Vaikka tämän karkuritarinan tapahtumat sijoittuvat yli kymmenen vuoden taakse, muistaa Miina-cockerspanielin omistaja Heidi Laine tapahtuneen kuin eilisen.
Kesällä 2000 Laine oli mökillä Heinolassa vaarinsa, Miinan sekä Emma-cockerin ja sekarotuisen Mimmin kanssa. Toukokuussa 1987 syntynyt Miina oli tuolloin jo varsin iäkäs, kolmetoistavuotias, ja omistajansa mukaan puolikuuro ja sokea. Miinalla oli tapana lähteä silloin tällöin omille teilleen, mutta se palasi yleensä korkeintaan tunnin kuluttua. Eräänä kesäisenä päivänä Miinaa ei kuitenkaan kuulunut takaisin.
– Ensiksi ajattelin, että tämä on taas niitä Miinan omia reissuja, kyllä se kohta tulee takaisin. Parin tunnin päästä iski kuitenkin paniikki. Etsin Miinaa koko päivän ja illan itku kurkussa muiden koirien kanssa, Laine muistelee.
Miinaa etsiessä kului myös seuraava yö ja katoamisesta ilmoitettiin poliisille. Aamulla Laine sai kuitenkin iloisen puhelun: Miina oli noudettavissa erään vanhan pariskunnan kotoa, noin 15 kilometrin päässä mökiltä. Laine lähti noutamaan lemmikkiään onnellisena mutta hieman jännittyneenä, sillä hänen mukaansa Miina oli hyvin omalaatuinen koira.
– Miina oli todella rohkea, ja ajattelin, että siitä tulisi hyvä metsästyskoira. Kun olimme ensimmäisen ja viimeisen kerran sorsametsällä, Miina nouti kiltisti alas ammutun sorsan, mutta ei antanutkaan sitä minulle, vaan söi sen kokonaan. Sen jälkeen Miina oksenteli sorsan räpylöitä ja muita ruumiinosia muutaman päivän, Laine muistelee Miinan aiempia seikkailuja.
Suurin tunne koiran löytymisen jälkeen oli kuitenkin helpotus. Miina oli jo iäkäs, joten Laine ajatteli sen kuolleen metsään. Epätietoisuus rakkaan lemmikin kohtalosta oli kaikkein pahinta.
Kun Laine saapui huojentuneena hakemaan Miinaa, häntä vastassa oli ystävällinen ja nauravainen vanha pariskunta. Laine ei ehtinyt edes avata suutaan, kun talon emäntä alkoi kerrata viimeisen vuorokauden tapahtumia.
Miina oli naisen mukaan lönkytellyt talon pihaan ja osoittanut haukkumalla haluavansa sisälle. Mitä haittaa on suloisesta spanielista, oli talon isäntä ajatellut ja päästänyt koiran sisään. Sisälle päästyään Miina oli ensimmäisenä syönyt kissan ruuat, sen jälkeen tapellut kissan kanssa ja ajanut sen ulos talosta. Tämän jälkeen Miina oli käynyt nukkumaan sohvalle ja aamulla se oli tehnyt isot kakat tuvan lattialle.
– Punastelin siinä aikani ja yritin nikotella jonkunlaista anteeksipyyntöä koirani käytöksestä ja tietysti korvausta kaikista kuluista, Laine kertoo.
Talon emännän mukaan korvaukseksi riitti se, että Laine allekirjoitti vieraskirjaan kirjoitetun koiran seikkailun, sillä tarina oli heistä niin hauska. Myöhemmin Laine sai kuulla, että pariskunnan kissa uskalsi palata kotiin vasta viikon päästä.
Kuva: Heidi Laine
