, laadun ja pituuden suhteen. Pohjanpystykorvan jalostus ei ole johtanut sellaisiin rakenteellisiin muutoksiin, jotka aiheuttaisivat koirille terveysongelmia tai haittaisivat niiden rotumääritelmän mukaista käyttöä metsästyskoirana.
1970–80-lukujen taitteessa pohjanpystykorvia arveltiin olevan muutamia satoja. Tuolloin kannan kasvuun vaikuttivat vuosittain rotuun otetut kymmenet uudet yksilöt. 1990-luvun puolivälissä pidettyjen katselmusten myötä rotuun otettiin vielä noin 50 yksilöä Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirien alueelta. Tämän jälkeen rotuunottoja on ollut vuosittain vain muutamia. Pohjanpystykorvan rotukirja on kuitenkin edelleen avoinna, eli rotuun voidaan edelleen rekisteröidä rotumääritelmän täyttäviä maatiaispystykorvia. Vuonna 2006 pohjanpystykorvaksi rekisteröitiin ensimmäinen Venäjältä tuotu maatiaiskantainen uros.
Nykyään pohjanpystykorvia on maailmanlaajuisesti muutamia tuhansia. Pääosin rotu on levinnyt vain Suomeen ja Ruotsiin, mutta myös Pohjois-Amerikassa, Tanskassa ja Norjassa on pienet populaatiot. Rodun suosio on noussut vuosi vuodelta. Vuonna 2003 pohjanpystykorvia rekisteröitiin Suomessa 111 kappaletta, kun kymmenen vuotta myöhemmin rekisteröintejä oli jo 347 kappaletta. FCI:hin rotu hyväksyttiin vasta vuonna 2009.
Kun pohjanpystykorvaa rotuna alettiin kehittää, sorruttiin yleiseen virheeseen: jalostukseen käytettiin lähinnä menestyneimpiä koiria. Käyttökokeissa ja näyttelyissä menestyneitä yksilöitä pidettiin ominaisuuksiltaan parhaana, ja samoja koiria käytettiin lukuisia kertoja, mikä aiheutti osaltaan monimuotoisuuden pienemistä. Ilmiöstä käytetään nimeä matadorjalostus. Ryhänen epäilee tämän olevan yksi syy rodussa nykypäivänä ilmeneviin silmäsairauksiin ja epilepsiaan.
Vaikka rotuunotot ovat lisänneet pohjanpystykorvien monimuotoisuutta, ei taustaltaan tuntemattomien mutta ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään sopivien yksilöiden lisääminen rotuun ole ollut aivan ongelmatonta.
MyDogDNA-palvelun geenitesti kattaa yli sata koiran perimän aiheuttamaa sairautta ja muuta ominaisuutta. Geenitestit ovat paljastaneet lukuisista roduista täysin uusia kantajalöydöksiä. Myös pohjanpystykorvissa on ilmennyt geenitestien myötä uusi sairaus: pentuiän pikkuaivoataksia. Alun perin ainoastaan suomenajokoirilta löydetty mutaatio puhkeaa tavallisesti 3-4 kuukauden ikäisillä pennuilla, ja sairastuneet pennut joudutaan yleensä lopettamaan kuukauden sisällä taudin puhkeamisesta.
– On rodun kannalta tärkeää, että ihmiset testaisivat koiransa perimän. Tuohan se koiralle lisäarvoakin, jos se on testatusta yhdistelmästä. Se tuo varmuutta pennun ostajalle. On kuitenkin tärkeää muistaa, että geeniperimä on vain yksi jalostuksessa huomioitavista asioista. Kyllä riistavietti on metsästyskoiralla se tärkein ominaisuus, Ryhänen kertoo.
Kuvat: Janne Ryhänen
Lähteet: MyDogDNA, Suomen pystykorvajärjestö, Kennelliitto
Juttusarjassa ovat aiemmin ilmestyneet:
Tryffelikoirien kasvattajalle geeneillä on väliä
Koiran geenitestaus kannattaa – Lue miksi!
Juttu on toteutettu yhdessä MyDogDNA:n kanssa.
Muokattu 18.7.2014: Pohjanpystykorvat ovat rotukoirista vasta toiseksi monimuotoisimpia.
