Kaikki Suomen poliisikoirat ovat mukana Helsingin yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitetään koirien ylivilkkautta ja impulsiivisuutta.

Aktiivisuus, impulsiivisuus ja keskittymiskyky ovat ominaisuuksia, jotka vaihtelevat suuresti yksilöiden välillä. Koirilla piirteet voivat ilmetä esimerkiksi kyvyttömyytenä rauhoittua, keskittymiskyvyn puutteena sekä jatkuvana ääntelynä.

Liity Kuonon Koiraperheeseen 🐶

Saa viikoittainen yhteenveto parhaista koiranhoidon artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Koirien geenitutkimuksen koirangeenit.fi-sivuston mukaan vilkkautta voidaan ajatella jatkumona, jossa toisessa päässä ovat äärettömän rauhalliset ja toisessa päässä ylivilkkaat yksilöt. Ylivilkkaan ääripään impulsiiviset koirat kiinnostuvat nopeasti uusista asioista, mutta pitkäkestoiset suoritukset ilman jatkuvaa vahvistetta ovat hankalia.

Koirien impulsiivisuuteen ja ylivilkkauteen liittyvät ongelmat muistuttavat paljon ihmisten ADHD:ta, jolla on voimakas perinnöllinen taipumus. Tutkimuksen tavoitteena onkin selvittää ylivilkkauden geneettistä taustaa ja ominaisuuksiin vaikuttavia ympäristötekijöitä.

Kevään aikana kaikilta Suomen 300 poliisikoiralta otetaan verinäytteet geenitutkimusta varten. Lisäksi koirien ohjaajat täyttävät kyselykaavakkeen, jossa muun muassa arvioidaan koiran käyttäytymistä eri tilanteissa.

– Poliisikin hyötyy, kun tutkimustulosten perusteella ymmärrämme paremmin koirien käyttäytymistä. Yliaktiivisuus ja ongelmakäyttäytyminen hankaloittavat koiran kouluttamista ja työtehtävien suorittamista, kertoo ylikomisario Mikko Maunuksela poliisikoiralaitoksen tiedotteessa.

Hän uskoo tutkimustuloksista olevan apua myös jalostustoiminnassa. Kun koirien perimä on selvillä, voidaan paremmin varmistaa se, että vain halutut ominaisuudet siirtyvät seuraaville sukupolville. Näin poliisi saa jatkossa aiempaa todennäköisemmin koulutettavaksi pentuja, jotka soveltuvat hyvin virkakoiriksi.

Koirien geenitutkimuksen sivustolta löytyvään kyselyyn voivat vastata kaikkien rotujen omistajat, mutta vastauksia toivotaan etenkin yli 2-vuotiaiden saksanpaimenkoirien ja belgianpaimenkoirien omistajilta. Kyselyn lisäksi tutkimukseen osallistuminen vaatii verinäytteen toimittamista tutkimusryhmälle. Myöhemmin pienelle osalle suoritetaan lyhyt käyttäytymistesti.

Helsingin yliopiston koiragenetiikan tutkimusryhmää johtaa professori Hannes Lohi. Tutkimushanke kestää kolme vuotta, ja siinä on mukana yhteistyökumppaneita Kanadasta ja Portugalista.

Lisätietoa tutkimuksesta ja tarkemmat osallistumisohjeet löydät täältä.

Lähteet: Poliisi, Koirien geenitutkimusta

Kuva: Wikimedia Commons / West Midlands Police. Kuvan koirat eivät liity tapaukseen.

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.


Saa Kuonon parhaat koiranhoidon artikkelit kätevänä e-kirjana! Yli 60 sivua koiranhoitoon liittyviä vinkkejä ja oppaita. Lataa ilmainen kirja nyt!

Lataamalla e-kirjan liityt myös Kuonon viikkokirjeeseen, jonka voit peruuttaa milloin tahansa.