Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta
Search
Close this search box.

Hihnat ja pannat – Näin valitset koirallesi sopivat

Moni koira viettää suuren osan ajastaan panta kaulassa, joten on tärkeää, että se on koiralle sopiva, tuntuu mukavalta päällä eikä hierrä tai kurista. Koiran ulkoilutarvikkeet kannattaa valita harkiten, sillä ne ovat päivittäin kovassa käytössä ja niiden tulisi myös kestää vaihtelevia sääolosuhteita. Kysyimme asiantuntijalta vinkit pannan ja hihnan valintaan.

Kaikki tietävät, että lenkistä katoaa liikkumisen riemu, jos juoksuhousut puristavat tai kenkä hiertää rakkoa kantapäähän. Kuvitellaanpa, että tuo epämukava tunne olisi kaulalla kiristävä, kipeästi nykivä kaulapanta. Huonosti istuvat pannat ja valjaat voivat pahentaa koiran käytösongelmia, kuten vetämistä tai remmiräyhäämistä, ja pahimmillaan ne aiheuttavat kipua ja vammoja. Myös koiran vermeiden on oltava kunnossa, jotta ulkoilu sujuu mukavasti ja turvallisesti.

Hyvä panta ei paina eikä purista

Pantaa valitessa tärkeintä on varmistaa, että se on koiralle sopivan kokoinen. Sen tulisi olla napakka, mutta se ei saa kuristaa eikä sitä saa kiristää liian tiukalle. Pantaa pukiessa kannattaakin kokeilla, että pannan ja koiran kaulan väliin mahtuu pari sormea.

– Panta ei missään nimessä saa myöskään olla liian ohut. Sen tulee yltää ainakin kahden kaulanikaman päälle, jottei se painu niiden väliin ja aiheuta vammoja, muistuttaa tarvikespesialisti Maria Kallio Jalo-koirantarvikkeita valmistavalta Transmerilta.

Varsinkin pentujen ja pienten koirien kohdalla kannattaa huomioida, ettei pannoissa ole ylimääräistä painoa, esimerkiksi liian painavia metallisia lenkkejä, lukkoja tai ketjua. Kannattaa suosia kevyitä, mutta kestäviä materiaaleja, kuten nailonia tai nahkaa.

– On olemassa vaikka, kuinka kauniita ja ihania pantoja, joissa on koristeluja ja kirjailuja, mutta kannattaa miettiä myös, onko panta helppo pitää puhtaana. Jotkin materiaalit myös imevät helposti koiran hajun itseensä, Kallio sanoo.

Hän suosittelee erityisesti nailonista valmistettuja pantoja, koska ne on helposti puhdistettavia ja kestävät hyvin säässä kuin säässä. Jos koira on lyhytkarvainen, karvaton tai sillä on herkkä iho, voi valita myös pannan, jossa on pehmusteet sisäpuolella. Hienommat ja herkemmistä materiaaleista valmistetut pannat voi halutessa säästää juhlatilaisuuksia varten, mutta arkikäytössä on hyvä miettiä käytön helppoutta.

– Pantaan kannattaa kiinnittää myös omistajan yhteystiedot sen varalle, jos koira karkaa. Pannan ei tarvitse olla koko ajan koiran kaulassa, mutta jos ollaan esimerkiksi mökillä tai muualla vierailemassa ja on riskiä että koira karkaa, nopeuttavat pannassa olevat tiedot koiran saamista takaisin, vaikka koira olisikin sirutettu.

Nailonista valmistetut pannat ja hihnat ovat kevyitä, mutta kestävät kovassakin käytössä.

Valinnanvaikeus: panta vai valjaat?

Moni koiranomistaja arpoo pannan ja valjaiden välillä. Useimmiten hyvin istuvat valjaat ovat turvallisin vaihtoehto ulkoiluun. Esimerkiksi jos koiralla on taipumusta vetää hihnassa, pehmentää valjaat nykimisestä aiheutuvaa painetta jakamalla sen koiran rintakehälle kaulan sijaan.

Valjaita on erilaisia eri käyttötarkoituksiin. Yleisimmin käytetyt y- ja t-valjaat sopivat monille tavalliseen ulkoiluun. Myös valjaissa on tärkeää, että ne istuvat hyvin koiralle. Monissa valjaissa onkin säätövaraa, jolloin ne saa säädettyä juuri omalle koiralle sopiviksi.

