On aurinkoisen kirpeä aamupäivä. Kun astun sisään Tikkurilan 4Pets-eläinkauppaan, minua tulevat tervehtimään neljä isoa, karvaista koiraa enkä voi estää hymyä kipuamasta huulilleni. Samojedit Melody eli Peppi, Nanna sekä Marlon ja newfoundlandinkoira Keiju ovat emäntänsä Susanna Alangon työkavereita ja mukana eläinkaupalla joka päivä.
Aamu alkaa Late-kanin turkin harjauksella. Persoonallisen näköinen leijonaluppa pitää harjata joka päivä. Nyt jo kolmevuotias, Alangon sanoin tukkajumala Late ei mennyt aikoinaan kaupaksi, ja on nyt puodin oma pupu ja päivät vapaana liikkeessä. Yhdeksänkuinen Marlon on kovasti kiinnostunut Latesta, joka kuitenkin sanoo tungettelevalle pumpuliturkille suorat sanat.
Alangon ajoi eläinkauppiaaksi yksinkertaisesti rakkaus eläimiin. Perheessä on lapsuudesta asti ollut kissoja, mutta koiraa ei äiti suostunut kerrostaloon hankkimaan. Noin kymmenenvuotiaana Alanko sai ensimmäisen hamsterinsa.
– Äitini ei ymmärtänyt jyrsijöistä juuri mitään. Kun ensimmäinen hamsterini oli puolivuotias, sanoin hänelle, että tarvitsen uuden. Perusteluna oli se, että hamsterit eivät elä kauaa, enkä halua jäädä ilman lemmikkiä, Alanko muistelee.
Pienen ajan kuluttua äiti havahtui siihen, että tytön huoneessa asusteli kahdeksan hamsteria omissa häkeissään – kaikki elossa ihka ensimmäinen jyrsijä mukaan lukien. Myöhemmin Alangolla on ollut myös kaneja, rottia ja frettejä, aina useita yksilöitä totta kai. Myös hevosharrastus on lähellä eläinrakkaan kauppiaan sydäntä.
Alangon perheen nelijalkaisia jäseniä ovat tällä hetkellä kaksi kissaa sekä neljä koiraa. Koirien kanssa harrastetaan muun muassa tokoa ja agilityä sekä talvisin valjakkovetoa – myös töihin on tultu talvella reen kanssa, tosin silloin Alanko myöntää saaneensa osakseen kummastuneita katseita Vantaan kaduilla. Kaikki Alangon koirat kiertävät lisäksi näyttelykehiä, ja vesipelastusta sekä lampaiden paimennustakin on tullut kokeiltua.
– Joidenkin mielestä on outoa, että omistaa neljä isoa koiraa. En minäkään kyseenalaista muiden lapsia tai niiden määrää, Alanko toteaa. Hänelle lemmikit ovat perheenjäseniä ja tärkeä osa elämää.
Asiakkaat uskaltautuvat nelijalkaisista myymäläapulaisista rohkaistuneina ja kummastuneina kyselemään kauppiaalta toisinaan henkilökohtaisuuksia: minkälaisessa talossa asut, mitä tienaat, millainen auto sinulla on ja miestä sinulla ei varmaankaan ole. En voi itsekään olla tiedustelematta, minkälaisessa asunnossa Alanko koirineen asuu.
– Asumme kerrostalon toisessa kerroksessa. Kun koirien kanssa ulkoilee ja harrastaa, ne eivät pidä kotia urheilukenttänä, Alanko kertoo. Hän myöntää, että toisinaan asiakkaiden jatkuva utelu ärsyttää – etenkin jos samaan kysymykseen joutuu vastaamaan monta kertaa pienen ajan sisällä.
Eläinkauppa on karvaturreille kuin toinen koti. Ne ovat oppineet päivän rytmin: aamulla kymmeneksi kävellään töihin, päivä ollaan rauhassa liikkeessä ja illalla seitsemän aikaan kävellään takaisin kotiin. Koirien lenkitys hoituu työmatkojen ohessa, joten Alanko ei joudu erikseen lähtemään kävelylle koiriensa kanssa. Hänen mukaansa asiakkaat joskus ihmettelevät, miten koirat jaksavat olla koko kaupassa koko päivän.
– Mitäköhän ihmiset oikein luulevat koirien tekevän yksin kotona päivisin? Täyttävän sudokuja? Alanko naurahtaa. Liikkeessä koirat lähinnä makoilevat, mutta eivät kuitenkaan nuku. Kun työpäivä on ohi ja ruoka on saatu, hauvat ovat omistajansa mukaan täysin poikki.
Alanko kertoo karvaisissa kollegoissa olevan paljon hyviä puolia. Ne rauhoittavat stressaavina hetkinä ja tuovat iloa niin omistajalle itselleen kuin myös liikkeen asiakkaille. Alangon mukaan jotkut iäkkäämmat, jo omista lemmikeistään luopuneet asiakkaat käyvät liikkeessä säännöllisesti hakemassa tassuterapiaa eli vain rapsuttelemassa koiria.
”Työnteko” on myös opettanut koirista sosiaalisia ja helposti lähestyttäviä. Jos karvaturrit varastettaisiin tai ne karkaisivat, tieto kiirisi omistajalle nopeasti: jotkut asiakkaat ovat nähneet esimerkiksi Alangon miehen taluttamassa koiria, ja raportoineet siitä heti huolissaan kauppiaalle.
