Mitä jäi käteen
Kirjoitin tämän jutun alunperin noin vuosi sitten syksyllä. Tuon jälkeen on tapahtunut hirvittävän paljon asioita. Vuosi 2012 vierähti melko lailla näyttelykehien merkeissä. Laskin jossain vaiheessa, että kävimme Sulon kanssa kaikkiaan 53 näyttelyssä, joiden kruununa herraa saa nykyisin kutsua Suomen muotovalioksi. Kansainvälistä menestystä saimme nauttia tänä kesänä, kun Sulo valioitui myös Eestin valioksi.
Maurin kanssa olemme käyneet myös näyttelyissä, treeneissä ja jäljestyskokeissa. Näyttelyihin nuorimies on vielä hieman keskenkasvuinen, mutta jäljestyskokeissa hän on pärjännyt jo todella hienosti. Ensi kausi startataankin sitten voittajaluokassa.
Ai niin. Jatkuuhan tämä tarina tietysti vielä. Arvaatte toki miten. Martta muutti meille kaksi viikkoa sitten. Nyt on koiria kaikissa kolmessa värissä ja molemmassa sukupuolessa. Ja jos kaikki menee putkeen, Sulon jälkikasvuakin putkahtaa maailmaan vielä ennen vuodenvaihdetta.
Käteen on jäänyt ainakin liuta uusia ystäviä, valtavasti uusia, opittuja asioita, paljon riemun hetkiä ja muutamia pettymyksiäkin. Ja oikeastaan tuntuu, että matka on vasta alussa.
Tärkeintä kaikessa on kuitenkin tietysti nuo mainiot karvaiset kaverit, jotka tuntuvat nauttivat täysin siemauksin jokaisesta heidän kanssaan vietetystä ajasta. Ja eihän se ole niin justiinsa, vaikka se dami ei aina ihan käteen asti tulisikaan ja jos vaikka näyttelykehässä otetaankin kauniin ravin sijaan muutama reipas laukka-askel! Sehän on vain elämää!
Tsekkaa vielä meidän perheen kuvagalleria vuosien varrelta:
