Syyskuun alussa mediat täyttyivät uutisista karanneesta poliisikoirasta, kun Poliisi pyysi yleisöltä havaintoja työtehtäväänsä suorittamassa olleen Huntti-koiran katoamisesta. Huntti oli kateissa onneksi vain reilun vuorokauden, kunnes sivullinen sai sen kiinni ja koira palautettiin omistajalleen Arto Laitilalle.
Koiran löytymisestä huolimatta yleisön kiinnostus koiraa kohtaan ei laantunut, ja nyt Sisä-Suomen poliisilaitos on julkaissut Huntin tarinan kokonaisuudessaan. ”Ota siis hyvä asento, kuppi kuumaa ja uppoudu hetkeksi poliisikoiran maailmaan. Luvassa on jännitystä, draamaa ja suuria tunteita. Kirjoittajana on Huntin isäntä Arto,” Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa kerrotaan. Kuono julkaisee Arton kirjoituksen sellaisenaan.
Huntti ja Huntin puntis
Huntti on minusta erittäin osuva nimi tälle koiralle. Huntti on lievästi sanottuna ylivilkas yksilö. Sen jalat vievät koko ajan johonkin suuntaan ja aina satasella. Huntin kanssa yksinkertaisesti vain sattuu ja tapahtuu koko ajan. Se on päättäväinen ja rohkea rymistelijä, mutta välillä jokseenkin ajattelematon tekemisissään.
Aufgeweckt Hunter eli Huntti syntyi Nurmijärvellä neljän veljen ja kahden siskon kanssa 11.3.2012. Pitkäaikainen työkaverini Luke oli jäämässä vähitellen eläkkeelle, ja olin päättänyt ottaa uuden koiran samasta kennelistä, mistä hankin Lukenkin noin kymmenen vuotta aikaisemmin. Kävin katsomassa viiden viikon ikäisiä pentuja, ja kasvattajan näkemykseen luottaen päädyin valitsemaan itselleni uuden työkaverin. Valittu pentu erottui muista pennuista, koska sillä oli ihan omat kuviot jo silloin. Pentu kierteli uteliaasti tutkien ympäri pihaa kaukana muusta laumasta. Pihapiirin rajat juuri ja juuri riittivät pienelle tutkimusmatkailijalle.
Pentueen nimet alkoivat H-kirjaimella ja kotiin päin ajellessani mietin nimeä tulevalle koiralleni. Hyvän nimen valinta voi olla joskus vaikeaa, mutta ei tällä kerralla. Ensimmäisenä ja välittömästi mieleeni nousi nimi Huntti. Ja se oli siinä. Ei sitä tarvinnut miettiä sen enempää. Tuntui heti siltä, että nimi osui kerralla kohdalleen.
Pari viikkoa oli kulunut edellisestä käynnistäni ja olin menossa hakemaan uutta koiraani. Soittelin kasvattajalle ja hän puhui minulle valitusta pennusta Huntti-nimeä käyttäen. Minulla löi hetken tyhjää kun mietin, että enhän minä ollut vielä edes kertonut hänelle pennulle valitsemastani nimestä. En ollut, mutta oli käynyt sellainen yhteensattuma, että toistemme ajatuksista tietämättä Huntista oli tullut Huntti myös heidän perheessään.
Virtaa riittää
Pikku-Huntti oli tietysti niin suloinen kuin koiranpennut aina ovat. Mutta se osasi olla myös aivan erityisen rasittava, sillä sen paristossa tuntui olevan ikuinen lataus. Hunttia ei saanut rauhoittumaan mitenkään muuten kuin omaan tarhaan laittamalla. Vasta siellä Huntti pystyi pysähtymään, kellahtamaan kyljelleen, selälleen tai miten milloinkin ja lepäämään.
