Kehitysvammaliitto on tuottanut ensimmäisen suomenkielisen selkokirjan. Aiheena on kuonomaisesti Koiran hoitaminen. Kirjan on kirjoittanut ja kuvannut Jenni Sipilä.

– Kirja on toteutettu monipuolisesti; siinä on mukana lukijaääni, videoita ja animaatio. Kirjasta pyrittiin tekemään malli, jonka mukaan selko-e-kirjoja voidaan tuottaa tulevaisuudessa, kirjailija kertoo tiedotteessa.

Liity Kuonon Koiraperheeseen 🐶

Saa viikoittainen yhteenveto parhaista koiranhoidon artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

– E-kirja soveltuu erinomaisesti selkokirjan muodoksi. Sitä on helppo käyttää ja se kiinnostaa lukijoita jopa perinteistä kirjaa enemmän. Ongelma on kuitenkin se, että e-kirjaan liittyvä tietotekninen osaaminen on selkokielen käyttäjien parissa usein vähäistä. Kirjaa ei esimerkiksi osata ladata omalle koneelle. Lisäksi kirjojen markkinoiminen ja jakelujärjestelmät ovat vielä täysin alkutekijöissä, sanoo projektipäällikkö Hannu Virtanen Kehitysvammaliiton Papunet-verkkopalvelusta.

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.


Saa Kuonon parhaat koiranhoidon artikkelit kätevänä e-kirjana! Yli 60 sivua koiranhoitoon liittyviä vinkkejä ja oppaita. Lataa ilmainen kirja nyt!

Lataamalla e-kirjan liityt myös Kuonon viikkokirjeeseen, jonka voit peruuttaa milloin tahansa.