Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta
Search
Close this search box.

Turkki hyvin, kaikki hyvin – Näin pidät koirasi turkin kuosissa myös kesällä

Kesällä koiran turkki likaantuu ja takkuuntuu herkästi, mutta säännöllisellä hoidolla oman hauvan olemus pysyy siistinä, karva kiiltävänä ja iho-ongelmilta vältytään. Mökki- ja muille kesäretkille kannattaa pakata mukaan ainakin harja, hyvä pyyhe ja koiran shampoo.

Pitkän metsälenkin tai järveen pulahtamisen jälkeen koiran turkki voi näyttää kärsineeltä ja haistakin ihmisen nenään epämiellyttävältä. Monesti tekisi mieli suunnata suoraan kylpyhuoneeseen ja antaa koiralle kunnon vaahtokylpy. Liiallista pesemistä kannattaa kuitenkin välttää, sillä se kuivattaa koiran ihoa ja altistaa ärtymiselle ja tulehduksille.

Rodusta ja karvan laadusta riippuen sopiva pesuväli vaihtelee paljon: jotkin rodut vaativat tiheää jopa viikottaista pesua, monelle riittää kylpy noin kerran kuukaudessa ja lyhytkarvaiset koirat pärjäävät usein parilla pesulla vuodessa. Lenkin jälkeen kannattaa myös miettiä, riittääkö esimerkiksi pelkkien tassujen huuhteleminen.

– Tassu ja mahanalus kestävät onneksi hyvin pesua, mutta koko koiran kastelemista kannattaa välttää silloin, kun se ei ole aivan välttämätöntä, kotimaista koiratarvikebrändi Jaloa edustava markkinointikoordinaattori Maria Kallio sanoo.

Koiraa pestessä kannattaa käyttää juuri koiran karvalle ja iholle suunniteltuja shampoita ja hoitotuotteita. Koiran ihon pH on ihmisen ihoa neutraalimpi, ja tämä on huomioitu koirille tarkoitetuissa tuotteissa. Koiran shampoissa on yleensä myös hajua neutralisoivia aineosia, mutta ei koiraa ärsyttäviä, voimakkaita hajusteita.

– Jokainen koiranomistaja on varmasti huomannut, että koirat tykkäävät kieriä pahoissa hajuissa. Jos koiran turkkiin laittaa voimakkaita tuoksuja, joista koira ei pidä, saattaa se jopa yrittää peittää tuoksua kieriskelemällä jossakin ällöttävässä.

Kuivaa ja harjaa turkki tarkoin

Tavataan sanoa, että minkä kesä kastelee, sen se myös kuivattaa, mutta koiran turkin kanssa sanonta ei
pidä aivan paikkaansa. Kun koira kastuu läpimäräksi vaikka pesun tai uimisen jäljiltä, kannattaa sen turkki kuivata huolella.

– Vaikka pintakarva kuivaakin nopeasti, kosteus voi tiivistyä ja jäädä hautumaan alusvillaan pitkäksi aikaa. Tämä voi aiheuttaa ihotulehduksia, kuten hotspotteja, jotka voivat olla koiralle todella kivuliaita, Kallio huomauttaa.

Turkki kannattaa kuivata joko föönaamalla tai hyvällä, imukykyisellä pyyhkeellä. Kallio suosittelee erityisesti mikrokuitupyyhkeitä, jotka imevät kosteutta ja likaa tehokkaasti itseensä. Kostutettuna mikrokuitupyyhettä voi käyttää myös karvan pyyhkimiseen, jolloin turkkia ei tarvitse pestessä kastella kauttaaltaan.

– Kuiva lika, kuten vaikka hiekka, lähtee turkista usein ihan harjaamalla. On myös tärkeää harjata irtokarva säännöllisesti, ja lisäksi takut kannattaa harjata aina ennen pesua. Kastuessaan takut vain tiivistyvät ja imevät hoitotuotejäämiä itseensä, Kallio sanoo.

Oikein hoidettu turkki suojaa ihoa

Koirat eivät hikoile, mutta helteellä pitkä ja paksu turkki näyttää meistä ihmisistä kyllä hiostavalta. Lyhyen kesäturkin leikkaamista koiralle kannattaa harkita koirakohtaisesti. Paksun ja tuuhean turkin trimmaus lyhyemmäksi ja ohuemmaksi voi keventää koiran oloa, mutta toisaalta turkki suojaa ihoa hyttysten ja muiden hyönteisten pistoilta ja puremilta sekä auringolta.

– Pohjavilla auttaa myös koiran lämmönsäätelyssä ja pitää ihon viileänä. Turkki kannattaa kuitenkin trimmata ja siistiä rodun vaatimalla tavalla, jotta se on helpompi pitää puhtaana ja takuttomana.

Lenkkeilyn ja ulkona liikkumisen jälkeen koiran turkki kannattaa tarkistaa myös roskien, kasvien osien ja siementen sekä hyönteisten varalta. Varsinkin punkkikautena, koiran turkki ja iho kannattaa tarkistaa päivittäin ja pitää kätevät punkkipihdit matkassa.

Kun turkkia hoidetaan säännöllisesti ja oikeaoppisesti, pysyy koirakaverimme tyytyväisenä ja terveenä.

Juttu on toteutettu yhteistyössä kotimaisen koiratarvikebrändi Jalon kanssa. Jalo-tuotesarjan turkinhoitotuotteilla, harjoilla ja pyyhkeillä takut ja lika talttuvat kätevästi ja koiran hyvinvointi huomioiden.

Teksti: Niina Kinnunen

Liity Kuonon
Koiraperheeseen 🐶

Saa sähköpostiisi kuukausittain yhteenveto parhaista koiranhoitoon liittyvistä artikkeleista, liity mukaan arvontoihin ja saa alennuksia koiratuotteista!

Scroll to Top