Pikku-Huntti teki välillä ihan päättömiä juttuja. Se tuntui ajattelevan, että kaikki voi onnistua, kunhan vain kokeilee ja yrittää. Huntti ylettyi juuri ja juuri ruokapöydän reunalle, kun se nousi takajaloilleen pöytää vasten. Kielsin koiraa pois pöydästä ja se lähtikin kävelemään toiseen suuntaan. Muutaman metrin päässä Huntti pysähtyi ja se näytti jopa miettivän pienen hetken. Sitten se teki päätöksen. Huntti pyörähti takaisin pöydän suuntaan ja kiihdytti itsensä täyteen vauhtiin. Vähän ennen pöytää se ponnisti täysillä ylöspäin. Huntin etutassut ja takatassut saavuttivat pöydän reunan ja hetken aikaa Huntti keinui siinä, mutta sen vauhti ei aivan riittänyt ja Huntti putosi mätkähtäen takaisin lattialle. Mahdottoman tehtävän yritys oli kuitenkin kymmenen pisteen arvoinen. Eikä Huntin menoa ole koskaan pienet kolhut haitanneet.
Yhdessä yövuorossa olimme ajaneet sopivaan paikkaan ja olin päästänyt Huntin ulos autosta jaloittelemaan. Partiokaveri oli jäänyt autoon istumaan. Tämä häiritsi Hunttia kovasti. Se tuntui ajattelevan, että jos yksi ulkoilee, niin kaikki ulkoilevat. Olimme kävelleet jo jonkin matkan päähän, kun Huntti juoksi vauhdilla takaisin autolle. Se kiersi useita kierroksia auton ympärillä, kuin vaatien kaveria tulemaan ulos sieltä. Sitten Huntti pysähtyi auton eteen ja se tuijotti autossa istuvaa vetelystä. Kun tuijotus ei tehonnut, eikä mitään tapahtunut, Huntti laittoi kaikki peliin. Niiltä sijoiltaan se teki kissamaisen nelijalkaponnistuksen ja hyppäsi suoraan poliisimaijan tuulilasille. Siinä Huntti sitten juoksi paikallaan sen aikaa, että partiokaverin oli annettava periksi ja tultava ulos raittiiseen ilmaan oikomaan jalkojaan.
Huntti kulki töissä mukana jo ihan pienestä pitäen, mutta sukupolvenvaihdos tapahtui Huntin ollessa puolentoista vuoden ikäinen. Vanha koirani Luke sai jäädä viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä 11-vuotiaana. Muutaman kerran töihin lähtiessämme Luke seisoi ovella poikittain kysyvä ilme kasvoillaan. Se ei voinut millään ymmärtää, että miksi vain Huntti pääsi töihin mukaan. Nopeasti Luke kuitenkin tottui tilanteeseen, ja tyytyväisenä se alkoi nauttia oloneuvoksen huoletonta elämää.
Monipuolista koulutusta
Huntin koulutusohjelmaan kuuluu kaiken perustana olevan tottelevaisuuden lisäksi jäljestäminen, henkilö- ja esine-etsintä, suojelu ja erityisenä osaamisena ruumisetsintä. Kaksivuotiaana Huntti oli edennyt koulutuksessaan jo sen verran, että suoritimme kevään ja kesän aikana hyväksytysti erilaisten etsintöjen ja jäljestämisen koulutustarkastuksia. Näin Huntilla oli virallisesti lupa tehdä töissä niin sanottuja nenähommia. Nyt Huntin avulla oli mahdollista etsiä eksyneitä marjastajia ja piilotettuja rikoksentekovälineitä. Sen kanssa voitiin seurata poliisia pakoon yrittävien lainrikkojien jälkiä ja pystyttiin etsimään kadonneita henkilöitä maastosta ja vesistöstä myös tilanteissa, kun epäiltiin henkilön olevan jo menehtynyt. Huntin työskentely oli tietysti vielä suurelta osin harjoittelua ja kokemuksien hankkimista, mutta muutamia onnistumisen hetkiäkin päästiin jo yhdessä kokemaan. Sitten lähdimme ikimuistoiselle etsintätehtävälle Urjalaan.
