Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta
Search
Close this search box.

Koirat jyräävät nyt kissat YouTubessa – Viime vuoden suosituin video koira-aiheinen!

Monesti kuulee sanottavan, että kissat ovat valloittaneet internetin, eikä ihme, sillä onhan netti pullollaan mitä hauskempia kissavideoita. Parin viime vuoden aikana videopalvelu YouTubessa koiravideot ovat kuitenkin ohittaneet kissavideoiden suosion. Myös viime vuoden suosituimmaksi valittu YouTube-video on koira-aiheinen!

YouTube listasi vuoden 2014 suosituimmat ja eniten huomiota herättäneet videot. Listan kärjessä komeilee puolalaisen elokuvantekijä SA Wardegan karmaiseva pilavideo, jolla jättiläishämähäkiksi pukeutunut koira jahtaa säikähtäneitä ihmisiä. Videota on katsottu YouTubessa jo yli 127 miljoonaa kertaa.

Hämähäkkikoiravideo valittiin viime vuoden suosituimmaksi videoksi näyttökertojen, tykkäämisien, hakujen, pilaversioiden, remixien ja kommenttien perusteella. Listaan ei ole huomioitu musiikkivideoita.

Myös toinen koiravideo löytyy viime vuoden suosituimpien videoiden TOP10-listalta. Kyseessä on Budweiser-olutmerkin Super Bowl –mainos, joka kuvaa labradorinnoutajapennun ja hevosen ystävyyttä suloisella tavalla.

Yksikään kissavideo sen sijaan ei päätynyt viime vuoden suosituimpien videoiden joukkoon. Kissojen valtakausi netissä saattaakin olla ohi. YouTuben tilastojen mukaan käyttäjät ovat hakeneet enemmän koira-aiheisia videoita kuin kissavideoita jo vuoden 2012 puolivälistä saakka.

Katso tästä viime vuoden kohutuin koiravideo, jos uskallat! Iik!

Löydät suosituimpien YouTube-videoiden TOP-listat kokonaisuudessaan täältä.
Alkuperäinen englanninkielinen Huffingtonpostin juttu luettavissa täältä.

Liity Kuonon
Koiraperheeseen 🐶

Saa sähköpostiisi kuukausittain yhteenveto parhaista koiranhoitoon liittyvistä artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Scroll to Top