Häikäilemätön pentutehtailija saa hyväuskoisen koiranostajan uskomaan valheitaan. Helsinkiläiset Mari ja Merine ostivat vahinkopennuksi luulleensa pienen Bobon ja kävivät läpi helvetin. Nyt huijatuiksi tulleet äiti ja tytär haluavat kertoa tarinansa, jotta muut eivät menisi samaan lankaan.
Merine: ”Olin neljävuotias, kun meille tuli punainen cockerspanieli Oscar. Olimme parhaat kaverit. Kun Oscar kuoli kaksi vuotta sitten syövän nujertamana, aloin pikkuhiljaa katsella uutta koiraa. Saksanpystykorvat vaikuttivat sopivalta rodulta. Yhtenä päivänä selailin Apulaa muuten vain ja silmiini osui sattumalta ilmoitus, jossa kaupattiin täydellisen oloista koiraa: pienikokoista kleinspitzin ja mittelspitzin risteytyspentua, jonka luvattiin olevan terveistä vanhemmista, ei haukkuherkkä ja tottunut kissoihin. Aiempi koiramme oli rotukoira, mutta kun löysin sopivan pennun, en ajatellut, että paperit ovat koiran elinehto.”
Mari: ”Myyjä kertoi, että hänen koiralleen ja mökkinaapurin urokselle oli sattunut vahinko. Jäljellä oli enää yksi pentu, Bobo. Olen lukenut pentutehtailusta mutta tunnen myös pari vahinkopentuetta, joten asia ei tuntunut epäilyttävältä. Tiedän, että vahinkotapauksessa pennuista haluaa äkkiä eroon.”
Merine: ”Kun soitin myyjälle, olin varautunut kertomaan itsestäni paljon ja niin sanotusti myymään itseni. Olen 18-vuotias, joten ajattelin, ettei kukaan haluaisi antaa pentua näin nuorelle. Soittooni vastannutta sympaattisen oloista miestä ei kuitenkaan vaikuttanut kiinnostavan myyntipuheeni, vaan hän yritti ennemminkin myydä Boboa minulle. Hän jopa ehdotti, että lähtisin hakemaan pennun Porvoosta bussilla. Sovimme, että kasvattaja soittaisi minulle seuraavana päivänä kun olisimme ehtineet miettiä asiaa.”
Mari: ”Soittoa ei kuulunut, joten Merine otti yhteyttä myyjään. Hän oli kertonut tulevansa veneellä äitinsä syntymäpäiville Helsinkiin ja voisi samalla tuoda pennun – näytille vain, tai vaikka pysyvästikin. Puhelun taustalla kuului veden ääni. Siskollani on mökki Porvoon saaristossa, ja näin sieluni silmin saaristossa lomailevan koiraihmisen palaavan veneellään rantaan hakemaan pennun mukaansa. Tuntui järkevältä, että pentu tuotaisiin luoksemme: eihän meillä ole venettä, miten edes pääsisimme katsomaan sitä saareen. Joku tuntui kuitenkin väärältä. Meillä ei ole tulostinta, joten kirjoitin Kennelliiton sopimuspohjan käsin ruutupaperille. Mietin kauan, kirjoittaisinko myös virallisessa sopimuksessa olevan pienen präntin, eli kauppaehdot. En kirjoittanut.”
Merine: ”Sovimme vanhempieni kanssa, että jos tilanne vaikuttaisi epäilyttävältä, perääntyisimme. Oli aurinkoinen heinäkuun alun sunnuntai, kun pihaan kaarsi parhaat päivänsä nähnyt maastoauto. Takapenkillä istui nuori tyttö. Kyydistä nousi kaksi todella epäsiistiä aikuista, mies ja nainen. Tulijat hymyilivät leveästi, kättelivät meitä ja juttelivat mukavia. Ajattelin, etten voi tuomita ihmisiä ulkonäön perusteella. Nainen otti auton takaosasta kuljetuslaatikosta esiin pikkuruisen ja maailman suloisimman pienen koiran. Hän selvästi oletti, että pentu oli tullut jäädäkseen.”
Mari: ”Kun tulin sisältä rahat ja sopimuspaperi mukanani, tilanne suorastaan jäätyi ja kaikki hiljenivät. Vieraat vilkuilivat toisiaan. Lopulta nainen ehdotti, että mies laitettaisiin sopimukseen myyjäksi. Mies tavasi nimensä, jonka kirjoitin lopulta väärin. Hän toi mieleeni Suomenlinnassa aikoinaan oppaana työskennelleen Ior Bockin, siksi sukunimi jäi muotoon Bock. Postinumeroa he eivät muistaneet. Rokotuksia pennulla ei ollut, eikä sirua. Eläinlääkärillä se oli kuulemma käynyt, vaikkei todistusta siitä ollutkaan. Vanhemmista kirjattiin sopimukseen pelkät rodut. Asiat tuntuivat etenevän liian nopeasti. Kun hankimme Oscarin vuonna 2000, mieheni teki kauhean työn pennun löytämiseksi. Emme tienneet, mikä on tänä päivänä normaalia.”