– Valjaat eivät saa nousta kuristamaan kaulalle, eivät saa hiertää kainaloista tai estää koiran liikkeitä. Kiinnityslenkin tulisi olla sopivassa kohdassa lapojen päällä, ei liian korkealla tai takana selässä, koska se voi haitata koiran hallittavuutta. Valjaiden kannattaa aina olla myös pehmustetut.

Monilla on käytössä molemmat, sekä panta että valjaat. Pantaa voi käyttää nopeissa ulkona käväisyissä tai kun koiran kanssa kuljetaan vain lyhyt matka, esimerkiksi koirapuistoon, jossa se päästetään irti. Pidempään reippailuun, kuten metsälenkille, valjaat on varmempi valinta.

– Panta sopii hyvin rauhallisiin peruskävelyihin ja nopeisiin pissityksiin silloin, kun koira käyttäytyy hyvin hihnassa eikä vedä. Pannan hyötynä on sen nopeus, sillä se on helppo kiinnittää ja pukea, Kallio sanoo.

– Valjaat puolestaan on parempi vaihtoehto vauhdikkaampaan ja pitkäkestoisempaan ulkoiluun.

Jalon Luminous-sarjan pantojen ja hihnojen kirkkaat huomiovärit ja pimeässä hohtavat heijastimet näkyvät kauas.

Turvallinen talutin ei satuta koiraa eikä ihmistä

Ihan mikä tahansa naru ei toimi koiran taluttamiseen. Myös taluttimen kohdalla kannattaa miettiä turvallisuutta ja käyttömukavuutta. Hihnan tulee olla vetolujuudeltaan tarpeeksi vahva, jotta se kestää koiran vetäisyjä, jotka voivat olla yllättävänkin voimakkaita. Pieni jousto hihnassa voi myös olla hyväksi, sillä se pehmentää nykäisyjä.

Hihnan koko on suhteutettava koiran kokoon: liian painava hihna aiheuttaa jatkuvaa painetta pantaan ja koiran kaulalle. Lisäksi taluttimen on oltava tarpeeksi pitkä.

– Liian lyhyt hihna on helposti koko ajan vähän kireällä, mikä aiheuttaa vääränlaista viestintää koiran ja taluttajan välille. Koira ei myöskään pääse liikkumaan luonnollisesti tai pääse ottamaan tarpeeksi etäisyyttä tarpeiden tekoa varten, Kallio kertoo.

– Suositus hihnan pituudelle on vähintään 1,5 metriä, mutta mielestäni hihna voi hyvinkin olla 1,8-2 metriä pitkä. Hihnan on kuitenkin oltava helposti hallittavissa ja siitä on tarvittaessa saatava ote lähempää koiraa.

Leveämpi hihna on turvallisempi kuin ohut, sillä siitä saa paremmin otteen. Joissakin hihnoissa on myös pehmusteet käsiosissa suojaamassa taluttajaa hiertymiltä sekä ylimääräinen kädensija lähempänä koiraa hallinnan parantamiseksi.

Fleksistä ollaan monta mieltä puolesta ja vastaan, mutta oikein käytettynä rauhallisen ja hyvin hihnassa käyttäytyvän koiran kanssa se voi olla hyvä. Tilanteen on kuitenkin oltava koko ajan hallinnassa, sillä fleksin ohut hihna voi kiertyessä ja nykäistessä aiheuttaa pahojakin hiertymiä ja vammoja.

– Fleksin kanssa on käytettävä aina valjaita, sillä fleksi on jatkuvasti hiukan kireällä ja sen kanssa tulee helposti teräviä nykäisyjä. Taluttajan täytyy olla koko ajan tarkkana, ja fleksi vaatii myös koiralta enemmän, kun etäisyys omistajaan vaihtelee.

Ulkoillessa kannattaa myös muistaa laittaa heijastimet heilumaan niin itselle kuin karvakuonollekin. Useissa pannoissa ja valjaissa on heijastavaa pintaa valmiina tai niihin on helppo lisätä heijastimia ja valoja kiinni. Myös taluttimeksi kannattaa valita hihna, joka näkyy hyvin koiran ja taluttajan välillä.

Juttu on toteuttu yhteistyössä kotimaisen Jalon kanssa. Jalon tavoitteena on kehittää entistäkin turvallisempia ja käyttöystävällisempiä pantoja ja taluttimia omistajan ja koiran yhteisiä ulkoiluhetkiä varten.

Teksti: Niina Kinnunen
Kuvat: Jalo

Liity Kuonon
Koiraperheeseen 🐶

Saa sähköpostiisi kuukausittain yhteenveto parhaista koiranhoitoon liittyvistä artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Scroll to Top