Maastossa etsintää voi teknisesti tehdä koira vapaana tai koira kytkettynä. Tavan valinta tehdään tapauskohtaisesti. Urjalassa tein etsintää ensin koira kytkettynä, mutta vaikeassa maastossa nopealiikkeiseen koiraan kytketty pitkä liina tuntui olevan koko ajan kiinni kasvillisuudessa. Liinan sotkeutuminen aiheuttaa koiraan nykäyksiä, jotka tietysti häiritsevät sen työskentelyä. Tämän takia päädyin jatkamaan työskentelyä koira vapaana. Se sujuikin hyvin jonkin aikaa.
Huntti katoaa
En ehtinyt tarkalleen havaita, mitä tapahtui. Näin vain vilauksen Huntista, kun se syöksyi jonkin perään, ja sitten se oli jo hävinnyt. Kutsuminen ja viheltely eivät auttaneet. Odottelin koiraa katoamispaikalla ja uskoin Huntin palaavan melko nopeasti takaisin. Tapahtumahetkellä kello oli hieman yli kolme iltapäivällä. Tunti toisensa jälkeen kului, mutta Hunttia ei kuulunut takaisin ja aloin olla huolissani. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin odottaa siinä paikassa, mistä Huntti oli kadonnut maastoon. Hain itselleni syömistä ja kaikki repussani olleet vaatteet ja valmistauduin odotukseen ja pitkään yöhön.
Aamu valkeni, mutta Huntti oli ja pysyi edelleen kateissa. En pystynyt enää olemaan paikoillani. Kuljin maastossa Hunttia etsien ja huudellen, mutta koirasta ei näkynyt jälkeäkään. Olin väsynyt ja huolissani Huntin kohtalosta. Onneksi alkanut päivä toi apuvoimia paikalle. Kaikkia mahdollisia teitä ajeltiin ja kuljettiin, jotta koirasta olisi saatu havainto. Tapahtuneesta tiedotettiin julkisuudessa ja ihmisiltä toivottiin vihjeitä Huntin liikkeistä. Minusta oli vaikuttavaa todeta, miten laajasti Huntin tapaus levisi tiedotusvälineissä, ja miten paljon toivottiin sen pikaista löytymistä. Omia työkavereita eri puolilta Suomea ilmoittautui vapaaehtoisiksi Huntin etsintään. Lisäksi apuaan tarjosivat useat muut tahot ja yksityiset ihmiset. Vaikeutena oli vain se, että mihin etsijöitä olisi voinut ohjata. Siksi päädyttiin odottamaan havaintoja, jotta olisi saatu selville alue, minne etsintää olisi kohdistettu. Silti tuntui helpottavalta saada tukea, kun itse jo alkoi menettää toivoaan Huntin löytymisestä. Etsintää hoitanut Tampereen poliisiaseman koiranohjaaja Marko totesi minulle, että ”kyllä se Huntti vielä löydetään”. Ja Marko sanoi sen niin vakuuttavasti, että siihen oli aivan pakko uskoa.
Helpottava puhelu
Toinen päivä kului iltaa kohti, mutta Hunttia ei tavoitettu. Minun oli lähdettävä käymään Jyväskylässä, mutta tarkoitukseni oli palata heti aamusta takaisin Urjalaan jatkamaan etsintää. Marko oli lupautunut päivystämään ja lähtemään paikalle heti, jos Huntista kuuluisi yön aikana jotain. Olin juuri päässyt takaisin Jyväskylän poliisiasemalle, kun sain tiedon, että Tampereen koirapartio oli menossa paikalle, missä joku oli ottanut saksanpaimenkoiran kiinni. Paikka oli lähellä sitä aluetta, missä Huntti katosi. Partion mielestä oli erittäin todennäköistä, että Huntti oli nyt löytynyt. He olivat luvanneet soittaa minulle heti, kun asia varmistuisi. Kymmenen minuutin päästä sain Markolta helpottavan puhelun. Puhelun taustalta kuulin tutun äänen ja tiesin Huntin olevan kunnossa. Lähdin välittömästi takaisin Tampereelle hakemaan Hunttia kotiin.
