Mittelspitzit Simo ja Paavo pääsivät eilen testaamaan ravintola Lähiön tuoreen koiramenun. Kolmen ruokalajin menu maistui koirille erinomaisesti ja tehtävä oli pörröisille pojille unelmien täyttymys.
Kuten kritiikissäkin totesin, ateria oli pienille koirille valtava. Iltalenkillä molemmilla karvaturreilla oli vatsa löysällä, mutta en pitänyt sitä kovinkaan tavattomana. Herkkävatsaiset koirat ripuloivat helpomminkin.
Yöllä alkoi kuitenkin todellinen sirkus. Puolenyön ja aamuseitsemän välillä heräsin yhteensä viisi kertaa siivoamaan Paavon löysää ulostetta löyhkäävän kaksiomme laminaattilattialta. Sama on toistunut myös aamulla muutamaan otteeseen.
Yksi mittelspitzien kauniin tuuhean turkin varjopuolista on se, että takapuolen pitkään karvoitukseen tarttuu – no, kaikki. Jokaisen ripuloinnin jälkeen olen siis pessyt Paavon, yhteensä noin kymmenen kertaa puolen vuorokauden sisällä.
Paavo on levoton ja selvästi huonovointinen ja kärsii ilmavaivoista. Keitin heti aamulla riisiä ja toivon, että pienen karvaisen herran olo paranee päivän mittaan. Olemme molemmat väsyneitä, koska yleensä sikeästi nukkuva karvakorva sai omistajansa tavoin viime yönä unta korkeintaan parin tunnin ajan.
Vaikka koiramenu maistui karvaturreille hyvin, jätämme jatkossa useiden ruokalajien ravintolaillalliset kaksijalkaisille. Ajatus karvaisesta ystävästä mukana aterialla tuntui hauskalta, ja suosin varmasti jatkossakin sellaisia paikkoja, jotka hyväksyvät myös nelijalkaiset asiakkaat.
Omat ateriansa koirat saavat kuitenkin jatkossakin nauttia kotona. Tällainen kakkakarnevaali ei ole minkään herkkuaterian arvoinen.
Teksi: Suvi Salminen
