Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

Koiranpennun sosiaalistaminen

Koiranpentu saapuu uuteen kotiinsa yleensä noin 8 viikkoisena ja koiranpennun sosiaalistaminen kannattaa aloittaa heti. Vastuu pennun saattamisesta yhteiskuntakelpoiseksi siirtyy silloin pennun omistajalle. Kovin montaa päivää ei ihan kotiympyröissä kannata viettää, vaan lähteä reippaasti pennun kanssa tutkimaan suurta maailmaa.

Koiranpennun sosiaalistaminen on yksi tärkeimpiä asioita, jotka vaikuttavat koiran tulevaan elämään. Sen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Kun rakennat vahvan pohjan, koira selviytyy aikuisenakin paremmin myös mahdollisista negatiivisista kokemuksista.

Onko teille tulossa koiranpentu? Tutustu Kuonon suosittuun pentukurssiin.

Miksi koiranpennun sosiaalistaminen on tärkeää?

Koiranpennun ikäviikoilla 4-14 on sosiaalistamisen herkkyyskausi. Silloin koiranpennun sosiaalistaminen on helppoa. Herkkyyskauden aikana asiat, jotka pennulle esitellään positiivisina tulevat osaksi sen normaalia arkea. Koira ei myöhemminkään ihmettele tai aristele niitä. Tämä tärkeä herkkyyskausi on vain kerran koiran elämässä.

Sosiaalistaminen vaikuttaa erittäin paljon koiran elämänlaatuun. Sosiaalistaminen vaikuttaa siihen, miten se ihmisten maailmassa ja toisten koirien kanssa pärjää. Hyvin toteutettu sosiaalistaminen antaa koiralle itsevarmuutta ja sopeutumiskykyä. Tähän vaiheeseen kannattaakin käyttää runsaasti aikaa. Muut taidot, kuten paikallaan olo ja istuminen, ovat toki tarpeellisia ja hyviä taitoja osata, mutta ne ehtii opettamaan myöhemminkin.

Kaikenlaisia taitoja voi tietenkin opetella samaan aikaan. Jos aika on rajallista, on sosiaalistaminen kuitenkin tärkeämpää. Tätä herkkyyskautta ei saa myöhemmin korvattua millään. Kun pennun kanssa kulkee maailmalla huomaa, että monenlaiset tarpeelliset taidot kehittyvät melkein huomaamatta. Pentu odottaaa yhdessä kanssasi bussia ja samalla sen maltti kasvaa.

Koiranpennun sosiaalistaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin

Kaikki positiivisina esitellyt asiat, ilmiöt, äänet ja maailman ihmeet tallentuvat pennun mieleen kivoina asioina. Kun pentu saa hyvän kokemuksen jostakin uudesta asiasta, sosiaalistamistilille kilahtaa monta euroa. Kaikkia maailman ihmeitä pentu ei tietenkään ehdi näkemään herkkyyskauden aikana, mutta jokainen positiivinen uusi asia pennun elämässä kasvattaa sen itsetuntoa.
Kun tili on reilusti plussalla, pentu suhtautuu myöhemminkin uusiin asioihin lähtökohtaisesti positiivisesti. Vastaavasti voimakkaat negatiiviset kokemukset vievät tililtä reilusti saldoa. Eli pitää huolehtia siitä, että pankkitilillä on paljon ”rahaa”.

Jatka koiranpennun sosiaalistamista koko ensimmäisen vuoden
Pennun sosiaalistamista ei lopeteta herkkyyskauden loppuessa n. 14 viikkoisena. Se olisi suuri virhe. Sosiaalistamista jatketaan ja ylläpidetään reilusti yli yksivuotiaaksi. On haettava aktiivisesti uusia positiivisia kokemuksia myös nuorelle koiralle.

Pitkät tauot sosiaalistamisessa eivät tee hyvää. Eli kesäpennun kanssa ei kannata linnoittautua mökillä moneksi viikoksi. Maailmaa on nähtävä koko ajan, myös kesälomalla. Jos pentu ei tapaa muita koiria tai vieraita ihmisiä moneen viikkoon, se saattaa alkaa aristella niitä normaalia enemmän tai uudelleen.

