Kaupunkien puistot, väentungos, vilkkaasti liikennöidyt autotiet, ahtaat jalkakäytävät, julkiset liikennevälineet, hajujen ja äänien sekamelska… Elämä kaupunkimaisissa ympäristöissä on täynnä tapahtumia ja koirien herkät aistit ovat jatkuvassa käytössä.

Koiran haju- ja kuuloaisti ovat huomattavasti tarkemmat kuin ihmisellä. Ne saavat alituisia erilaisia ärsykkeitä, joiden kautta koirat pyrkivät havainnoimaan ympäristön tapahtumia ja sopeutumaan niihin. Myös koiran kaukonäkö on hyvä ja ne havaitsevat liikkuvan kohteen helposti. Koiran lähinäkö ei kuitenkaan ole kovin tarkka, ja kaupunkiympäristöissä nopeasti muuttuva lähiympäristö saattaakin aiheuttaa koiran kannalta yllättäviä tilanteita.

Kaupunkien kaduilla koirat ovat osa hektistä menoa: ne seuraavat omistajiaan kapeilla kävelyteillä, väistelevät pylväitä ja ihmisten jalkoja, ylittävät suojateitä ja nousevat julkisiin kulkuneuvoihin tai niistä pois. Tällainen intensiivinen elämäntyyli vaatii koiralta hyvää fyysistä kuntoa ja jatkuvaa valppautta.

Kaupunkielämään voi kuulua myös monia ahdistavia tilanteita. Mikäli koira kokee olonsa jännittyneeksi tai ahdistuneeksi jokapäiväisissä tilanteissa, kuten väentungoksessa, meluisessa ympäristössä tai kohdatessaan uusia koiria tai ihmisiä, saattaa se reagoida näihin tilanteisiin pelolla tai jopa aggressiivisuudella.

Ei-toivottuja reaktioita voidaan pyrkiä ennaltaehkäisemään totuttamalla koiraa jo pikkupennusta lähtien erilaisiin tilanteisiin. Koiraa voi myös myöhemmällä iällä opettaa sietämään sen epämiellyttäväksi kokemia olosuhteita. Omistajan käytöksellä on myös suuri merkitys sen kannalta, miten koira kokee yllättävät tilanteet. Rauhallinen suhtautuminen ja turhan hyssyttelyn poisjättäminen kertovat koiralle, ettei sillä ole mitään pelättävää.

Tutkimusten mukaan oikeanlaisella ruokavaliolla voidaan tukea koirien sopeutumista stressaaviin tilanteisiin. Kaloista peräisin olevan valkuaisainehydrolysaatin on tutkitusti osoitettu tukevan koirien sopeutumista jännittäviin tilanteisiin.

Valkuaisainehydrolysaatti on niin sanottu adaptogeeninen ravintoaine, joka auttaa tasapainottamaan koiran liian voimakasta stressivastetta. Sen tiedetään laskevan koiran elimistön stressihormonien pitoisuutta. Adaptogeeniset ravintoaineet eivät muuta elimistön omia toimintoja, vaan tasapainottavat niitä. Niitä ei siis voi verrata lääkkeisiin tai rauhoittaviin ravintoaineisiin.

Koiran sopeutumista intensiivisiin tilanteisiin voidaan tukea esimerkiksi Royal Caninin kehittämällä Urban Life -ruokavaliolla, joka sisältää kaloista peräisin olevaa valkuaisainehydrolysaattia. Ruokavalion vaikutus alkaa näkyä kahden viikon käytön jälkeen.

Juttu on toteutettu yhteistyössä Royal Caninin kanssa.

Sarjassa aiemmin ilmestyneet jutut:
Koiran energiantarve kasvaa aktiivisuuden mukaan
Ilmansaasteet altistavat kaupunkikoirat useille vaivoille

Kuono on olemassa yhteistyökumppaniemme ansiosta.
Pääyhteistyökumppanimme vuonna 2019 on Jalo.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.