Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä levinnyt heinäkuussa 2013 julkaistu blogipostausta Reittä pitkin ROPiksi – jokunen sana näyttelypukeutumisesta. Juttu on julkaistu Tenho-kääpiösnautserin ja Vieno-mäyräkoiran blogissa Partojen pakinat ja sen on kirjoittanut koirakaverusten omistaja Nathalie Karakko Rovaniemeltä.

Koiranäyttelyitä itsekin harrastavan Karakon mielestä kehässä on tärkeää pitää vaatteita, jotka ovat mukavat ja siistit, jotka toimivat koiralle hyvänä taustana eivätkä vedä liikaa huomiota koiran esittäjään. Kehäpukeutumisella voi kunnioittaa sekä tuomaria että muita paikallaolijoita. Liian lyhyet, avonaiset ja kireät vaatteet kannattaa jättää suosiolla kotiin.

Karakon mukaan vaatteita valitessa kannattaa miettiä, mitä kaikkea kehässä tullaan tekemään ja suosia käytännöllisyyttä. Näyttelyvaatteita kotona testatessaan kannattaa vääntyillä peilin edessä samoihin asentoihin, joihin joutuu kehässäkin. Näin voi tarkistaa, peittävätkö vaatteet kaiken tarpeellisen.

”Polvipituisen, sopivasti väljän ja hyvin leikatun hameen kanssa on huomattavasti mukavampi juosta kehässä kuin puolireiteen ylttävän överitiukan minihameen, joka kaiken lisäksi kumarrellessa ja kyykkiessä ei tahdo peittää sitä vähääkään mitä sillä yritetään peitellä,” Karakko kirjoittaa.

Joskus lienee myös syytä miettiä, onko hame kuitenkaan paras vaihtoehto, jos koira on esimerkiksi kova hyppimään.  Karakon mukaan käytännöllisyys ei tarkoita samaa kuin mahdollisimman löysä tai väljä, vaan kehään voi pukeutua siististi tyköistuviin vaatteisiin ja tuoda myös omaa persoonaansa esille.

Myös kenkiin kannattaa kiinnittää huomiota. Ballerinat ovat yksi naisesittäjien suosimista kenkämalleista, mutta ne eivät välttämättä pysy jalassa niin hyvin kuin toivoisi. Karakko kirjoittaa lukeneensa myös tuomareista, jotka piruuttaan juoksuttavat piikkikorkoihin pukeutuneita esittäjiä kehässä useampia kertoja. Myös crocsit ja sandaalit kannattaa jättää suosiolla näyttelykehien ulkopuolelle.

Asun värillä on väliä. Karakon blogipostaus paljastaa, että mustat ja valkoiset koirat erottuvat parhaiten keltaisen ja vihreän sävyihin pukeutuneiden esittäjien edestä. Värejäkään ei siis kannata kehäpukeutumisessa pelätä, vaikka liian räikeät sävyt saattavatkin ärsyttää tuomarin silmää ja haitata koiran arvostelua.

Vastavärit sekä kylmät ja lämpimät sävyt korostavat toisiaan. Yksinkertaiset kuosit ja väreillä leikittely, esimerkiksi moniväriset asut, eivät välttämättä myöskään ole huono idea: tumma koira erottuu tummasta asusta, jos asussa on hillittyjä kuvioita.

Lue kattava juttu näyttelypukeutumisesta kokonaisuudessaan täältä.

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.