Koirafrisbeen aloittamiseen ei tarvita kuin kaksi kiekkoa, pieni palsta tasaista nurmikenttää sekä innokas koira. Vauhdikas laji kehittää tehokkaasti koiran lihaskuntoa, mutta myös ihminen saa haastaa itsensä, jos aikoo pysyä vauhdissa mukana. Samalla koiran ja omistajan yhteistyö kehittyy.
Värikkään muovikiekon ilmalento päättyy tarkasti ajoitettuun koppiin. Viisivuotias belgianpaimenkoira Ham nappaa frisbeen taitavasti suullaan ja tuo sen takaisin omistajalleen Csilla Bakosille. Kopittelu sujuu parivaljakolta varmalla kokemuksella: he ovat kisanneet menestyksekkäästi koirafrisbee-kisoissa, ja 10 vuotta lajia Suomessa ja Unkarissa harrastanut Bakos kouluttaa nykyään alkeiskursseja.
– Koirafrisbee on vauhdikas laji, joka on parhaimmillaan hauskaa leikkiä koiran kanssa. Laji on monipuolinen, ja jokainen voi valita itselleen ja koiralleen sopivat tavat harrastaa, hän kertoo.
Tapoja heitellä frisbeetä löytyykin jokaiseen makuun. Pituusheitossa tavoitellaan koppia mahdollisimman pitkän matkan päästä, kun taas pistekoppauksessa ja tarkkuusheitossa kiekkoa heitetään eri muotoisille kentille, jotka on jaettu pistealueisiin. Nopeuskilpailussa puolestaan kaksi koirakkoa kisaa, kumpi tuo tiettyjen matkojen päähän heitetyt kiekot takaisin nopeammin. Variaatioita on lukuisia.
Bakos itse on treenannut pääasiassa freestylea, joka muistuttaa koiratanssia. Siinä erilaisista heitoista, liikkeistä ja tempuista koostuva esitys rakennetaan musiikkiin sopivaksi kokonaisuudeksi.
– Lisäksi itse voi keksiä omia hauskoja leikkejä ja pelejä. Itse tykkään kehitellä liikkeitä, joissa liikutan enemmän ihmistä kuin koiraa. Sitten katsotaan, mitä tapahtuu, kun ihmisen pitääkin juosta frisbeen perässä, Bakos kertoo nauraen.
– Muita rajoja ei ole kuin, että liikkeiden on oltava turvallisia. Tärkeintä on pitää hauskaa, ja silloin koira ja ihminen onnistuvat parhaiten.
Kiekon perään vauhdikkaasti mutta turvallisesti
Bakosin treenikassi on pullollaan vuosien varrella hankittuja värikkäitä kiekkoja, joista osa on täynnä pieniä hampaanjälkiä ja osa kiiltää vielä uutuuttaan. Alkuun pääsee kahdella frisbeellä, mutta mitä tahansa kiekkoa ei ole turvallista käyttää.
– Esimerkiksi frisbeegolfissa käytettäviä kiekkoja pitää välttää, koska ne menevät koiran purressa helposti rikki ja hajoavat teräviksi paloiksi. Koirille on olemassa laaja valikoima turvallisia frisbeitä, jotka eivät satuta niiden suuta ja hampaita.
Saatavilla on eri kokoista, painoista ja kovuista kiekkoa. Herkkäsuiselle koiralle valitaan pehmeämpi malli ja koira, joka tykkää pureskella kovaa, tarvitsee kestävämmän kiekon. Kiekkoja tarvitaan ainakin kaksi, jotta yksi jää aina ihmiselle eikä koiralle tule tarvetta omia heitettyä frisbeetä itselleen.
Vauhdikasta lajia on turvallisinta harrastaa tasaisella, kuivalla nurmikolla, jossa ei ole kuoppia, keppejä tai muuta roskaa. Myös tekonurmi tai talvella pehmeä lumi ovat sopivia alustoja, kunhan maa ei ole liukas tai liian kova. Hiekalla heittelyä kannattaa välttää, koska hiekka ja kivet kuluttavat koiran hampaita ja frisbeetä.