Koiranpentu tarvitsee joskus hetken aikaa

Tarkoitus on pysytellä koko ajan sellaisella etäisyydellä jännittävästä asiasta, että pentu on rento. Sen hännän kuuluu heilua iloisena ja se katselee uteliaana uutta asiaa. Jos pentu suhtautuu johonkin arastellen tai jännittää kannattaakin antaa sille hieman aikaa. Pennun kanssa voi vaikka pysähtyä katselemaan maailman menoa yhdessä. Voit mennä kyykkyyn pennun tueksi. Kun pysytte hetken turvallisen matkan päässä jännittävästä asiasta, pentu kyllä pikkuhiljaa rohkaistuu. Varsinkin kun kannustat ja tsemppaat sitä koko ajan.

Jos olette esimerkiksi menossa bussiretkelle, voitte ensin katsella pysäkille tulevaa bussia kauempaa. Seuraavan bussin voittekin katsella ihan pysäkillä ja sitä seuraavan kyytiin voi ehkä jo hypätäkin. Edetään pikkuhiljaa pennun rohkeuden mukaan. Osa pennuista ei ole moksiskaan. Eli jos pentu on rohkea voi ilman muuta edetä reippaasti sen kummempia aikailematta.

Onko teille tulossa koiranpentu? Tutustu Kuonon suosittuun pentukurssiin.

Koiranpennun sosiaalistaminen ei tapahdu koskaan väkisin

Pentua ei saa koskaan viedä väkisin hihnasta vetämällä pelottaviin paikkoihin. Sen sijaan edetään aina pennun ehdoilla. Kun pennun rohkeus kasvaa, voidaan mennä lähemmäs ja vastaavasti kauemmas, jos pentua alkaa uudelleen jännittää. Itse on pysyttävä koko ajan iloisena ja kannustavana.

Pennulle on hyvä syöttää superherkullisia nameja ja kehua vuolaasti, kun pentu reipastuu. Namit ja kehut kannattaa antaa, kun pentu lähestyy jännittävää asiaa tai katselee sitä uteliaana. Näin vahvistat oikeaa tunnetilaa. Jos palkkaat pentua sen perääntyessä, saatat vahvistaa pelkoa ja jännitystä. Pennusta tulee itsensä voittaja, kun annat sille aikaa rohkaistua ja itse lähestyä jännittävää asiaa. Pennun kyvykkyys suhtautua uusiin asioihin reippaana ja uteliaana kasvaa.

Syliin ottaminen ei vahvista pelkoa

Pelokkaan pennun saa aina ottaa syliin. Se pitää kuitenkin tehdä niin, ettei omistaja itse lähde pelkoon mukaan. Jos pennun ottaa syliin ja surkuttelee sitä, vahvistaa pennun pelkoa. Omistajan kuuluu olla pennulle aina turvallinen ja vakaa peruskallio, tapahtui mitä hyvänsä.

Koiranpentu lukee ihmistään kuin avointa kirjaa. Kerrot sille koko ajan käytökselläsi, äänensävyllä ja eleillä miten erilaisiin asioihin ja muihin kulkijoihin suhtaudutaan. Kun pentu pelästyy sinun pitää olla rohkea.

Koiranpennun sosiaalistaminen ei tarkoita altistamista

Altistaminen tarkoittaa koiran viemistä selkeästi liian vaikeaan tilanteeseen. Koiralle voi tulla tällaisesta tilanteesta jopa traumoja. Sosiaalistamisessa edetäänkin aina rauhallisimmista paikoista vilkkaampiin. Pennun kanssa ei ihan ensimmäisenä kannata lähteä ruuhka-aikana päärautatieasemalle tai kauppakeskukseen. Ensin pitää käydä, vaikka lähikaupan edessä tutkailemassa maailmaa, sitten vähän vilkkaammalle paikalle ja niin edespäin. Pelkästään kotona ollaan kuitenkin vain pari päivää, sitten voi jo lähteä liikkeelle. Kun muistaa edetä pikkuhiljaa ja aina pennun tahdilla.

