Kaikille koiraharrastajille rotuun tai karvanlaatuun katsomatta

Palvelukseen halutaan: toimistokoira

Helsinkiläinen bränditoimisto Nimiö etsii palvelukseensa osa-aikaista toimistokoiraa. Toimistokoiran tärkeimpiin tehtäviin kuuluu sisääntulijoiden iloinen tervehtiminen, rapsutuksista nauttiminen sekä työkavereiden ulkoiluttaminen. Mistä idea toimistokoiran palkkaamiseen lähti?

– Meillä oli muutaman päivän ajan yhden työntekijämme vanhempien koira hoidossa toimistolla, ja huomasimme, että karvainen kaveri tuo paljon positiivisia vaikutuksia työpaikalle: koneen äärellä työskennellessä harvoin muistaa välillä nousta verryttelemään, mutta koirasta saa hyvän syyn lähteä välillä kävelemään korttelin ympäri! Rapsuttelutauot ja leikkihetket myös tutkitusti rentouttavat, Nimiön strateginen suunnittelija Jemina Lehmuskoski valottaa.

Toimistokoiran odotetaan tuovan työpaikalle reipasta, positiivista asennetta sekä taukoseuraa. Sen myös toivotaan olevan hyvä jäänmurtaja uusien asiakkaiden saapuessa käymään. Toimistokoiran tulee olla sosiaalinen, perustottelevainen sekä sisäsiisti. Sen pitää myös toimia rauhallisena toimistovahtina itsekseen lounastunnin ajan.

Nimiön toimisto sijaitsee katutasossa Helsingin Vallilassa, joten toimistokoiran tulee olla tottunut vieraisiin ympäristöihin: toimiston suurista ikkunoista näkyy paljon ohikulkevia koiria ja muuta liikennettä. Toimistokoiran tarkemmat työajat ovat sovittavissa, mutta koiran on tultava ja lähdettävä toimistolta oman ihmisensä seurassa. Töitä toimistokoiralle olisi tarjolla pari päivää viikossa.

– Maksamme avokätistä puruluupalkkaa koiran ja hänen omistajansa toiveiden mukaan. Lisäksi tarjoamme hyvää seuraa päiväsajalle, ja tietenkin perustarpeet kuten vesikupin ja mukavan makuupaikan. Etuna on myös toimistomme vieressä sijaitseva puisto, jossa pääsee päivän mittaan ulkoilemaan, Lehmuskoski kertoo.

Työpaikkailmoitus toimistokoiran pestistä julkaistiin Nimiön Facebook-sivulla keskiviikkona, ja tähän mennessä hakemuksia on tullut noin kymmenen kappaletta. Lisää hakemuksia odotetaan viikonlopun aikana.

Toimistokoiran valinta tehdään huhtikuun puoleen väliin mennessä. Sitä ennen sopivat kandidaatit pääsevat tutustumiskäynneille toimistolle.

Olisiko sinun koirasi sopiva toimistokoiraksi? Lue lisää Nimiön Facebook-sivulta.

Tilaa Kuonon Uutiskirje

Kuonon postituslistalla kuulet ensimmäisenä, mitä Kuonossa tapahtuu.
Uutiskirjeessä järjestetään myös omia kilpailuja ja muuta mielenkiintoista.