Merine: ”Bobo sai myyjiltä mukaansa pentupaketin: vaaleanpunaisen alustan, pari matonkuteista tehtyä lelua, paketillisen omituisennäköistä pentupuuroa sekä narulla kiinni sidotun ruokasäkin. Viidentoista kilon Pedigree-pussissa oli jäljellä vain muutama nappula. Bobo on syntynyt 13. huhtikuuta 2014, eli se oli meille tullessaan jo kolmen kuukauden ikäinen. Silti se painoi vain 1,4 kiloa, mitä nainen perusteli koiran nirsoudella. Kun tarjosimme pennulle ruokaa, se suorastaan ahmi kuppinsa tyhjäksi.”
Mari: ”Kun myyjät peruuttivat iloisesti vilkuttaen pois pihasta, päätin vielä kirjoittaa auton rekisterinumeron kauppasopimukseen. Pentu oli niin pieni ja heikko. Sanoin Merinelle, ettei saa rakastua, ennen kuin olemme varmoja siitä, että pennulla on kaikki kunnossa. Kaikki tapahtui niin äkkiä, ettemme olleet ehtineet valmistautua koiran tuloon, joten kävin vielä samana päivänä ostamassa sille kunnollista ruokaa, kipon, talutushihnan ja muita tarvikkeita. Eläinlääkärin vastaanotolle menimme heti seuraavana päivänä, ja lääkäri vakuutti pikkuisen olevan terve kuin pukki.”
Merine: ”Ensimmäiset päivät sujuivat hyvin, mitä nyt Bobo vaikutti pelkäävän miehiä todella paljon. Parin päivän päästä muistimme ylös kirjatun rekisterinumeron ja selvitimme sen avulla auton omistajan. Sen omisti porvoolainen tilitoimisto, jonka vastuuhenkilön päätimme vielä googlata. Kauheus alkoi paljastua, kun löysimme kennelnimen Dragonhill ja siihen liittyvät keskustelut. Sekä kennelnimen haltija että hänen miehensä on tuomittu rekisteröimättömien ja sekarotuisten pentujen myynnistä rekisteröintikieltoon vuoden 2013 alusta vuoden 2016 loppuun. Vuosien 2005 ja 2012 välillä Dragonhill-kenneliin on syntynyt Kennelliiton jalostustietojärjestelmän mukaan noin 300 pentua: valkoisiapaimenkoiria, belgianpaimenkoiria, perhoskoiria, collieita, saksanpystykorvia, shetlanninlammaskoiria, tiibetinspanieleita, samojedinkoiria…”
Mari: ”Netistä ei löytynyt kasvattajasta paljoa tietoa, mutta tarpeeksi kyllä. Olo oli huijattu. Nolotti. Kun palasin kesälomalta töihin, en kehdannut ensin kertoa pennusta kenellekään. Hävetti, että olin ollut niin hyväuskoinen. Vaikka tilanne tuntui alusta asti epäilyttävältä, myyjä oli todella uskottava. Kertomus veneestä ja veden ääni taustalla saivat minut lopullisesti vakuutettua. He vaikuttivat kaikin puolin tavalliselta perheeltä.”
Merine: ”Aloin soitella myyjälle jatkuvasti. Meille luvattiin kasvattajan elinikäinen tuki, ja sitä myös vaadin, olenhan nuori ja utelias. Kyselin toistuvasti Bobon vanhemmista saamatta vastauksia. Kauhistelin myös netistä löytämiäni keskusteluja Dragonhillistä. Kasvattaja ei vaikuttanut olevan puheluista innoissaan. Kerran ilmoitin olevani tulossa Porvooseen mökkeilemään ja tulevani mielelläni näyttämään, millainen poika Bobosta on kasvanut. En saanut vastausta, ja yhteydenpito hiljeni pitkäksi aikaa.”
Mari: ”Bobo rakastaa palloja yli kaiken. Emme edes voi käyttää pallo-sanaa, koska se saa koiran sekoamaan täysin. Bobo oppi sisäsiistiksi nopeasti ja yksinjääminen oli alusta asti vaivatonta. Bobo on aina ollut erityislaatuinen koira. Se on todella viisas, utelias ja rohkea, mutta toisaalta erittäin pelokas. Lapsia se pelkää todella paljon, ja mieheni sai koiran luottamuksen vasta yli puolen vuoden jälkeen.”
