Aurinko oli noussut valaisemaan sumuisen, puuttoman alueen, jonka halkaisi toiselta puolelta lampi, toiselta puolelta tammimetsä. Tuuli oli pysähtynyt, linnut eivät laulaneet. Jokapuolella oli hiljaista, aivan kuin kaikki odottaisivat.
Hiljaisuuden rikkoi vain hitaasti kuohuva vesiputous lammen reunalla, josta nousi valtava jyrkänne. Taivas oli pilveetön, ja sumu alkoi hälvetä auringon kuivattaessa niittyä. Jossain kauempana kuului jonkin pikkulinnun viimeinen rääkäys, kun jokin petoeläin saalisti viimeisiä ruokiaan ennen päivän alkamista.
Joule kääntyi päättäväisenä vastaanottamaan suurempansa saapumisen. Kiira ei kiinnittänyt toiseen huomiota, ei edes vaihtanut katsetta. Valkoturkki kulki päättäväisenä kohti pelosta vapisevaa Chamalionia. Joule siirtyi muutaman askeleen sivulle, poikittain Chamalionin ja Kiiran väliin. Hukka siirsi vihreiden silmiensä katseen Kiiraan. Kiira joutui pysähtymään, ja siirsi vihdoin katseensa Jouleen.
”Tämä on sinun mahdollisuutesi kadota silmistäni. En tahdo vuodattaa vertasi turkilleni, tahdon vain narttuni. Voit kääntyä ympäri ja jatkaa matkaasi, eikä sinun tarvitse enää koskaan katsoa taaksesi.” Kiira sanoi ja vilkaisi kirjoturkkia Joulen takaa.
Joule pörhisti niskavillojaan ja kääntyi suoraan kohti valkeaa sutta. Uroksen kuononselkään ilmestyi ryppyjä, kun valkea hammasrivistö paljastui huulten alta. Kiira kohotti häntänsä pystyyn ja laski päätään hieman paljastaen itsekkin hammasrivistönsä haastajalle.
Kumea murina kantautui molempien urosten kurkusta. Chamalion kohotti hieman häntäänsä ja kohottautui seisomaan kunnolla.
Lopulta Kiira hyökkäsi. Joule lähti itsekkin liikkeelle, ja kaksikko törmäsi yhteen. Sudet nousivat takajaloilleen ja iskivät leukojaan yhteen toistensa edessä, pyrkien tarraamaan ihoon samalla, kun etutassut potkivat vastapuolen rintakehää ja kaulaa. Ilmaa halkoi yhteenlyötyjen hampaiden louskutus. Sudet tumahtivat takaisin maahan ja lähtivät kiertämään toisiaan, loikaten pian taas hyökkäykseen.
Joule tarrasi kiinni Kiiran rintakehästä jolloin valkoturkki joutui keskeyttämään hyökkäyksen. Kiira ärähti tyytymättömänä tilanteeseen. Joulen vahvat leuvat pureutuivat tiukasti kiinni lihaan.
Kiira käänsi päätään hieman ja iski valkeat hampaansa tuhkaturkin paljaaseen selkään. Veri tirskahti kosteaan maahan, ja Joule joutui kivun sävyttämänä päästämään irti. Molemmat vuotivat jälleen verta.
”Sinä et voi voittaa tätä taistelua.” Kiira sanoi, ja oli lähdössä jälleen hyökkäykseen, kun yllättäen joku tarrasi tämän takajalkaan kiinni. Kiira käänsi katsettaan ja irvisti tyytyväisenä, nähdessään Chamalionin roikkuvan tämän jalassa kiinni.
Joule ynähti ja syöksyi liikkeelle – liian myöhään. Kiiran suuret leuat avautuivat puremaan, ja nopealla repäisyllä Chamalion oli irti mustasta tassusta. Kiira puri leukansa kiinni nartun kaulaan ja repäisi. Joule pysähtyi kesken hyökkäyksen ja jähmettyi paikoilleen.
”CHAMALION…!” Uros ulahti ja painoi korvansa niskaan.
Chamalionin kaulassa oli ammottava haava, joka vuoti vaarallisesti verta. Kiira tuijotti tyytyväisenä irvistäen kädenjälkeään, ja kääntyi sitten takaisin Joulen puoleen.
”Tämä taistelu taitaa olla nyt turhaa.” Valkoturkki sanoi, nuollen Chamalionin verta huuliltaan. Kirjoturkki itse makasi maassa, silmät puoliummessa, suutaan availlen. Henki kulki juuri ja juuri, mutta verenvuoto tappaisi suden nopeasti.
Joule syöksyi liikkeelle suu avonaisena, aivan varoittamatta. Kiira hypähti taaksepäin, muistamatta lainkaan Chamalionin makaavan takanaan. Uros kompuroi kirjoturkin päällä ja menetti hetkeksi tasapainonsa. Tuolla samaisella hetkellä Joule loikkasi ilmaan ja iski leukansa Kiiran kaulaan.
Kaksikko tumahti maahan hieman kauempana, Kiira maaten kyljellään maassa, Joule pitäen urosta tukevasti leukojensa välissä. Hyökkäyksestä täysin yllättynyt Kiira haukkoi henkeään henkitorven rusentuessa kasaan. Uroksen mustat korvat painuivat vasten niskaa tämän yrittäessä potkia Joulea pois päältään. Tuhkaturkki ei liikahtanutkaan, vaan pursti vahvoja leukojaan lujemmin yhteen. Kuului rusahduksia, ja Kiiran liikkeet hidastuivat. Joule päästi irti ja siirtyi hieman kauemmas. Valkoturkki korisi maassa kieli ulkona, silmät puoliummessa.