Muista lepo, koiranpentu tarvitsee sitä

Pentu prosessoi kokemaansa ja oppii nukkuessaan. Nukkuessa aivot ja hermosto kehittyvät. Jos pennun levosta ei huolehdita, pentu voi muuttua levottomaksi. Väsyneenä se ei ole myöskään niin rohkea tutustumaan uusiin asioihin. Eli kun olette tehneet onnistuneen tutkimusmatkan kaupungin vilinään, on kunnon nokoset paikallaan. Seuraavana päivänä voitte tehdä vaikka metsälenkin ja puuhailla yhdessä pihalla. Sosiaalistaminen ei tarkoita sitä, että hengästyttävää vauhtia viedään pentua joka päivä useisiin uusiin paikkoihin.

Koiranpennun sosiaalistaminen muihin koiriin on tärkeää

Pentusi on kasvattajan luona elänyt emonsa ja sisarustensa kanssa 24/7. Jos teillä ei ole ennestään koiraa, suhde lajitovereihin katkeaa päivässä. Vaikka perheessä olisikin valmiiksi koirakavereita pennulle, on sosiaalistamisesta muihin koiriin silti huolehdittava. Muuten pentu tottuu vain omaan laumaan kuuluviin koiriin.

Rokotusten osalta voi halutessaan ottaa pennulle varhaisrokotussarjan. Siitä saat lisätietoa eläinlääkäriltäsi. Mahdollista sairastumista suurempi riski on kuitenkin puutteellinen sosiaalistaminen. Lisäksi emon maidon vasta-aineet suojaavat jonkin verran pentua sen ensimmäisiin rokotuksiin asti.

Missä ja miten tavata muita koiria?

Koirapuistoihin ei pennun kanssa pidä mennä. Vasta kun koira on kehittynyt sosiaalisesti taitavammaksi ja rohkaistunut, sen kanssa voi halutessaan puistoilla. Koirapuistoilussa on kuitenkin omat riskinsä. Sitä kannattaa aina harkita tarkkaan. Yksikin huono kokemus on liikaa eikä koirapuistoissa aina tiedä millainen leikkikaveri kokonaan vieras koira on. Huomattavasti parempi tapa turvata koiran tarve lajitovereihin on vapaana leikkiminen, vaikka metsälenkin yhteydessä.

Myös erilaiset pentutreffit eläintarvikeliikkeissä ja koirakoulujen pentuleikkitunnit ovat oivallisia paikkoja tavata muita pentuja. Kunhan muistaa sen, että joukkoon mennään pennun rohkeuden mukaan. Jos pentu haluaa leikkitreffeillä vain katsella kauempaa, sitä ei pidä viedä väkisin leikkimään.

Suojele pentua aina. Se saa hakeutua jalkoihisi turvaan ja sinun tulee viedä se pois tilanteesta, jos pentu on alakynnessä ja pelkää. Erinomaista koiriin sosiaalistamista on myös ihan se, että istutte puiston penkillä ja katselette ohi meneviä koiria.

Irtokoirat ja ei-toivotut kohtaamiset

Kun kohtaatte jonkun, jota ette halua moikata, on pieni hätävalhe ihan sallittua. Jämäkkä ”Pennulla on ripuli/kennelyskä, älä tule!” tehoaa huomattavasti paremmin kuin ystävällinen ”Me ei nyt moikata.” Koirista ei tule vihaisia, jos ne eivät moikkaa hihnassa. Vihaisia koiria tulee huonoista koirakohtaamisista. Laatu korvaa määrän.

Mikäli joudutte harvinaiseen, mutta erittäin ikävään tilanteeseen, jossa irtokoira juoksee teitä kohti, on toimittava todella itsevarmasti. Läiski käsiäsi yhteen, huuda ja häädä toista koiraa pois. Tarvittaessa voit hätätilanteessa turvautua Koiraturva turvasumuttimeen. Sumuttimen vaikuttava aine on mentholi ja se on vapaasti ostettavissa. Mentholi ei aiheuta pysyvää haittaa koiralle.

Koiranpennun sosiaalistaminen vieraisiin ihmisiin

Varsinkin lapsia kannattaa opastaa siinä, miten koiranpentu kohdataan. Ensin pennun pitää saada nuuhkaista vierasta. Sitten vieras ihminen voikin mennä itse kyykkyyn ja antaa pennulle namin. Päälakeen koskeminen voi tuntua pennusta pelottavalta. Rapsutuksia annetaan mieluummin rintakehään, kylkiin ja selkään. Aikuisille annetaan tarvittaessa sama opastus. On erittäin yleistä, että ensimmäisenä ihminen kumartuu pennun päälle ja taputtaa päähän. Koiralle tällainen kehonkieli tarkoittaa uhkaa.