On enemmän kuin todennäköistä, että Huntin löytäjä on myös Huntin hengenpelastaja. Hän sai koiran kiinni vilkkaasti liikennöidyn tien varresta, ja oli melko varmasti vain hetken kysymys, että Huntti olisi jäänyt auton alle. Hänen teollaan on ratkaiseva merkitys sille, että Huntti on jatkamassa alullaan olevaa työuraansa. Minulle hänen teollaan on sen lisäksi myös valtava henkilökohtainen merkitys. Kävimme myöhemmin Huntin kanssa tapaamassa ja muistamassa Huntin löytäjää ja veimme hänelle myös Suomen poliisikoirayhdistyksen kiitokset ansiokkaasta toiminnasta. Suuret kiitokset Miikalle vielä kerran näin julkisestikin.
Onnistuneita tehtäviä
Miten Huntilla on mennyt tämän seikkailun jälkeen? Koulutusta ja työntekoa on jatkettu entiseen malliin ja nyt Huntti on suorittanut onnistuneesti poliisikoirilta vaadittavan tasontarkastuksen myös suojelun osalta ja sitä voidaan tilanteen niin vaatiessa käyttää yhtenä poliisin voimankäytön välineenä. Aina välillä ihmiset ovat kyselleet minulta, että ”onkos tämä se Huntti, joka lähti vähän omille teilleen?” Sehän se on… Tämä on kai sitä ”julkisuuden taakkaa”, mutta ei se meitä haittaa. Hauskin lehdestä lukemani juttu oli TOP3, missä Huntti oli nostettu eläinkarkulaisten pronssitilalle heti Lassien ja Liekki-sonnin jälkeen. Oli niin tai näin, minulle on pääasia, että saan edelleen tehdä töitä Huntin kanssa.
Ja onhan meille tapahtunut keikkarintamalla mukaviakin asioita. Noin kuukausi Huntin katoamistempun jälkeen Hunttia tarvittiin Kuhmoisissa, missä vanhempi mies oli kadonnut metsään. Poliisi oli yötä vasten kokoamassa isoa etsintäorganisaatiota kadonneen löytämiseksi, ja koska olimme Huntin kanssa yövuorossa, meidät määrättiin lähtemään tehtävälle. Paikalle päästyämme jalkauduimme nopeasti pimeään maastoon ja helikopterin roottorin lapojen jylinän alapuolella etsimme kadonneen jälkiä Huntin avulla. Ja lopulta se oikea jälki löytyi Huntin nenään. Tunsin sen jälkiliinassa, kuinka Huntti alkoi määrätietoisesti kiskoa meitä oikeaan suuntaan ja lopulta se johdatti meidät pimeässä metsässä olleen eksyneen luokse. Mies oli järkevästi jäänyt paikoilleen odottelemaan etsijöitä melko pian sen jälkeen, kun hän oli tajunnut, ettei löydä pois pimenevästä metsästä, vaikka maastot olivatkin hänelle tuttuja.
Urjalan metsässä sain ehkä pienen käsityksen siitä, miltä ihmisestä voi tuntua, kun joku hänen läheisensä on kateissa. Pahinta siinä on epätietoisuus. Vaikka pelkää pahinta, niin sitä haluaisi kuitenkin saada selville mitä on tapahtunut. Näissä elämän hyvin ikävissä asioissa on meillä Huntin kanssa kunniatehtävä yrittää olla avuksi. Marraskuun alkupuolella Jyväskylässä katosi henkilö jälkiä jättämättä. Poliisilla ei ollut mitään vihjeitä kadonneen liikkeistä ja etsintätoimenpiteet aloitettiin aina niin tärkeällä lähietsinnällä.