Merine: ”Perjantaina 30. tammikuuta Bobo oli ollut yksin noin puolitoista tuntia. Kotiin tullessani se käyttäytyi oudosti: ei innostunut pallosta, uikutti, ei halunnut kävellä tai edes seistä. Olin aivan hysteerinen ja halusin viedä koiran eläinlääkärille heti. Onneksi saimme ajan alle tunnin päähän. Eläinlääkärille mennessämme Bobon tila alkoi normalisoitua. Mietin, olinko kuvitellut kaiken.”
Mari: ”Kun tulin töistä suoraan eläinlääkärille, Bobo oli jo oma itsensä pientä ontumista lukuun ottamatta. Eläinlääkäri epäili nyrjähdystä tai venähdystä, antoi koiralle kipulääkettä ja lähetti meidät kotiin. Koira kuitenkin ontui vielä seuraavana tiistaina, joten varasimme uuden ajan. Tiistai-iltana Bobon takajaloista otettiin röntgenkuvat. Kun tulimme hakemaan Boboa, tunnelma eläinlääkäriasemalla oli vaisu ja meidät talutettiin valotaulun eteen. Maallikkokin ymmärsi tilanteen vakavuuden. Kyyneleet nousivat silmiin.”
Merine: ”Bobon vasen lonkkamalja puuttui käytännössä kokonaan eikä lonkka ollut paikoillaan. Vasen takajalka ei ollut missään kiinni, eli se seurasi mukana vain lihasten voimin. Jälkikäteen ajateltuna Bobo liikkui alusta asti erikoisesti. Se liukasteli helposti, minkä vuoksi jouduimme laittamaan lisää mattoja lattialle. Olemme myöhemmin katsoneet videoita Bobon pentuajoilta, ja niissä näkyy selvästi, että takajalka on aivan väärässä paikassa. Ihmettelen, etteivät eläinlääkärit huomanneet asiaa rokotusten yhteydessä.”
Mari: ”Vaihtoehtoja olivat lonkkaproteesileikkaus sekä se, ettemme olisi tehneet mitään. Meille leikkaus oli ainut vaihtoehto. Vaikka tilanne oli todella vaikea, toipumisennuste oli onneksi hyvä. Eläinlääkärit eivät missään vaiheessa edes ehdottaneet koiran lopettamista. Koiran hoitoon on kulunut tuhansia euroja, mutta ajattelimme, että se on pieni hinta päivää kohden siitä ilosta, mitä Bobo meille tuo toivottavasti vielä monen vuoden ajan. Emme vielä tuolloin täysin ymmärtäneet, mihin olimme ryhtymässä.”
Merine: ”Bobo leikattiin torstaina 26. helmikuuta. Seuraavat kuukaudet ovat kuluneet koppihoidossa, ettei Bobo pääsisi hyppimään tai muuten rasittamaan toipuvaa jalkaansa. Leikkauksesta asti koira on vaatinut ympärivuorokautista hoitoa, joten jouduin keskeyttämään opintoni. Toipumisaika on ollut yhtä helvettiä, sillä Bobo on ollut todella turhautunut, haukkunut ja riehunut. Vaikka Bobon hoitoon on kulunut valtavasti rahaa, sitä hätää ja huolta pörröisen ystävän voinnista ei voi rahassa mitata.”
Mari: ”Lonkkavikaa pidetään perinnöllisenä sairautena. Kasvuhäiriön eteneminen on yksilöllistä, mutta sitä voivat edesauttaa esimerkiksi emän tai pennun epätasapainoinen ruokinta tai liian vähäinen liikunta. Bobon tilanne oli niin paha, että jopa röntgenkuvat ottanut eläinlääkäri vaikutti olevan kauhuissaan. Kun ilmoitimme asiasta kasvattajalle, hän ainakin esitti olevansa pahoillaan. Bobon vanhemmista emme kuitenkaan edelleenkään saaneet tietoja. Kasvattaja ei myöskään ilmoittanut asiasta Bobon sisarusten omistajille, vaikka lupasi. Mielestämme oli kohtuullista vaatia kauppahintaa takaisin. Maaliskuun alussa myyjä tulikin yllättäen käymään ja palautti puolet pennun hinnasta, kaksisataa euroa. Toista puolikasta emme ole saaneet.”