”Kiira, sinä et ansaitsisi edes kuolemaa. Et ainakaan nopeaa sellaista.” Joule sanoi. Kiira yritti puhua, vastata uhkauksin, mutta kurkusta suuhun tulviva veri esti sen. Kiira tunsi lämpimän nesteen pulppuavan suustaan ulos, valuvan kaulaansa myöten.
Joule katsoi kuolevaa lajitoveriaan hetken, ja kääntyi sitten ympäri. Vihreät silmät paikansivat nopeasti maassa makaavan Chamalionin. Tuhkaturkki ynähti ja kiirehti kirjavan vierelle. Chamalionin eriparisilmät siirtyivät hitaasti katsomaan vierelleen saapunutta.
”J-joule…. Oletko se sinä..?” Narttu kuiskasi hiljaa. Joule kävi makaamaan Chamalionin vierelle ja painoi häntänsä toisen pienen ruumiin päälle.
”Olen tässä, hss, ei mitään hätää.. Kyllä sinä paranet..” Uros puhui hiljaa, ja alkoi nuolla pienemmän haavaa puhtaaksi. Chamalion yritti naurahtaa, mutta yritys päätyi yskäisyyn.
”Ei, en minä taida tästä enää..” Narttu sopersi ja siirsi tassuaan hieman eteenpäin.
”Joule, kiitos.” Narttu kuiskasi ja huokaisi raskaasti. Verta oli vuotanut jo aivan liikaa.
Joule ravisteli päätään ja nousi ylös. ”Minä en anna sinun kuolla siihen.” Tuhkaturkki sanoi hätää äänessään, ja työnsi kuononsa hitaasti Chamalionin pienen ruumiin alle. Varovaisesti uros nosti pienemmän selkäänsä ja suuntasi varovaiset askeleensa lammen rannalle.
Aurinko lämmitti enemmän kuin aijemmin, mutta linnut eivät vieläkään laulaneet. Joule astui viileään veteen Chamalion selässään kahlaten niin syvälle, että kirjoturkki saisi juotua. Nartun pää lepäsi uroksen niskalla, tassut olivat levällään uroksen oikealla ja vasemmalla kyljellä.
”Juo, Chamalion.” Joule käski, ja kumartui alemmas. Narttu raotti silmiään ja laski päätään alemmas, lipoen varovaisesti viileää vettä kurkkuunsa. Chamalion joi hitaasti, mutta Joule jaksoi odottaa. Loukkaantunut uros kannatteli kirjoturkkia hievahtamatta, varoen häiritsemästä valmiiksi vaikeaa yritystä juoda vettä. Lopulta Chamalion nosti päänsä takaisin uroksen niskan päälle ja ummisti väsyneenä silmänsä.
Tuhkaturkki kahlasi syvemmälle ja antoi veden puhdistaa itsensä, sekä pahasti haavoittuneen Chamalionin. Viileä vesi virkisti kirjoturkkia hieman, ja tämä jaksoi hieroa kuonoaan uroksen niskaan. Joule hymähti ja kahlasi rantaan nousten maalle hitaasti, varoen tiputtamasta raitaturkkia maahan. Uros suuntasi kulkunsa Kiiran luo.
Kiira makasi liikkumattomana maassa. Uroksen siniset silmät olivat lasittuneet katsomaan tyhjyyteen, eivätkä kyljet enää kohoilleet. Maa valkoturkin ympärillä oli värjäytynyt punaiseksi.
”Katso, Chamalion. Hän ei enää koskaan satuta sinua.” Narttu avasi silmänsä ja katsoi kuollutta ruumista hetken. Chamalion tunsi kylmien väreidet kulkevan pitkin niskaansa, mutta hämmästyksekseen narttu ei tuntenut ikävää kuollutta kohtaan.
”Älä sääli kuolleita. Sääli eläviä.” Kiira oli joskus sanonut, kun kaksikko oli törmännyt vanhaan sudenraatoon. Susi piilotti kapean kuononsa Joulen paksuihin niskavilloihin ja huokaisi syvään.
”Kiitos, Joule.” Tämä lausui uudelleen.
Joule kääntyi ympäri ja lähti astelemaan hitaasti kohti metsänreunaa. Chamalion roikkui uroksen selässä silmät kiinni, vastustamatta lainkaan. Aurinko lämmitti raitaturkin selkää samalla, kun uroksen vahva selkä lämmitti nartun vatsaa.
Tuuli alkoi heilutella Chamalionin pystyssä törröttävää harjasta puolelta toiselle. Tuuli tunkeutui keinuttamaan hennosti myös Joulen kosteaa, verestä puhdistunutta turkkia. Kaksikko lähestyi metsänrajaa hitaasti, puhumatta sanaakaan. Joule tiesi nartun olevan heikkona, erittäin heikkona, eikä tahtonut häiritä nyt rentoutuneelta vaikuttavaa sutta lainkaan.
Viereiseen puuhun lensi satakieli, joka katseli kahta sutta hetken. Joule siirsi katseensa lintuun ja kohotti korvansa pystyyn. Lintu hyppäsi siipiään kevyesti räpäyttäen hieman eteenpäin tummalla oksalla ja kohotti sitten päänsä kauniiseen lauluun.
Lyhyen laulunsa jälkeen lintu tipahti elottomana maahan.
Jatkokertomut päättyy tähän.
TEKSTI JA KUVITUS: ESSI SAVOLAINEN. Siipirikko-novelli voitti Kuonon järjestämän kirjoituskilpailun.