– Ennen kuin koira otetaan mukaan, omistaja opettelee yksin perusheittotekniikat ja heittämään kiekkoa turvalliselta korkeudelta, Bakos kertoo.
Vaikka koira olisi mestari pallon ja muiden lelujen noutamisessa, täytyy arvaamattomammin lentävän frisbeen koppaamista treenata askel askeleelta.
– Koira tutustutetaan frisbeeseen esimerkiksi leikkimällä sillä. Kun se osaa ottaa kiekon suuhun varmasti, lisätään liikettä ensin rullaamalla kiekkoa maassa ja sitten aivan lyhyillä heitoilla. Aluksi ei tehdä hyppyjä tai mitään vaarallisia temppuja.
Maltillisella ja turvallisella treenillä pääsee lopulta näyttäviinkin tuloksiin. Ham ja Bakos esittelevät liikkeiden monipuolisuutta: välillä koira odottaa keskittyneesti paikallaan, kun omistaja kiertää frisbeen kanssa sen ympärillä, välillä se puolestaan loikkaa nappaamaan kiekon ilmasta tai kiitää innoissaan pitkälle heitetyn frisbeen perään.
– Kun koira on frisbeen lumoissa, se ei huomaa ympäristöään eikä sitä, että on jo väsynyt. Siksi omistajan on huolehdittava, että harjoitukset ovat sopivan lyhyitä ja on maltettava pitää tarpeeksi taukoja.
Yhteistyö hioutuu heittelyn lomassa
Koirafrisbee sopii useimmille, perusterveille koirille rodusta ja koosta riippumatta. Bakos ja Ham jäivät kisaamisesta eläkkeelle viime vuonna, kun Hamin toisesta lonkasta löytyi lievää poikkeamaa. Eläinlääkärin mukaan kisaaminen olisi ollut mahdollista, mutta Bakos haluaa pelata varman päälle. Kaksikko ei kuitenkaan malta pysyä kokonaan poissa lajin parista, vaan he esittelevät koirafrisbeetä vielä erilaisissa tapahtumissa ja näytöksissä.
– Olen harrastanut monia lajeja, mutta juuri koirafrisbeen avulla olen oppinut ymmärtämään koirani liikkeet, eleet ja ilmeet, ja myös koirani on oppinut tarkkailemaan minua. Parhaimmillaan tuntuu kuin koira osaisi lukea ajatukseni, ja se tekee oikeat liikkeet jo ennen kuin käsken.
Lajin aloittaminen onnistuu esimerkiksi netistä löytyvien ohjeiden avulla itsenäisestikin, mutta Bakos suosittelee alkeiskurssia, koska siellä frisbeetä oppii heittämään varmasti turvallisesti ja samalla harrastajat pääsevät jakamaan vinkkejä toisilleen. Suomessa laji on vielä melko uusi ja piirit pienet, mutta sitäkin tiiviimmät. Vuosittain järjestetään kilpailut, joihin harrastajat eri puolilta maata kokoontuvat kisamaan ja vaihtamaan kuulumisia.
Lajin parhaiksi puoliksi Bakos luettelee sen, että harrastaminen onnistuu missä tahansa, kunhan on nurmikkoa ja pari kiekkoa repussa mukana. Itsensä ja koiran haastaminen ja onnistumisen kokemukset molemmille koukuttavat. Bakos jo leikittelee ajatuksella toisesta koirasta, jonka kanssa voisi jatkaa koirafrisbeetä aktiivisemmin.
– On mahtavaa, että laji kehittyy koko ajan. Vielä näin kymmenenkin vuoden jälkeen välillä tuntuu kuin olisin aloittelija, sillä aina on uutta opittavaa ja oivallettavaa.
Lisätietoa ja muun muassa vinkkejä sopivan frisbeen valintaan löytyy Suomen Frisbeekoirien nettisivuilta sekä Facebook-ryhmästä. Lennokkaaseen lajiin voi tutustua myös paikan päällä tämän vuoden kisoissa 11.–12.8. Vihtavuoren urheilupuistossa, Laukaassa. Tapahtumaan on yleisölle vapaapääsy.
Teksti ja kuvat: Niina Kinnunen
