Juhannusta edeltävällä viikolla sekä sosiaalinen että perinteinen media ympäri maailmaa täyttyi järkyttävistä kuvista ja uutisista pieniin häkkeihin sullotuista, kidutetuista ja ruuaksi päätyneistä koirista. Kiinassa vuosittain järjestettävä ja jälleen maanantaina käynnistynyt Yulinin koiranlihafestivaali on saanut eläinrakkaat ihmiset sekä Suomessa että muualla maailmassa raivoihinsa.

Koirien syönti ja erityisesti niiden kohtelu – lemmikkikoirien varastaminen, kuolleeksi hakkaaminen tai potkiminen sekä elävältä polttaminen tai nylkeminen – tuomitaan vahvasti Kiinan ulkopuolella ja myös kiinalaisten asenteet koiria kohtaan ovat muuttumassa. Vaikka koirien syöminen on maassa tuhansia vuosia vanha perinne, koirien asema kohentuu jatkuvasti ja lemmikkien määrä kasvaa koko ajan.

Liity Kuonon postituslistalle

Lähetämme Kuonon parhaat palat ja uusimmat jutut sähköpostiisi.

Kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI on päättänyt edellisessä yleiskokouksessaan kesäkuun alussa, että vuoden 2019 maailmannäyttely järjestetään Kiinassa, Shanghain kaupungissa. Näyttely järjestetään toista kertaa Aasiassa ja ensimmäistä kertaa Kiinassa. Keskustelu koirien brutaalista kohtelusta maassa on kuitenkin saanut koiraihmiset ympäri maailmaa vaatimaan maailmannäyttelyn siirtämistä. Näyttelyä boikotoivissa ja sen siirtämistä vaativissa Facebook-ryhmissä on jo tuhansia jäseniä.

FCI:n Aasian ja Tyynenmeren alueen hallituksen jäsen, malesialainen Gopi Krishnan on julkaissut Facebookissa Kiinan Kennelliiton (CKU) tuottaman videon, jolla CKU haki maailmannäyttelyä järjestettäväksi Shanghaissa vuonna 2019. Päivitys on katsottavissa kokonaisuudessaan täällä.

This was the video presented by the China Kennel Union (CKU) to bid for the World Dog Show in Shanghai in 2019. I suggest everyone who criticised the decision of the FCI General Assembly to award the WDS to China due to the existence of the practice of eating dog meat to watch this video. It was very brave and honest of the CKU to mention and acknowledge this practice in their presentation. They very clearly state that their main reason to bid for a show of this scale in China, will fall in line with their unrelenting efforts to change and educate their people, to stop or outlaw this practice all together. I have been shocked by the reaction of some so called dog lovers, who fail to see that it is only through education that we can change mindsets. The xenophobic and racist comments about an entire nation of people, which also includes many genuine dog lovers in China, is totally unfair and uncalled for. Despite the detractors and the pollsters, who I am not sure are trying to prove what, WDS 2019 is going to be a world dog show like no other and the genuine hope and prayer is that it will be a turning point in the view of dogs for many Chinese people. Instead of foolishly criticising, why not support the CKU in their untiring efforts to fight for man’s best friend. The dog world is already under enough attack from outside forces as it is, without needing those from within to attack and destroy the efforts of our own to promote and educate.“Human beings can alter their lives by altering their attitudes of mind.” – William James “Minds are like parachutes. They only function when they are open.” – Sir James Dewar ”Great works are performed, not by strength, but by perseverance.” Samuel JohnsonIf you click like or comment, please share this on your wall.

Posted by Gopi Krishnan on Wednesday, June 17, 2015

Videolla esitellään paitsi Shanghain hulppeaa kaupunkia ja modernia messukeskusta, myös kerrotaan todellisesta syystä näyttelyn järjestämiselle Kiinassa: yksi Kiinan Kennelliiton tärkeimmistä tehtävistä ja vastuista on videon mukaan paikallisen, koiria syövän ja muuten kaltoin kohtelevan ryhmän ajatusmaailman muuttaminen.

Kiinan Kennelliitto toivoo, että järjestämällä maailmannäyttelyn Shanghaissa, koiraihmiset ympäri maailmaa voisivat näyttää paikallisille koirien upeuden, ihmisten rakkauden koiria kohtaan sekä muiden maiden suhtautumisen nelijalkaisiin asukkaisiinsa. Samalla maan hallituksen ja kiinalaisten ihmisten toivotaan ymmärtävän Mahatma Gandhin sanonta: ”kansakunnan suuruuden ja moraalisen kehittyneisyyden määrittää se, kuinka se kohtelee eläimiään.”

”CKU oli erittäin rohkea ja rehellinen sisällyttäessään tämän käytännön (koirien syönti) videolleen. He mainitsevat selkeästi, että heidän tärkein syynsä hakeutua tämän tason koiranäyttelyn isäntämaaksi on suoraan yhteydessä heidän pyrkimyksiinsä muuttaa ja kouluttaa maansa ihmisiä, jotta kyseinen käytäntö voitaisiin pysäyttää ja kieltää yhdessä”, Krishnan kirjoittaa.

Krishnan kertoo olevansa järkyttynyt joidenkin koiraihmisten reaktioista Kiinan maailmannäyttelyä kohtaan, sillä hänen mukaansa vain koulutuksella voidaan muuttaa ajattelutapoja. Muukalaisvihamieliset ja rasistiset kommentit koko kansakunnasta, johon kuuluu myös monia koirarakkaita ihmisiä, ovat Krishnanin mukaan täysin epäoikeudenmukaisia ja aiheettomia. Hän kertoo, että näyttely tullaan arvostelijoista huolimatta järjestämään Kiinassa. Lisäksi Krishnan sanoo toivovansa aidosti, että kyseinen tapahtuma tulee olemaan käännekohta koirien kohtelussa Kiinassa.

Norjan Kennelliitto (NKC) tiedotti tänään vaatimuksestaan siirtää vuoden 2019 Maailman Voittaja -koiranäyttely pois Kiinasta. NKC kannustaa kaikkia näytteilleasettajia boikotoimaan kyseistä näyttelyä, ellei vuosittaista koiriensyöntifestivaalia saada loppumaan. Paitsi norjalaisia näytteilleasettajia, myös tuomareita kehotetaan jättämään Kiinassa neljän vuoden kuluttua järjestettävä koiratapahtuma väliin.

Myös Suomen Kennelliitto (SKL) on tiedottanut tänään vastustaneensa näyttelyn järjestämistä Kiinassa ja äänestäneensä sen sijaan vuoden 2019 maailmannäyttelyn pitopaikaksi Saksaa. SKL ei kuitenkaan vaadi näyttelyn siirtämistä tai boikotointia. Vuonna 2020 maailmannäyttely järjestetään Espanjassa, jossa koirien kohtelussa ja eläinsuojelussa on myös paljon puutteita, ja myös tässä äänestyksessä Suomen Kennelliitto antoi äänensä Saksalle.

Pitäisikö Maailman Voittaja 2019 -koiranäyttely siirtää pois Kiinasta? Ota kantaa keskusteluun Kuonon Facebookissa!

Kuva: Tommi Ekholm. Arkistokuva Helsingin Maailman Voittaja 2014 -koiranäyttelystä.

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.