Koirien ottamisessa töihin on Alangon mukaan myös huonot puolensa. Liikkeessä oleilevat koirat altistuvat taudeille, ja Alanko on yleensä hyvin perillä, jos alueella liikkuu esimerkiksi täitä tai kennelyskää. Sairauksien ehkäisemiseksi koirilla on oma vesikuppi takahuoneessa, jonne asiakkailla ei ole asiaa. Toisaalta sairaan koiran lääkitseminen, tarkkailu ja hoito onnistuvat helposti, kun koirat ovat koko ajan omistajansa luona.
Kun asiakkaita astelee liikkeessä tasaisin väliajoin, omistaja ei kouluta koiriaan yksin. Sen lisäksi, että Alanko on joutunut opettamaan koiransa liikkeen tavoille, hän joutuu toisinaan ohjaamaan myös asiakkaita ja heidän lapsiaan siihen, miten koirien kanssa tulee käyttäytyä.
– Koirat eivät ole täällä näyttelyesineinä, sirkusnumeroina tai viihdyttämässä ketään, Alanko painottaa.
Jotkut myös kysyvät ovella, uskaltaako liikkeeseen tulla, kun sitä vartioi neljä suurikokoista karvakuonoa.
– Kaiken järjen mukaan liikkeessä olevat koirat ovat ystävällisiä, sillä tarkoitus on kuitenkin tehdä tuottavaa liiketoimintaa, nauraa Alanko.
Hän kuitenkin ymmärtää, että suuret karvaturrit voivat pelottaa koiriin tottumattomia. Sellaisessa tilanteessa nelijalkaiset kauppa-apulaiset voivat toimia siedätyshoitona. Lattialla makoilevat koirat eivät juuri piittaa liikkeessä kiertelevistä ihmisistä, elleivät asiakkaat itse huomioi koiria.
Monesti eläinkauppaan mennessä asiakkaalla on myös oma karvakorva mukanaan. Alangon mukaan nelijalkaisetkin asiakkaat ovat tervetulleita, kunhan ne osaavat käyttäytyä liikkeen omien koirien kanssa. Haastattelua tehdessäni liikkeeseen tulee shetlanninlammaskoira omistajineen, ja innokas Marlon syöksyy heti tervehtimään.
Marlon on toisinaan turhankin innokas, ystävällinen ja todella sosiaalinen nuorimies. Se tykkää makoilla liikkeen kynnyksellä, ovimattona kuten eräs asiakas toteaa. Syynä on yksinkertaisesti se, että oviaukko on liikkeen viilein paikka.
Melody eli Peppi on tällä hetkellä Alangon vanhin koira, jo yli 12-vuotias. Tottelevaisuuskokeissa erikoisvoittajaluokassa kisannut mutta nyt jo eläköitynyt Peppi on arvokas ja viisas vanha rouva.
– Peppi on elämäni koira, rukkasista rakkain, Alanko kertoo. Lähes jokainen koiranomistaja on varmasti joskus leikkisästi vannonut tekevänsä karvaturristaan rukkaset, mutta Alanko kertoo oikeasti lähettävänsä koiriensa irtokarvat kehräämöön.
Kymmenenvuotias Nanna on aurinkoinen blondi, jonka kanssa Alangon kärsivällisyys ei koskaan riittänyt kisakentille asti. Tai riitti, kerran. Nanna odottaa ihmisten olevan sitä kohtaan kohteliaita, eikä suvaitse esimerkiksi liian lähelle liian nopeasti tulevia kaksijalkaisia.
Kaikki Alangon samojedinkoirat ovat olleet narttuja, Marlonia lukuun ottamatta. Kaikki newfoundlandinkoirat puolestaan ovat olleet uroksia, Keijua lukuun ottamatta. Kuusivuotias Keiju muutti Alangon luo värinsä takia: rotuun rakastunut koiraihminen ei halunnut narttua saati sijoituskoiraa, mutta kun täydellisen kirjava yksilö löytyi, pikkujutuilla ei ollut väliä. Keiju on äidin prinsessa ja perheen sisäinen laumanvartija.
Alanko itse on rempseä ja puhelias ja tervehtii kohteliaasti jokaisen sisään astuvan asiakkaan. Kassalla hänellä on aikaa jutustella kaikkien kanssa, kertoa tuotteista tai kuunnella asiakkaiden tarinoida omista eläinystävistään. Eläinkauppiaan työ vaikuttaa olevan hänen unelmahommansa. Tässä kuussa tuleekin täyteen peräti kaksikymmentä vuotta eläinkauppiaana.
Yksi asia minua kuitenkin mietityttää. Kaupan hyllyt pursuavat toinen toistaan haisevampia (siis parempia) herkkuja peuran- ja lampaankorvista ruokatorviin. Eivätkö nelijalkaiset kauppa-apulaiset käy koskaan luvatta maistelemassa tuotteita?
– Marlon suorittaa vielä toisinaan omatoimista laaduntarkkailua, kun sen verensokeri on laskenut liian alas. Se hakee kuitenkin aina vain yhden keksin tai rouhetikun kerrallaan. Jos se varastaisi päivittäin esimerkiksi kokonaisen naudan reiden, puuttuisin varmaankin asiaan, Alanko paljastaa.
Teksti ja kuvat: Suvi Salminen