Merine: ”Bobo on toipunut hyvin, vaikka reilu viikko lonkkaleikkauksen jälkeen myös sen polvi jouduttiin operoimaan. Se käveli reippaasti heti polvileikkauksensa jälkeen, joten joko Bobo on todella sisukas tai sitten sen kokemat kivut eivät ole mitään aiempiin kipuihin verrattuna. Nyt kun lonkkaleikkauksesta on kulunut kaksi kuukautta, tuntuu, että olemme saaneet vanhan Bobon takaisin. Bobo nukkuu vielä kuukauden ajan yöt häkissä, mutta jalkaa voi käyttää pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Riehua ei kuitenkaan vielä voi, joten joudumme pitämään Boboa hihnassa sisälläkin.”
Mari: ”Vaikka olemme käyneet läpi helvetin, emme missään vaiheessa halunneet luovuttaa. Vaikka väsytti, tiesimme, ettei tilanteesta pääse pois. Jos johonkin ryhdytään, se tehdään kunnolla loppuun asti. Olemme itkeneet, olleet vihaisia ja huutaneet. Vaikka meitä ahdisti, Bobo on elävä eläin. Ei lastakaan voi jättää tiukan paikan tullen. Tapahtunut on opettanut minua äitinä, ja arvostan tytärtäni nyt tuhat kertaa enemmän.”
Merine: ”Kun otin Bobon, päätin, että mitä tahansa tulee, en jätä sitä. Toisaalta, jos tilanteesta olisi päässyt pois, se ovi olisi varmasti avattu jo aikoja sitten. Joskus olemme äitini kanssa purkaneet vihamme toisiimme, mutta silloin olemme muistaneet, kuka on todellinen syyllinen: Bobon niin kutsuttu kasvattaja. Vaikeuksista huolimatta emme vaihtaisi Bobon kanssa kokemaamme mihinkään.”
Mari: ”Jos hankkisimme nyt koiran, tekisimme kaiken toisin: emme ostaisi koiraa netistä, emme uskoisi tarinoita emmekä tekisi päätöstä liian nopeasti. Pentutehtailijat käyttävät selkeästi hyväkseen erityisesti nuoria, joilla ei välttämättä ole rahaa tai kokemusta. Koiraa hankkivan pitää miettiä tarkasti, onko valmis sitoutumaan eläimeen, vaikkei kaikki välttämättä menekään toivotulla tavalla. Koiran myyminen on mielestäni molemminpuolinen kauppa. Ostajan pitäisi myydä itsensä kasvattajalle, mutta toisaalta myös kasvattajan pitäisi tehdä vaikutus ostajaan. Kivaa seurakoiraa etsivä ostaja ei välttämättä halua maksaa yli tuhatta euroa muotovalion pennusta, mikä taas ruokkii pentutehtailua.”
Merine: ”Olemme olleet yhteydessä muihin samalta kasvattajalta pennun ottaneisiin. Tarinat vaihtelevat, mutta esimerkiksi koirien pelot ovat hyvin samantyyppisiä. Osalla koirista on ollut myös matoja. Ihmisten pitäisi pystyä puhumaan pentutehtailusta vapaammin. Halusimme kertoa tarinamme avoimesti ja omilla nimillämme, sillä jos voimme näin estää yhdenkin ikävän koira- tai ihmiskohtalon, tämä kannatti. Olemme saaneet paljon kannustavia viestejä, jotka ovat auttaneet meitä jatkamaan vaikeina aikoina. Toisaalta olemme saaneet myös paljon negatiivista palautetta.”
Mari: ”Pentutehtailu saadaan loppumaan vain, jos ihmiset pystyvät puhumaan aiheesta. Mitä apua tuomitsemisesta on? Ihmiset eivät uskalla kertoa, koska he tietävät olleensa hyväuskoisia hölmöjä eikä kukaan halua tunnustaa sitä – ainakaan jos tietää saavansa vain haukkuja. Miksi lyödä lyötyä? Aihetta pitäisi tuoda julkisuuteen paljon enemmän, jotta pentutehtailuun viittaavat merkit olisivat entistä paremmin jokaisen koiran hankintaa suunnittelevan tiedossa. Pentutehtailijoille haluaisin sanoa vain, että paha saa kyllä lopulta palkkansa.”
Seuraa Bobon toipumista Our Dog Bobo -blogista.
Lue Kuonon jutusta, miten tunnistat pentutehtaan.
Tänään 24. huhtikuuta vietetään valtakunnallista Koiranpäivää. Tänä vuonna päivän teemana on ”Hyvää elämää koiran kanssa – Vastuullista koirankasvatusta”. Koiranpäivällä Kennelliitto haluaa muistuttaa ihmisen parhaan ystävän merkityksestä. Päivää vietetään tänä vuonna yhdeksättä kertaa.