Kahden päivän aikana kuljimme Huntin kanssa katoamispaikan lähistöllä olevia maastoalueita, mutta emme löytäneet kadonnutta. Talven tulo tekee etsinnästä aina vaikeampaa ja haastavampaa. Katoamispaikan lähialueella olevat vesistöt olivat jo saaneet kevyen jääpeitteen ja se oli tapahtunut melko pian katoamisen jälkeen. Veneellä suoritettava etsintä ei ollut enää mahdollista ja jään päällekään ei pystynyt vielä menemään. Toisen etsintäpäivän lopuksi menimme Huntin kanssa tarkastamaan läheisen järven rantaa avantouintipaikan kohdalta. Tämä laitureiden välissä oleva vesialue oli sulana.
Tulimme rantaan ja astelimme laiturille. Sulassa vedessä uiskenteli lähes kolmekymmentä sorsaa, jotka eivät nyt ainakaan auttaneet meitä tehtävässämme. Tarkkailin koiraa ja yritin lukea sen tekemisestä tuttuja merkkejä. Huntti oli paikasta hyvin kiinnostunut. Toki myös sorsista ja se vaikeutti minun päätelmiäni. Aloin kuitenkin melko nopeasti huomata, että sorsat eivät sittenkään olleet Huntille se pääasia.
Huntin nenä kulki innokkaasti pitkin laituria, ja usein se hakeutui kiinni aivan veden pintaan. Huntti juoksi laitureiden välistä rantaviivaa edestakaisin vettä haistellen ja maistellen. Sitten Huntti tuli takaisin laiturille, ja arvoituksen ratkaisua etsiessään, se yritti jopa kiivetä jyrkkiä portaita pitkin korkeaan hyppytorniin. Minulle ratkaisevat merkit olivat toistuva laiturin raapiminen ja hieman liian riistaviettisen poliisikoiran käytös houkuttelevia sorsalintuja kohtaan. Sorsat eivät enää kiinnostaneet ollenkaan. Huntti käänsi selkänsä sorsille ja hamusi kuonollaan veteen sille puolelle laituria, missä ei ollut yhtään sorsaa. Tämän jälkeen etsintätoimenpiteet kohdistettiin vesistöön ja virka-avuksi paikalle pyydetyt sukeltajat löysivät kadonneen vedestä laiturin läheisyydestä.
Jos se välillä pääseekin unohtumaan, niin nämä ovat niitä hetkiä, jolloin sitä tuntee tekevänsä arvokasta työtä. Ja mikä parasta, yhdessä tuon minulle niin tärkeän nelijalkaisen, tarkkanenäisen, aina innokkaan joskin vielä hieman vallattoman ja ajattelemattoman työkaverin kanssa.
Mieluinen joulupaketti
En tiedä, oliko se Huntin hieman kyseenalaisen suorituksen ansiota vai mitä, mutta hiljattain kaikkiin poliisikoiraryhmiin saapui mieluisa joululahjapaketti hieman ennakkoon. Joulupukki oli ilmeisesti suostunut tähän asian tärkeyden vuoksi. Pakettien sisältä paljastui tutkapantoja poliisikoirien kaulaan laitettavaksi. Tämä nyt käyttöön saatu tekniikka estänee Huntin seikkailun kaltaisen tapahtuman uusiutumisen, mutta samalla se myös tehostaa etsinnän suorittamista käytännössä ja voi vaikuttaa ratkaisevasti onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseen.
Vielä tähän lopuksi otamme Huntin kanssa valtuudet ihan omiin käsiimme ja toivotamme koko Sisä-Suomen poliisilaitoksen, ja aivan erityisesti sen kaikkien poliisikoirien puolesta, hyvää ja rauhallista joulua sekä turvallista tulevaa vuotta kaikille.
Huntti ja Arto
Kuvat: Sisä-Suomen poliisilaitos