Itse kannattaa olla avoin ja reippaasti lähestyä muita ihmisiä. Pentu seuraa tekemisiäsi koko ajan. Sano vieraalle vaikka ”Sosiaalistan pentua vieraisiin ihmisiin. Voisitko auttaa? Anna sen nuuhkaista sinua ja sitten annat nämä namit pennulle”. Yleensä ihmiset ovat mielissään ja ilolla auttamassa. Kukapa ei helly suloisen pennun nähdessään?

Koiranpennun sosiaalistaminen erilaisiin ääniin

Koviin ääniin kannattaa pentua totuttaa ensi kotona, ihan vaikka kolistelemalla keittiössä. Jos pentu on reipas, voi lisätä volyymia. Imuria kannattaa käyttää ja tutustuttaa pentua linkoavaan pesukoneeseen. YouTubestakin voi soittaa erilaisia ääniä. Hälytysajoneuvojen, ilotulitusten ja ukkosen ääniä soittamalla voi totuttaa pentua tositilanteeseen.

Tärkeintä on, että äänet esitellään ensin niin hiljaa, että pentu ei juuri sitä huomaa. Samalla voi leikittää pentua, jotta ääneen yhdistyy mukava tunnetila. Äänen kovuutta kasvatetaan pikkuhiljaa. Edeten niin, että pentu ei missään vaiheessa pelästy.

Jos pentu pelästyy jotakin ääntä ulkona, kannattaa aloittaa ääneen siedättäminen kotona turvallisessa ympäristössä. Ääneen kannattaa yhdistää kivoja asioita kuten superherkullisia nameja. Ääntä soitetaan aluksi niin hiljaisella että pentu ei edes reagoi siihen. Hyvin hitaasti kasvatetaan volyymia. Jos pentu pelästyy uudelleen samaa ääntä, se voi aiheuttaa ongelmia. Siedätys tapahtuu pienin askelin.

Tutustu itsekin maailmaan uusin silmin

Pentuaika tarjoaa omistajalle tilaisuuden nähdä maailma uudella tavalla. Voit ihmetellä tuttuja arkipäiväisiä asioita. Pysähtyä tutkimaan ja tarkkailemaan kaikenlaisia ilmiöitä muurahaisista lentokoneisiin. Istu nurmikolle etsimään neliapiloita, tee talvella lumienkeli. Nauti luonnosta ja maailmasta pennun silmin.

Pentuaika menee nopeasti ohi. Ota siitä kaikki irti. Varaa aikaa muilta puuhiltasi tähän ainutlaatuiseen kokemukseen, joka tulee antamaan sinulle uskomattoman paljon iloa.

Koiraystävällisiä paikkoja ympäri Suomen löydät sivustolta www.tassutkartalla.fi.

Koiranpennun sosiaalistaminen: yhteenveto

  • Menkää kaikkialle, minne koiran kanssa saa mennä.
  • Ota itse avoimesti kontaktia muihin ihmisiin.
  • Käytä herkullisia nameja. Kannusta ja kehu vuolaasti.
  • Jos pentu pelästyy, ole itse rauhallinen.
  • Pidä huolta riittävästä levosta.

Onko teille tulossa koiranpentu? Tutustu Kuonon suosittuun pentukurssiin.

Koiranpennun sosiaalistamisvinkkejä

  • Erilaiset ihmiset: juoksijat, palloilijat, pyöräilevät, skeittaavat, parralliset, huppupäiset, sateenvarjon kanssa liikkuvat, vanhukset, nuoret, lapsijoukot, isot möreä ääniset miehet
  • Asiat: lastenvaunut, imuri, kävelykepit, ritilät, liukkaat ja kiiltävät pinnat, panta ja valjaat, hihna, kuonokoppa, oma häkki/kevythäkki
  • Paikat: hissi, tori, rautatieasema, kahvilat ja ravintolat, rautakauppa, kauppakeskus, metroasema, kellari, rappukäytävä, lemmikkieläinliikkeet, talli, navetta, sauna, kauppakeskukset, merenranta, erilaisilla kulkuneuvoilla matkustaminen

Kirjoittaja: Piia Collan/Koirapalvelu Collan

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.